Karhunkierros (ja muut vaellusreitit)

Husky

Ilmaanhaukkuja
Onkos kukaan täältä ollut Karhunkierroksella?

Täytän pyöreitä keväällä 2019 ja suunnitelmissa on lähteä synttäreitä karkuun joko johonkin ulkomaankohteeseen tai sitten Karhunkierrokselle. Nämä vaihtoehdot eivät tokikaan myöskään sulje toisiaan pois. Karhunkierros kun ei välttämättä ole synttärieni aikaan vielä vaelluskunnossa. Kyseinen reitti kiehtoo sijaintinsa, luontonsa ja pituutensa (80 km) takia. Matkaan olisin näillä näkymin lähdössä ihan omin nokin.

Olen erittäin aloitteleva patikoija (päiväretkiä tehnyt Nuuksioon, ensimmäinen yliyönretki suunnitteilla ensi kevääksi/alkukesäksi) ja hankin koko ajan tietoa reiteistä, varusteista jne. mm. lukemalla aiheesta kertovia kirjoja, blogeja ym. Vaikka yksi suosikkikirjoistani on kymmenvuotiaasta pitäen ollut Kaksi partiopoikaa, jonka ohjeilla varmaan hätätilassa jollain lailla pärjäisi maastossa, en koskaan tullut esim. liittyneeksi partioon. Metsässä oleskeluni on tähän mennessä useimmiten liittynyt sienestykseen tai muutaman tunnin retkeilyyn. Leirintäalueita lukuunottamatta en ole koskaan yöpynyt ulkona. Paljon on siis opittavaa ja huomioonotettavaa.

Jos sinulla on kokemusta Karhunkierroksesta, kerro siitä tässä. Kuulisin mielelläni muutenkin kokemuksia vaelluksista, reiteistä, varusteista ja mistä vaan asiaan liittyvästä. Kuten sanottua, käytännön kokemusta minulla on äärimmäisen vähän. Teoriatiedonkin tuppaan kyseenalaistamaan jos aitoa kokemustietoa on saatavilla.

Jos tämä projekti oikeasti etenee toteutukseen asti, kerron toki siitäkin täällä.
 
Kävin viime syksynä Jyväskylän opiskelevien partiolaisten järjestämän vaelluskurssin yliopistolla. Sieltä sain Vaakun, vaeltajan käsikirjan. Muuta kirjallisuutta itse en ole lukenutkaan – haluaisiko Husky suositella lukemiaan?
Vaakku on minusta hyvä perustietopakkaus aloittelijalle. Bonusta siitä, että se on vihkomuotoinen, eli sen voi ottaa mukaankin (päällystin omani kontaktimuovilla). Tosin ihan kaikkea minun mieleeni tullutta siinä ei käsitelty, kuten henkilökohtaista hygieniaa, mutta varustepuoli ja syömiset on käsitelty kattavasti.

Ja vastaus alkuperäiseen kysymykseen: en ole käynyt Karhunkierroksella. Mutta kuulin tuon vaelluskurssin vetäjältä, että yksi hänen elämänsä tylsimmistä vaelluksista oli nimenomaan yksin kierretty Karhunkierros. :D En osaa sanoa, kuinka intro- tai ekstrovertti hän on.
 
Mutta kuulin tuon vaelluskurssin vetäjältä, että yksi hänen elämänsä tylsimmistä vaelluksista oli nimenomaan yksin kierretty Karhunkierros. :D En osaa sanoa, kuinka intro- tai ekstrovertti hän on.
Kuulostaa äkkiseltään kaltaiseni introvertin unelmalta! :D Mulle ei ole mitenkään ongelmallista esim. olla monta päivää niin etten puhu lainkaan. Ammatissani saan puhua ihan tarpeeksi, vapaa-aikanani olen mielelläni hiljaa.

Kirjallisuudesta. Enimmäkseen olen kahlannut asiaan liittyviä blogeja, kirjallisuutta on toistaiseksi tullut luettua vähemmän - alan kirjat kun ovat lähikirjastostani jatkuvasti lainassa. Retki-ideankin sain tosin vasta puolisen vuotta sitten, joten ei tässä ole vielä kauheasti ehtinytkään. Jos nyt jotain nostaisin esiin niin Jouni Laaksosen Retkeilijän opas oli varsin kattavanoloinen ja aloittelijallekin ymmärrettävä, pitäisi lukea se uudelleen nyt kun olen perehtynyt blogistaninkin mielipiteisiin enemmän.

