Minulla on paljon kavereita, mutta oikeastaan vain yksi ystävä. Mutta minulla ei ole ketään, kenelle kerron kaiken. Pidän kaiken sisälläni. Loukattu oppii olemaan luottamatta. Minä vihaan aina välilä parasta ystävääni, joten en tiedä, että miksi hän on yhä paras ystäväni. Perfektionisti (vaikka itse kieltää olevansa). Kavereita minulla on sitten aikas monta. En ole koskaan ollut mitenkään hirveän sosiaalinen ihminen. Oli minulla joskus tämmöinen ystävä, joka silloin oikeastaan tiesi kaiken minusta. Olen muuttanut niin monta kertaa, että kukaan nykyisistä eikä entisistä ystävistäni tiedä täyttä totuutta minusta. Kukaan ei tiedä, vain minä itse.
kamuja kamuja ja vielä kerran kamuja
- Keskustelun aloittaja Rory
- Aloitettu
Oikeastaan minä kaipaisin vanhoja kavereitani enemmän kuin uusia. Etenkin yhtä, jonka kanssa olimme hyviä kamuja ala-asteella ja vielä yläasteellakin kunnes hän muutti toiselle paikkakunnalle. Hänen nykyisestä elämästään tiedän sen verran, että hänellä on poika ja ilmeisesti mieskin. Enemmän kiinnostaisi kyllä tietää kun emme ole aikoihin pidelleet yhteyttä.
Sain häneltä joulukortin joskus pari vuotta sitten ja kirjoitin vastaukseksi kirjeen, jossa kerroin omia kuulumisiani ja kyselin hänen. Vastausta en vaan ole saanut, vaikka tuostakin on jo reilu vuosi. Jotenkin jää nyt harmittamaan.
Muutenkin, vanhat kaverit ovat reilusti parempi vaihtoehto kuin nipullinen uusia. Odotan innolla luokkakokouksia. Tai sitten pitäisi vaan alkaa metsästämään jollain hakupalvelulla kavereiden nykyisiä puhelinnumeroita (hitsin kännykät kun pitää sitä numeroa vaihtaa kerran vuodessa).
Sain häneltä joulukortin joskus pari vuotta sitten ja kirjoitin vastaukseksi kirjeen, jossa kerroin omia kuulumisiani ja kyselin hänen. Vastausta en vaan ole saanut, vaikka tuostakin on jo reilu vuosi. Jotenkin jää nyt harmittamaan.
Muutenkin, vanhat kaverit ovat reilusti parempi vaihtoehto kuin nipullinen uusia. Odotan innolla luokkakokouksia. Tai sitten pitäisi vaan alkaa metsästämään jollain hakupalvelulla kavereiden nykyisiä puhelinnumeroita (hitsin kännykät kun pitää sitä numeroa vaihtaa kerran vuodessa).
Minun bestikeni on serkkuni, joka on minua kolme vuotta vanhempi. Sitten minulla on kaksi tavallista kaveria "parempaa" ystävää. Näille kolmelle voin puhua (melkein) kaikesta.
Koulussa en liiku omasta mielestäni missään "jengeissä". Bussissa istun tiettyjen tyyppien kanssa, välkällä olen paremman ystäväni kanssa, ruokavälkällä on yllensä joku kolmaskin jne.
Tämän lisäksi on vielä kunnon kourallinen muita kavereita, joiden kanssa tulee juteltua jotain arkipäiväistä, muttei sen enempää.
Jos olisin enemmän "massateinimpi", voisi minusta ja paremmasta ystävästäni sekä parista muusta tyypistä tulla hurja jengi. Mutta minä olen niin erilainen kuin ne kolme, hiljainen, puhun ja pidän eri asioista kuin he, ettei siitä tule mitään.
Onneksi minulla on kolme ihmistä, joille voin puhua kiinnostuksistani. Nämä ovat enoni, kirjekaverini sekä eräs ystäväni koulussa. Ilman heitä olisi hieman vaikeaa, kun kukaan ei jaksaisi kuunnella juttujani.
Se minun kavereistani
(Vaikka loma alkoikin, niin kummallisella tavalla väsyttää ja masentaa.. miksi?)
Koulussa en liiku omasta mielestäni missään "jengeissä". Bussissa istun tiettyjen tyyppien kanssa, välkällä olen paremman ystäväni kanssa, ruokavälkällä on yllensä joku kolmaskin jne.
