Kaikkien aikojen paras peli?

Alx sanoi:
Munchkiniin tutustuin myös ensi kerran juhannuksen tienoilla ja se ainakin vaikutti sarkasmillaan minuun erittäin positiivisesti. Harkitsen tällä hetkellä pelin hankkimista itselleni.

Minä taasen en oikein enää osaa innostua munchkinista kun on sitä ja sen eri variaatioita tullut liikaa pelattua. Lopulta jokainen pelikerta muistuttaa aivan liikaa edellistä (alussa nihkeillään, kaikki pääsevät tasolle 9, estetään pelaajia voittamasta kunnes kaikilta loppuvat kortit kesken ja joku pelaaja voittaa). Enemmän pidän saman lafkan illuminati pelistä, joka tosin myöskin toistaa itseään vähän samaan tapaan mutta juonittelulla on enemmän merkitystä.

Paras peli lienee hieman mielentilasta kiinni. Tällä hetkellä tekisi mieli pelata mölkkyä, tosin osana syynä tähän lienee itse pelin lisäksi sosiaalinen kanssakäyminen. Vampire the eternal struggle -korttipelistä tykkään ja sitä joskus olen enemmänkin pelannut mutta viimeaikoina ei ole pahemmin pelailtua tullut. Tietokonepelipuolelta sanottakoon vaikka ADOM (vaikka siihen vaihteeksi hieman kyllästyinkin).
 
Morrowind ownage. Final Fantasyt ovat myös hyviä, kuten WoW, vaikka itse en ole pelaillut. Camelot nettipeli on kiva myöskin, Oblivionista voisin tykätä jos pelaisin. Jak3 oli mahtava. Mutta tuosta Morrowindista: Jos peli iskee tylsyyttä, lataa siihen modeja. Tein täysin uuden hahmon Morrowindiin erään modin takia. Ja se kannatti. Modit tuovat´enemmän sisältöä peliin. Mutta jos liika vapaus ottaa hermoille, ota pari sivutehtävää. Tai tahko main questiä lävitte. Jos et jaksa ja haluat hetken huvia, pistä God Mode päälle ja tapa koko kaupunki!! Hyvät bountit tulloo ja kaikki kävittee päälle hyvällä säkällä. Säädä vastustajia koodin avulla pelin suurimmiksi tai pienemmiksi tyypeiksi. Hauskaa sekin. Muuta koodilla jokin kyky, vaikka acrobatics 1500:taan ja loiki peliin alueen halki viidessä minuutissa. Ja jos eivät koodit maita, lataa niitä modeja!!!

U-K Edit: Ei kiroilua kiitos.
 
Paras peli on ehdottomasti Myst III Exile. Niin lyhyesti ja ytimekkäästi. Peli tarjoaa haastetta, mutta ei ole liian vaikea ja kun pitää muutaman vuoden tauon aina välillä niin peliä voi pelata uudestaan ja uudestaan. Lisäksi on vielä ne uskomattoman kauniit maisemat ja ihmeellinen tarina joka jatkuu sarjan peleissä. Ja plussana myös väkivallan puuttuminen. Ei tarvitse taistella, eikä ole kiire, vaan voi rauhassa miettiä ja katsella. Koko sarja on ihan ok, (toinen osa on ollu miulle mahdottoman vaikea :knockout: ) mutta juuri tämä nimenomainen osa vei sydämeni. Ja etenkin maailma nimelta Amateria (muistaakseni...)
 
Kaikkein paras peli on kyllä GOD OF WAR... Hyvä grafiikka ja mättöö on ties kuinka paljon, hyvä juoni..Kannattaa ostaa!!GOD OF WAR valittiin tiltissä muuten vuoden peliks 2004...
 
