Karhunkierros (ja muut vaellusreitit)

Husky

Ilmaanhaukkuja
Seuraa juttua Vedenjakajareitistöltä Pieksämäeltä, Etelä-Savosta.

En muista mistä kuulin tämän reitistön olemassaolosta n. vuosi sitten, mutta tiesin heti että sinne on päästävä. Matka ei ole ilman autoakaan este - reitille on juna-asemalta pari kilometriä.

Saavuin Pieksämäelle tihkusateisena perjantaina klo 20.30 ja totesin että tässä ilmassa nyt mennään pari päivää. Ei kun tossua toisen eteen. Tahinlammen ja pitkospuiden kautta saavuin Kukkarojärvelle. Alkoi jo hämärtää, ja koska satoi päätin vastoin tapojani pystyttää leirin ihan tulipaikan viereen. Paikassa ei ollut valittamista, järvi oli muutaman metrin päässä. Ajoittainen sade ei unia häirinnyt, mutta kovaääninen kuikka katsoi asiakseen huudella neljältä aamulla.
Mietin illalla tulisiko joku mekkaloimaan tulipaikalle yöllä. Hiljaista oli, koko reitillä ei tuntunut liikkuvan ketään ja sateinen sää karsi paikallisen nuorisonkin pois.

Aamulla heräilin kuuden maissa vessahätään. Eihän sieltä riippumatosta olisi viittinyt poistua kun oli niin lämmintä ja mukavaa, mutta kun luonto kutsuu niin se kutsuu. Ja sen jälkeen onkin sitten ärsyttävän pirteä. Eli nousin ylös, tein aamupalan, purin leirin ja lähdin jatkamaan matkaa klo 9 aamulla. Päivä oli epävakainen. Palloilin aamupäivän reitillä ilman sen kummempaa suunnitelmaa (reittikartat ovat näkyvillä useilla parkkialueilla) ja vasta iltapäivällä jouduin valinnan eteen: jäisinkö Kukkarojärven liepeille, vai lähtisinkö pohjoiseen kohti Salvosta? Valitsin jälkimmäisen ja voi veljet että reitillä oli korkeuseroja, jos oli kohta komeita maisemiakin. Edelleenkään muita retkeilijöitä ei näkynyt. Kuljin läpi Partaharjun toimintakeskuksen, jossa näytti olevan porukkaa pelaamassa frisbeegolfia, mutta muita ihmisiä ei ollut mailla eikä halmeilla. Lopulta tulin Salvosen pohjoisrannalla olevalle hiljaiselle tulipaikalle, jonne pystytin leirini. Sen jälkeen lähinnä odottelin että kello tulisi 21 ja saisi mennä nukkumaan. Olin ihan poikki.

Enpä kerennyt nukkua kuin tunnin kun heräsin siihen että satoi aivan kaatamalla. Se ei toki haitannut koska olin mukavasti tarpin alla suojassa. Aamuyöllä heräsin vielä klo 3.40 siihen että laulujoutsen töräytteli oikein äänekkäästi menemään. Mietin pitäisikö nousta katsomaan kun lintu vaikutti olevan ihan vieressä, mutta makuupussi oli liian lämmin. Olisi ehkä kannattanut, sillä vähän ajan päästä se töräyttelevä kaveri lähti lentoon ja äänestä päätellen se oli aikamoinen spektaakkeli!

Sunnuntai eli poislähtöpäivä valkeni luonnollisesti kauniina ja aurinkoisena. Leiriä purkaessani paikalle sattui paikallinen ulkoilija, jonka kanssa juttelin pitkän tovin. Purettuani leirin patikoin rautatieasemalle ja hurautin Helsinkiin.

Reitillä on valtava määrä tauko- ja tulipaikkoja. Puuvajoissa olevien omavalvontalappujen mukaan puita täydennetään n. 2 vkon väkein. Leiriytyä saa mihin mielii. Myös esteettömyys on osalla reittiä huomioitu. Reitistö on merkitty sinisillä saloilla, ja karttoja ja opasteita on riittävästi.

Testissä reissulla:

Deuter Orbit 0 makuupussi

Olen aiemmin retkeillyt Retki-merkkisillä markettipusseilla ja voi veljet ja sisaret, kyllä tää on materiaalin tuntua myöten eri maailmasta. Kyllä kelpas nukkua!