Tämän lisäksi on vielä kunnon kourallinen muita kavereita, joiden kanssa tulee juteltua jotain arkipäiväistä, muttei sen enempää.
Jos olisin enemmän "massateinimpi", voisi minusta ja paremmasta ystävästäni sekä parista muusta tyypistä tulla hurja jengi. Mutta minä olen niin erilainen kuin ne kolme, hiljainen, puhun ja pidän eri asioista kuin he, ettei siitä tule mitään.
Onneksi minulla on kolme ihmistä, joille voin puhua kiinnostuksistani. Nämä ovat enoni, kirjekaverini sekä eräs ystäväni koulussa. Ilman heitä olisi hieman vaikeaa, kun kukaan ei jaksaisi kuunnella juttujani.
Se minun kavereistani
(Vaikka loma alkoikin, niin kummallisella tavalla väsyttää ja masentaa.. miksi?)
Kertokaapa mulle mikä on teidän mielestä luottamuksen jälkeen tärkein asian ystävyydessä??
Mitä arvostat eniten kavereissasi/ystävissäsi??
Arvostan ystävissäni kaikkea, huumorintajua, mielipiteitä, uskaltaa olla oma itsensä, ei puhu p***aa selän takana ja yksi juttu mikä on vähän tyhmä on se, että kukaan kavereistani ei muista mun synttäreitä ellen erikseen mainitse.
Jopa yksi hyvä kaveri, jonka olen tuntenut kohta 14 vuotta, ei muista minua syntymäpäivänä
Se on kurjaa, koska itse muistan aina kavereitani niiden syntymäpäivinä.
Mä muutenkin muistan tosi helposti muiden syntymäpäivät.
Kerran yksi kavereistani kysyi, olenko skorpioni horoskoopilta!!
Mä oon leijona, jestas sentään!
Mitä arvostat eniten kavereissasi/ystävissäsi??
Arvostan ystävissäni kaikkea, huumorintajua, mielipiteitä, uskaltaa olla oma itsensä, ei puhu p***aa selän takana ja yksi juttu mikä on vähän tyhmä on se, että kukaan kavereistani ei muista mun synttäreitä ellen erikseen mainitse.
Jopa yksi hyvä kaveri, jonka olen tuntenut kohta 14 vuotta, ei muista minua syntymäpäivänä
Se on kurjaa, koska itse muistan aina kavereitani niiden syntymäpäivinä.
Mä muutenkin muistan tosi helposti muiden syntymäpäivät.
Kerran yksi kavereistani kysyi, olenko skorpioni horoskoopilta!!
Mä oon leijona, jestas sentään!
Kumma juttu, muistan aina toisten syntymäpäivät, kaikki muut ystäväni eivät muista kenenkään. Se nyt johtuu vain heidän luonteistaan, hyvä kun muistavat ottaa kotiavaimet mukaansa ja pitää päänsä mukanaan. Näyttää tosin sekin eräillä unohtuvan...siis ne avaimet :roll:
Ystävyydessä on luottamuksen jälkeen tärkeintä, se että viihtyy ystävänsä kanssa.
Ystävyydessä on luottamuksen jälkeen tärkeintä, se että viihtyy ystävänsä kanssa.
Sama juttu täälläpäin. Tai, yksinkertaisesti kukaan tuntemani ihminen ei muista kenenkään toisen synttäreitä ainakaan ulkomuistista puolta vuotta ennen. Jos viikkoa ennen tulee asiasta puhetta, saattaa lamppu välähtää ja ilmaantuu kysymys "Eikös sulla ole kohta synttärit?" Mutta jos tuosta vaan kysyn, että kenen kaikkien synttäreitä muistat, vastaus on usein pitkä ööööö....Firesoul sanoi:
Täytin 18 päivämääränä 18.5...vaikea muistaa. Viikkoa aikaisemmin sain vielä ala-asteelta asti tuntemaltani kaverilta viestin "koska ne sun synttärit onkaan"
Lopulta lähetin viestin, joka oli täynnä tuota kyseistä päivämäärää. Pystyisin tälläkin hetkellä luettelemaan melkein kaikkien syntymäpäivänt..ihmeellistä kun muuten aina unohdan kaiken.
Vietin eilen laatuaikaa ystäväni kanssa. Aikaa kului noin 12h. Jossain vaiheessa aloimme miettiä mihin se aika kului, eikä kumpikaan muistanut oikeastaan tarkkaa määritelmää. Muutama väkivahva paukku oli jo mennyt, mutta kuitenkin...
