Käsityöt

Onko tuo urarauta sellainen että se vain painaa kolon pintaan, mutta ei varsinaisesti riko pintaa?

Niin olen käsittänyt, että se painaa vain uran pintaan rikkomatta sitä. Sen avulla saadaan myös vedettyä se ura "suoraan" niin, että se kulkee joka paikassa yhtä kaukana reunasta.
 
Aldarianin projekti on kyllä valtavan upea. Itse tässä parina päivänä askarrellut minimalistisesti, käyttäen vain mitä kotoa löytyy. Aluksi tämä oli ns.10 minute build joidenkin lapsena kasattujen pahvijuttujen muistelua ja kun on pari erhettä tullut tehtyä niin nyt tämä on ainakin 2 tunnin homma itselle. Koronavirus ei liittyne asiaan mutta voihan se niinkin olla.

Materiaalit, talouspaperi, 10 munan kenno, pikaliimaa, maissihiutalepaketin kuori, sininen tussi vihreä elintarvikeväri, tyhjä lääkelevy ;-) , paperien nitoja tärkeimpiin liitoksiin, oranssi vahaliitu. Päällä oleva kuula on liian iso, että ei tästä replikaa saa :-D. Mahdolliset kuviot kannattaa ulkokehälle leikata ennen ensimmäistäkään kokoonpanoa, sisäkehä on periaatteessa säädettävissä niin että sopii erikokoisille... joo joo, hyvä kun pysyy kasassa.

(Lisätty originaalin kuva (tunnistustehtäväksi voisi lykätä, en ollut ainakaan itse kuullut tästä kuin reilu pari viikkoa sitten)
 

Liitetiedostot

  • IMG_20200311_164708__01.jpg
    IMG_20200311_164708__01.jpg
    1,5 MB · Katseluja: 20
  • 39-4712165aa7f8c489bf8__01__01.jpg
    39-4712165aa7f8c489bf8__01__01.jpg
    194,5 KB · Katseluja: 13
Last edited:
Sepä se, Suomen kruunu Kemin galleriassa. Toinenkin kopio on tehty, siinä pään kuuppa on perinteisen punainen.

Olisi voinut tajuta ettei kehän yläreunan kuvioita saa enää leikattua kunnolla sitten kun se on jo kehän muodossa. Sinällään tuo pahvinen on kohtalaisen kestävä, mutta tuet reunan helmille? pitäisi tehdä eri tavalla kuin tuossa yritelmässä, nyt vaakuna kilvet pitää niitä ylhäällä. Ja hiki pilaa sen varmasti, että pyöreä pipo tai hikinauha alle on melko välttämätön. Tämän aamuinen ajatus puuhastella pään kuuppaa sipsipussista ei toiminut, repeää liian herkästi :-D
 
Last edited:
Jotain hyvääkin tässä poikkeustilanteessa: olen nimittäin saanut vihdoin tehtyä hobittiasuani ? Minulla on siis ollut jo pitkään projektina valmistaa itselleni hobittinaisen puku, mutta koskaan ei ole löytynyt aikaa käytännön toteutukseen. Kankaatkin on ollut ostettuna jo aikapäiviä sitten. Nyt on päällys- ja alushame valmiina. Juuri äsken leikkasin viitan (kätevä jos tulee taas joskus Tuima Talvi). Viittaa aion käyttää ihan arkivaatteenakin. Kaapissa odottelee paidan ja liivin kankaat ja kaavat.
 
Sain kirjottua ja ommeltua projektin, joka oli ollut mielessä ainakin seitsemän vuotta. Tein siis lautapelilaudan, pussin, nappulat, nopat ja ohjeet. Tai no nopat ovat toistaiseksi muoviset itse maalatut kunnes keksin jonkin toisen materiaalin, josta valmistaa D4 noppia jotenkin fiksusti. Pelilauta ja pussi tarvikkeille ovat pellavaa, kirjontalangat villaa ja ompelulangat pellavaa. Pussin kummallakin puolella on eri pelilaudat ja nyörit ovat villalankaa iskunyöritekniikalla. Pelinappulat ovat puuta ja maalattu.

