Kävellen Mordoriin -haaste!

Fairy tale

Lapinorava
Minä tulin tässä ohittaneeksi Briin ilman, että edes huomasin koko asiaa. Hiihtokilometrejä tuli muutaman päivän sisään ainakin 47 kilometriä ellei jopa muutama enemmänkin.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Minä taas en koskaan päässyt kalmansoilta pois. Keskeytin haasteen ihan muutamaa kilometriä vaille soiden rajan. Oli erityisen stressaava päivä ja totesin että niin kivaa kuin tämä olikin niin se oli yksi pieni stressinlisääjä. Sovellus sai siis lähtöpassit puhelimesta.
 

eowynofmay

Kontulainen
Meillä kolmella perheenjäsenellä on sovellus. Kahdella on kisaa kilometreistä, mutta yksi tallustaa stressiä tuntematta tuhat kilsaa meistä jäljessä. Kunnioitan Jaamarin päätöstä keskeyttää. Tai etenkin sitä, että tunnistaa liiallisen stressitekijän ja pystyy toimimaan sen eliminoimiseksi <3
 

Laichalaf

ben enyd
Surutta pistin eilisistä puutarhatöistä ja bändikamojen siirrosta 2,5 kilsaa lisää sovellukseen. Pyöräilykausi ei ole osaltani vieläkään alkanut, että hyvin hidas matkanteko jatkuu. Onnistuin imitoimaan Frodoa saamalla vasempaan olkapäähän venähdyksen kaatumalla portaissa. Pitää päästä Rivendelliin parannettavaksi. Luulisin, että kesäkuun loppuun mennessä siellä.
 

Elessar Telcontar

Gondorin kuningas
Minä en koe sovellusta minkäänlaista stressiä sovelluksesta - minulla ei ole ketään, jota vastaan kilpailla ( ei juuri muita Tolkien-faneja). Jos sovelluksesta tulee stressiä, se kannattaa poistaa.
 

eowynofmay

Kontulainen
Perässä tullaan. Raurosin putoukset ovat jääneet taa. Samin kanssa tallustellaan ja ihmetellään kuka hiipii perässä... hsssss. Itse asiassa Repoved... Raurosilla pari päivää sitten oli örkki- ja omaa porukkaa ruuhkaksi asti. Yöksi yritettiin vetäytyä omaan rauhaan. Örkit jättivät jälkeensä roskapusseja, turmeltuja huusseja ja palovaroituksista välittämättä pitivät nuotiota :(
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Muistinpa pitkästä aikaa tarkistaa, missä päin Kuukivi Rankkibuk nykyään vaeltelee. Hänhän jäi Rivendelliin talvea viettämään jo siinä vaiheessa, kun minä vielä jatkoin työmatkapyöräilyä parin viikon verran, ja lähti siis vastaavasti liikkeelle aiemmin kuin minä aloitin töihin pyöräilyn uudelleen keväällä.

Nytpä kävi niin, että Kuukivi pääsi seikkailemisen makuun Rivendelliin vaeltaessaan eikä malttanutkaan kääntyä sieltä suoraan takaisin kotia kohti. Sen sijaan hän tavattuaan kevään korvalla Rivendelliin käymään tulleen rohanilaislähetystön päätti näiden ratsusankarien kutsusta - he kun muistivat kuningas Théodenia palvelleen puolituisen ja saivat pian selville senkin, että Kuukivi on hänelle kaukaista sukua - lähteä katsomaan, miltä se Konnussa kerrotuista tarinoista tuttu Edoras ja Rohanin kuninkaiden kultainen kartano oikeasti näyttävät.

Koska karttakirjassani ei ole järin yksityiskohtaista karttaa Eregionista etelään, joudun nyt seurailemaan Kuukiven matkaa pienen mittakaavan kartasta, joten paikannus ei ole kovin tarkkaa. Jonnekin Fangornin metsän puolivälin korkeudelle vuorten länsipuolelle hän kuitenkin näyttäisi täksi viikonlopuksi rohanilaisten kanssa leiriytyneen vaellettuaan jo noin 260 mailia Rivendellistä etelää kohti. Karttakirjani mukaan leiri taitaa vieläpä olla vedensaannin kannalta käytännöllisesti jokivarressa, vaikkei kyseistä jokea Sormusten Herran vielä pienemmällä mittakaavalla pelaavaan karttaan olekaan merkitty.
 

