Käsityöt ja askartelu

Kuningatar Blanka kanavatyönä, mistä niitä saa?! Edelfeltin työ on lempparimaalaukseni ja olen jo pitkään halunnut nähdä sen livenä tai saada edes julisteen, mutta jos se olisi kerta mahdollista tehdä ah niin ihanana kanavatyönä, niin oih! ^_^

Meikän käsityöprojektit jäi vähän tauolle talven aikana, ei yksinkertaisesti aika ja tarmo riittänyt. Kalastajavillapaidasta olen saanut tehtyä jo melko paljon takakappaletta, mutta ei ole hajuakaan olenko tehnyt sitä edes oikein... Äh. Lapin reissussa ollessa aloitin (taas) virkkaamaan kaverilleni kolmiohuivia, ehkä voisin taas tänään jatkaa Euroviisuja katsellessa :) Minusta on aina hauska kuvitella, että ompelen/neulon/virkkaan työhön samalla myös niitä tunteita tai muistoja, joita olen työtä tehdessä kokenut. Tähän huiviin tulee siis rakkaita muistoja Lapista ja Euroviisuhuumaa ^_^
 
Huoh, miun käsitöprojektit yleensä jäävät kesken, unohdan ne jonnekin ja alan tehdä jotain muuta. Minun pinna tuntuu riittävän vain suhtkoht pieniin ristipistotöihin. Niitä on puuhattu mm.kirjanmerkkeihin, penaaliin (siihen olenkin aika kiintynyt, toiselle puolelle on kirjailtu kirsikankukkaoksa ja toiselle puolella on erikokoisia lumihiutaleita), pieniä tauluja jne. Jos aloitan jonkun suuren ristipistotyön niin yleensä huomaan siinä virheen kun olen tehnyt sitä puolet ja turhaudun ja jätän työn kesken :grin: Mutta teen (ainakin yritän) myös muita kuin ristipistotöitä. Tykkään kirjailla kuvioita ja nimikirjaimiani kankaisiin. Olen tehnyt tyynyliinan johon kirjailin kolmiapiloita (siitä tuli nätti :) ), toisen tyynyliinan jossa on jonkimoinen kuviointi ja nimikirjaimeni. Hmm.. Mitäköhän muuta? No jaa nyt aikomukseni on tehdä viitta jota voin käyttää talvella ^^
 
Mun projektit eivät yleensä jää kesken, koska oon yleensä niin innoissani niistä ja haluan pidellä valmista lopputulosta kädessänikin. Minun ongelmani käsitöiden suhteen vaan taitaa olla se, että on yleensä aika monta päällekkäisprojektia. se hidastaa kutakin, mutta toisaalta on jotain muuta mitä tehdä jos yhteen hetkellisesti kyllästyy. Sen verran olen koittanut ottaa opikseni, että ihan kaikkea en koita tehdä itse, vaan parempi puoliskoni valmistaa haarniskan alle puettavan nahkatunikan, jonka minä kylläkin suunnittelen ja koristelen pakotuksin (ja ehkä värjään ne koristellut kohdat..?).

Tällä hetkellä olen valmistamassa:
1. viiltokeihään, jossa viikinkityylinen pitkä leveä terä, ja noin 2,3 m pitkä koivuinen, lomittaisin viisikulmioin karhennettu metrin mittainen kädensija. valmistuu lähiviikkoina.

2. Reisisuojukset rintapanssariin, messinkiset. viisi tai kuusi lomittaista levyä. valmistuu syksyllä

3. alustavasti kolmiosainen, kovetetusta nahasta ja messingistä valmistettava haarniska hevoselle. Käsittää kypärän, rynnäs- ja niskapanssarin. tavoite että olisi valmiina keväällä. hiljaa hyvä tulee ^^

4. ehkä uudet pauldronit, eli olkapanssarit. harkinnassa vasta.

5. Nuolia pitäisi valmistaa lisää, ja vanhoja korjailla. Onneksi on tarvikkeet valmiina. sulatkin sain leikattua jo muotoonsa, niin ei tarvitse kuin liimata ja sitoa sulat ja veistää nuolenpäät ja kiinittää nokit ja kärjet. Ja eiku jännettä kireelle ja nuolta ilmaan.