Tulin siihen tulokseen, että hyvää ystävyyttä on kai se, ettei edes huomaa ajankulua kun viettää aikaa ystävän seurassa. Ainakin niin muistaisin julistaneeni.
Lopulta lähetin viestin, joka oli täynnä tuota kyseistä päivämäärää. Pystyisin tälläkin hetkellä luettelemaan melkein kaikkien syntymäpäivänt..ihmeellistä kun muuten aina unohdan kaiken.
Vietin eilen laatuaikaa ystäväni kanssa. Aikaa kului noin 12h. Jossain vaiheessa aloimme miettiä mihin se aika kului, eikä kumpikaan muistanut oikeastaan tarkkaa määritelmää. Muutama väkivahva paukku oli jo mennyt, mutta kuitenkin...
Tulin siihen tulokseen, että hyvää ystävyyttä on kai se, ettei edes huomaa ajankulua kun viettää aikaa ystävän seurassa. Ainakin niin muistaisin julistaneeni.
Olen suurimman osan elämääni tuntenut itseni ns.korvikeystäväksi. Loppujen lopuksi se pyyhki pois vähäisenkin osan itsetunnostani sekä luottamukseni niihin ihmisiin, jotka todella olivat ystäviäni.
Itseasiassa olin yhteen aikaan melko vainoharhainen. Kahdeksan vuoden ystävyyssuhde silloisen bestikseni kanssa oli päättynyt ja oli kuin olisi seissyt heikolla jäällä ilman ketään, joka vetäisi ylös jään romahdettua. Minä en oikein osannut enää uskoa kenenkään muun voivan olla minulle sellainen ystävä. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna muistan ne kaikki kirjeet, jotka kirjoitin iltaisin. Purin niihin typeriin kirjeisiin pahaa oloani ja olin aikeissa lähettää ne ex-bestikselleni. Mutta kuitenkaan en koskaan lähettänyt. Yksinjäämisen pelko oli liian suuri. Ja ne kirjeet olivat täynnä toiveitani unelmieni ystävästä, täynnä kertomuksia siitä kuinka ex-bestikseni ei edustanut sitä minulle millään asteella.
Nykyään minä olen löytänyt useita ihania ystäviä netistä ja koulu
sta. Luottamus alkaa palautua, mutta edelleen pelko jätetyksi tulemisesta kalvaa jossain tuolla.
Luottamus on kyllä niin tärkeä asia, että on vaikeaa keksiä sitä tärkeämpää. Joten taidanpa olla hieman kliseinen ja vastata rehellisyys. Suurin osa elämämme luottamuksesta perustuu rehellisyyden luomalle pohjalle, joten sitten niin-
Ystävässä arvostan eniten avoimuutta ja rehellisyyttä. Syistä, joiden pitäisi oikeastaan olla melkein kaikille jollakin asteilla tiedossa.
Minulla on melkein sama asia. Usein olen vellonut oikein kunnon jossittelussa, että jos joku niistä ystävistäni olisi edelleen täällä. Jo ala-asteen toisella luokalla silloinen rakkain sytäväni muutti vuoden jälkeen toiselle paikkakunnalle. Näimme viimeksi vuoden -98 kesällä ja edelleen kaipaan häntä.
Toinen hyvä ystäväni muutti vuoden -99 lopussa Venäjälle ja kaipaan häntäkin edelleen. Ovatko sitten pieninä lapsina luodut ystävyyssuhteet vahvempia kuin vanhempana vai mistähän tämä mahtaa johtua. En tiedä.
Itseasiassa olin yhteen aikaan melko vainoharhainen. Kahdeksan vuoden ystävyyssuhde silloisen bestikseni kanssa oli päättynyt ja oli kuin olisi seissyt heikolla jäällä ilman ketään, joka vetäisi ylös jään romahdettua. Minä en oikein osannut enää uskoa kenenkään muun voivan olla minulle sellainen ystävä. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna muistan ne kaikki kirjeet, jotka kirjoitin iltaisin. Purin niihin typeriin kirjeisiin pahaa oloani ja olin aikeissa lähettää ne ex-bestikselleni. Mutta kuitenkaan en koskaan lähettänyt. Yksinjäämisen pelko oli liian suuri. Ja ne kirjeet olivat täynnä toiveitani unelmieni ystävästä, täynnä kertomuksia siitä kuinka ex-bestikseni ei edustanut sitä minulle millään asteella.
