Kävellen Mordoriin -haaste!

Banazîr Gamgi

Kontulainen
Näin korona-aikaan moni on alkanut lenkkeilemään ja muutenkin liikkumaan aktiivisemmin, ja niin olen minäkin tehnyt. Lenkkeilyharrastusta vauhdittaakseni olen alkanut merkitsemään kilometrejä muistiin, ja aika ajoin siirtämään ne Keski-maan kartalle. Tavoitteena on päästä tämän vuoden puolella Mordoriin asti. Ajattelin, että ehkäpä täältä löytyisi jollain myös mielenkiintoa tähän.

Jos joku innostuu mukaan haasteeseen, ohjeet ovat seuraavanlaiset: kaikki omin voimin suoritettu aktiviteetti lasketaan: pyöräily, juoksu, kävely, kaikki minkä keinoin edetyt kilometrit pystyy mittaamaan. Mikäli haluaa, kilometrinsä voi merkitä Keski-maan karttaan. Apua tähän löytää lotrproject.com-sivustolta, jonka interaktiivinen kartta näyttää Frodon ja Samin reitin. Sen mukaan on helppo piirtää oma etenemisensä kartalle.

Olen valinnut haastetta varten muutamia virstanpylväitä, joiden väliset etäisyydet alla. Käsitys Keski-maan välimatkoista ja etäisyyksistä on perinteisesti vaihdellut Tolkien-harrastajien keskuudessa jonkin verran, enkä oikeastaan muista mistä olen käyttämäni etäisyydet kaivanut, mutta niiden pitäisi olla suunnilleen oikeat.

Hobittila-Brii: 193 km
Brii-Viimapää: 171 km
Viimapää-Viimeinen silta: 161 km
Viimeinen silta-Rivendell: 150 km
Rivendell-Moria: 260 km
Moria-Lothlórien: 400 km
Lothlórien-Raurosin putoukset: 626 km
Raurosin putoukset-Musta portti: 266 km
Musta portti-Henneth Annún: 94 km
Henneth Annún-Minas Morgul: 106 km
Minas Morgul-Cirith Ungol: 61 km
Cirith Ungol-Sammath Naur: 267 km

Yhteensä: 2755 km

Itse olen jo tehnyt pari viikkoa matkaa, ja olen toistaiseksi edennyt 110 kilometriä, suunnilleen Vanhan metsän puolenväliin siis. Laskeskelin että noin kymmenen kilometrin päivävauhdilla pääsen tavoitteeseeni, Tuomiorotkoon tämän vuoden puolella. Jos muita innostuneita löytyy, ei muuta kuin mukaan!
 

Fairy tale

Lapinorava
En olekaan koskaan toteuttanut tätä kävellen ja harmi että tämän hobitin pari varvasta kipeytyvät nykyään kovasti jo parin reippaasti kävellyn kilometrin jälkeen. Silloin on pakko hidastaa vauhtia huomattavasti. Olen menossa fyssarille varpaitteni kanssa, saas kattoo keksiikö ne siellä toimivia sirkustemppuja?

Mutta olen kuntopyöräillyt kerran Hobittilasta Rivendelliin ja toisen kerran Hobittilasta Lorieniin, jonne sitten jäin. Lähinnä mietin että nuo melottavat kilometrit olisi kiva ihan oikeasti meloa, tuohon 626 kilometriin ei ihan yhden kesän melonnat riitä. Olen muutenkin innostunut tähän "virtuaalikilometrien" liikkumiseen, sillä sain poljettua pari kesää sitten kotiovelta Kilpisjärven kyläkeskukselle (1204km) kesän aikana, eikä siis kuntopyörällä sisällä vaan oikealla pyörällä ulkona.

Kannustan kaikkia kokeilmaan tätä joko kävelynä tai muulla liikunnalla vaikka edes Briin Pomppivaan Poniin saakka. Tavoitteena juoda Voivalvatin parasta vaikkapa 22.9. jolloin jokavuotinen pyöräilijöiden kilometrikisa päättyy. Ja päivähän on mitä paras hobittimaiselle päätökselle, eikös? Siihen asetan usein itse suuremmat ulkoliikuntatavoitteet.

Mielenkiinnolla odotan saako B. Gamgi houkuteltua jonkun muunkin Morfdoriin saakka. Itse varmaan asettaisin tuon suorittamiselle kokonaisen vuoden aikaa, sillä kilometrimäärä on huikea.
 

Vampirelady

Vamperi, Queen of Sassgard
Vastuuhenkilö
Itselläni on ladattuna Walk to Mordor- sovellus puhelimeen, ja olen sen avulla näpytellyt kilometrimääriä ylös.
Ne pitää syöttää manuaalisesti, mutta se ei kauheasti haittaa kun aktiivisuusranneke mittaa kulkemani kilometrit kivasti.
Olen kohta Sääskivedensuolla menossa.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Olisikohan tällaiseen olemassa jotain järkevää valmista ohjelmaa millä pitää kirjaa kilometreistä. Jos menee paperihommiksi ja oman laskemisen varaan niin tiedän jo valmiiksi että väsyn merkkaamiseen. Enkä todellakaan tavoittelisi Mordoria vaan ihan Brii riittäisi.
 