Lathron
 
Tietääkö kukaan mitään sellaista sivustoa, missä olisi hyviä neule/virkkaus ohjeita? Minä olen aika tura, enkä onnistunut sellaisia löytämään..
 
Minä rakastan neulomista!!*hehkutusta*
Aloitin vähän aikaa sitten villasukat ja toinen niistä on kohta puoliin valmis.
Värjäsin itse langat, kauniin musteen sinisiksi.
Vaaleita kohtia jäi hiukan, mutta ne sopivat Villasukan tekeleeseen kuin nenä päähän.
Olen tyytyväinen. :grin:
Suunnitelmissa on neuloa mustat lapaset, säärystimet tai villasukat ja sitten tehdä niihin
vielä jälkikäteen hopean värisellä langalla Gondorin valkea (tässä tapauksessa hopea) puu.
Langat on jo ostettu, katsotaan milloin saisin aloitettua.. :)
 
Minä teen juuri tällä hetkellä lapasia. Tummanvihreitä yllätys yllätys. Viime viikolla sain valmiiksi ihanat pörhöraitaiset sukat. Ne on suloiset! Harmi vain, että kaikki oma tekemiseni neulomisessa on melko yksipuolista. Neulon lapasia, sormikkaita, kynsikkäitä, villasukkia ja erilaisia pipoja. Pitäisi varmaan monipuolistaa, mutta vielä en ole onnistunut..
 
http://www.kaspaikka.fi/

Tuolta pitäisi löytyä aika kattavasti kaikkea. On käsityöopettajien kantapaikka...

Lathron
 
Haelvae sanoi:
Minä teen juuri tällä hetkellä lapasia.

Ja minä luin, että teet lapsia.

Minulla on tuon kanavatyön, Kuningatar Blankan tekeminen viimeaikoina jäänyt. On lukio ja on lukemista ja on musiikkiharrastukset ja on uusi kannettava... mutta pitikin sanoa jo aiemin, mutta unohdin. Marikki, meille tuli kotiin se kanavatyöesite. Googlettamalla saisin selville kotisivut, mutta koska olen laiska ja ilkeä, voit itse googlettaa sanoilla Kanavatyökeskus. Muistaakseni se meni niin. Sieltä voi sitte tilata niitä kanavatöitä, yleensä ovat tulleet nopeasti, mut hinta on tietysti kanavatöille ominaisen korkea. Mut ne maksaa ittensä takasin, kun ovat seinällä valmiina ^_^
 
Suunnitelmissa on tällä hetkellä askarrella jonkinlaiset korvakorut. Ei mitään hienoa, tahdon vain kokeilla onnistuisiko sellainen näillä taidoilla. :)
 
Olen oikein oikein kovasti askarteluihminen. Aina pitää olla tuhertamassa jotakin sormet liimassa. Nyt on mukavasti joulu tulossa ja pääsen taas tekemään lahjoja ja kortteja ja ehkä koristeitakin. :grin:

Ompelu on ehdottomasti käsitöiden osalta minun juttuni. Neuloakin voin, mutta en mitään pipoa tai kaulahuivia mutkikkaampaa. En osaa sanoa, miksi se ei niin kovasti kiinnosta. Viime aikoina en ole ehtinyt juuri ommella, mutta viimeisimmät työni ovat Marilyn-tyyliset vaatteet Barbielle ja pehmonorsu. Tuossa on kuva Barbie-luomuksesta. Siihen on tarkoitus tehdä vielä päälle valkea bolero, joka solmitaan edestä.
http://irc-galleria.net/view.php?nick=Linnaea&image_id=81963418
Barbien vaatteita on ihana ommella, sillä niissä on pienen koon takia haastetta. Kaavoja löytyy vanhoista käsityölehdistä, joita meillä on kotona pieni arkisto. Kun olisi aikaa, ompelisin kunnon vaatevaraston Barbien vaatteita!

Seuraavaksi ajattelin ommella isolle koiralleni pedin. Ajattelin, että tekisin siitä neliön tai suorakaiteen ja 15-20 cm lattiasta korotetun. Päällyksen tekisin vahvoista kankaista tilkkytyönä ja päälle aplikoisin tilkuista koiraani esittävän ison kuvan. Löysin jo täydellisen kankaan koiran kuvaa varten Eurokankaan tilkkulaarista. Kyseessä on jokin huonekalujen verhoilukangas, jonka materiaali muistuttaa hauskasti labradorinnoutajan turkkia.