Nykyään minä olen löytänyt useita ihania ystäviä netistä ja koulu
sta. Luottamus alkaa palautua, mutta edelleen pelko jätetyksi tulemisesta kalvaa jossain tuolla.
Luottamus on kyllä niin tärkeä asia, että on vaikeaa keksiä sitä tärkeämpää. Joten taidanpa olla hieman kliseinen ja vastata rehellisyys. Suurin osa elämämme luottamuksesta perustuu rehellisyyden luomalle pohjalle, joten sitten niin-
Ystävässä arvostan eniten avoimuutta ja rehellisyyttä. Syistä, joiden pitäisi oikeastaan olla melkein kaikille jollakin asteilla tiedossa.
Minulla on melkein sama asia. Usein olen vellonut oikein kunnon jossittelussa, että jos joku niistä ystävistäni olisi edelleen täällä. Jo ala-asteen toisella luokalla silloinen rakkain sytäväni muutti vuoden jälkeen toiselle paikkakunnalle. Näimme viimeksi vuoden -98 kesällä ja edelleen kaipaan häntä.
Toinen hyvä ystäväni muutti vuoden -99 lopussa Venäjälle ja kaipaan häntäkin edelleen. Ovatko sitten pieninä lapsina luodut ystävyyssuhteet vahvempia kuin vanhempana vai mistähän tämä mahtaa johtua. En tiedä.
Mulla on monta kivaa kaveria. Mutta ei varsinaista "bestistä". Ala-asteella vielä oli, mutta tiet ns. erkanivat. Mulla ei varsinaisesti ole mitään kovin läheisiä suhteita kenenkään kaverini kanssa. Itseasiassa en vietä vapaa-ajalla ollenkaan aikaa kavereiden kanssa. Viihdyn itsekseen...
Toiset kun tuntuu aina olevan menossa yökylään jonkun luo.
Olisihan sekin ihan kivaa, mutta jos ei todella ole ihmistä joka kanssa on todella hyvä ystävä, on teeskentely turhaa. Tulee vaan vaivautunut olo.
Niin meillä on sellainen seitsemän tytön porukka joiden kanssa koulussa ollaan. Kaikki asuu sen verran eri suunnilla, että ei sitä ihan ilman suunnitteluja kaverin luokse tule mentyä enää koulun jälkeen.
Tai no on mulla yksi kaveri joka "on yli muiden". (<-en nyt tuota varsinaisesti tarkoita, mutten löydä oikeita sanoja)
Kummallista vaan, etten juurikaan koulussa ole hänen kanssaan. Enkä oikeastaan usein kouluun jälkeenkään, vaikka hän asuu ihan vieressä. Noh, me varmasti pysymme hyvinä kavereina siksi, että olemme tunteneet jo varmaan kymmenen vuotta.
Toiset kun tuntuu aina olevan menossa yökylään jonkun luo.
Olisihan sekin ihan kivaa, mutta jos ei todella ole ihmistä joka kanssa on todella hyvä ystävä, on teeskentely turhaa. Tulee vaan vaivautunut olo.
Niin meillä on sellainen seitsemän tytön porukka joiden kanssa koulussa ollaan. Kaikki asuu sen verran eri suunnilla, että ei sitä ihan ilman suunnitteluja kaverin luokse tule mentyä enää koulun jälkeen.
Tai no on mulla yksi kaveri joka "on yli muiden". (<-en nyt tuota varsinaisesti tarkoita, mutten löydä oikeita sanoja)
Kummallista vaan, etten juurikaan koulussa ole hänen kanssaan. Enkä oikeastaan usein kouluun jälkeenkään, vaikka hän asuu ihan vieressä. Noh, me varmasti pysymme hyvinä kavereina siksi, että olemme tunteneet jo varmaan kymmenen vuotta.
Lukiossa jokseenkin vapaa-ajan kutistuessa jäivät ystävien kanssa touhuilut hieman vähemmälle. Enemmänkin sitä näki koulussa tai viikonloppuisin, mutta viikolla todella harvoin ennätti ystävien kanssa minnekään.
Nyt kun koulu on ohi, kavereita ei siltikään näe. Osa on töissä, osa lukee pääsykokeisiin, jokaisella omat menonsa. Nyt tosin on ollut haikeaa, kun kerran syksyllä tuttu porukka hajaantuu ympäri Suomea kuka minnekin. Kolme todella läheistä ystävää minulla on, ja koetamme intensiivisesti saada aikaiseksi jonkinlaista yhteistä hauskaa vielä ennen lähtöä.