Divarista löysin taannoin Kari Vainion, Turkka Aaltosen ja Pertti Vilkmanin käsikirjakokoisen opuksen Miten selviän luonnossa - retkeilijän henkiinjäämisopas (1983), joka paneutuu vähän keskitetymmin extreme-olosuhteisiin, kuten hätämajoitusten rakentamiseen ja ruoan hankkimiseen luonnosta. Kirjassa on kuitenkin paljon ihan mielenkiintoista tietoa, kuten erilaisten tulisijojen valmistus, vaellusruokien ravintoarvot jne. Tuon kirjan voisin sisältönsä ja pienen kokonsa vuoksi kuvitella laittavani rinkkaan muistin tueksi.
 
Susitaival Ilomantsissa tuli aikanaan kierrettyä. Pienen hankaluuden aiheuttivat avohakkuut parissa kohtaa, kun merkityn reitin merkit (maalatut pallot puissa) olivat hävinneet. Joten kartta kannattaa ottaa mukaan, niin osaa suunnilleen löytää merkkien jatkokohdan vastapäisestä metsän reunasta. Toinen yllätys olivat majavien padot, jotka tekivät jokia ja puroja joita ei kartoissa ollut. Ainakin yhdessä kohtaa jouduimme kulkemaan ylävirtaa, tasapainoilemaan patoa pitkin yli (kepit kummassakin kädessä tasapainon pitämiseksi) ja palaamaan takaisin reitille. Juomavettä varten kannattaa varata vesipulloi. Matkalla on kaivoja, mutta yli 30 asteen helteessä varsinkin avohakkuiden kohdalla on tukalaa. Ei pidä saada väärää kuvaa tästä, avohakkuita ei onneksi kovin paljoo ole reitin pituuteen nähden (ainakaan kymmenisen vuotta sitten).
Jos liikkuu samalla suunnalla, muttei uskalla vielä noin pitkälle reitille lähteä niin esim Taitajantaival on vain 35km.
 
Rojekti etenee. Lumien sulamista odotellessa ilmoittauduin työväenopiston järjestämälle yöpatikkaretkelle kesäkuun puolivälissä. Ilmoittautumista tehdessäni tajusin, että jollei oteta lukuun kesäsiirtola- ja mökkireissuja, en ole koskaan ollut metsässä yöllä. Retki on itse asiassa lapsuuteni maisemissa Kirkkonummella. Ennakkoon kehotettu ottamaan hyvät kengät, säänmukainen varustus ja kunnon eväät, noinkohan päästään ihan makkaranpaistoon yöllä?

Karhunkierroksesta ja eräjormailusta puheenollen, pikkusen nolottaa tämä keski-ikäisen osaamattomuus, kun toisaalla 15-vuotias teinipoika kiersi koko Karhunkierroksen keskellä talvea, suurimman osan matkasta vieläpä yksin.

Iltalehti sanoi:
Eetu, 15, kulki 82 kilometrin Karhunkierroksen hiihtolomallaan - pakkasta pahimmillaan 30 astetta: ”Ei tätä moni ole talvella vetänyt, varsinkaan ysiluokkalainen”

Torstai 15.3.2018 klo 07.26

Posiolaiset Eetu Harjanti, 15, ja Joonas Purola, 16, elävät luonnonläheistä elämää Koillismaalla. Lähes joka viikonloppu kaksikko suuntaa jonnekin metsään.

- Sinne metsään vain on sellainen sisäinen hinku. Kun sinne pääsee, viihtyy siellä. Voi ajatella kaikkea maailmassa pyörivää rauhallisesti. Se on rentouttavaa.

Molemmat harrastavat pilkkimistä ja virvelöintiä, Eetu lisäksi perhokalastusta ja metsästystä.

Koulussa on eräkerho Eräjormat, jossa pojat harrastavat. Vuodenvaihteen aikaan syntyi idea pidemmästä talvivaelluksesta. Pojat keksivät lähteä kiertämään naapurikunnissa Sallassa ja Kuusamossa kulkevan 82 kilometrin Karhunkierroksen, joka on Suomen tunnetuimpia vaellusreittejä, ellei se tunnetuin. Talvella sitä kuitenkaan harva kiertää.

