Käsityöt ja askartelu

Steelsheen

teräskiiltovotjake
Kuusi ensimmäistä sivua selattuani ja haunkin tehtyäni en löytänyt, joten tulkoon tässä.

Siis, minkälaisia käsityöihmisiä kärmesläisten seasta löytyy? Onko sydäntä lähellä ompelu, neulonta, nyplääminen vai kenties puutyöt, metallityöt vai askartelu? Vai onko peukalo keskellä kämmentä ja koulun pannulappujen virkkaamisesta traumoja? Kertokaa!

Minä olen kai jollain mittapuulla käsityöihminen, ja ehdottomasti koneompelija, vaikka neulominenkin luonnistuu jossain määrin. Ala-asteella piti olla yhteensä lukuvuoden verran puukässässä, ja sitä myönnän välillä inhonneeni. Naula ei suostunut menemään puuhun vaikka kuinka vasaroi ja siitä typerästä kuviosahasta(?) katkesi aina terä. Kaiken kukkuraksi ne, jotka saivat tekeleensä valmiiksi ajoissa, pääsivät leikkimään kaikilla kivoilla virtapiirikytkennöillä.

Rättikässä olikin sitten paljon enemmän minun alaani, ja kun olin vähäsen alaa harrastanut kotonakin, niin lapasiin kirjoin hianot sydämenkuvat ja farkkuhameesta tuli aivan ihana (jos se vielä mahtuisi siis). Yläasteella olisin tietysti halunnut kässän valinnaiseksi, mutta pitikin mennä ottamaan se saksa. Seiskaluokan pakollisella kurssilla kuitenkin syntyi ihan käyttökelpoinen huppari, ja villasukat. Nekin tein kirjoneulemallilla, joka löytyi lehdestä, tosin sukista tuli hiukkasen erikokoiset...

Nyt olen sitten aina jotakin yrittänyt silloin tällöin ommella. Toissakesänä tein puvun rippijuhliin, ja viimeisimpiä töitä ovat vekkihame sekä vielä vähän kesken oleva liivi. Ongelmani liittyvät lähinnä siihen, etten löydä ikinä haluamanilaisia kaavoja, eikä taito riitä tekemään omia; toinen on se, että kangas maksaa, eikä lähistöllä edes ole kangasliikkeitä. Tekisi kyllä mieli harrastaa enemmänkin, varsinkin kun sain oman ompelukoneen n. vuosi sitten.

Vaikka tykkään käsitöistä, aloitan uutta suht harvoin, joten nurkkiini ei jää hirveästi lojumaan keskeneräisyyksiä. Erityisesti vaatteet tahdon saada nopeasti valmiiksi, kesken saattavat jäädä erilaiset neuleprojektit. Saattaa olla, että kudon sukan, joka jää sitten parittomaksi. Syksyn alussa löysin kaapistani irtohihan, jolle neuloin sitten parin. Harmi vaan, ettei ihana ranteenlämmitin tule koskaan saamaan paria, sillä lanka loppui puolessavälissä kesken, eikä samaa sävyä enää löydy.
 
Aihe sattui hyvin. Minä en ole varsinainen käsityöihminen, mutta syksyllä minuun iskee himo neuloa, yleensä se jää pipoon ja lapasiin tai kaulahuiviin. Pipoistani ei ikinä tule täydellisiä joten joka vuosi pitää neuloa uusi, tänä vuonna olen tehnyt jo kaksi ja odotan Englannista lankaa kolmanteen. On oikeastaan hyvä etten ole tämän innokkaampi, rakastan mielenkiintoisia ja kauniita lankoja, joiden hinnatkin ovat mielenkiintoisia. Minun pipooni ei kelpaa mikään Seitsemän veljestä, pitää olla japanilaista käsinvärjättyä silkki-mohair-villa-sekoitetta...
Muita käsitöitä en ole juuri harrastanut, haluaisin osata ommella koneella mutta pitäisi olla sopiva tila ja ompelukone ja vielä opetella se uudestaan, voi olla että siitä on kymmenisen vuotta kun olen viimeksi koskenut ompelukoneeseen. Muutenkin pidän käsitöistä, joissa näkyy käden jälki.
Tänään sain oudon idean, jonka toteuttamiskelpoisuudesta en ole aivan varma, haluaisin kirjoa vähän tylsään olkalaukkuun kuvioita, ehkä outoja eläimiä joita minulla on tapana piirrellä joka paikkaan. Viimeisistä kirjontatöistäkin on varmaan se kymmenen vuotta mutta kuvittelen osaavani tehdä jotain kirjontakirjan avulla.
 