Grayl Geopress vedenpuhdistuspullo
Mä olen kova juomaan ja veden kuskaaminen selässä litroittain on ihan tuskaa. Pahimmillaan olen kantanut mukana neljäkin litraa vettä. Veden kantamisesta ei pääse kokonaan eroon meren rannalla tai sinileväaikaan, mutta tällä reissulla mulla oli mukana ainoastaan tämä yksi 0,7 l pullo. Vesi kahmaistaan pulloon ja puristetaan suodattimen läpi. Pöpöt ja roskat jäävät suodattimeen. Vähän tavan juomapulloa isompi, mutta säästää silti tilaa ja painoa kun muita pulloja ei tarvita.

Edit. Reitistöön voi tutustua täällä:
 
Last edited:

eowynofmay

Kontulainen
Nyt Karhunkierros on takana. Ja loppuun saakka mentiin, vaikka etukäteen oma jaksaminen ja kestäminen hirvitti.
Lähdimme maanantaina iltaviiden jälkeen Oulangan kanjonin parkkipaikalta. Halusimme kiertää ensin Kanjonin kurkkauksen ja siitä siirtyä sitten varsinaiselle Karhunkierrokselle. Heti kilometrin jälkeen saimme kunnon itikkahyökkäyksen ja rinkan säädötkin olivat sinne pitkin, kun tosikoitokseen lähdettiin. Mutta eteenpäin, sano mummo lumessa. Ja Oulangan kanjonin maisemat kyllä korvasivat pienet ikävyydet. Iltaan mennessä pääsimme Taivalkönkään leiripaikalle, jonne laitettiin riippikset. Matkan hienoimpia leiriytymispaikkoja jyrkän pudotuksen reunalla. Illalla tuli ylimääräistä liikuntaa mäkeä alas ja ylös vedenhakureissulla jne. Ruoanlaittopaikkakin oli siellä alhaalla.

Aamulla liikkelle lähdettiin kahden riippusillan yli. Runsulammella vähän välipalaa (olisi ollut kiva leiripaikka myöskin) ja seuraava stoppi oli Oulangan luontokeskus. Oli outo tunne, kun yhtäkkiä eteen tuli leirintäalue, sitten pieni pätkä asfalttitietä (!) ja täysi parkkipaikka luontokeskuksen edessä. Mutta luontokeskuksen vieressä oli hyvä laitella päiväruokaa lipan alla pieneltä tihkusateelta suojassa (ja käydä VESIvessassa SISÄLLÄ). Luontokeskuksen jälkeen oli kilometritolkulla upeita maisemia, Kiutaköngäs ja kulkua ylhäällä korkean joentöyrään päällä. Itse olisin jäänyt yöksi jo Ansakämpälle (hyvä uimapaikka), mutta retkikaverini Cimorene piiskasi vielä 3 km päähän joen varteen. Siinä olikin oikea itikoiden keidas. Nopea ruokailu ja mahdollisimman nopeasti riippikseen (joka tietysti oli itikoiden takia nopeasti ja huonosti laitettuna, piti korjata). Aamulla tehtiin melkein yhtä nopea lähtökin. Illalla alkoi vatsa hieman vaivata, epäilen, etten nälkäisenä kypsentänyt tarpeeksi edellistä päiväruokaa. Tämä ongelma jatkui seuraavaan päivään, mutta helpotti onneksi sen jälkeen.

Keskiviikko oli synkin päivä. Väsytti (itikkahelvetissä ei hirveästi nukuttu vessassa ravaamisen takia ja aamuaurinko osui heti suoraan kasvoihin), koski lonkkiin ja olkapäihin, otti päähän. Raahauduttiin Jussinkämpälle, missä vähän pidempi tauko piristi. Viereisessä Kulmakkojärvessä seisoin nilkkoja myöten vedessä, kunnes jalat olivat tunnottomat. Nimittäin parvi pikkukaloja antoi jalkahoitoa. Hauska tunne, kun napostelivat kuollutta ihosolukkoa jaloista :) Kun päästiin Kitkajoelle asti, niin polku muuttui varsin vaativaksi. Juurakkoa, kiveliötä ja lopussa nousua. Yhden kaatuneen puun ali oli pakko ryömiä. Olikin varsin kypsä olo, kun päästiin pienen Karhunkierroksen varteen ja yöpaikkaamme Harrisuvantoon. Siellä oli kunnon katokset ja ruoanlaitto sujui edellistä päivää mukavammin. Riippiksessä maatessani mietin, miten vähin vammoin ja tuntemuksin olin selvinnyt. Mihinkään ei koskenut, ainakaan maatessa, erityisen paljon ja nukuin oikein todella hyvin.

