Käärmeen julkisuus tunnuksettomille

eowynofmay

Kontulainen
Olen pohtinut monta kertaa sitä, mitä kaikkea näkevät tunnuksettomat kävijät. Nyt sitten sain aikaiseksi oikein testata ja katsoa mitä kaikkea näkyy satunnaiselle kävijälle.

Pyöreä pöytä ei näy, mikä on aivan oikein ottaen huomioon keskustelun luonteen siellä.

Mutta hätkähdyttävän paljon kuitenkin on näkyvissä. Huomaan olleeni itsekin varomaton kirjoituksissani, vaikka kerran jokin konnavahdeista (Nerwen?) varoitti jotakuta toista liian avointa kirjoittajaa. Silloin todella heräsin tähän.

Mielestäni esimerkiksi sellaiset topikit kuin surunaiheet pitäisi ehdottomasti olla vain tunnuksellisten lukijoiden näkyvissä.

Käärmeen avoimuus on varmaan ihan tarkoituksellista, näin olettaisin? Mutta silti... tunnuksen ottaminen ei ole mitenkään kovin vaikeaa ja tunnuksellisiakin on aikas iso joukko.

Haluan herättää keskustelua siitä, pitäisikö isompi osa käärmeestä olla vain tunnuksellisille.

Ja voisi olla selkeämmin merkittynä ne alueet, jotka näkyvät kaikille netin kävijöille erotuksena niistä, jotka näkyvät vain lähes viidelletuhannelle tunnukselliselle. Erään nuoren käärmeeläisen äitinä olen myös huolissani siitä, että nuoret käyttäjät ymmärtävät mikä kaikki näkyy aivan kaikille...

Odotan innolla kommentteja ja keskustelua tästä aiheesta!

(Yritin löytää vastaavaa keskustelua, liittäkää sellaiseen, jos on. Tai siirtäkää tämä muuanne, jos on väärässä paikassa)
 
Kohtauspaikka on piilossa, niin kuin muistinkin. Mutta yhdistyksen tapahtumat näkyvät. Tämä on oikeastaan varsin hyvä ratkaisu.

Mayn kanssa olen samaa mieltä, että surunaiheet olisi syytä pitää näkymättömissä vierailta. Eli ne oikeastaan kannattaisi siirtää Pyöreään pöytään. Miksei sielläkin voisi olla jokunen vähemmän aktiivista pohdintaa vaativa aihe, jossa voisi ennemminkin jakaa huoliaan ja vastata empatialla.

Tai sitten miksei kulmikas voisi siirtyä kokonaisuudessaan näkymättömiin, niin kuin sitä taidettiin huonetta pystyttäessä pohtia. Pysyisi Konnun kevyempikin puoli piilossa satunnaiselta kävijältä. Olisi sitten mukava yllätys uudelle kirjautujalle, että tällaista täältä löytyy.
 
Kannatan edellesiä puhujia. Sen kummemmin en osaa sanoa, onko itse tullut kirjoiteltua salaisia asioita, varmaan jonkun verran, mutta tulevaa pohdiskellen olen samalla kannalla.
 
Mielestäni tämä ei ratkea pelkästään yhden huoneen siirrolla.

Kirjoitan alle muutaman kärjekkään esimerkkiparin, joissa ensimmäisessä on henkilökohtaisia asioita ja toisessa yleistä asiaa samasta huoneesta.

Kulmikas:
Elämän suunnitelmat vs. Söpöt otukset
Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita vs. Munasaannokset

Majatalo:
Erilaiset paniikki-, ahdistus- ja stressitilat vs. Ensiapu ja elvytys
Kuukautiset vs. Kysely kaikenmaailman missikisoista

Pitäsikö käydä keskustelut läpi ja tehdä esim. huonesiirtoja osalle? Vakavastakin aiheesta voi olla täysin yleisluontoista pohdiskelua, jolloin se voisi olla majatalossa. Silloin vain kaikkien kirjoittajien olisi syytä tietää sekä tiedostaa se.
 