Melkeinpä kaikki onnistuu lasinpuhallusta ja paria muuta vähän harvinaisempaa työmenetelmää lukuunottamatta. Teen esineitä esimerkiksi metallista, puusta, kivestä, luusta, nahkasta, muovista ja melkein ihan mistä vaan. Korjaan myös itse kaikki vaatteeni tms.

Pääalaani ovat kuitenkin kaikki metallityöt, ja erityisesti takominen, hitsaaminen sekä jalometallityöt, joista kaikista minulla on myös koulutustakin. Olen juuri parasta aikaa aloittelemassa yritystoimintaa (taidetakomo + toiminimi) ja olen peruskorjannut pari viime kuukautta vanhaa kivinavettaamme työtilaksi. Sepänpaja on ollut rakennuksen päädyssä jo muutaman vuoden, mutta nyt navetan alakertaan on tulossa kaikenlaisia muitakin työtiloja.
Talvi menee varmaankin tuossa alkupähkäilyssä, verkostoitumisessa ja muussa sen semmoisessa, mutta eiköhän kevääseen mennessä ole jo kunnon tohina päällä. Liityin jokin aika sitten myös yhteen lähiseudun käsityöläisten yhdistykseenkin. Tuntuu vain välillä hieman oudolta olla siellä ainoana miehenä ja oma alani on muutenkin tosi kaukana muusta aika tekstiilityöpainotteisesta joukosta. :p
 
Pidän käsitöistä. Itse en ole erityisen hyvä missään käsityön lajissa (monessa suorastaan surkea), mutta silti pidän niistä. Muutaman maton olen kutonut, se on hauskaa puuhaa, ja kun pitää mallin riittävän helppona niin minunkin taidot riittävät hyvään tulokseen. Valitettavasti kangaspuut vievät niin paljon tilaa, että ne ovat tällä hetkellä aitassa osina. Ehkä vuoden kuluttua saadaan yksi huone niitä varten ja pääsen taas paukuttamaan.

Perinteiset käsityöt ovat alkaneet viime aikoina kiinnostaa enemmänkin. Lautanauhaa olen tehnyt toistaiseksi hyvin epämääräisin tuloksin ja reilu vuosi sitten opettelin kehräämään rukilla. Yllättävää kyllä, lanka alkaa olla jo suht tasaista, ja sain peräti viime jouluksi tehtyä kummitytölle kaulaliinan alusta loppuun. (Villat tosin sain naapurilta valmiiksi kerittyinä, sitä ei tarvinnut tehdä itse.) Vielä kun pääsisi värjäämään niitä omatekemiä lankoja kasviväreillä… Parasta käsitöissä onkin se, kun saa jotain näkyvää aikaiseksi. Ei ne minun tekeleeni useinkaan kovin hienoja ole, kaulaliinakin meni välillä mutkille, kun toinen lankakerä oli ohuempaa, mutta silti se oli minusta tosi ihana tekele. Tuntui suorastaan uskomattomalta että minä olin osannut tehdä sen.

Puutöistä olisin myös kiinnostunut, mutta toistaiseksi se on jäänyt vähiin. Nukkekodin nikkaroin samaiselle kummitytölle kuin kaulaliinankin, ja siihen olen erittäin tyytyväinen. Varsin yksinkertaisesti pyrin kaiken tekemään, työkaluvalikoimakin kun oli mitä oli. Onneksi sain kesällä kunnollisen puukon, sillä sai siistittyä epämääräisiä sahausjälkiä. Isoveli on puukonkäytössä varsin hyvä ja kunhan muutan samoille maille vuoden päästä niin hän ehkä ennättäisi opettaa minua enemmänkin.
 