Tässä minun listani parhaista peleistä

1. Battle for Middle-Earth 1
2. Battle for Middle-Earth 2
3. World Of Warcraft
4. LotR Return of the kings
5. LotR The fellowship of the ring

Siinä ovat parhaat :grin:
 
Ehdoton ykkönen jota pelasin vuosia ja pääsin viimeinkin siitä eroon on LINEAGE 2 mmorpg eliittiä jo paljon ennen WoWia... vielä välillä haikailen orc OverLordini perään mutta pidän pääni kylmänä ja siirryn pelaamaan jotain muuta...

muita mainioita pelejä on tietenkin dungeon keeper 2, morrowind, baldurit, nwn ja icedalet oikeastaan tuon genren pelit saa aina koukkuun hetkiseksi...
 
No jaa... Eipäs nyt heti alkuun tule mieleen jotain yhtä tiettyä, mutta tämänhetkinen suosikkini on Age of Empires 3.

Mutta muutamalla pelillä on "se oma paikka" minun sydämessä:

1. Tomb Raider (se ihan ensimmäinen) Se oli ensimmäisiä pelejä joita pelasin. Ne kentät olivat valtavia. Ja haastettakin löytyi (ehkä turhan paljon) Aivan uskomattoman hieno peli, joka ei harmi vaan toimi uudella koneella.

2. Age of Empires 2. Kun löysin tämän, meinasi silmät tippua päästä. Voiko näin upeaa strategiapeliä olla? (Siis minä sanoin silloin) ja pelasin viikkokausia pelkkää demoa (IIK! TÄSSÄ PELISSÄ VOI KALASTAA!!!). Kun sain kokoversion, olin taivaassa.

3. Pandemonium. En tiedä mistä sitä enää saisi, mutta se oli lapsuudessa "se oikea" peli minulle.

Nykyhetkessä Battle for Middle-earth 1 on myös listojen kärjessä.
 
Meinasin ruveta Mystiä hehkuttamaan kun tajusikin jo tehneeni sen. Tosin tuo edellinen viesti oli vähän turhan vaisu ottaen huomioon pelin mahtavuuden :D
 
Jep, Myst III: Exile on kyllä kieltämättä todella hyvä peli. :) Ja onhan siinä Brad Dourif! Itse pelasin sen läpi joskus vuosia sitten, tosin vihoviimeinen puzzle meni yli ymmärryksen ja piti käyttää walktroughta. Muita Mystejä olen lähinnä kokeillut, Nelosta pelailin jonkin verran, mutta aika ja kärsivällisyys ei riittäneet kovin pitkälle.

En osaa varmaan laittaa mitään erityistä suosikkia esille, on olemassa niin monta erilaista mahtavaa peliä, jotka on omalla tavallaan parhaita. Mutta jos miettii vaikka ajankäytön perusteella, niin voisi listata kasan erityisen hyviä pelejä:

Baldur's Gate II: Shadows of Amn & Throne of Bhaal. Tämä on väännetty monet kerrat läpi, ja ottaen huomioon pelin laajuuden, on sihen tullut tuhlattua kuukausia aikaa. :D

Thief -sarja. Ja eniten Metal Age, sitten Deadly shadows. Dark Projectin olen kerran vetäissyt läpi. Kaikki kuitenkin ehdotonta huippua. :)

Nethack. Tarkemmin sanottuna Slashem -variantti siitä. On tullut pelattua usean kerran läpi, tosin huijaamalla tietty, eli pysyviä saveja käyttämällä.

Total War -sarja. Alkoi minun tapauksessa Medieval ykkösestä. Siinä oli tunnelmaa. Rome oli myös aivan loistava. Medieval 2:sta on taas varmaan väännetty kaksi kertaa enemmän kuin edellisiä yhteensä. Vaikka siinä onkin kasa ongelmia joita ei ollut Romessa.

On varmaasti iso kasa muitakin mitä ei nyt mieleen muistu. Tuossa kuitenkin ehkä eniten minuun vaikuttaneet.
 
Aloitusviestin D&D-maininnan vuoksi otan oikeuden omistaa virkkeen verran bittitaivasta sen 4.3.2008 Wisconsinissa 69-vuotiaana kuolleelle luojalle, Gary Gygaxille. Kiitos tästäkin elämäämme rikastuttaneesta klassikosta.