Torstaina kävelimme pientä Karhunkierrosta ja tapasimme huoltojoukot (jotka olivat majoittuneena Rukalle). Saimme jätettyä ylimääräistä ruokaa heille. Olimme selvästi varautuneet jääkauteen, ydinsotaan ja maailmanloppuun. Oli koskea ja putousta. Sitten vähän tylsempää polkua ja metsäautotietä välillä. Porontimajoella pidimme vähän pidemmän tauon, koska siellä oli aurinkopaneelilla toimivia latauspaikkoja!!!!! Polar oli kestänyt tiistaipäivän ja nyt pääsin taas lataamaan sen ja keräämän prosentteja :) Ei vaineskaan, olimme kyllä hieman väsähtäneitä, jotan tauko teki hyvää kaikin puolin. Illaksi Kumpuvaaran leiripaikalle, jossa myös oli aurinkopanelilataus. Ihmettelin miten yöllä vähän yläkroppa paleli. No, aamulla huomasin, että makuualusta on mahdollista laittaa väärin perin välipohjaan. Olin nukkunut se kapea jalkopää hartioiden alla.

Viimeinen päivä oli nousua ja laskua. Ensin Kumpuvaaralle ja alas. Sitten Konttiaiselle ja alas. Sitten Valtavaaralle ja alas. Ja lopuksi vielä Rukalle ja alas. Tiesi nousseensa ja laskeutuneensa. Huijasimme kyllä siten, että soitimme jälleen huoltojoukot Konttiaisen jälkeen parkkipaikalle ja jätimme rinkat heille. Loppumatka mentiin vain pikkurepulla. Ei olisi polvi kyennyt niihin laskuihin enää painavan rinkan kanssa. Nousut vielä olivat ok, mutta laskeutuminen ei leikatulle polvelle.

Jos lasketaan maanantai klo 17 lähtien, niin matkaan meni kolme täyttä vuorokautta ja 21 tuntia päälle. Olen niin vilpittömän ylpeä itsestäni, ettei kukaan halua sitä enää kuulla :D

Toimivia juttuja:
* kävelysauvat, en enää lähtisi ilman. Polvi olisi pettänyt alamäissä ja hankalammassa maastossa ihan totaalisesti ilman niitä.
* ruokatermokset (n.0,5 l). Laitoin aamulla kuivatut kasvikset ja pavut siihen turpoamaan. Päivällä tehtiin isompi pataruoka (Italianpata, Meksikonpata jne), josta puolet syötiin ja puolet laitettiin termokseen. Illalla oli heti lämmin ruoka valmiina, ei tarvinnut väsyneenä enää ruveta kokkailemaan. Ruokatermoksen kansiosa toimi kuppina tai puurolautasena.
* sellainen silikonipehmuste. Ostin sen, koska kehräsluu on kipuillut koko kesän vaelluskengässä. Oli ensin nilkassa, mutta kun lonkka hiertyi, niin siirsin sen lonkkaan. Fyssari vinkkasi tällaisten olemassaolosta ja kyllä olikin hyvä vihje!
* Grayl Ultralight vedenpuhdistuspullo, mutta oli kyllä pirullisen tiukka puristaa se vesi läpi! Silti en vaihtaisi veden kantamiseen tai keittämiseen!!!!

Ei niin toimivia:
* avonaiset taukokengät, jotka olivat kuin tehdyt itikoiden ruokkimista varten.
* liian vähän itikkamyrkkyä
* thermacell oli pettymys
* liikaa, ihan liikaa ruokaa! Itse kuivatut kasvikset toimivat kyllä mainiosti, mutta niitä oli vain liian paljon :)

Muuten varustus toimi oikein hyvin. Riippikset, makuualustat, tarpit, rinkat ja vaatetus.

Hankintalistalle:
* Riippiksen alle tuleva pikkuriippis tavaroille. Ensimmäisenä yönä oli pakko nousta nostamaan ruokatavaroita vähän ylemmäs, kun tuli mieleen se kerta, kun hiiri söi osan eväistä. Toinen nousu tuli yhtenä aamuyönä, kun alkoi sataa. Oli pakko tarkistaa, että onhan kamat varmasti siten, ette vesi lorise maata pitkin sinne sisään, vaikka tarpin alla olivatkin.
Saattaisi myös toimia ylimääräinen ripustus puuhun, johon laittaa rinkka. Sitten vain sadesuoja päälle, ettei kastu, jos sataa.