Käsityöt on sukuvika. Kirjonta on alotettu niillä pahvisilla kuvilla, ja siitä on sitten kehitytty reikäompeleisiin ja ties mihin. Ristipistoja oon tehny niin paljon, että ne rupes kyllästyttämään jo ala-asteella.
Lapasia neulon säännöllisesti, kirjoneuleella siitä asti ku sitä sai koulussa ekan kerran koittaa, ja tällä hetkellä on polvisukat kesken.
Kangaspuut ei pelota ja haluaisin joskus koittaa luoda loimen ihan itse, äiti vaan ei anna, ku pelkää että menee pilalle, mutta miten sitä oppii, jos ei saa koittaa?
Innostuin myös muutama vuosi takaperin virkkaamisesta, vaikka ala-asteella vihasin koko hommaa, kun en saanut pitää koukkua niinkuin itse halusin. Nyt kyllä pidän sitä niinkuin kynää, vaikka ala-asteella se oli useimmiten "kielletyssä" puukko-asennossa :roll:
Kesken on ikuisuusprojekti virkattu sängynpeitto ja tyyny uudelle nojatuolille. Tyyny on kesken, koska lanka meni loppumaan.
Ikuisuusprojekti on nimensä veroinen, sänkyni on varmaankin parisänky, sitten kun se peitto suvaitsee tulla valmiiksi, jos se tulee. Tällä hetkellä noin 20 rivistä on valmiina 5, kuudes kesken. Ja tätä peittoa on tehty hitaasti, mutta varmasti, 4 tai 5 vuotta. Lohdutan itseäni kommentilla, joka oli eräässä virkkauskirjassa: Ei kysytä ootko kauan tehny, vaan ootko itse tehny. Äiti lohduttaa, ettei ole omaansa aloittanutkaan :D
Helpottaisi jos täällä olisi telkkari, mutta sitä tulee tehtyä vaan kotona sohvalla. Televisio onkin asia, jonka tarvitsen käsitöiden seuraksi, tai elokuva jonka on nähnyt jo muutamaan kertaan, ettei tarvitse keskittyä ihan kokonaan siihen, vaan voi näpertää siinä sivussa. Tosin yläasteella osasin tehdä läksyjä ja kutoa samalla kun katsoin salkkareita...
 
Yksi kohtuu-innokas "rättikässäläinen" lisää ilmottautuu!

Suosikkini ylitse muiden on neulonta. Virkkaaminen menee turhan näpertelyksi (lue: en osaa kunnolla) ja ompelukoneissa turhaudun merkkien välisiin käyttöeroihin. Puolaaminen ja alalanganpujotus saavat yleensä jo turhautumaan.

Mutta neulonta ^^ olen perinyt äidiltä laajahkon varaston puikkoja, joten ohjeiden toteutus ei lopahda työvälineiden puutteeseen. Varsinaisesti neulomaan opin kyllä vasta kolmannella luokalla, kun koulussa opetettiin, mutta taisin innostua keskivertoa enemmän. Peruskouluikäisenä ehdin väsäillä kaikenlaista, nyt lukiossa olen (mukamas) kiireinen, enkä ehdi. Suosikkimallejani ovat nopeasti valmistuvat lapaset, pipot, sukat ja kaulaliinat.

Eka isompi työ oli villapaita joskus 10-11-vuotiaana. Malli oli Novitan idealehtisestä ja lankoja olin saanut ison kasan joululahjaksi. Paita on yhä tallella, vaikka hihat ja helma alkavat käydä lyhyiksi. Muistelisin tehneeni myös ihku-kelta-pinkin mohairtopin, mutta se meni kirpparille.

Lankoja ostaessa turhauttaa, jos näkee mukavan langan ennen kuin tietää mitä siitä tekisi /: liian pientä määrää ei tee mieli ostaa, jottei lanka lopu kesken, mutta budjetti ei kestä liian suuria määriä. Ja sitten niitä jämiäkin pitäisi käyttää johonkin.

Yläasteen valinnaiskäsitöissä työvälinevalikoima monipuolistui. Koulun ylihienot ompelukoneet hemmottelivat minut piloille. Tein niillä näitä perustöitä, hupparin, topin, pari hametta ja vauvanvaatteita. Ja viitan ^^ (joka tosin on ärsyttävän lyhyt, kun en raaskinut ostaa metriä lisää kangasta omaan laskuuni ja tein siihen kädenaukot aivan typeriin paikkoihin). Miten muilla opetusministeriön laskuun askarrelleilla? Maksoiko koulu kaikki raaka-aineet vai pitikö erityistapauksissa osallistua itse?

Myös puukko pysyy kädessä, kun partiossa sitä on tullut käytettyä. Minun kohdallani sitä ei oikeastaan käsityöksi voi sanoa, kun valmiisiin töihin joko tökätään makkara tai ne käytetään sytykkeinä d: Katajainen voiveitsi tuoksuu hyvälle.
 