Tuleeko vanhoihin ystäviin pidettyä tiivistä yhteyttä? Etenkin nettiä kammoksuvien yksilöiden kohdalla hieman hirvittää, itse kun olen hieman laiska kirjoittelemaan ja harvemmin sitä yhtä aikaa takaisin kotikaupunkiin sattuu. Toivoisin kuitenkin, etteivät ystävät katoaisi.
Itse viihdyn suhteellisen hyvin yksinkin, kaipa sitä kaipasi vastapainoksi etenkin sosiaaliseksi pakottavalle koululle. Välillä oikein rasitti, kun oli pakko olla kiinnostunut ja ystävällinen puolitutun tutulle, joka änkesi seuraan hyppytunnilla, kun itse koetti saada seuraavan tunnin läksyt tehtyä.
Toisaalta harrastuksien kautta muodostanut sellainen epämääräinen tuttavapiiri, johon kuuluu monia ihmisiä, joita ei oikeastaa tapaa koskaan harrastuksen ulkopuolella, vaikka muutamat ovatkin todella upeita tapauksia.
Tyttöjen ja poikien välillä ei ole suurtakaan väliä. Rakkain ja ehdottomasti läheisin ystäväni on tyttö, mutta poikien kanssa on toisaalta helpompi tulla toisinaan toimeen, he kun tuppaavat usein puhumaan suoremmin.
Nyt kun koulu on ohi, kavereita ei siltikään näe. Osa on töissä, osa lukee pääsykokeisiin, jokaisella omat menonsa. Nyt tosin on ollut haikeaa, kun kerran syksyllä tuttu porukka hajaantuu ympäri Suomea kuka minnekin. Kolme todella läheistä ystävää minulla on, ja koetamme intensiivisesti saada aikaiseksi jonkinlaista yhteistä hauskaa vielä ennen lähtöä.
Tuleeko vanhoihin ystäviin pidettyä tiivistä yhteyttä? Etenkin nettiä kammoksuvien yksilöiden kohdalla hieman hirvittää, itse kun olen hieman laiska kirjoittelemaan ja harvemmin sitä yhtä aikaa takaisin kotikaupunkiin sattuu. Toivoisin kuitenkin, etteivät ystävät katoaisi.
Itse viihdyn suhteellisen hyvin yksinkin, kaipa sitä kaipasi vastapainoksi etenkin sosiaaliseksi pakottavalle koululle. Välillä oikein rasitti, kun oli pakko olla kiinnostunut ja ystävällinen puolitutun tutulle, joka änkesi seuraan hyppytunnilla, kun itse koetti saada seuraavan tunnin läksyt tehtyä.
Toisaalta harrastuksien kautta muodostanut sellainen epämääräinen tuttavapiiri, johon kuuluu monia ihmisiä, joita ei oikeastaa tapaa koskaan harrastuksen ulkopuolella, vaikka muutamat ovatkin todella upeita tapauksia.
Tyttöjen ja poikien välillä ei ole suurtakaan väliä. Rakkain ja ehdottomasti läheisin ystäväni on tyttö, mutta poikien kanssa on toisaalta helpompi tulla toisinaan toimeen, he kun tuppaavat usein puhumaan suoremmin.
Kuten Alx sanoi, lukio tosiaankin vie paljon aikaa, eikä vaapaata tahdo kovin paljoa löytyä. En kuitenkaan ole itse ollut koskaan muutoinkaan mikään maailman sosiaalisin luonne. Osittain kavereiden kanssa vietettyä aikaa vähentää kuitenkin se, että pidättäydyn terveellisissä elämäntavoissa eli en ryyppää, polta tai valvo jokaista yötä läpi. Ikäväkseni joudun toteamaan, että yllättävän moni käyttää nóista ensimmäiseen osan viikonlopuistaan. Ja sitten vielä nuo joillakin olevat tyttö-/poikaystävät. Ei saa tietenkään olla itsekäs, mutta siinä vaiheessa kun ei kavereitaan näe puoleen vuoteen muualla kuin koulussa, alkaa vähän nyppimään. No kyllä niilläkin tapaamisilla vielä hengissä selviää ... Näin yleisesti ottaen:
Minulla on jo monta vuotta ollut neljä kaveria, joiden kanssa puhun melkein mistä tahnsa. Käyn kuitenkin kahden kesken jokaisen heistä kanssa keskusteluja hieman eri asioista. Eihän sitä voi keskustella maailman synnystä ja muista syvällisistä asioista, jos kaveri ei ole niistä pahemmin kiinnostunut.