Seuraavaksi kerraksi lisäsin varustelistaan idealsiteen ja Basibactin. Onneksi oli tarpeeksi rakkolaastareita ja kineesioteippiä. Ja maitohappobakteereja.
 
Last edited:

Husky

Ilmaanhaukkuja
Menee jo vähän offin puolelle, mutta olen nyt muutaman päivän seurannut melko tiiviisti Lapland Wilderness Challengea. Kyseessä on siis viisipäiväinen maailman tiettävästi pisin suunnistusjoukkuekisa Vätsärin ja Kaldoaivin erämaissa. Kisassa jotkut jengit ovat mukana enemmän, jotkut vähemmän tosissaan, ja kolmessa päivässä jotkut ovat kulkeneet 30 km ja toiset 180 km. Hyväksytyn tuloksen saamiseksi kaikkia rasteja ei tarvitse löytää, ja näyttää vahvasti siltä että yksikään joukkue ei myöskään tule kaikille rasteille mitenkään ehtimään. Netissä on reaaliaikainen gps-seuranta, ja tapahtuman fb-sivulle on muodostunut tiivis seuraajajoukko joka kommentoi ja spekuloi joukkueiden reittivalintoja. Järjestäjätaho myös päivittää rasteilta joukkueiden kuulumisia. Ihan käsittämättömän koukuttavaa!

Mutta koska olen hulluna pöljiin haasteisiin (vetäisin just keväällä Varustelekan etäsotilasmarssin sen kummemmin harjoittelematta) niin arvatkaapa huviksenne aloinko heti haaveilla tuohon osallistumisesta - jos tuo siis järjestetään toistekin, tämä on ihka eka kisa ja ollut järjestäjille iso ponnistus. Arvioin heti että ensimmäinen realistinen ajankohta olisi 2022 ellei jopa 2023, taitoja (etenkin suunnistus-) ja kuntoa pitäisi treenata aika paljon. Tuonne ei lähdetä kylmiltään vaikka olisikin rennolla fiiliksellä liikenteessä. Maasto näyttää kuvissa ja videoissa melko vaativalta. Lisäksi pitäisi saada kasaan 2-5 tyypin joukkue.

 

eowynofmay

Kontulainen
Mutta tuo keppien puute on kyllä minusta kumma juttu. Olisivat voineet laittaa pakettiin mukaan kepit ihan tätä tarkoitusta varten.
No nyt niitä saa Amok Draumrin lisäosina.
 

eowynofmay

Kontulainen
Hetta-Pallas on suunnittelun alla :) Tai ainakin ajatuksissa. Kunhan retkikumppanin kirjoitukset ja mahdolliset pääsykokeet ovat takana. Heti kysymys reitin kiertäneille! Onko avotunturia vai onnistuuko yöpyminen riippiksissä?
 

Laichalaf

ben enyd
Hetta-Pallas on suunnittelun alla :) Tai ainakin ajatuksissa. Kunhan retkikumppanin kirjoitukset ja mahdolliset pääsykokeet ovat takana. Heti kysymys reitin kiertäneille! Onko avotunturia vai onnistuuko yöpyminen riippiksissä?
En ole reittiä mennyt, mitä nyt Pallaksella pari kertaa visiitillä, reitti on nykyään kai melko suosittu että autiotupaa ei saa sesonkina ainakaan yksin.

Alavassa maastossa ikikuusikkoa tai suota, yllättävän leveää puroa. Hyvällä suunnistus/joenylitystaidolla ei tartte edes mennä paljakalle, mutta ne ei ole niin laajoja ettei 2 kilsan päästä löytyisi koivuvyöhykettä En tosiaan tunne merkittyä reittiä, että jossain kohtaa voi joutua yöpymään kuusikossa suon laidassa ( ah ötökät)
 