Minulla on jotakuinkin outo viha-intohimo -suhde käsitöihin. En pidä niistä. En osaa tehdä mitään. Muutama vuosi sitten jouduin kysymään kolmelta ihmiseltä, kuinka aloitetaan kaulaliinan kutominen. Kävi ilmi, että senkus kiepauttaa langan puikon ympäri ja aloittaa. Nii.. :roll:

Mutta toisaalta, tykkään hirmuisesti näpertää. Varsinkin naamiaisasuja. Parina viime vuonna olen saanut osallistua oikein kunnon naamiaisiin, joissa ihmiset panostava asuihinsa, joten itsekin teke mieli luoda jotain nokkelaa.

Kaksi vuotta sitten yllätin itsenikin ompelemalla ilman kaavoja tai opastusta kokonaisen munkkikaavun huppuineen - ja vielä lisäksi sellaisen päällys"viitan". Viime vuonna ompelin jälleen ilman kaavoja muhkean hameen woodoo-papittarelle. Tänä vuonna pääsen helpolla, koska asua varten tarvitsee oikeastaan vain käsitellä t-paita sopivaksi.

Vaikka siis tuskastun pelkän kaulaliinan kutomisessa, saatan ommella suoranaisessa hurmostilassa "vaikeitakin" töitä, jos vain saan kipinän. Erityisesti rakastan yksityiskohtien hiontaa. Munkin asua varten piti hankkia monen kunnan päästä juuri tietynlainen metallinen kenttäpullo. Siihen taas oli i-han pakko ommella käsin kuparilevystä leikattu risti.

En ole koskaan vielä voittanut parhaan puvun palkintoa, mutta se ei intoa lannista. Epäilen, ettei nappaa nytkään, mutta silti pukuja on kiva kehitellä. :)
 
Rakastan vaatteiden tekemistä. Vaikeinta siinä vain on se aloittaminen, minkä takia ompelu on jäänyt vähemmälle. Nyt on vaiheessa uusi kassi, kun edellinen hajosi ja kaupoissa on ihan vääränlaisia. Suurin intohimoni vaatteiden saralla ovat keskiaikapuvut. Niiden tekeminen on ihanan helppoa ja ne ovat silti näyttäviä. Sen takia niitä onkin tullut tehtyä jo kolme, ja neljännestä yksi kerros.

Koska käytän korsettia, joudun muokkaamaan lähes kaikkia paitojani, etenkin kauluspaitoja. Muukin vaatteiden muokkaus on mukavaa, on kiehtovaa löytää jokin vaate, joka on lähes täydellinen, mutta vaatii pientä muokkausta tullakseen täydelliseksi. On ihana tunne, kun saa huonosti istuvasta vaatteesta hyvin istuvan tai vääränlaisesta vaatteesta oikeanlaisen.

Kutominen on aivan ihanaa, kunhan malli on edes jotenkin mielenkiintoinen. Olen yrittänyt pariin otteeseen tehdä kaulahuivia, mutta se on niiiin tylsää, että olen lopettanut parinkymmenen sentin jälkeen joka kerta. Mutta nyt on vuorossa pipo, tein sellaisen viimeksi joskus ala-asteella. Parit lapaset ja villasukat on tullut kudottua ja villapaitaa aloitin, mutta se jäi siihen, kun hukkasin ohjeen, enkä ole läytänyt sitä.

Käsillä tekeminen on muutenkin mukavaa. Innostuin kesällä huovuttamisesta, mutta materiaalin ja tilan puutteessa se on jäänyt, vaikka se mukavaa onkin.
 
Minä vihasin käsitöitä monta vuotta. Kaikenlaisia käsitöitä. Sitten - haasteena itselleni - menin Työväenopiston käsityökurssille saadakseni selville vihasinko käsitöitä vai koulun käsitöitä. Jälkimmäistä, havaitsin. Koulun käsityötunnit saivat tapettua minulta innon tehdä mitään käsitöitä.

Kävin em. kurssilla pari vuotta, sain tehtyäkin vaatteita ja niitä jopa käytän. Nyt aika ei enää ole antanut myöten osallistua kurssille enkä osaa kuitenkaan tarpeeksi hyvin että pystyisin itse kotona mitään oikein ompelemaan. Vähän harmittaa: itse tekemällä saa kuitenkin aina sopivan näköistä, silloinkin kun kaupasta ei sopivia löydy (esim. värit).