Peli skaalattu.JPG
7 pelilaudalla pystyy pelaamaan paljon erilaisia pelejä. Ohjeisiin olen tällä hetkellä kirjoittanut 35 peliä, mutta tiedän että sieltä puuttuu vielä monia. Pelit on valittu ajoituksella keskiaikaisia tai vanhempia, vanhimmasta päästä the Royal game of Ur jostain 2600 eaa (luultavasti vanhempikin). Backgammon ja shakki jäivät tarkoituksella pois tästä versiosta, kun niissä on sääntövariaatioita sen verran eri maissa eri aikakausina, etten ruvennu siihen hommaan. Lisäksi ei olisi ollut tilaa backgammonin laudalle ja toisaalta en ruvennut erikseen tekemään shakille nappuloita. Sekin että miten paljon niitä nappuloita olis pitäny tavallisten lisäksi tehdä visiireineen, tiikereineen, sarvikuonoineen, krokotiileineen, norsuineen jne ei innostanut aloittamaan. Voi olla että teen joskus lisäkankaalle sen backgammonin ja pari muuta lautaa jotka nyt jäi tekemättä. Tosin kovin isoa toista kangasta ei tuohon pussiin mahdu nykyisen pelilaudan lisäksi. Ne ovat molemmat jämäpaloista tehtyjä.

Voin ottaa nuo mukaan keskiaikamarkkinoille ja miitteihin sitten joskus kun niitä taas pidetään. Melkein kaikki ovat 2-4 hengen pelejä, mutta niitä voi toki pelata joukkueina.
 
Hobittipuvun alaosa on valmis. Tätä menoa näyttää hyvin lupaavalta, että kostyymi on kokonaisuudessaan valmis seuraavaan vuosijuhlaan mennessä :-D Tosin nyt seuraa vaikein vaihe eli liivi. Minulla on ikivanha kansallispuvun liivin kaava, josta ei oikein erkkikään ota selvää. Liivi tulee olemaan punaista kangasta, tuoden pukuun vähän lisää kaivattua värikkyyttä.

Alushame meni jo uusiksi, koska ensin tekemässäni oli teollisesti tehtyä brodeerausta, mikä alkoi ajatuksena tökkiä tosi pahasti. Onnistuin löytämään nyplättyä pitsiä, ja tein uuden alushameen. Essuun löysin kierrätyskeskuksesta pätkän virkattua pitsiä. Itselläni ei riitä kärsivällisyys pitsien valmistamiseen, mutta hyvä näin :)

Materiaaleiksi olen kelpuuttanut vain pellavaa ja villaa ja väreiksi vain murrettuja sävyjä, ja olen tyytyväinen siihen päätökseen. Valokuvasta sitä ei ehkä huomaa, mutta luonnossa nuo materiaalit ja värit tuovat pukuun ihan erityisen "aidon" tunnun verrattuna modernimpiin materiaaleihin ja liian kirkkaisiin väreihin.

Projekti on kyllä todella hauska!

20200529_122548.jpg
 
Last edited:
Minulla on ikivanha kansallispuvun liivin kaava, josta ei oikein erkkikään ota selvää.
Onko kukaan tehnyt kansallispukua? Ei tuossa kaavassa ole päätä eikä häntää. "Sisältää saumanvarat" - ok, kiva tieto, olisi myös kiva tietää minkä verran. Sitäpaitsi ei edes sisällä joissain kohdin, onneksi huomasin tai olisin ollut pulassa.

Ja miten yhdessä liivissä voi olla niin monta eri osaa? Kaavassa ei tietenkään lue mitä ne osat on. Toivottavasti arvasin oikein.

Onko kansallispukujen tekeminen jotain salatiedettä? Vai onko ideana se, että ihmisten on pakko osallistua kursseille, koska nuo ohjeet ja kaavat ovat ihan tolkuttomia? Kansallispukuarkiston ja kansalaisopistojen salaliitto?

Toivottavasti en jonkun mielestä häpäise jaloa perinnettä käyttämällä kaavaa fantasia-asuun ?
 