Vähän vähempi syvällisiä keskusteluja voin käydä lähes jokaisen ihmisen kanssa. Onkin valtava määrä heitä, joita en kunnolla tunne (mitä nyt nimen ja jotain persoonallisuudesta tiedän), mutta joiden kanssa tulen silti hyvin toimeen.
Ja sitten ovat vielä he, joiden kanssa olen rinnakkaisella tai samalla luokalla ollut monia vuosia. Heidän käyttäytymistään on oppinut aikojen kuluessa lukemaan, vaikkei olisikaan erityisen läheisesti ollut tekemisissä heidän kanssaan.
Vankka mielipiteeni on sellainen, että lähimmäisenrakkaus on elämän tärkeimpiä asioita, joten sit tulisi kylvää oikein runsaasti.
Lurautinpa tästäkin näköjään ihan novellin pituisen stoorin. :roll:
Minulla on jo monta vuotta ollut neljä kaveria, joiden kanssa puhun melkein mistä tahnsa. Käyn kuitenkin kahden kesken jokaisen heistä kanssa keskusteluja hieman eri asioista. Eihän sitä voi keskustella maailman synnystä ja muista syvällisistä asioista, jos kaveri ei ole niistä pahemmin kiinnostunut.
Vähän vähempi syvällisiä keskusteluja voin käydä lähes jokaisen ihmisen kanssa. Onkin valtava määrä heitä, joita en kunnolla tunne (mitä nyt nimen ja jotain persoonallisuudesta tiedän), mutta joiden kanssa tulen silti hyvin toimeen.
Ja sitten ovat vielä he, joiden kanssa olen rinnakkaisella tai samalla luokalla ollut monia vuosia. Heidän käyttäytymistään on oppinut aikojen kuluessa lukemaan, vaikkei olisikaan erityisen läheisesti ollut tekemisissä heidän kanssaan.
Vankka mielipiteeni on sellainen, että lähimmäisenrakkaus on elämän tärkeimpiä asioita, joten sit tulisi kylvää oikein runsaasti.
Lurautinpa tästäkin näköjään ihan novellin pituisen stoorin. :roll:
Anawithnodots.
Hobitti
Heh. Lukio ei kyllä vienyt minun aikaani, mutta toisaalta se näkyy kyllä päästötodistuksessa...
Jotekin tämä tööpiikki kosketti meikäläistä, koska juuri viime viikonloppuna tuttu tyttöporukka kokoontui pitkästä aikaa. Olemme kaikki tunteneet toisemme ala-asteelta lähtien ja olleet ystäviä, kuka vähemmän ja kuka enemän. Isosta porukasta löytyy pienenpiä porukoita sisältä, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat ystävyksiä. Yhdessä oltiin etelässä 10tytön voimin yms. Mutta tämä porukka kokoontuu harvoin. Yksi muutti Helsinkiin, yksi Turkuun, ja Kauhavalle ja niin edespäin.
Itselläni on Ystävä ja on ystävä niin isolla Yyllä, että sitä harvat käsittää. Hän on käynyt läpi kanssani kaiken käkän ja pitänyt kädestä kiinni ja silittänyt päätä kun on itkettänyt, hän on huutanut, että ryhdistäydy hyvä nainen ja hän on ostanut ruokaa kun on ollut rahat loppu. Hän on ja tulee olemaan.
Miespuolisia ystäviäkin on. Heidän kanssaan on helppo olla ystäviä, koska vakkei näkisi vuoteen, niin ei ole vaivaantunutta oloa. Miehet ovat helppoja. =)
Nyt varmaan kuviot menevät uusiksi, kun itse muutta pois. Tulee uusia ystäviä, ja jotkut ystävyydet hiipuvat. Saa nähdä sitten kun sen aika tulee.
Kavereita minulla on paljon. Välillä tuntuu, että tunnen puolen Poria. Hyvä puoli on ettei tule baaarissa yksinäistä oloa, vaikka seuralainen hilppasee yön pimeyteen. Aina on tuttuja ja tuttujen tuttuja.