Suurin osa alueen turisteista viihtyy Rukan rinteissä ja mökeissä ihmisten ilmoilla. Enemmän kulkijoita on Pienellä Karhunkierroksella, joka on 12 kilometrin päiväreitti Juumassa, sekä Kiutakönkäällä Oulangan luontokeskuksen lähimaastoissa.

Suurin osa Karhunkierroksesta on umpihankea ja lumierämaata. Poikia usutti matkaan vedonlyönti liikunnanopettaja Jorma Rotosen kanssa.

- Hän sanoi, että hattua nostaa, jos talvella käytte sen kiertämässä.


30 astetta pakkasta

Poikien matka Sallan Hautajärveltä kohti reitin päätepistettä Rukan laskettelukeskusta alkoi 3. maaliskuuta. Selässä olivat rinkat ja molemmilla perässä ahkiot. Kulkemiseen oli niin sukset kuin lumikengätkin.

Rinkoissa oli paljon pastaruokaa ja valmiiksi paistettua ja pakastettua jauhelihaa. Mukana olivat ensiapupakkaukset ja puhelimiin asennettu 112-sovellus. Lisäksi varmuuden varaksi oli yksi vanha nokialainen, jonka akku kestää pitkään.

Aurinko paistoi ja keli oli lähdön hetkellä hyvä, noin -10 astetta pakkasta.

Kaikki ei mennyt kuitenkaan, kuten piti.

- 15 kilometriä oli matkaa ensimmäisenä päivänä ja siinä kesti 15 tuntia. Vastusti vähän kaikki. Oli niin jyrkkiä mäkiä, että kaikki kassit piti kantaa ahkiosta yksitellen ylös. Niitä ei saanut ylös asti vedettyä.

Suurimmalla osalla ensimmäisestä taipaleesta oli joku kulkenut, mutta oli umpihankeakin. Muita ei ensimmäisellä taipaleella näkynyt.

Rättiväsyneet pojat joutuivat pimeässä etsimään Savilammen autiotupaa otsalamppujen valossa keskiyöllä. Yötä kohti pakkanen oli kiristynyt -30 asteeseen ja poikien vesipullotkin jäätyneet.

Ensimmäisellä autiotuvalla vierähti seuraavakin yö, että pojat saivat kaikki varusteet sulatettua.

- Nukahdimme kesken tuvan lämmityksen ja olimme siellä vielä seuraavankin yön. Silloin olivat herätykset tunnin välein, ettei tuli sammu.


Surullinen sairastuminen

Poikien matka jatkui kohti Oulangan luontokeskusta.

Taipaleella Joonas alkoi tuntea olonsa huonoksi. Hän joutui keskeyttämään.

- Kotona mittasin kuumeen ja mittari näytti 39, lähemmäs 40. Siinä olisi ollut henkikin vaarassa, jos olisi jatkanut.

Matkan loppuminen kesken oli pettymys.

- Surullistahan se oli, kun niin paljon laitettiin aikaa koko matkaan ja kuitenkin vedonlyönti oli liikunnanopettajan kanssa. Olisihan sen halunnut voittaa. Olin tyytyväinen siihen, että sain sen 30 kilometriä vedettyä.

"Siellähän oli hyvä olla"

Eetu jätti luontokeskuksen kohdalla sukset ja ahkion huoltojoukoille ja jatkoi matkaa lumikengillä rinkka selässään.

- Rehellisesti sanottuna matka nopeutui aika paljon, mutta oli sitä kuitenkin vielä 53 kilometriä jäljellä.

Parin seuraavan yön aikana autiotuvissa yöpyi venäläinen pariskunta, joiden kanssa nuorukainen jutteli "kaiken maailman asioita" englanniksi.

- Siellähän oli hyvä olla ne kaksi kolme päivää.

Aurinko paistoi ja luonnossa ajatus lensi. Taipaleet olivat kuitenkin pitkiä, joten liiemmälti hän ei ehtinyt ihailla maisemia. Karhunkierroksen varrella sijaitsee useita henkeäsalpaavia näköalapaikkoja. Revontuletkin näkyivät yhtenä yönä.