Sanoit, että ohje on ikivanha. Se voi tarkoittaa, että siinä oletetaan ompelijan tietävän ja pitävän itsestäänselvyyksinä montaa sellaista asiaa, jotka nykyaikaiselle käsityöharrastajalle ovat kaikkea muuta kuin itsestäänselviä. Osien paljous taas viittaa siihen, että olet tekemässä jotain aika tyköistuvaa ja mahdollisesti erikoisemman mallista liiviä. Olisiko kansallispukukeskuksesta apua? Sain ainakin itse sieltä ihan asiallisen vastauksen, kun sähköpostitse tiedustelin "vaimonpäähinettä" vailla olevan Tuuterin puvun pukeutumisprotokollaa avioituneen ihmisen kohdalla. Ehkä sieltä löytyisi nykyaikaisempi ohjekin liiviisi?
 
Kyllä tämä tästä. Nyt olen kyllä oikeasti ylpeä itsestäni! Siitä liivistä tulee tosi hieno. Ainut vaan, että se vaatisi vähän (tai vähän enemmänkin itse asiassa) suuremman rintavarustuksen ? Joten pientä viilaamista on vielä tehtävä. Mutta ainakin sain selvitettyä mikä pala kuuluu mihinkin.
 
Hyönteishotellia/tonttumajaa pihamaalle rakennellut, alkaa olla sen verta valmis että kehtaa näyttää. Materiaalina vanhoja aitalankkuja, vanhoja vanerihyllyjä, vanhoja nauloja (1980-lukua) ja kohtalaisen uusia ruuveja (v.2000?), ylijääneitä maaleja, tilkkanen erikeepperiä pariin kohtaan. Sisätilat on kuitenkin niitä kahta liimapaikkaa vaille enimmäkseen ainakin 30 v. Vanhaa ulkona seissyttä pintaa että ei pitäs hirveesti ötökkää tai tonttua haitata. Mitat on sen mitä on ja tavallaan kiva huomata kykenevänsä edelleen yläasteella tehtyihin virheisiin. Nykyään sentään osaa monet niistä korjata homman edetessä. Yläosan saa irti, että saa siirrettyä ja putsattua helpommin jos tarvis.
.IMG_20200626_150247__01.jpg
 
Last edited:
Yksilöllinen kellotaulu on helppoa tehdä sitten jos saa laskettua kulmat oikein. Halpiskelloon tein tämmöisen, aikaa kyllä vierähti kolmatta vuotta siitä kun teki pohjan... nyt sai sitten koronakaranteerin aikana väännettyä loppuun. Siis tietokoneella, ei käsin piirtämällä sentään. Joskus tuli opiskeltuakin. Pujottaa halkaistun kuvan viisareiden alle ja paperiliimalla vaan kiinni niin ei rypisty, ainakaan pahasti.
IMG_20200703_115155__01__01.jpg
 
Last edited:
Aloin kehrätä koirastani keräämääni karvaa langaksi. :) Yhdistän siihen noin puolet merinovillaa, koska koiran karva on kuitenkin niin lämmintä, ja yksinään nämä karvat ovat aika lyhyitä. Ajattelin tehdä valmiista langasta neulakintaat koiran ulkoilutukseen. Vielä on tekemistä, ja veikkaan, että täytyy välillä lopettaa kerätäkseni lisää satoa koirasta. Harjaan sitä kyllä useamman kerran viikossa, mutta tähän tarkoitukseen yleensä kerään pesun jälkeen.
Tykkään tästä syntyneestä langasta oikein paljon! Se on erittäin pehmeää ja sievää. Lopullisesti tuotteesta sitten näkee, irtoaako siitä esimerkiksi yksittäisiä karvoja ja kuinka lämmintä tämä lopulta onkaan.
 
Osaako kukaan sanoa mitä ihmettä tässä liilan ja harmaan langan vaihdoksessa on tapahtunut? Tuo harmaa osio näyttää siis siltä, miltä haluan kinnasneuleeni näyttävän. Ilmeisesti olen vahingossa oppinut kaksi eri tekniikkaa, mutta en tajua miten, koska olen mielestäni tehnyt koko ajan samalla tavalla, ensin kolme peukalosilmukkaa, vanhin yli, ja yksi silmukka kyytiin edelliseltä riviltä + neula kaikkien peukalosilmukoiden läpi.
Etupuoli: IMG_20211112_174120.jpg
Nurja puoli: 16367318894043855949224814717239.jpg

Tästä on tarkoitus tulla tarotkorttien pussukka, ja tämä on ensimmäinen työni.
 