Neulomista en myöskään voinut sietää. Muutama vuosi sitten eräälle kaverille neulottiin "parane pian" -tilkkutäkki (oikeasti siinä luki ihan muuta) ja siihen halusin osallistua. Kamalalla vaivalla neuloin yhden tilkun, minulle se oli saavutus. Kun olin kerran uudelleen "löytänyt" neulomisen, päätin samalla innolla neuloa muutakin ja niinpä onneton sisareni sai joululahjaksi Ksun itseneuloman pipon. Pipo oli ilmeisesti ihan menestys, em.sisko on sitä käyttänytkin julkisesti, mutta jotenkin sen jälkeen en ole mitään taaskaan saanut neulottua.

Virkkauksesta en edes puhu! :yuck:

Olisi kiva osata ommella ja neuloa, mutta vanha viha kumpaakin "harrastusta" kohtaan on vielä aika syvällä eikä ole oikein aikaa opetellakaan.
 
Minä taas vihasin käsitöiden tekoa päiväkodissa, muut tekivät samassa ajassa kaksi liinaa kun itse tappelin sen ensimmäisenkin kanssa. Mutta kouluun päästyäni alkoi kässä innostaa ja sillä tiellä ollaan vieläkin.
Ala-asteella kolmosella oli puoli vuotta käsitöitä ja puoli vuotta puutöitä, joten tekniseenkin tuli tuntumaa. (En edes muista oliko meillä mahdollisuus valita kumpaa haluaa jatkaa, mutta käsityöt otin.)
Ensimmäinen neuletyö oli kotona tehty upea Maikki-mato :D Hullun harvasti neulottu, mutta Maikille tuli tehtyä myös kassi, kaulahuivi ja myöhemmin "villapaita" :grin:
Ala-asteella kässässä tehtiin tossut, lapaset, tyyny, kassi, ryijy, tilkkutyö, hame jne. Ylä-asteella sain neulottua villasukat, ommeltua ristipistotyön, tehtyä tilkkupussin ja vielä caprihousut. Niitä housuja en tosin ole ikinä pitänyt, kun ne ahistivat jo heti alussa, ja kasvoin sitten niin, että eipä ne enää mahtunutkaan. Olisin ottanut käsityön valinnaiseksi, mutta kun ei tullut tarpeeksi isoa ryhmää, niin se siitä sitten :( .

Kotona olen tehnyt kaikkea mahdollista ristipistotöistä virkattuun huiviin (pieniä mattojakin on tullut kudottua), mutta pelkästään käsin.
Ompelukoneeseen en ole ikinä saanut oikein varmaa tuntumaa, joten sen käyttö on jäänyt vähemmälle. Kieltämättä vaatteita olisi ihana tehdä itse, joten ehkäpä vielä joskus eksyn kokeilemaan. Villapaitaa tms. isompaa neulonta/virkkaustyötä en ole myöskään uskaltanut vielä kokeilla.

Teen käsitöitä aina samalla kun katson telkkaria :) Monet ovat ihmetelleet, että miten voit tehdä kahta asiaa samaan aikaan, koska koko ajan ei voi olla katsomatta käsiin esim. neulottaessa, mutta onhan tuo onnistunut ja nykyään en osaa olla enää tekemättä mitään, kun jotain töllöstä katselen.

Tällä hetkellä ei ole mitään kesken, koska sain pari päivää sitten valmiiksi serkulle joululahjaksi tekemäni virkatun huivin, mutta veljen joululahjapipo pitäisi aloittaa, kunhan saan aloitettua sen veljeltä salassa... :) (Tosin miten saan mitattua, että pipo on tarpeeksi iso? Ehkä joudun käyttämään mallina äitin päätä...)
 
Kun täällä kerran on noin taitavia käsityöläisiä, niin voisiko joku tehdä minulle pipoon kiinnitettäväksi heijastavalle kankaanpalalle monimutkaisella koneella kirjaillun kirjainsarjan: "CCIX"? Vaimon mukaan sitä ei saa käyttää kotikaupungissa leimautumisen pelosta, mutta kyllä talvisaikaan tulee joskus jossain muuallakin käytyä.
 