Fairy tale

Lapinorava
Hetta-Pallas -reitin varrella on puustoa ja vähintään tunturikoivikkoa.
Hetan suunnasta lähdettäessä ensimmäisenä Pyhäkeron tupa. Tupa on suuremman puuston ja tunturikoivikon tuntumassa eli reitin alusta Ounasjärveltä tälle tuvalle asti löytyy metsää ja puuta. Pyhäkeron ja Sioskurun väli on avotunturia mutta Sioskuru ja sen tuntumassa oleva kiva jokivarsi tarjoaa tunturikoivikkoa josta varmasti löytyy paikka riipparille.
(Tappurin tuvalla en ole ollut, mutta siinä vierellä taitaa nousta kunnon metsä?)
Sioskurun ja Pahakurun väli on avotunturia. Pahakurun tupa on vielä avotunturilla, mutta sitten alkaa taas puinen osuus reittiä. Hannukuru on tunturikoivujen valtaamaa aluetta ja löytyypä sieltä kunnon puustoakin.
Hannukurun jälkeen tulee reitin nousut ja laskut avotunturissa. Montellin maja on vielä avotunturissa, mutta sen jälkeinen Nammalakurun tupa ja sen ympäristö taas valtaosaltaan tunturikoivikkoa.
Rihmakurun kodan ympäristö on korkeaa tunturikoivikkoa ja löytyy sieltä muitakin puita. Viime vuonna tuli muut yöt nukuttua teltassa mutta viimeinen yö nukuttiin tässä kodalla. Rihmakurun kodan jälkeen on Pallakselle saakka avotunturia.

Elikkäs hyvin tuolta riippumatolle paikka löytyy. Tosin en katsellut puita sillä silmällä millaisin etäisyyksin ne toisistaan kasvoivat, mutta missä oli koivuja, niitä oli reilusti ja ihan hyvän mittaistakin puuta, joten ei välttämättä tarvitse teltalla lähteä. Suosittelen autonsiirtopalvelua, jota moni tämän reitin patikoivat käyttävät, koska kyseessä ei ole rengasreitti.
 
Last edited:

eowynofmay

Kontulainen
Mietin hetken tohdinko kirjoittaakaan, kun hurjasti retkeilin yöksi takapihalle :grin: Olimme eilen ylioppilasjuhlissa ja oli jo lähes pimeää kotiin tullessa, joten muualle ei enää ehtinyt viettämään Suomen luonnon päivää ja "Vietä yö ulkona" - teemaa.

Ja hyvä, ettei oltu pidemmällä, koska vettä satoi oikein kaatamalla. Amazonasin riippumatto alkoi kostua jalkopäästään, vaikka sen tarppi oli leveä, niin pituutta olisi voinut olla lisää. Syrena siirtyi sisätiloihin muutaman tunnin kovan sateen jälkeen.

Minulla Hennessy hammockin tarppi lähti yllättäen irti yläpäästä klo 1.30. Voin vakuuttaa, että tämä kaatosade-kasvoille-herätys toimi! Ihmettelin mikä on, mutta sain sen nopeasti takaisin kiinni. Makuupussiin ja eikun sama uudelleen. Tarpin päässä on muovikoukku, jolla olen pää- ja jalkopäät aina kiinnittänyt maton naruihin. Kovassa sateessa ja pienessä tuulessa tämä koukku antoi periksi, tämän huomatessani sidoin yläpään narulla kiinni.

Tunnin sain nukuttua, kun sama juttu kävi jalkopään tarpin kanssa. Sitten olikin jo pakko hakea sisältä kuivat villavaatteet päälle ja kuiva makuupussi. Periksi en antanut! Onneksi tämä onnettomuus kävi omassa takametsässä eikä vaelluksella. Olen ollut monta kertaa sateessa, mutten koskaan vielä näin kovassa sateessa. Pitää tutkia päivänvalolla vielä tarkemmin nuo koukut.

Cimorene sen sijaan kölli koko yön kuivana ja lämpimänä Amokissaan :)
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Onko teillä Amokiin se sen oma tarppi? Minua häiritsi siinä se kun riippumatto osui tarppiin ja pelkäsin että jos tulisi sade menisi vesi läpi kohdista missä riippumatto osuu tarppiin. Tämän takia koin tarpin vähän hankalaksi asentaa. Toinen ikävä puoli tuossa kyseisessä tarpissa yhdistettynä riippumattoon on se että tarppi peittää aika tehokkaasti koko näkymän.