Shacklebolt

Kontulainen
Olisikohan tällaiseen olemassa jotain järkevää valmista ohjelmaa millä pitää kirjaa kilometreistä. Jos menee paperihommiksi ja oman laskemisen varaan niin tiedän jo valmiiksi että väsyn merkkaamiseen. Enkä todellakaan tavoittelisi Mordoria vaan ihan Brii riittäisi.
Walk to Mordor, löytyy ainakin Androidille :)
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Latasin tuo Walk to Mordorin. Jos se toimii niin voin lähteä mukaan, mutta ilman aikarajoituksia tai suuria tavoitteita. Katson mihin asti pääsen. Mutta edellytyksenä se että tuo appi oikeasti toimii puhelimessa. Sen näkee varmaan muutaman päivän sisään alkaako pelittää.
 

eowynofmay

Kontulainen
Mikä päivä lähdit Banazir Gamgi? Voisin liittyä joukkoon ja katsoa aktiivisuusrannekkeesta saman lähtöpäivän mukaan kilometriejä. Tosin en varmaan saa huimia päivämatkoja, koska työt ja muu elämä häiritsevät kilometrien kerryttämistä. Ja pyöräkin vaatisi huoltoa ennen käyttöönottoa :lol:
 

Banazîr Gamgi

Kontulainen
Mikä päivä lähdit Banazir Gamgi? Voisin liittyä joukkoon ja katsoa aktiivisuusrannekkeesta saman lähtöpäivän mukaan kilometriejä. Tosin en varmaan saa huimia päivämatkoja, koska työt ja muu elämä häiritsevät kilometrien kerryttämistä. Ja pyöräkin vaatisi huoltoa ennen käyttöönottoa :lol:
Vajaa kuukausi sitten (?) En osaa varmaksi sanoa mutta muutama viikko siitä on. Mukaan vaan jos kiinnostaa!
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Latasin tuo Walk to Mordorin. Jos se toimii niin voin lähteä mukaan, mutta ilman aikarajoituksia tai suuria tavoitteita. Katson mihin asti pääsen. Mutta edellytyksenä se että tuo appi oikeasti toimii puhelimessa. Sen näkee varmaan muutaman päivän sisään alkaako pelittää.
Eipä näytä toimivan. Joko joku asetus on pielessä tai minun puhelin ei vaan kelpaa tähän. Tai sitten ei reagoi lyhyemmistä matkoista kuten kilometri. Mutta kun oma kulkeminen koostuu pääosin lyhyistä pätkistä niin pitäisi reagoida. Eli tässä kohtaa jos kellään ei ole ehdottaa ratkaisua tai toimivampaa appia niin jätän vähän harmissani väliin. Luottoni noihin puhelimien appeihin (ihan kaikkiin riippumatta niiden tarkoituksista) on kyllä aika lähellä nollaa jo ennestään, joten en suuria tältä odottanutkaan. Varmaan lähes 80% noista ei toimi ollenkaan ja jäljellejäävistä puolet toimii kunnolla.

Edit. turhaan kiukuttelin. En vaan osannut käyttää tuota 😅 Ei se ihan selkein ole, mutta yritän pärjätä tällä. Eli mukana edelleen.
 

eowynofmay

Kontulainen
Jotenkin minusta pyöräily on huijausta :grin:Jonkin matkaa ratsastaminen voisi mennä, samoin melominen. Myös vuorille olisi kiva päästä, se tosin taitaa tältä vuodelta jäädä...
 

Banazîr Gamgi

Kontulainen
Ajattelin itsekin aluksi pyöräilyn olevan huijausta, mutta perustelin itselleni että menihän saattuekin välillä ratsain ja meloen, ja itse vain korvaan ne nykyaikaisemmalla versiolla:grin: Pääpaino on silti kävelyssä ja lenkkeilyssä, pyörällä on tainnut mennä vain parikymmentä kilometriä.
 

eowynofmay

Kontulainen
Paha takaisku, metsässä käynnit olen merkinnyt aktiivisuusrannekeeseen vaelluksena, silloin ei näytä kilometrejä. Mutta faktatiedoilla olen päässyt huhtikuun alusta kävellen lähes Buckleberryn lautalle :)
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Minä ainakin lasken ne vähän pyöräilykilometrini tähän mukaan. Samaten jos pääsen kesällä soutelemaan.
 

Laichalaf

ben enyd
Veikkaisin että itseltä menis kolmatta vuotta melko pitkälle tähän hommaan, pyörällä. Kävellen en tiiä pääsiskö edes loppuun joskus. Voiko ottaa oikotien Rohanin aukon läpi suoraan, vai jääkö Rautapihaan vangiksi?
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Itse laskin vuoden alusta askelmittarin lukeman mukaan ja olen nyt Sääskivedensuolla jossain kohtaa menossa. Hauska haaste :)
 

Aldarian

Dúnadan
Tulihan tuo puhelimeen ladattua. Tosin meikäläisen kävelyt ovat parhaimmillaankin satunnaisia ja pyöräily on jäänyt kun ei enää pysty työpaikalle pyöräilemään. Pahoin pelkäänkin, että minulle voi käydä kuin Samille (ilman sormusretkeä) eli tunnen maaston 20 virstan säteellä Hobittilasta mutta siihen se sitten jääkin. :grin: Aloitin kirjaamisen vasta eilen joten Tukinmaahan olen tepastellut.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Tässä tulee myös eroja siitä miten kilometrejä laskee. Joku ottaa aktiivisuusrannekkeen tai askelmittarin lukeman ja toinen taas merkkaa vain kävelyretket (kuten minä). Siinä jää varmasti vähintään puolet päivän askeleista pois. Mutta eihän tämä mikään kilpailu ole :)
 
Ylös