- Tunturit ja jäätyneet joet, joita pääsi kirkkaana seuraamaan, kun taivas oli pilvetön. Siinä mieli lepäsi, mutta matkaa oli niin paljon aina seuraavalle tuvalle.

Oulangalta Juumaan meni kunnon reitti, mutta kulkijoita näkyi vain päiväreiteillä.

- Muutama ajoi läskipyörillä. Ei ollut paljoa porukkaa.


Tuskien taival lopussa

Karhunkierroksen loppuosa on ehkä reitin hankalin osuus. Konttaisen ja Valtavaaran maastoissa nousua on nousun perään.

Myös Eetu Harjannin fysiikan viimeinen perjantaipäivä haastoi todella.

- Viimeisenä päivänä oli eniten umpihankea koko matkalla.

Eetu lähti liikkeelle kello 7.30 ja saapui kotijoukkojen luo Rukalle iltakuuden jälkeen. Seitsemän päivän koettelemus oli takanapäin ja vedonlyönti voitettu.

- Se oli kivun ja kärsimyksen päivä. Tosi rankka päivä, mutta hyvältä tuntui olla maalissa ja oli se hienoa. Tiesi, että kovin moni ei ole Karhunkierrosta vetänyt talvella, varsinkaan yhdeksäsluokkalainen nuori.

Keväällä pojat aikovat lähteä Lappiin rautupilkille hiihtäen ja lumikengillä. Eräkerho kaipaa sponsoreita tulevien retkien tueksi. Karhunkierroksen kiertämistä talvella he eivät kuitenkaan kenellekään suunnittele, koska ei se ihan viisasta ole.

Seuraava reissu on suunnitteilla jo viikonlopuksi lähimaisemiin.

- Livolle, Kitkalle, tai Kostonjärvelle päin johonkin paikalliselle autiotuvalle. Tarkoitus olisi käydä pilkilläkin samalla. Me melkein joka viikonloppu olemme metsässä.

Poikien reissusta kertoi ensin Koillissanomat.
 
Lumien sulamista odotellessa ilmoittauduin työväenopiston järjestämälle yöpatikkaretkelle kesäkuun puolivälissä. Ilmoittautumista tehdessäni tajusin, että jollei oteta lukuun kesäsiirtola- ja mökkireissuja, en ole koskaan ollut metsässä yöllä.
Tämä oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ja olipa ihan mahtavaa! Meitä oli siellä vähän toistakymmentä tyyppiä patikoimassa. Lähdimme matkaan puoliltaöin ja palasimme parkkipaikalle kuudelta aamulla. Täysin pimeää ei (tietenkään viikkoa ennen juhannusta) ollut missään vaiheessa ja hyttyset loistivat poissaolollaan! Matkaa kertyi kohtuullisen vaihtelevassa ja haastavassa maastossa 15 km. Tahti oli melko kova, joskin pari taukoa pidettiin ja ehdittiinpä ihailla ja ihmetellä kaikenlaista reitin varrella nähtyä. Istuimme evästämässä korkealla kalliolla neljän aikaan aamulla katsomassa auringonnousua ja ylitimme suon, joka oli taianomaisen kaunis aamu-usvineen ja suopursun tuoksuineen. Kiertämämme järvi höyrysi aamunkoitossa upeasti. Reissusta jäi hyvä mieli ja se sai kyllä janoamaan lisää. Pari päivää on nyt toki ollut vähän lingottu olo, kun lihakset eivät ole tuollaiseen tottuneet, ja univelkaakin on vielä. Eihän tollanen valvominen tässä iässä oikein ole enää mistään kotoisin :grin:
 
Ulkoilmaprojekti etenee taas vähän. Olen jo pitkään halunnut oppia käyttämään kompassia, koska se on sellainen taito jota kuka tahansa voi joskus tarvita. Olen suunnistanut viimeksi 80-luvulla - tai no, "suunnistanut". Liikunnanopettajat eivät joko itse osanneet suunnistaa tai eivät osanneet opettaa kompassin käyttöä. Muistan peruskoulun suunnistustunnit loputtomana pyörimisenä, harhailuna ja sekoiluna. Tänään olin työväenopiston suunnistuskurssin teoriaillassa. Heti kun joku selitti kädestä pitäen miten kompassi toimii niin tajusin! Lauantaina mennään Nuuksioon kokeilemaan suunnistusta käytännössä.