Pikkuenkeli sanoi:
Kutominen on aivan ihanaa, kunhan malli on edes jotenkin mielenkiintoinen. Olen yrittänyt pariin otteeseen tehdä kaulahuivia---

Tarkennetaan pilkkujen hellyydenkipeyden vuoksi ihmisiltä, mitä he tarkoittavat kutomisella.
Minulle se sana yhdistyy aina kangaspuihin, kankaan kutomiseen, vaikka olen kyllä aiemminkin kuullut sanaa käytettävän neulomisen synonyymina.

Marikki sanoi:
Monet ovat ihmetelleet, että miten voit tehdä kahta asiaa samaan aikaan, koska koko ajan ei voi olla katsomatta käsiin esim. neulottaessa, mutta onhan tuo onnistunut ja nykyään en osaa olla enää tekemättä mitään, kun jotain töllöstä katselen.

Televisiota pidempään katsellessa on tosiaan hankalaa olla paikoillaan. Turvallisinta on ottaa joku helpohko neule esille, etteivät kädet eksy hiuksiin tekemään sotkuisia pikkulettejä tai nyppimään tuolista tai vaatteista nöyhtää. Monimutkaisia kuvioita tehdessä pitäisi tarkistaa jatkuvasti onko silmukoita nyt varmasti oikea määrä. Mikäli lankakerä on lopuillaan, kannattaa uusi varata lähelle ettei katsominen keskeydy uuden kerän etsinnästä.

Nyt suunnitelmissa tre kronor-villasukat. Mietin vielä teenkö keltaiset siniselle pohjalla vai vice versa.
 
Marikki sanoi:
Teen käsitöitä aina samalla kun katson telkkaria :) Monet ovat ihmetelleet, että miten voit tehdä kahta asiaa samaan aikaan, koska koko ajan ei voi olla katsomatta käsiin esim. neulottaessa, mutta onhan tuo onnistunut ja nykyään en osaa olla enää tekemättä mitään, kun jotain töllöstä katselen.

Minä myös. Minä taas en oikeastaan katsele ohjelmaa kunnolla, vaan lähinnä kuuntelen. Saa olla melkoisen mielenkiintoinen hässäkkä menossa telkkarin puolella, että viitsin siihen täysipainoisesti keskittyä. Siksi olenkin joskus piruuttani pohtinut, että miksen vaihtaisi telkkaria suosiolla radioon, saman asianhan se ajaisi.

Itse olen koko ikäni ollut käsitöissä huono. Mikään ei koskaan kovin hyvin toiminut, tein aina jonkun ratkaisevan virheen ja tuloksena oli epämääräinen mytty. Minulta puuttui myös täydellisesti kärsivällisyys: Jos olin ensin kuluttanut tuntitolkulla aikaa jonkun asian ompelemiseen, en minä aikonut sen pieleen mennessä todellakaan purkaa ja aloittaa alusta. Mieluummin myttäsin koko työn hyllyn taakse ja odottelin parempia aikoja.

Jossakin vaiheessa kuitenkin kävin joidenkin käsitöiden kimppuun. Kai minullakin on jonkinlainen sisäinen tarve tehdä jotakin käsilläni. Niinpä kävin käsiksi mahdollisimman yksinkertaisiin töihin, jotta saisin niistä edes jonkinlaisia onnistumisen elämyksiä. Tein ristipistoja, huovuttelin ja myöhemmin kokeilin erilaisia helmitöitä. Olin ihan häkeltynyt siitä, että ilmeisesti kärsivällisyyteni oli vuosien mittaan kasvanut. Jaksoin keskittyä ja työstää isompaakin projektia. Sain myös jotakin siedettävän näköistä tehtyä omilla käsilläni.

Nykyisin minun on miltei pakko tehdä erilaisia käsityöjuttuja, koska muutoin opiskelun rasittamat aivoni meinaavat räjähtää. Käsillä tekeminen tuo hyvää vastapainoa ja rauhoittaa. Neulomista vihaan vieläkin, sillä käsialani vaihtelee niin paljon että lopputulos on miltei aina ruma. Virkkausta en koskaan hyvin hallinnutkaan ja ompelukoneella ompeleminen on kivaa vain tiettyyn pisteeseen saakka (Yleensä tämä piste saavutetaan, kun ompelukone sanoo "tsäk tsäk" ja lakkaa mystisesti toimimasta. Mitkään palautusyritykset eivät saa sitä toimimaan).
 
Olen rakastunut käsiini.

