Kävellen Mordoriin -haaste!

Olen pistänyt ahkerasti töppöstä toisen eteen ja hiihtänyt, ja nyt olen 50 kilsan päässä 12 days after Rivendell -kohdasta. Ehkä suksilla olisi ylipäätään järkevää seikkailla ylämailla ja vuoristossa lumessa kahlaamisen sijaan.
 
Hiukan kateellisena täällä olen lueskellut kuinka muut ovat hiihtäneet. Sukset olisi jo, kun vain saisi huollettua ne kuntoon ja lähdettyä ladulle. Onneksi ensviikolla on lomaa, niin matkantekokin voisi vähän edistyä.
 
Minä olen luistellut tällä viikolla kahdesti tunnin verran ja merkkasin tuosta luistelusta myös vähän kilometrejä. Vaikea arvioida kun luistelee vaan kaukalossa sinne ja tänne, mutta 1,5km olen laittanut tuosta tunnista. Toivoen ettei ainakaan liikaa olisi yläkanttiin.
 
Nyt olen ohittanut Halavaukon ja Tom Bombadilin mökin. Viimeiset parikymmentä kilsaa ovat tulleet nyt hiihtäen ja potkukelkkaillen. Yritin luistellakin, mutta olin kuin pikkupentu luistimilla ensimmäistä kertaa ikinä - hyvin horjuvaa touhua. Järven jää ei toki ollut niin hyvässä kunnossa, että siitä olisi tullut yhtään mitään. Olen viimeksi ollut luistimilla vähän yli 10 vuotta sitten. Vähän harjoittelua kunnollisella jäällä, niin siitä se lähtisi. :)
 
Kipaistiin koiran kanssa pikaisella kolmen kilometrin lenkillä. Ja siis se todellakin oli pikainen. Minulla potkuri alla ja koira vetovaljailla. Meni sen verran lujaa että olisi tehnyt mieli huutaa "Pois alta, Jahvat tulloo!!" :D Hiki noilla potkurilenkeillä tulee ja reisissä tuntuu vaikka valtaosan työstä tekisikin koira.
.
Kohta tavoitan Sääskiveden suot. Ihan minimitavoite oli helmikuussa päästä soille, mutta mielellään vähän matkaa pidemmälle (ei kuitenkaan toiselle laidalle asti).
 
Ne muovailuvahapatsaat seisovat edelleen tuossa hyllyn päällä. Niistä ei ehkä koskaan saa kimalteita pois ja joudun varmaan heittämään ne roskikseen jossain kohtaa 😅
 
Mistä ne joulukalenterin kuvat muuten löytää näin jälkikäteen? (Minulla oli kyllä sen aikanakin vaikeuksia löytää kalenteria, mutta menneet on menneitä.)
 
I
Mistä ne joulukalenterin kuvat muuten löytää näin jälkikäteen? (Minulla oli kyllä sen aikanakin vaikeuksia löytää kalenteria, mutta menneet on menneitä.)
Ilmoitustaulu-osiosta, joulukalenteriketju on päällimmäisenä.
 
Et voi, ne on jo ikoniset!
Ehkä alankin kuljettaa niitä miiteissä mukana ja ne saavat aina seistä miittipaikan oven suussa toivottamassa tulijat tervetulleeksi. Vuosien saatossa ne nuhjaantuvat pikkuhiljaa kunnes lopulta ne ovat vain kaksi erikoista vihertävää möykkyä ja tuoreemmat kontulaiset ihemettelevät että mikä ihmeen juttu tämän on että nuo möykyt pitää aina raahata paikalle 😂
 
Ohitin haudanhaamujen tyyssijan. NImenomaan ohitin. En jäänyt pällistelemään näkyykö haamuja. Kolmekymmentä kilometriä Briihin.
 
Minulla taas vielä reilu 6km tarvottavaa Kalmansoilla. Tavoite on päästä soiden yli tämän kuun puolella. Ja näyttäisi että se onnistuu kyllä, kunhan merkkailen kävelemisiäni ja vähän katson että myös tulee käveltyä. Kun en tosiaan käytä askelmittaria ja mittaa arkikävelyä vaan sitten tarvittaessa pyöristän vähän ylöspäin kun olen kävellyt jonkun matkan.
 
Minä taasen aloitin hiihtokilometrien keräyksen joulun jälkeen nyt olen pääsemäisilläni Walk to Mordor- apin mukaan Midgewater Marshes (East)-iin (mitähän se on suomeksi?). Ajattelin, että jospa pyörällä menisin loppumatkan.
Muoks. Olen siis laittanut pelkät hiihdot omaani.
 
Kamalat Kalmansuot on kohta ylitetty. Täytyy sanoa, että Saattueen hajoamisen jälkeen eteneminen on ollut huomattavasti palkitsevampaa, kun välietappeja on paljon tiheämmin kuin aiemmin.
 
Minua alkaa vähän huolestuttaa kun ei ole tällä viikolla ehtinyt ihan asiakseen kävelylle eikä töissäkään ole tullut tehtyä retkiä. Nyt pitää viikonloppuna pistää vipinää töppöseen että pääsen näistä sääskistä ja suossa rämpimisestä.
Tämä on muuten aika ärsyttävää kun välimatkat ovat nyt olleet niin pitkiä että on ollut hankala asettaa tavoitteita jotenkin järkevästi. Mielelläni asettaisin viikkotavoitteita, mutta se ei ole nyt mahdollista. Hyvä kuulla että myöhemmin etappeja tulee tiheämmin.
 
Ylös