Tai sitten tunnuksettomille voisi näkyä vain yhdistyksen tapahtumat ja Tolkien-keskustelut, ehkä myös Kirjasto ja muut sellaiset. Toisaalta kannattaa muistaa että kuka tahansa voi saada tunnuksen ja keskusteluja voi lukea vaikkei niihin osallistuisikaan niin etteivät yksityisetkään keskustelut ole sellaisia. Eli kannattaa miettiä mitä kirjoittaa, varsinkin jos on nuori.
 
Voi ei! Olen kirjoitellut foorumille kuinka sukkaan on ilmestynyt reikiä, kuinka myöhästyin aamulla ja miten puuro paloi pohjaan! Ketä oikeasti kiinnostaa jonkun vuodatukset kontuun, siis sillä "pahalla" tavalla? Salamurhaajat ja muut psykot tuskin alkaa kontulaisia metsästämään, ja jos alkais, niin sittenhän on ihan helppo rekata. Kyylääminen kanssa, jos jonkun tunnuksen tietää niin rekkaus vaan ja kaikkeen pääsee käsiksi.

Yksityisyydestä pitää jokaisen huolehtia ihan itse. Turhaa lähteä holhoamaan taas tällä tavalla, että pistetään rajoituksia vähän sinne ja tänne ettei jonkun yksityisyys kärsi. Kirjoittaja on vastuussa siitä mitä täällä kertoo, ja jos yksityisyyden menettää niin ei se paljon auta: Se yksi rekkaus tosiaan ja siinä on teidän yksityisyys jos tyhmiä olette.

:)
 
Alunperin tietyt alueet kätkettiin ulkopuolisilta juurikin sen takia että halusimme tarjota edes jonkinlaista yksityisyyden suojaa. Kohtauspaikalla järjestellään tapaamisia, PP:ssä käydään sävyltään vakavampaa keskustelua. Kannattaa kuitenkin muistaa että tunnuksen saaminen on erittäin helppoa ja kontulaistenkin joukkoon mahtuu monenlaista tallaajaa. Voimme kätkeä vaikka kaikki huoneet, mutta silti ne tekstisi näkyvät niille tuhansille käyttäjille joilla on tunnus. Siinä mielessä huoneiden kätkeminen on hieman harhaanjohtavaa, tekstisi näkyvät silti hyvin suurelle joukolle ihmisiä ja tunnuksen saaminen ei tosiaan ole mikään vaiva.

Käärmeessä kuten kaikkialla intetnetissä on siis hyvä pitää mielessä että ihan kaikkea ei kannata paljastaa. Itse ainakin jätän arimmat yksityisasiat kirjoittamatta Käärmeeseen koska en halua niiden näkyvän kaikelle kansalle. Kuten Nerlome tuossa ylhäällä sanoi, en itse lähtisi holhoamaan liikaa, jokainen käyttäjä on itse vastuussa siitä mitä foorumille kirjoittaa.

Keskusteluita voidaan toki järjestellä jos esim. Majataloon on eksynyt keskustelu joka kuuluisi enemmänkin PP:ään. Tätä konnavahdit tekevät muutoinkin. Varsinaista yksityisyyden suojaa se kuitenkin parantaa vain nimellisesti yllämainituista syistä johtuen.
 
Tiedostan hyvin sen, että tunnuksen saa helposti ja jos todella haluaa, niin kyllä tänne pääsee lukemaan. Mutta silti joutuisi näkemään sen vähäisenkin vaivan.

Harmi, jos viestistäni sai sen kuvan, että ajan takaa jonkinlaista holhousta. Pointtini on se, mitä kuka tahansa satunnainen selaaja näkee. Oli sitten mitään tarkoitusta tai ei.

Mutta Samoojan viestistä ymmärsin, että nämä asiat ovat käärmeessä harkittu (kuten ensimmäisessä viestissäni arvelinkin) ja siirtojakin tehdään tarpeen mukaan.