Viikon päästä on Nuku yö ulkona -tapahtuma. Osallistun siihen telttailemalla Riihimäellä ihan tätä tarkoitusta varten pystytettävässä telttahotellissa (oma teltta tulee mukaan). Syyskuun lopulla Lopella on Poronpolku-tapahtuma ja siellä olisi tarkoitus kiertää 16 km lenkki, ehkä pitempikin jos kävely maistuu.
 
Ulkoilmaprojekti etenee taas vähän.

En tiedä oletko ehtinyt vaihtaa vuoden 2019 projektisi kohdetta vai oletkohan edelleen menossa Karhunkierrokselle? Karhunkierros on vallan hyvä valinta ensimmäiseksi pitkäksi vaellusreitiksi. Itselleni se oli aikoinaan ensimmäinen vaelluskohde. Minun piti keskeyttää vaellus kamalan polvikivun takia ja silloin oli hyvä, että tuolta reitin varrelta pääsi pois, koska siellä risteilee metsäteitä ja reitti kulkee muutaman parin pienen kylän (Kitkan kylä ja Kiutakönkään luontokeskus ja siellä leirintäalue) viereltä, jonne voi tilata taksin.

Kevät on vuodenaikana sellainen, että saa kyllä luontokeskuksista varmistella etukäteen pohjoisten retkikohteiden tilannetta. Pari vuotta sitten lumet sulivat myöhään ja vettä tulvi reiteille pahasti ainakin Kevon reitillä mutta usein myös Karhunkierroksella. Monille reiteille ei ole mitään asiaa ennen kuin lumet ovat sulaneet, koska tulviva vesi voi aiheuttaa vaaranpaikkoja poluilla. Ja varhain keväällä saa ottaa sukset tai vähintään lumikengät mukaan. Mihinkä aikaan keväästä olet ajatellut retken tehdä? (Hakusanoilla Karhunkierros tulvii löytyy tietoa viime vuosilta). Aina kannattaa miettiä vaihtoehtoinen retkikohde.

Itsensä saa kyllä aika hyvin tuntea, jos haluaa pitkän pätkän yksin kiertää. Vaikka itse olenkin vuosi vuodelta muuttunyt yhä enemmän introvertiksi, totesin silti parin vuoden takaa, että 24 tunnin jälkeen oli tylsää olla yksin ja kaipasin kovasti turinakaveria patikkaretkelleni. Niinpä kahden yön retkeni kutistui yhden yön reissuksi. Silti haaveilen jostain pitkästä lenkistä yksin, mutta voin vain kuvitella että alkaisin puhua ääneen yksinäni, kun se tylsä hetki koittaisi. :)
 
Last edited:
Liikunnanopettajat eivät joko itse osanneet suunnistaa tai eivät osanneet opettaa kompassin käyttöä. Muistan peruskoulun suunnistustunnit loputtomana pyörimisenä, harhailuna ja sekoiluna.
En muista käytettiinkö meillä koulussa minkä verran kompassia, mutta ainakaan meidän koulun kartalla sitä ei juuri tarvinnutkaan. Lähinnä voi tarkistaa missä on pohjoinen ja kääntää kartan oikeinpäin. Itse luotan nykyäänkin yleensä suunnistaessa mieluummin karttaan, jos siitä ei aiheutu paljoa kiertämistä kompassisuunnalla menemiseen verrattuna.
Mutta koulussa suunnitukseen toivat kummallisen lisänsä rastit. Ala-asteella oli maitopurkkeja, mutta yläasteella ja lukiossa joko punaisia tai valkoisia noin vaaksan korkuisia maahan iskettyjä lautoja. Opettajalla vielä oli kummallinen ajatus, että rasti voi olla missä tahansa rastiympyrän sisällä. Vaikea ymmärtää tuollaista.
 