Taivun joka tapauksessa Fallout 2:n puoleen. Siinä on pelikokemus vailla vertaansa. Jopa ne rasittavat kohdat, epäinspiroivat ees taas niksuttelut saivat palaamaan pelin ääreen kerta toisensa jälkeen. Miinuksia täytynee antaa siitä, että peli oli lähes mahdotonta pelata läpi ilman korjausmodeja ja silloinkin sai juosta kirkuen karkuun jos törmäsi Pariah Dogiin.
Joka tapauksessa, vastaavanlaista, syvää pelikokemusta en ole koommin saanut.
 
En mitekää kauheest pelaile pelejä, mutta:
Need for Speed Most wanted (Underground) on paras peli tähän mennessä.
Autopelit on parhaita muutenki.
Niit autoi on hyvä tuunailla, ja tos on hyvii ratoja.
Ja hyvät musiikit, mitkä jää pyörii päähä. :D
Harmi vaa meil ei oo omana pleikkarii.

Muuten kyllä (en tiedä lasketaanks nää) tykkään myös SingStarista ja tanssipeleistä.
 
Skirk sanoi:
Kysymys siisältää kaikki pelit, korttipeleistä lähtien.

Pahan pistitte :yawn:
Minulla pelaaminen on kauhean kausiluontoista; peli, josta ei saa silmiä irti, on kolmen viikon päästä jo unohdettu ja melkein kuopattu.

Viime vuoden Miitissä tuli pelattua Fisun ja muiden kanssa Fluxxia (korttipeliä), joka oli kyllä aivan loistava, paras korttipeli ikinä! Minä tykkäsin.

Tietokonepeleistä.. Ömm.. Sims 2 on tietysti vahvalla sijalla, mutta välillä senkin juonenpuute alkaa tökkiä. En uskaltaisi väittää sitä parhaaksi, vaikka grafiikka on hieno ja niin pois päin.
Battle for Middle-earth II:kin on yksi parhaista, mutta mikään ei vedä vertoja vanhalle klassikolle Bubble Bobblelle! Olen viimeksi ollut lähempänä syntymääni kuin viittätoista silloin kun olen sitä viimeksi pelannut, mutta koskaan ei tuon iloisesti pilittävän klassikon muisto haalistu! Tiididii, tiititiidiidii tiidiididiidiii...

Autopeleistä minulla on katkeria muistoja. Olin ehkä seitsemän vanha, kun siskoni pelasi Midtown Madnessia, ja minä istuin vieressä katsomassa. Olin kai jotenkin pelin lumoissa, koska nojauduin siskon kääntäessä autoaan kurvissa samaan suuntaan kuin auto, ja tipahdin rysähtäen tuolilta alas. En ole tainnut sen jälkeen juuri katsella, kun sisko pelaa tietokoneella...
Eihän tämä offiksi mennyt, kunhan tuli mieleen Elberethin viestistä.

Muoks. Korjasin pari kirjoitusvirhettä.
 
Skirk sanoi:
Kysyisinpä että mikä teidän mielestänne on kaikkien aikojen paras peli? kysymys siisältää kaikki pelit, korttipeleistä lähtien.

Eli sisältäisi tuon mukaan myös korttipelit ja muutkin.
 
Ehkäpä Prince of Persia trilogia joku Total War tai sitten Final Fantasy VIII (ei VII).

Ksu edit: Lisäsin taas isoja kirjaimia luettavuuden helpottamiseksi. Tällaisia viestejä ei muuten kannattaisi kauheasti lähetellä: viestistä puuttuu täysin keskustelulle tarpeelliset perustelut miksi juuri nuo pelit ovat parhaita. Ei siis listausta, vieläkään, kiitos!
 
Tämä on ihan samanlainen kysymys kuin "lempiruoka", eli se vaihtelee päivittäin. Ja on niin paljon erilaisia pelejäkin. :grin:

Mutta joo, suosikkikonsolipelejäni ovat aina olleet Final Fantasyt ja niistä kyllä se VII on ehdottomasti ykkönen. Hieman klisee (tykätä siitä, siis), mutta se oli ensimmäinen sarjan peli jota pelasin ja kyllä kolisi. Juoni, hahmot, ah! Grafiikat eivät koskaan ole olleet minulle kovin tärkeitä ja strategiapelejä en osaa.