Jotekin tämä tööpiikki kosketti meikäläistä, koska juuri viime viikonloppuna tuttu tyttöporukka kokoontui pitkästä aikaa. Olemme kaikki tunteneet toisemme ala-asteelta lähtien ja olleet ystäviä, kuka vähemmän ja kuka enemän. Isosta porukasta löytyy pienenpiä porukoita sisältä, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat ystävyksiä. Yhdessä oltiin etelässä 10tytön voimin yms. Mutta tämä porukka kokoontuu harvoin. Yksi muutti Helsinkiin, yksi Turkuun, ja Kauhavalle ja niin edespäin.
Itselläni on Ystävä ja on ystävä niin isolla Yyllä, että sitä harvat käsittää. Hän on käynyt läpi kanssani kaiken käkän ja pitänyt kädestä kiinni ja silittänyt päätä kun on itkettänyt, hän on huutanut, että ryhdistäydy hyvä nainen ja hän on ostanut ruokaa kun on ollut rahat loppu. Hän on ja tulee olemaan.
Miespuolisia ystäviäkin on. Heidän kanssaan on helppo olla ystäviä, koska vakkei näkisi vuoteen, niin ei ole vaivaantunutta oloa. Miehet ovat helppoja. =)
Nyt varmaan kuviot menevät uusiksi, kun itse muutta pois. Tulee uusia ystäviä, ja jotkut ystävyydet hiipuvat. Saa nähdä sitten kun sen aika tulee.
Kavereita minulla on paljon. Välillä tuntuu, että tunnen puolen Poria. Hyvä puoli on ettei tule baaarissa yksinäistä oloa, vaikka seuralainen hilppasee yön pimeyteen. Aina on tuttuja ja tuttujen tuttuja.
Danyan sanoi:
Olen huomannut saman. Ja lisäksi minusta tuntuu, että naiset/tytöt sortuvat keskenään paljon helpommin kaikenlaiseen syyttelyyn. Jos esimerkiksi suhteessa menee huonosti ja kertoo siitä ystävälle joka on naispuolinen, saattaa hänen suustaan tulla hyvinkin tylyä tekstiä tyyliin "no miten ihmeessä sinä voit tuollaista sietää yms". Miehet osaavat suhtautua kavereina paljon neutraalimmin, he ovat yleensä paljon parempia kuuntelijoita, eikä heillä ole heti vastausta "näin sinun pitäisi nyt tehdä". Mielestäni naiset neuvovat turhan kärkkäästi toisiaan. Itselläni on muutama miespuolinen ystävä ja he ovat monesti olleet juuri ne henkilöt joille puhun, kun elämä potkii päähän.
Mitä olette muuten mieltä siitä, että toiset ajattelevat etteivät nainen ja mies voi olla keskenään vain ystäviä? Että joskus tulee tilanne, jolloin tapahtuu jotain muutakin. Mielestäni väite on aivan naurettava. Minunkin yksi miespuolisista ystävistäni on minulle kuin isoveli. En voisi koskaan edes kuvitella siitä tulevan mitään muuta.
Parhaimmat ystäväni olen saanut pääosin opiskelun aikana samalta luokalta. Meillä oli tiivis viiden tytön porukka ja koulun päätyttyä mietin mitenköhän ystävyytemme käy, etenkin kun asumme melkein kaikki eri paikkakunnilla. (vaikkakin aika lähekkäin) Opiskelun päättymisestä on nyt noin kaksi vuotta ja näimme viimeeksi porukalla kaksi viikkoa sitten. Olen todella iloinen että olemme säilyneet ystävinä. Hassua siinä on se, että vaikka emme tapaisi muutamaan kuukauteen, kaikki tuntuu siltä kuin olisimme tavanneet viimeeksi vasta eilen. Juttu luistaa aivana samalla tavalla.
Yläasteen aikana minusta kaikki olivat niin teennäisiä, etten solminut pysyviä ystävyyssuhteita kenenkään kanssa. Muutama ystävä niiltä ajoilta on säilynyt, toisen kanssa meillä oli sama harrastus ja toisen kanssa asuimme samassa kerrostalossa.
Ihan yleisesti jos vielä ystävistä puhutaan, niin minulla on muutama niin helmi ystävä, että heitä en halua koskaan menettää. He ovat juuri niitä, joiden tietää olevan olemassa vaikkei heitä edes näkisi moneen kuukauteen.