Tuli mieleen tuosta riippumattoyöpymisestä tuon FT:n reittikuvauksen yhteydessä että jos riippumatossa on jokatapauksessa ilmatäytteinen makuualusta kuten esim. Amokissa on välttämätöntä olla niin jos ei jossain saakaan riippumattoa ripustettua olisi varmaan kuitenkin mahdollista viritellä tarppi pienempiin puihin (joita ilmeisesti ainakin löytyy) ja laittaa makuualusta maahan tarpin alle.
 

eowynofmay

Kontulainen
Ilmeisesti tarpin osuminen riippumattoon ei haittaa Amokissa, koska kaikki oli kuivaa. Ja vettä tosiaan tuli kuin aisaa. Cimorene oli Polarin mukaan nukkunut 9,5 tuntia keskeytymätöntä unta, vaikka meillä muilla oli varsinainen show menossa :grin:

Hieman hankalaa Amokin tarpin asettelu kyllä on. Reissussa jätimme tarpin laittamatta jos ei luvannut sadetta. Tosin Taivalkönkäällä kävi niin, että puussa ollut lintu teki mustikkaripulit, onneksi osui jalkopäähän :knockout:

Amazonasiin pitää hankkia sadestopparit. Siinä ongelmaksi paljastui, että vesi oli tullut naruja pitkin riippumattoon. Ja Hennessyssä en enää jatkossa käytä niitä epäluotettavia muoviklipsuja.

Minulla oli reissussa mukana kevyt untuva-alusta sitä varten, jos olisi joutunut yöpymään laavussa tms. Samalla tavalla olisi toiminut maassa yöpymiseen.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Meikäläinen nukkui tällä kierroksella yön ulkona ihan omalla parvekkeella. Tulipa testattua onko kellarista löydetty ilmapatja vielä ehjä (on, hyvä tietää vieraiden varalle, toki tää PAINAVA patja ei ole varsinaisesti mikään retkipatja). Luulin tarvitsevani korvatulppia (2.kerros ja katu partsin alla), mutta koska satoi ihmisiä tai autoja ei liikkunut oikeastaan yhtään. Kohtuullisen hyvin nukuin, toki metsässä nukkuu paremmin mutta onhan tässä retkikelejä vielä jäljellä.
 

Fairy tale

Lapinorava
Palasin tänä aamuna takaisin pohjoisen vaellusreissulta. Tällä kerralla vaellukseni suuntasi UK-puistoon, joka oli nyt kolmas vaellus tuossa Kansallispuistossa. Sen verran suuri puisto on kyseessä, että tälle vaellukselle riitti käveltäväksi vielä noin 80km sellaisia polkuja, joilla en ole aikaisemmin kävellyt. Vuonna 2009 aloitin kierroksen pohjoisesta lähtöpisteestä Aittajärveltä ja sieltä suunnalta pääsee nopeimmin tuntureille. Vuonna 2015 aloitin eteläisestä Kemihaaran lähtöpisteestä ja suurin osa vaellusta kulki metsäisillä mailla ja vain hipaisun verran tuntureilla.

Tällä vaelluksella seuranani oli äitini (koska puolisoni Qohelet kuntouttaa edelleen kesällä murtunutta kättään). Äitini on kokenut vaeltaja hänkin, joten rohkenin pyytää hänet seuraksi. Taisi ollakin pisin aika yhteen pötköön viettää aikaa "muorin" kanssa. Matkaan mahtui myös roisia huumoria ja hepulikohtauksia ja naurunremakkaa milloin millekin asialle. Joten ei pöllömpää vaellusseuraa (vaikka etukäteen pohdinkin montako kertaa mahtaa hermot mennä). Vaellus alkoi ja päättyi Kiilopäälle ja kulki ensimmäisen ja viimeisen päivän osalta hetken myös avotunturissa, muuten maasto oli tunturikoivikkoista vaaramaisemaa ja metsäistä jokivarsipolkua. Puiston keskipisteessä Luirojärvellä olemme ennenkin olleet. Siellä pääsi saunomaan.

Vaikka väkeä näytti olevan liikkeellä paljon, vaeltaessa ei muita paljoa näkynyt. Vasta yöpymispaikoilla tupien ja tulipaikkojen tuntumassa huomasi, että liikkeellä on paljon muitakin. Parasta tällä vaelluksella olivat ruskan väriset maisemat ja kärppä, joka esiintyi mielellään kameralle. Sain siitä useammankin kuvan. Myös muut eläin- ja lintuhavainnot ovat aina mieltä ylentäviä. Sopuleita vilisti siellä täällä, linnuista näin kuukkeleita, pulmusia ja riekkonaaraan. Viimeisenä yönä oli kirkas tähtitaivas, joskin revontulia en tällä reissulla nähnyt. Keli oli hyvä koko viikon. Olimme maastossa sunnuntaista perjantaihin ja molemmat lauantaipäivät ennen ja jälkeen reissun olivat sateisia.

Jos suunnittelee vaellusta tänne suuntaan, suosittelen Aittajärveltä lähtöä.
 
Ylös