Tietokonepuolella Monkey Island -sarja (2 ekaa, ainakin) taistelee ykköspaikasta Adomin ja Nethackin kanssa, mikä kertoo jotain siitä etten ihan kauheasti koneella pelaa. Huumori on täällä kova juttu, ja sitä on Adomissa ja Nethackissa myös varsin paljon.

Lautapeleistä Settlers of Catan, se perusversio, on ainoa lautapeli jota osaan oikeasti pelata. Säännöt osaan tietysti monista, mutta Catanissa jopa pärjään. Ja se on viihdyttävä!

Ja vielä roolipelipuolella kliseiden klisee, mutta Vampire the Masquerade on aina ollut lähellä sydäntäni. Tästä huolimatta saman firman Changeling the Dreaming on yksi parhaista ikinä pelaamistani peleistä (OK, hyvä GM'kin) ja ainoa peli, josta olen mainoksen nähtyäni sanonut suoraan: "En tiedä mikä tuo on, mutta haluan sen!" (Tämä tapahtui ennen kuin olin koskaan edes roolipelannut.) Changelingin maailma, jossa kauneus ja mielikuvituksellisuus on kuolemassa, on niin haikean ihana, että se vain vie mukanaan.
 
Ksu sanoi:
Tietokonepuolella Monkey Island -sarja (2 ekaa, ainakin) taistelee ykköspaikasta Adomin ja Nethackin kanssa, mikä kertoo jotain siitä etten ihan kauheasti koneella pelaa. Huumori on täällä kova juttu, ja sitä on Adomissa ja Nethackissa myös varsin paljon.

Kokeile ratchettiä ja clanciä maailman paras pelihuumori ikinä.

Ksu edit: korjasin isot kirjaimet ja lainauksen toimivaksi.
 
Durin XII sanoi:
Kokeile ratchettiä ja clanciä maailman paras pelihuumori ikinä.

Hieman OT, mutta miksi Ratchett ja Clank on maailman paras peli? Mikä tekee sen huumorista hyvää? Haluaisin oikeasti perusteluita, pelkkä listaus ei vie keskustelua mitenkään eteenpäin eikä siten sovi tänne Kontuun.

Hm, Ratchettista ja Clankista voisi aloittaa oman keskustelunsakin...
 
Ksu sanoi:
Durin XII sanoi:
Kokeile ratchettiä ja clanciä maailman paras pelihuumori ikinä.

Hieman OT, mutta miksi Ratchett ja Clank on maailman paras peli? Mikä tekee sen huumorista hyvää? Haluaisin oikeasti perusteluita, pelkkä listaus ei vie keskustelua mitenkään eteenpäin eikä siten sovi tänne Kontuun.

Hm, Ratchettista ja Clankista voisi aloittaa oman keskustelunsakin...

se oli ehdotus quotessa näet miksi laitoin tuollaisen viestin se ei ole mielestäni paras peli vaan ehdotus sinulle. se mielestäni sopisi sinulle (siis kuvailujesi perusteella)

oma mielipiteeni on ylempänä
 
Olen pelannut pelejä kompuutterilla jo 7-vuotiaasta ja kyllä ne strategiat on aina innostaneet. Myöhemmin oon alkunut pelata myös vähän roolipelejä. Sormusten herra peleistä mulla on melkeen kaikki ilmestyneet, sen verran kova fani oon :) Paras peli on mielestä BFME 2, kun saan siihen vielä lisärin ja pari modia, on kokonaisuus lähes täydellinen
 
Luulen että paras peli on joko Battle for Middle-earth 2 tai sitten Age of Empires 3. Riippuu vähän millä tuulella on. BFME:tä tekee mieli pelata Tolkien-huuman aikana. AoE:ta pelaan melkein aina kun näen jonkun historia dokkarin yms.

Nettipelit ovatkin sitten erikseen. Niitä pelaan kavereitten kanssa suhteellisen usein. Riippuu vähän päivän puheenaiheista.
 
Ylös