Olen näperrellyt kaikenlaista kuulemma kehdosta noustessani (Nappien kanssa meni helposti päivä, samoin kenkien. Josta poiki monasti se että vanhemmat eivät löytäneet haluamiaan kenkiä. Ainakaan samanlaisia samasta paikasta).
Olen harrastanut käsitöitä nyt nelisen vuotta. Lähinnä metallia ja jalometallia on tullut muovailtua.
Opiskelen teollistamuotoilua kuopion muotoiluakatemiassa, vahvasti käsityövisiot mielessä.

Olen syvästi innostunut ja riippuvainen käsitöistä.
 
Ereine sanoi:
Aihe sattui hyvin. Minä en ole varsinainen käsityöihminen, mutta syksyllä minuun iskee himo neuloa, yleensä se jää pipoon ja lapasiin tai kaulahuiviin.

Aivan, paitsi minä en koskaan pääse sille asteelle että edes kaivaisin puikot esille komeron kätköistä. Joskus lukioaikana neuloin jonkin verran, lapasia ja kaulahuiveja, mutta kiinnostus lopahti pikkuhiljaa.

Tulen kyllä käsityösuvusta. Isoäitini on ollut ammatikseenkin käsityöläinen ja hallitsee mestarillisesti kaiken kangaspuista virkkuukoukkuun. Hän tekee vielä 85-vuotiaanankin kaikki vaatteensa, lakanat, pyyhkeet, lapaset jne itse.

Olisi hienoa osata tehdä käsitöitä ja vieläpä niin hyviä sellaisia, että niitä kehtaisi pitää ihmisten ilmoilla. Mutta eipä taida minulla kärsivällisyys tai taidot riittää. :D
 
Meillä oli ala-asteella sekä puu- että käsitöitä. Pidin molemmista, ja olin omasta mielestäni hyvä molemmissa. Ensimm,äinen kaulahuivini tosin päätyi semmoiseksi epämääräiseksi mytyksi, mutta mitä tulee käsitöihin, mulla on aina ollut sisua, kärsivällisyyttä ja itsepäisyyttä saada työt valmiiksi.

Sen takia olen varmaankin päätynyt käsityöalalle. Olen tämän topicin kolmas metallialan opiskelija. Olen neljättä ja (herran jestas, toivottavasti) viimeistä vuotta opiskelemassa Koulutuskeskus Salpauksessa kultasepänalaa.
Tarkoitus olisi tämän jälkeen hakea vielä Muotoilu Insituuttiin pienesinemuotoilua opiskelemaan.

En usko että maailmassa on olemassa käsitöitä jota en haluaisi kokeilla. Olen ehkä sen verran aivopesty kuitenkin tytöksi, että tähän mennessä koulun ulkopuolisiin käsityöharrastuksiin on lähinnä kuulunut "rättikässään" lukeutuvia juttuja, kuten neulomista, kirjontaa, vaatteiden yms. ompelemista ja huovotusta.

Huovutus ja neulominen ovat molemmat melko kausiluontoisia. Huovuttaminen lähinnä siksi että olen itse karstannut villani pesemättömästä suomenlampaan villasta, ja siinä voi vierähtää parikin tuntia enen kuin tarpeeksi villa kasassa hattua varten. Niin tosiaan, olen tehnyt huovasta lähinnä erillaisia vaatekappaleita, en ole oikein innostunut "huopateosten" huovuttamisesta. Viimeisin huopatyöni oli semmoinen vähän hiippalakin näköinen pipo, jonka sai kiinni leuanalta, ja jossa on semmoiset nallekorvat. :heart:

Neulomiseen tulee aina inspiriraatio syksyisin kun huomaa tarvitsevansa mukavia lämpimiä vaatekappaleita. Neuloin juuri itselleni semmoiset yläkäsivarteen ulottuvat vihreaharmaa-raidalliset kynsikkäät.

Mä myös ompelen itselleni aika paljon vaatteita. "Tuunailen" itselleni myös vanhoista vaatteista uusia, muodikkaampia ja tyylikäämpiä vaatekappaleita. Omistan myös itse tekemäni viitan, sekä kaksi keskiaikapukua, joilla en tosin tee muuta kuin päden Turun Kekiaikamarkkinoilla kerran vuodessa :D

Nyt lähinnä mitä tekisi mieli kokeilla (lisää) olisi ainakin keramiikka, puutyöt, erillaiset kiviin liittyvät työt sekä muutkin metallityöt kuin kultasepänalaan liittyvät. Ehkä vielä jokupäivä.
 
