Käärmeen kömmähdykset haussa

Ja konnavahtien viestimäärää lisännee heidän Konnakeskukseen (jos tuo nyt on huoneen nimi) kirjoittamansa viestit. Ja onko näin, että jossain vaiheessa viestejä on kadonnut jonkin verran?
 
Konnisten viestimäärään toki kuuluvat kaikkiin huoneisiin eli myös Keskukseen kirjoitetut viestit. Sillä seikalla, että profiilin "hoveroinnin" ja itse profiilin viestimäärien tarkastelu ei aina täsmää ei kuitenkaan ole Keskuksen kanssa mitään tekemistä. Ilmiö johtuu siitä, että Käärmeen vanhasta osoitteesta http://1678.rapidforum.com/ pystyi aikanaan hakemaan vanhan viestimäärän mukaansa (vaikka viestejä ei siirtämään pystynytkään). Määrä ei kuitenkaan siirtynyt itsestään vaan vaati käyttäjältä aktiivista toimintaa ohjeiden mukaan, eli siksi edes kaikilla wanhoilla (eli rapidinaikaisilla) käärmesläisillä ei tuota vanhaa lukua ole mukana.

Selvensikö tämä yhtään? :D
 
Yläkulman palkki on alkanut taas jumittamaan paikallaan sen sijaan että se häipyisi näkyvistä, eikä alareunassa ole enää "muuta palkin käytöstä"-linkkiä. Eep?
 
Nerwen, klikkaa sitä yläkulman Nickiäsi, niin saat sen käytöksen taas muutettua. Ja se toinenkin linkki on kyllä tuolla vasemmassa reunassa jossakin alhaalla.
 
Eikös vanhalla ulkoasulla ollut niin että jos katsoi profiilista tietyn henkilön kirjoittamia viestejä niin klikkaamalla pääsi suoraan siihen viestiin keskustelussa?
Nyt en ole ainakaan onnistunut keksimään miten se onnistuu. Se heittää vain kyseisen keskustelun alkuun.
 
Kiitos Duna, nickin klikkaaminen auttoi. Alareunassa ei todellakaan sitä tekstiä enää ole - etsin tekstihaullakin. En tiedä koska tai miksi toiminto on muutettu tuon nickin klikkaamiseksi, mutta se ei todellakaan ole hyvä idea koska käyttäjä ei voi millään arvata miten sen saa toimimaan.
 
Jaamar sanoi:
Eikös vanhalla ulkoasulla ollut niin että jos katsoi profiilista tietyn henkilön kirjoittamia viestejä niin klikkaamalla pääsi suoraan siihen viestiin keskustelussa?
Nyt en ole ainakaan onnistunut keksimään miten se onnistuu. Se heittää vain kyseisen keskustelun alkuun.
Kyllä viestin otsikkoa klikkaamalla pääsee edelleenkin suoraan viestiin.
 
Ah, minä luulin että tarkoititte profiilin "Näytä kaikki viestit, jotka Henkilö on kirjoittanut"-linkkiä.

Kellonaikapainallus on wanha juttu. ;)
 
Konnun etusivu on hieman omituisen näköinen 2007-ulkoasulla. Wikin uusien muutosten päälle on tullut 2008:sta peräisin oleva laatikko muita linkkejä täynnä ja oikea palsta on lihavoitunut.
 
Ylös