Minulla on vain tällainen henkilökohtainen ongelma (paljastus!). Pidän käärmeestä liikaa. Kuulun useisiin foorumeihin, mutta ne ovat kaikki johonkin harrastukseen tms. liittyviä. Harvoin niihin tulee kirjoiteltua kaikkea maan ja taivaan väliltä, kuten teen käärmeessä. Etenkin kun täällä on mielestäni mukavaa porukkaa. Ketään ei lytätä, vaikka tyhmiä kysyisikin.

Jos enemmän huoneita kätkettäisiin, niin tuskin kirjoittaisin sen enempää yksityisasioita kuin tähänkään asti. Mutta tähän mennessä parin topikin kohdalla se pieni ero näkyvyydessä on saanut valitsemaan kirjoitanko vai en.

Siivekäs, mitä on rekkaus?
 
Juu, kannattaa muistaa että mitä tänne kirjoittaakin niin se on julkista huoneesta riippumatta, mutta on se toki hiukan eri asia mitä näkyy vain satunnaiselle ohikulkijalle ja mitä sellaiselle joka viitsii rekisteröityä.
Ja minusta on ihan hyvä että jos joku asia vaivaa niin se nostetaan esille ja asiasta herätellään keskustelua.
 
Voisi kuitenkin vielä huomauttaa, että esim. Google löytää rekisteröitymättömille vierailijoille näkyvissä olevista huoneista aivan kaiken, kun taas piilotetuista huoneista ei mitään...
 
Elikkä esimerkiksi anoreksiasta tai koulukiusauksesta tietoa halajava löytäisi googlettamalla Pyöreään Pöytään lukemaan hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Mitäs jos perustettaisiin Pyöreän Pöydän alahuone (vaikkapa Pyöreän Pöydän Napa), joka olisi salattu ulkopuolisilta ja kontulaisiltakin kunnes he ovat kirjoittaneet vähintään viisi viestiä? Sinne sitten kaikkein arkaluonteisimmat keskustelut, joita eivät pääsisi lukemaan vallan ulkopuoliset eivätkä passiiviset kontulaisetkaan (joukossa yhden viestin "hei oottexte wowittaneet? mullon 50 levelin paladin"-kirjoittajat).
 
Pagba ymmärsi nyt vähän väärin. PP on piilotettu rekisteröitymättömiltä, eli sen sisältö ei näy Googlessa - toisin kuin esim. Kulmikkaan pöydän surunaiheet.
 
Niin näyttää pikatestin perusteella olevan. No mitäs, kaikki arat keskustelut Pyöreään vain. Kulmikkaaseen "Pienet surunaiheet" ja Pyöreään "Suuret surunaiheet" ja konnavahdit saavat heitellä tekstejä aiheesta toiseen harkintansa mukaan.
 
Kuulostaa aika hankalalle, kaksi samantyylistä topicia, mutta kai se toimisi. On kuitenkin ihan selvästi keveämpiäkin asioita, tai "kulmikkaampia", joita ei kuitenkaan haluaisi kenen tahansa ohikulkijan lukevan. Mutta edelleen, yhdyn siihen, että on jokaisen oma moka, jos kertoilee liika itsestään julkisilla foorumeilla.

Minusta olisi ihan hyvä idea piilottaa ainakin Nuotion Tarinat ja Runot, koska ne ovat myös henkilökohtaisia ja minä ainakin julkaisen novellejani mieluummin sellaisten nähtäville, jotka enimmäkseen ovat täällä aktiivisia ja ainakin jossain määrin luotettavia tms. Muissa huoneissa taas pysyisin siinä, että kirjoittavat itse huolehtivat pitävänsä yksityisyydestään huolta, ellei sitten jokaisessa huoneessa olisi rekisteröitymättömille näkymättömät keskustelut, ja muut olisivat ns. "edustuskeskusteluita" (myöntäköön kukin ainakin joskus hieman mainostaneensa Käärmettä ;)), joka toisaalta myöskin menisi jokseenkin hankalaksi.
 