Menneen kesän The Miitin suuresti innoittamana olen harrastanut myös kankaan painantaa. En olisi arvannut, että se voi olla niin hauskaa! Tahtoisin kovasti painaa tyynyliinoja, mutta olen kauhukseni hukannut tyynyliinan ompeluohjeet. Sattuisiko kenelläkään olemaan tarkkoja, mahdollisesti kuvallisia ohjeita tyynyliinan ompeluun? Olisin todella kiitollinen!

Muoks. Apua! Se lähti hassusti kaksi kertaa. Tuon edellisen voi poistaa.
 
Tällä hetkellä menossa syksyn kolmas muhkea kaulahuivi, ja seuraavana tiedossa baskerimaisen myssyn teko.

Kamalasti tekisi mieli ommella kulmasohvaan uudet päälliset, mutta silläkin uhalla, että hyvälaatuinen kangas antaisin pienet virheet anteeksi, taidan jättää ompelemisen silti ammattilaiselle. Muutenkin kotiin on kiva tehdä kaikkea, tyynynpäällisiä, verhoja ja muuta simppeliä tulee tehtyä melko useinkin.

Vaatteitakin olen joitakin ommellut, mm. mekon ja paidan, sekä tietysti laukkuja ;)

Askarteleminen ja muukin näpertäminen on oikein mukavaa, viimeisimmiksi joulukortit ja ulko-oveen kranssi.
 
Ostin eilen ihanaa pörrölankaa, aion kutoa lapsille kissapipot. Ja viikonlopun aikana pitäisi askerrella suurensuuri joulukalenteri! Aika paljon haipakkaa, kun kaikki pitäisi saada viikonlopun aikana valmiiksi, mutta onneksi on hyviä elokuvia hyllyssä, jotka pitävät sitten seuraa väkerrellessä.
 
Ah, kissapipot kuulostavat oikein mukavilta :) Onko sinulla, Elanor, jotain erityistä ohjetta niihin vai teetkö omalla "ohjeella"?
 
Aika lailla menee omalla ohjeella. Niinkuin kaikki melkein menee omilla ohjeilla. Paitsi leipominen... Siinä olen pilkun tarkka. :grin:
 
Sama täällä, harvoin noudatan ohjeita. Eikä se leipomisessakaan ole aina niin tarkkaa :D
 
Kerran onnistuin epäonnistumaan kakun leipomisessa (olin siis vielä kovin suurpiirteinen esim. jauhojen suhteen...) niin, että tuloksena oli aivan kivikova köntti jotain, jonka piti olla kakku ja vajaan tunnin kuluttua kahvipöydässä...
Siinäpä sitten paniikkipinkaisu kauppaan ostamaan jotain ihan äklönliianmakeaa kääretorttua.
Tämän tapauksen jälkeen olen noudattanut orjallisesti leivontaohjeita. Melkein aina.
 
Minen ole koskaan onnistunut pilaamaan totaalisesti mitään, joten josko suurpiirteisyyteni saa lisäpontta tuosta (sama koskee myös siis käsitöitä ja askartelua).
Joskus olisi ehkä hauska kokeilla saisiko aikaan tuollaisen köntin :D
 
Sitä könttiä voisi sitten yrittää käyttää vaikka askarteluun... :D Vaikka avainteline seinään tms mukavaa. Onhan sitä sellaista ns. taikataikinaakin, josta voi leipoa vaikka joulukuuseen koristeita jotka kestää ja kestää ja kestää.
 
Taikataikina on hyvä keksintö. Ainakin pienenpänä siitä oli mukava tehdä kaikenlaisia koristeita, avaimenperiä ja joulukuusen koristeita. Muistaakseni menin kerran maistamaankin sitä.:roll: Ei ollut kovinkaan hyvää.
 
Juuh, se on muuten melko kivaa ainetta se taikataikina. Lämpimät muistot lapsuuteen ja äidin kanssa askarteluun :)
 
Ylös