En tiedä oletko ehtinyt vaihtaa vuoden 2019 projektisi kohdetta vai oletkohan edelleen menossa Karhunkierrokselle?
En ole sen enempää vaihtanut kuin lopullisesti vahvistanutkaan kohdetta tai tarkkaa ajankohtaa :) Karhunkierros on edelleen vahvasti mielessä ja tietynlainen ykköstavoite, mutta toki myös ensi kesän muut menot ja tapahtumat (ja jotkut ihmeen työtkin) vähän vaikuttavat asiaan. Mulla on ollut alustavasti ajatuksena että lähtisin touko-kesäkuun vaihteen paikkeilla, jolloin pahimmat tulvat pitäisi olla ohi, mutta porukkaa ja hyttysiä ei vielä ole pilvin pimein. Toukokuun alussa synttärieni aikaan tulee etelässäkin vielä räntää, jostain Rukasta nyt puhumattakaan. Mutta katsotaan, tässä ehtii suunnitelmat elää vielä moneen kertaan.

Mua kun on vasta tässä aikuisella iällä alkanut ulkoilmaelämä (muukin kuin satunnainen sienestys) kiinnostaa, niin mistä sitä tietää mitä hullua tässä vielä saa päähänsä. Luen paljon kaikenlaisia blogeja yms. aiheesta ja jatkuvasti hämmennyn että ai, tuokin pitäisi ottaa huomioon. Kaikista tärkeimmältä tuntuu just nyt oppia ja kokeilla kaikkea luonnossa olemiseen liittyvää. Esim. pari viikkoa sitten festareilla telttaillessa käytin tilaisuutta hyväkseni ja testasin Esbit-tablettikeitintä, ja sehän toimi ainakin veden keittämiseen hienosti ihan tavallisilla Mustangin sytytyspaloilla.

Joku tavoite on joka tapauksessa hyvä olla. Tunnen meinaan itseni sen verran hyvin, että ilman jotain kohtuullisen konkreettista päämäärää en taatusti saisi aikaisiksi ruveta tällaisia juttuja kuin vaikkapa kompassin käyttöä opettelemaan.
 
(Erityisesti itselleni muistutukseksi kirjoittelen nyt tänne näitä.)

Suunnistuskurssin teoriaillan jälkeen on oli vuorossa käytännön metsäharjoittelu. Mentiin siis Nuuksioon kartan ja kompassin kanssa. Ensin suunnistettiin pelkän kartan avulla, myöhemmin otettiin kompassi ja kiintopisteet mukaan ja viimeistään siinä vaiheessa porukalla alkoi olla todella hauskaa. Yksi kurssikavereista kertoi jossain vaiheessa joutuneensa hankaluuksiin suunnan kanssa, koska oli ottanut kiintopisteeksi... minut, koska satuin olemaan sopivasti linjalla, ja sitten olinkin lähtenyt kohti omaa kiintopistettäni kiertämällä yhden ryteikön :D Loppuvaiheessa alkoi olla vähän hysteriaa ilmassa, kun jengi ei enää jaksanut kunnolla keskittyä ja yksi jos toinenkin kyseli muilta että missä me ollaan. Kivaa oli ja nyt on jonkinnäköinen suunnistustaidon alku hallussa. Kiintorasteillakin kerkesin käydä vielä syyskuun aikana.

Viikko tuon jälkeen olin Nuku yö ulkona -tapahtumassa Riihimäellä. Metsähotelli oli osoitettu paikallisen leirintäalueen kyljessä olevaan metsikköön, ja alueen palvelut kuten vessat ja suihkut olivat vapaasti käytettävissä. Vähän sellainen softisversio metsässä nukkumisesta, ja paikalla olikin paljon lapsiperheitä. Mulle osoitettiin telttapaikka kahden kuusentaimen välistä, ja koska telttani on tunneliteltta, se ei mahtunut siihen kuin yhdellä tavalla pystytettynä. Tämä sitten vähän hankaloitti nukkumista, sillä vaikka itse telttapaikka olikin mukavasti pehmeän sammalikon päällä, niin paikassa oli loiva alamäki jossa makasin kyljittäin. Löysin siis itseni yöllä n. tunnin välein makuualustan ulkopuolelta, ja joku sammalikon alla oleva juuri (jota ei aiemmin paikalla kävellessä tietenkään lainkaan tuntunut) painoi ikävästi kylkiluita. Nukuin kohtuullisen huonosti, mutta eipä tuo haitannut, pistin hauskanpidon piikkiin. Omalta telttapaikaltani parinkymmenen metrin päässä oli virallinen nuotiopaikka. Oli mukavaa istuskella siellä illan pimetessä paistamassa makkaraa, katselemassa nuotion kipinöintiä ja juttelemassa niitä näitä ihan tuntemattomien ihmisten kanssa. Aamulla heräsin suhteellisen aikaisin kirkkaalla äänellä kiekaistuun ilmoitukseen "ME OLLAAN JO HEREILLÄ" :D Joo, niin oltiin me kaikki muutkin sen jälkeen :D