Laichalaf

ben enyd
Pyöräilykausi alkoi, mutta matkanteko on hidasta edelleen. Toivottavasti uimahallin aukeaminen vaikuttaa liikkumiseen myös maata pitkin positiivisesti. Rivendelliin on vielä yli 150 kilometriä matkaa, joskus tuo olisi mennyt parissa viikossa liki huomaamatta mutta voi olla että tässä päätyy hurjaan loppukiriin pyörän selässä. Minulla ei kylläkään ole varsinaista tavoitetta ajasta. (Eilen sentään 12 km fillaria.)
 
Last edited:

Elessar Telcontar

Gondorin kuningas
Olen nyt tässä noin viikko taaksepäin unohtanut mitata kaikki kilometrit, jouduin nyt arvioimaan. Ärsyttää myös, kun ei muista, mitä kaikkea on mennyt.
 

Fairy tale

Lapinorava
Sääskisuon läntinen laita lähestyy - on ihan kivenheiton päässä ja sen kyllä huomaa sääskistä joita alkaa olla. Aika laaja suo tämäkin. Saa nähdä missä kohtaa kesää olen sen itälaidalla. Katsoin just kävelytahtiani. Mordoriin asti menee kyllä 5 vuotta tätä vauhtia. Matkani etenee siis kävellen, lumikenkäillen tai hiihtäen ja ehkä otan myös mahdolliset melonnat tähän. Pyöräilyistä en kerää tähän kilometrejä, vaikka se auttaisi asiaa huomattavasti. Mutta on mahdollista että päätän jäädä Rivendelliin enkä jatkakaan siitä.
 

Laichalaf

ben enyd
Glorfindelin kanssa jutusteltiin ja seuraavaksi pitäsi ehtiä kahlaamoille ennen kuin sinne tulee tulva. En oikein tiedä miten tuon toteuttaisi, fillarilla Liedon Asemanseudun Nautelankoskelle ja sieltä takaisin riittäisi kyllä tähän, voisi kastella jalkansa siellä, mutta kunto ei taida vielä riittää tuohon reilun 60 kilsan kieppiin.
 

Laichalaf

ben enyd
Itsellä ei tuota pelkoa ole, puutarhajutut estää aika lahjakkaasti nopeamman liikkumisen pyörällä, jospa jaksaisikin pyöräillä tuonne saappaat ym. mukana niin hiippailisin varmaan jo Moriassa. Näin ollen täytyy vielä parit lenkit tehdä että Haltiakotoon pääsee
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Onko elämää Mordorin jälkeen?
Toki on: ensin kotkakyydillä Cormallenin kentälle, sieltä Anduinia pitkin Osgiliathiin, norkoilua Minas Tirithissä, ratsain Edorasiin, sieltä Rautapihaan, Mustainmaan kautta Rivendelliin, vanhaa reittiä pitkin Viimapään ohi Briihin ja sieltä Kontuun ja Repunpäähän. Joku voi laskea virstat

Ja jos vielä kaipaa liikuntaa, viimeinen retki Harmaisiin satamiin (josta Pippinin, Merrin ja Samin matkassa pääsee vielä takaisin Kontuun).

Ja jos vieläkin liikututtaa, voi valita, seuraako Merriä ja Pippiniä Rohaniin & Gondoriin vai Samia uudestaan Satamiin. Vai tekeekö kenties molemmat matkat.

Eiköhän tässä ole reilusti enemmän virstoja kuin alkuperäisessä matkassa. Varasuunnitelmiakin on tarjolla Duracellilla varustetuille, kuten Tuorin matka Dor-lóminista Vinyamarin kautta Gondoliniin ja sieltä tuli hännän alla Sirionin suistoon. Entä sitten T. Turambarin onnettomat vaellukset? Tai noldorin (lähinnä kai Fingolfinin) harharetki Tirion - Helcaraxë - Keski-Maa? Where there's a whip... a will, there's a way. Vai pitäisikö tässä olla olemassa jokin äppi tai vastaava?

(P.S. Suloista on houkutella hätistellä toisia liikkumaan, kun itse vain katselee raukeana kahta irrallista tikkua. Mitähän niille pitäisi tehdä?)
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Itsehän aion lopettaa siihen kun pääsen Tuomiovuorelta pois. Eli en käy koko Walk to Mordoria läpi, koska se loppuu ihan hölmöön kohtaan. Mutta hauska projektihan tää on ollut ja kilsojen kirjaamisesta on tullut vakiintunut iltarutiini.
 
Ylös