Huoneiden piilotus olisi joo ihan järkevää ja niin edelleen, tietyssä määrin, mutta ehkä muutaman keskustelun siirto Kulmikkaasta Pyöreään ja Kulmikkaan topikkien lähetysnappulan viereen se kuuluisa pieni präntti (joka siis nyt olisi kuitenkin ihan luettavan kokoinen), tyyliin teksti "Huom! Kaikki tälle alueelle (Kulmikkaaseen pöytään) kirjoittamasi viestit ovat näkyvissä myös niille käyttäjille, jotka eivät ole rekisteröityneet Vihreään Lohikäärmeeseen." Siinä toisaalta olisi sekin, että jokaisella olisi taas itse vastuu siitä, mitä kirjoittaa ja kenen näkyviin, ja asiasta olisi kuitenkin tiedotettu.
Voi olla, etten ole tässäkään ottanut kaikkia haittapuolia mukaan, mutta tuo nyt oli nopea ja kehittymätön *bling* -tyyliin tullut idea.
 
Minen usko, että oikeastaan mikään pysyisi salassa netissä. Ehkä korkeintaan jotkut salasanalla varustetut, ja aivan yksityiset sivut (ettei siis yksikään muu ihminen näe niitä ikinä). Nettiin ei yleensäkään kannata kirjoittaa mitään sellaista, josta kirjoittajan voisi tunnistaa. Minustakin löytyy jonkinlaista tietoa netistä, senkus vain etsii. Huoneiden piilottaminen on periaatteessa hyvä juttu, mutta lähinnä sen tähden, ettei hakukoneita käyttämällä löydä niissä käytyihin keskusteluihin. Piilotettujenkin huoneiden kirjoitukset ovat lopultakin melko helppoa riistaa. Mikäli ei halua jonkun asian leviävän yhtään minnekään, ei siitä kannata hirveästi nettiin kirjoittaakaan. En usko että täältä asiat leviävät kauhean laajalle, mutta kirjoittaessamme antaudumme kaikki sille riskille.
 
Anewielh sanoi:
Nettiin ei yleensäkään kannata kirjoittaa mitään sellaista, josta kirjoittajan voisi tunnistaa.
Olen eri mieltä. Tuo tuntuu jotenkin sisältävän ajatuksen, että kaikki nettiin kirjoittajat olisivat samalla tavalla uhkia kuin terroristit ja heti, kun tulisi tunnistetuksi, joutuisi linnaan.

Netti on arkielämää ja varsin turvallista sellaista, jos käyttäytyy kuten arkielämässä muutenkin.
 
Hilgaria sanoi:
Tuo tuntuu jotenkin sisältävän ajatuksen, että kaikki nettiin kirjoittajat olisivat samalla tavalla uhkia kuin terroristit ja heti, kun tulisi tunnistetuksi, joutuisi linnaan.
Ehkäpä muotoilin ajatukseni aivan liian huonosti, sillä tuon lauseen pointtina oli päinvastoin se, että itselle on turvallisuusriski antaa liian tarkkoja tietoja itsestään.
 
Mutta miksi on automaattisesti riski antaa tietoja itsestään, jos jokainen muu Internetin käyttäjä ei ole Potentiaalinen Uhka? Jos ei nyt kuitenkaan puhuta katuosoitteesta, puhelinnumerosta, henkilötunnuksista tai kovin henkilökohtaisista tunneasioista, vaan ns. "tavallisista asioista"?

Kirjoitan mielestäni aika paljon Käärmeeseen, mutta en silti usko, että minua mitenkään tulee vahingoittamaan, vaikka kuka tahansa saisi tietää että käyttäjä nimeltä douv ikävöi yhtenä iltana poikaystävää ja leipoi täytekakun, seuraavana päivänä taas ei saanut pyörän lukkoa auki ja oli innoissaan kielioppitermeistä. Puhumattakaan harrastuksista tai musiikillista tai kirjallisista kiinnostuksenkohteista.
 
Last edited:
Ylös