Käärmeenkin ulkoasu vaihtunut

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Tosin ei aivan täysin: valtaosa on sitä samaa vanhaa mitä ennenkin. Ainoastaan ylälaita on vaihtunut uuden tyylin mukaiseksi. Linkkien ei pitäisi olla kovin hukassa.

Saa nähdä jaksanko pidemmän päälle tehdä enempää muutoksia, hommaahan tämän kanssa olisi aina enemmän kuin ehtii tehdä.


Vanhat ulkoasut poistattaneen kokonaan käytettävistä (Appalachia, Kontu.info ja subSilver). Jos joku haluaa valitella ja perustella, niin tietää mihin kylkeen tökkiä.
 
On se komia. :) Tykkään muuten myös niistä hienosäädöistä mitä teit etusivulla, esim. sen himmennyksen poistosta.

Mutta (sellainen on aina). Onko noita selainlogoja olennaista keikuttaa tuolla heti yläreunassa? Eivät minusta ole niin tärkeää informaatiota, etteivätkö voisi olla jossain syrjäisemmässäkin paikassa. Toinen juttu on, että "Uudet keskustelut ja viestit"-sivulla linkkejä ei erota tavallisesta tekstistä kun ovat yhtä mustaa ja alleviivauskin tulee vasta kun vie hiiren päälle. Vaikeuttaa erityisesti niiden topikkien kohdalla joiden edessä lukee "tärkeä tiedotus" tms.
 
Tuo yläkulman ukkeli on ihan hieno, mutta kun tulee keskusteluun "Lue uusin viesti"-linkin kautta, niin se onkin juuri sen uusimman viestin päällä. Ehkä joudut muuttamaan ulkoasun kokonaan, niin teksti alkaisi vasta tuon jutun oikealta puolelta.
 
Merri näköjään säätää parhaillaan jotain kun ulkoasu hajoilee jokaisen reloadin jälkeen eri tavalla. :D

(En löydä linkkiä tilastoihin, paniikki! [22])
 
Merri näköjään korjasi sen sijoittumisongelman niitä tiettyjä linkkejä klikkaillessa.

(Tilastosivu on toistaiseksi linkittämättä ihan sen takia, että jokainen kutsu siihen sivuun vie palvelimelta reilut kolme sekuntia prosessoida, joten minun pitäisi optimoida sitä vähäsen ja muutenkin siistiä.)
 
Hmm, huomasin että statistics.php-sivu on poistettu ja sen yläreunassa on linkki ylläpitoon, mutta siitä pääsi vain Konnun etusivulle. [22]
 
Hieno tämä uusi ulkoasu on, vau!

Pelaa Firefox 2.0.0.4:ssä loistavasti. Sehän olikin testattujen selaimien joukossa.

Mutta tästä uudesta fontista en oikein pidä, joten haluaisin, että kontu.info-ulkoasu säilytettäisiin. Tosin mielipiteelläni ei paljoa ole väliä. Ehkä tämä on oikeastaan vain tottumiskysymys.
 
Minulla ainakin eri selaimilla näkyy eri fontit. Toisella näkyy otsikoissa sellaiset hienot varjostukset ainakin wikissä. Käärmettä en ole vielä kunnolla sillä kokeillut. :p
 
Hmm, IE7:lla fontti on vielä oudompi ja kapeampi.

Firefox on enkä mitään fontteja ole vaihdellut. Johtuisikohan näytön resoluutiosta jotenkin... Ei, en usko. Outoa.
 
Ensimmäisenä heräävä kysymys: miten tämän saa pois? Hienohan se kyllä on, mutta tuo yläkulman kieleke vie onnistuneesti tilaa hyötyinformaatiolta eli pienentää viestien lukemiseen käytettävissä olevaa alaa. Muuten tämä ei olisi välttämättä edes ongelma, mutta kun en tarvitse kielekkeen tarjoamia toimintoja käytännössä koskaan niin se jää kovin turhaksi.
Oma toivomukseni olisi, että kieleke on joko kiinteä sivun ylälaidassa tai sitten optiona olisi jokin perinteinen ulkoasu.
 
Hauskaa että Merri jaksaa nähdä vaivaa sivuston ulkonäön kehittämiseksi. Itse olen kuitenkin Charlien kanssa samoilla linjoilla siinä että pidän tuota vasemman ylänurkan "kielekettä" (?) lähinnä häiriönä näkökentässä. Voisiko sen tosiaankin saada valinnaiseksi?

- Itseasiassa en ole myöskään Howen Túrin-kansikuvahahmon ystävä, minusta se vetoaa lähinnä pikkupoikien makuun, mutta uskon että pitäisin sivun ylänurkassa Damokleen miekan tavoin uhkaavasti roikkuvaa kielekettä häiritsevänä vaikka siinä olisi toisenlainenkin kuva :roll:
 
Inhana ihmisenä minäkin kritisoin kielekettä. Kuva on kaunis ja tausta erityisesti, mutta kun scrollaa page down -painikkeella huoneita/topikkeja, jää osa kielekkeen alle (oikeasti ihmettelin minne muutama huone oli kadonnut ennen kuin tajusin scrollata hiirellä).

Muutan tykkään kyllä, fontit ovat kauniita ja pidän väristä. Eikä minulla mitään Túrinia vastaan ole myöskään.
 
Ööö..
Saatan olla ihan vain lahjaton, mutten pääse kirjautumaan ulos, ainakaan perinteisellä "paina Kirjaa-ulos-nappia"-menetelmällä. Oikeastaan minulla ei mikään siitä yläreunan kuva-kielekkeestä reagoi kun hiirellä napsuttelee...
Olenko vain tohelo vai tarvitaanko tässä vain jokin itsestäänselvä tanssinumero jolla tietokone kirjaa minut ulos?
 
Ylös