Näin "joulun aikaan" olen taas innostunut kaivamaan lankakerät ja puikot esille. Keskeneräiseksi jääneen kaulahuivin jälkeen innostus kulki tällä hetkellä viittä vaille valmiisiin villasukkiin, jotka omaksi yllätyksekseni osasin tehdä viiden vuoden tauon jälkeen. Minut yllätti myös aikataulutus: Luulin tekeväni sukkia kuukauden päivät, mutta syysloman pimeä loppuosa tekikin tehtävänsä yllättävän hyvin.

Yläasteella tykkäilin käsitöistä kovasti. Pidän käsitöiden tekemisestä, ja into korvaakin yleensä hieman huithapelimaisen tyylin. Minä olen tunnettu ei-niin-suorista saumoista, mutta käyttökelpoista tavaraa olen saanut aikaan ihan kiitettävästi siitä huolimatta.
Villasukat, huppari, erinäisiä t-paitoja, hameita, kaulaliina, vauvanvaatteita, yöpuku ja aamutakki sekä muutamat huovutustyöt ja muuta sälää valmistuivat siinä kolmen vuoden aikana. Yläasteen loppuessa harmittelin, kun lukiomme ei tarjoa minkäänlaista käsityöopetusta, mutta minkäs sille voi.

Neulomisen lasken myös minä suosikikseni, virkkaus sen sijaan ei luonnistu millään tavalla. Musiikin kuuntelu ja television katselu onnistuvat samaan aikaan, mikäs sen viihdyttävämpää. Ehdottomana plussana pidän myös sitä, että omien käsiensä jäljen näkee välittömästi, ja työstä huomaa etenevänsä koko ajan.

Kovin tykkään. :)
 
douv sanoi:
Tarkennetaan pilkkujen hellyydenkipeyden vuoksi ihmisiltä, mitä he tarkoittavat kutomisella.
Minulle se sana yhdistyy aina kangaspuihin, kankaan kutomiseen, vaikka olen kyllä aiemminkin kuullut sanaa käytettävän neulomisen synonyymina.

Kutominen on mulle sekä kutomista kangaspuilla, että kutomista puikoilla. Saattaa kuulostaa kummalta, mutta omasta mielestäni siinä ei oo mitään ihmellistä. Merkitys riippuu asiayhteydestä, sillä sukan ja maton kutominen on kaksi aivan eri asiaa, molemmat luonnistuu kuitenkin :)
 
Omassa puheessani neulominen tapahtuu puikoilla, kutominen (yleensä) kangaspuilla, mutta, ehkä johtuen siitä, että harvemmin kenenkään kanssa kangaspuilla kutomisesta puhun, yleensä oletan, että kutominenkin tarkoittaa neulomista ja jossakin vaihessa keskustelua omaksun puhetoverin sanankäytön. Useammin kuin sanon neulovani sukkaa kuitenkin totean tekeväni sukkaa.

Eilen illalla tein kuluneeseen mustaan pipooni vaaleanpunertavat korvat. Niistä tuli aika epämuodostuneet, en oikein tiedä, ovatko ne kissankorvat vai ehkä nallekorvat, mutta mitäpä pienistä. Teen aika paljon juuri tuommoisia pieniä käsityöjuttuja, paikkailen ja uudistan vaatteitani, vaihdan nappeja toisenvärisiin ja sellaista, mutta aika harvoin nykyään enää itse teen vaatteita. Vähän häiritsee, että rättikässäläiselle tuommoiset "miehekkäämmät" käsityöt ovat jääneet aika tuntemattomiksi. Olisi hauska osata enemmän, mutta suoraan sanottuna vähän pelkään vasaraa vieraampia työkaluja.
 
Olen ehdottomasti käsityöihmisiä. Teen yleensä vaatteeni itse ja tai sitten muokkaan ostamiani vaatteita. Mielestäni se on yksi parhaimmista tavoista viettää aikaa, jotenkin rentouttavaa. Erityisesti pidän neulomisesta :)

Tällä hetkellä työn alla on Apupupu. http://www.redcross.fi/ajankohtaista/uutiset/fi_FI/apupupu/
Eh, olen liian laiska selittääkseni sitä enemmälti :roll:
 
Ylös