Kiinnitätkö uuden kerroksen vanhaan varmasti samalla tekniikalla? Esim. neula ensin peukalosilmukoista ja vasta sitten edellisestä kerroksesta? (Ensin pitäisi mennä edellisen kerroksen silmukoiden läpi.)

Edit. Luin uudestaan, eli olet tekevinäsi samalla tekniikalla, mutta itse edelleen uskon, että ensin kannattaisi mennä alemmasta kerroksesta ja sitten vasta peukalosilmukoista.
Edit 2: En taida sittenkään ymmärtää, miten se neulasi matkaa. :22: Älä siis välitä viestistäni...
 
Mitä tapahtuu jos venytät violettia pystysuuntaan? Jos kerran jatkat samalla tekniikalla mutta eri langalla niin se voi siksi näyttää erilaiselta. Miulle ei kukaan kertonut että suomalaisessa 2+2 tekniikassa kannattaa venyttää sitä työtä ja opin kantapään.. tarkoitan pesukoneen kautta että se muuten venyy siihen suuntaan (sukkien jalkateristä tuli ainakin 5cm liian pitkät).

Toinen mikä kiinnitti huomioni on mainitsemasi työjärjestys, mutta toki tätä voi tehdä haluamallaan tavalla kunhan saa jotain pintaa aikaiseksi. Tuolla 2+2 tekniikalla siis olen ensin ottanut edelliseltä riviltä kaksi silmukkaa (uuden ja vanhan), sitten mennyt kahden peukalon takana olevan lenkin läpi ja peukalolla olevien lankojen alta ja kiristänyt. Sitten pudottanut peukalolta sen vanhimman kolmannen lenkin pois. Uusia tekniikoita saa keksiä, ei ole mitään kiveenkirjoitettuja sääntöjä että "näin se kuuluu tehdä ja on aina tehty".

Sillä on myös merkitystä mistä kohtaa edellistä riviä ne silmukat poimii; vaakasuoraan ylimmän rivin etureunasta, takareunasta tai alemmalta riviltä? Etureunasta ja alemmasta kerroksesta pystystä? Viistosti? Ja mihin työsuuntaan ne poimii näissä?

Yksi vaihtoehto on myös se että oletko vahingossa alkanut tai lopettanut puneltaen tekemisen eli pyöräytät neulan peukalon takan yhden tai useamman langan kohdalla eri suuntaan?
 
Sillä on myös merkitystä mistä kohtaa edellistä riviä ne silmukat poimii; vaakasuoraan ylimmän rivin etureunasta, takareunasta tai alemmalta riviltä? Etureunasta ja alemmasta kerroksesta pystystä? Viistosti? Ja mihin työsuuntaan ne poimii näissä?
Ahaa!! Totta! Olen näköjään aikaisemmin ottanut alemmasta kerroksesta takareunasta liilalla, ja harmaalla etureunasta. Kokeilin kumpaakin noin viiden sentin matkalta, ja tuli tuollaista jälkeä. Kiitos!

Edit: en näköjään ota ollenkaan ennen peukalosilmukan yliheittämistä silmukoita edeltä, vaan aloitan uuden silmukan/piston/jutun siitä että ensin vanhin yli, ja sitten etureunasta yksi, ja kaikkien läpi. Opettelin aloituksen keskiaikafestareilla yhden mummon 30 min opetuksessa ja etenemisen lähinnä itse, joten selittänee, miksi olen keksinyt sidhieltekniikan. :p
 
Last edited:
Etsin netistä yläpainovärttinää, mutten haluaisi liian modernin näköistä. Pitänee jatkaa etsiskelyjä.

Viime päivät olen lajitellut ja pessyt villaa, karstannut sekä opetellut värttinällä kehräämistä. Pelkään, että hajoitan lainassa olevan uniikkikäsityövärttinän.
 
Ylös