Maltahwesta
Hobitti
Kyllähän mies ja nainen voivat aivan yhtä hyvin olla ylimpiä ystävyksiä ilman mitään muita tunteita kuin tuo ystävyys. Mielestäni se ei ero periaatteessa mitenkään miesten tai naisten keskinäisestä ystävyydestä. Myönnettäköön tässä että itselläni ei ole ketään miestä/poikaa kaveripiirissä. Tai ainakaan siinä lähimmässä kaveripiirissä. Ovathan miehet ja naiset ainakin jossain mielessä hieman erillaisia, kuten juuri tuossa kuuntelemisessa ja neuvomisessa sun muussa, mutta hyvähän tuo vain on.
Nyt kun tässä mietiskelen, niin mieleen tuli vain että aika usein tälläisissä kaveri porukoissa on vain yksi tyttö tai poika ja loput ovat vastakkaista sukupuolta. (En tiedä onko miten yleistä, mutta ainakin näin olen huomannut yleensä olevan) Onko se sitten niin että se yksi tuntee itsensä jotenkin erikoiseksi ja ainutlaatuiseksi? En siis tarkoita että välttämättä tietoisesti. Vai onko se vain sattumaa että näin on? Vai olenko nyt ihan hako teillä?
Nyt kun tässä mietiskelen, niin mieleen tuli vain että aika usein tälläisissä kaveri porukoissa on vain yksi tyttö tai poika ja loput ovat vastakkaista sukupuolta. (En tiedä onko miten yleistä, mutta ainakin näin olen huomannut yleensä olevan) Onko se sitten niin että se yksi tuntee itsensä jotenkin erikoiseksi ja ainutlaatuiseksi? En siis tarkoita että välttämättä tietoisesti. Vai onko se vain sattumaa että näin on? Vai olenko nyt ihan hako teillä?
Fairy tale
Lapinorava
Ennen lukiota kaipasin kovasti kaveriporukkaa, jossa olisi sekä tyttöjä että poikia. Itse kun olin melko ujo tutustumaan poikiin yksinään. Ja voi onnenpäivää, kun sain lukioaikana olla sellaisessa porukassa. Meitä oli kourallinen likkoja ja about saman verran poikia. Iltamme alkoi usein Rauman Rossossa kuumalla kaakaolla. Ja sieltä sitten muualle.
Koulussa meitä oli 6 tytön porukka. Muutama noista tytöistä kulki vapaa-aikana samoissa porukoissa, mutta toisilla oli sitten omat porukkansa. Olen kaivannut bestistä viimeiset vuodet. Lukion loppuminen on usein se vihoviimeinen pointti pitämään suhteita yllä. Kaikki muuttavat eri puolille. Uusia kavereita on tullut, mutta ystävää en ole löytänyt.
Puolisoni on hyvä ystävä erään naisen kanssa, jonka myös minä tunnen. He käyvät kävelyllä ja juttelevat. Enkä minä tuosta mustasukkaiseksi ole tullut. Hänellä on myös puoliso. On vain asioita, joita eivät kaikki ymmärrä, esim. yhteinen maailmankatsomus tai elämäntilanne, jonka voi jakaa juuri tietyn henkilön kanssa.
Koulussa meitä oli 6 tytön porukka. Muutama noista tytöistä kulki vapaa-aikana samoissa porukoissa, mutta toisilla oli sitten omat porukkansa. Olen kaivannut bestistä viimeiset vuodet. Lukion loppuminen on usein se vihoviimeinen pointti pitämään suhteita yllä. Kaikki muuttavat eri puolille. Uusia kavereita on tullut, mutta ystävää en ole löytänyt.
Puolisoni on hyvä ystävä erään naisen kanssa, jonka myös minä tunnen. He käyvät kävelyllä ja juttelevat. Enkä minä tuosta mustasukkaiseksi ole tullut. Hänellä on myös puoliso. On vain asioita, joita eivät kaikki ymmärrä, esim. yhteinen maailmankatsomus tai elämäntilanne, jonka voi jakaa juuri tietyn henkilön kanssa.
Itse olen todella sosiaalinen ihminen ja mielestäni minulla on liian vähän kavereita, joiden kanssa vietän aikaa myös koulun ulkopuolella. Toinen asuu samassa kylässä, ei kovin kaukana (yksin kävellen matka tuntuu kuitenkin liian pitkältä). Toinen taas asuu 13-15 kilsan päässä (hyvä kun ei tiedä kunnolla). Koulussa kavereita kyllä löytyy, mutta ei niiden kanssa niinkään vietä aikaa... Eli olkaa kiitollisia niistä kavereista, vaikka niitä joskus tuntuu olevan liikaakin!