Syyskuun lopulla oltiin kaverin kanssa Lopella Poronpolku-tapahtumassa ja käveltiin 16 kilsan lenkki neljään tuntiin. Ihan hyvä tahti siis. Kirittäjänä oli kaverin koira. Reitin alkuosa oli enimmäkseen tasaista, mutta kyllä siellä kiipeilläkin sai ihan riittävästi - reitti kulkee osin Salpausselkiä pitkin, eli korkeuseroja riittää ja polut kulkevat osin jyrkkien harjujen päällä. Tuohan on siis jokavuotinen tapahtuma, jossa reittejä on viittä eri pituutta. Vähän niin kuin sovittiin, että tästä tapahtumasta tulisi meille jatkossa perinne :)

Viikkoa myöhemmin olin työväenopiston päiväretkellä Nuuksion Vaakkoissa. Lähdimme liikkeelle kokoontumispaikalta jo kahdeksalta aamulla, mikä oli kyllä aikaisuudestaan huolimatta tosi kivaa, koska itse olen aamuihmisiä ja nautin kovasti siitä että saan nähdä aamunkoiton. Reitti kulki kaikkiaan kahdeksan eri lammen kautta, ja taukopaikalla laavulla jokaisella halukkaalla oli mahdollisuus kokeilla tulen sytyttämistä tuluksilla. Tästä innostuneena ostin seuraavalla viikolla itselleni omat tulukset. Kävelyä tuli viidessä tunnissa n. 12 km.

Ensi viikonloppuna on sitten syksyn Päätapahtuma, eli (jälleen työväenopiston järjestämä) selviytymiskurssi, joka kestää yön yli. Tämä ei ole mikään ihan hirveän extreme-kurssi, koska mukaan saa ottaa ruokaa ja varusteita ihan niin paljon kuin katsoo tarpeelliseksi, mutta jonkinlainen lista ns. pakollisista varusteista on kuitenkin toimitettu. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin nukumme avomajoitteissa, koska varustelistassa on vain laavukangas eikä telttaa ensinkään (onneksi ei ole enää hyttysiä eikä hirvikärpäsiä), ja toivottaviin varusteisiin kuuluu myös selviytymisrasia. Tämä on oikeasti vähän kuumottavaa, mutta samalla odotan innolla!
 
Selviytymiskurssilta selvitty kotiin.

Päällimmäisenä juuri nyt on se, että koko ajan oli syksyksi aivan hirveän kylmä. Lämpötila oli nollan tuntumassa ja oikeastaan koko ajan oli hyytävä tuuli. 29 tuntia noissa oloissa antoi mulle osviittaa siitä, mitä tarkoittaa kun kylmyys käy luihin ja ytimiin. Olen ollut kotona jo useamman tunnin, mutta edelleen tuntuu että reidet hohkaavat kylmää. Saatiin siis todellakin kurssin aiheeseen sopiva ilma. Edellinen kurssi oli järjestetty toukokuun lopulla, jolloin täällä oli yli 20 astetta lämmintä...

Homma alkoi niin että patikoimme rinkkojen kanssa kolmisen kilometriä kohtuullisen vaativassa maastossa tulipaikalle. Ensimmäinen tehtävä oli pystyttää majoite. Jokainen sai vapaasti valita mihin kohtaan leirinsä pystyttää ja millaisen majoitteen laavukankaasta itselleen rakentaa. Yövyimme siis avomajoitteissa. Nuotioon piti myös tehdä puut, niitä käytiin sahaamassa ja hakkaamassa porukalla tulipaikan halkovajalla. Päivän mittaan opettelimme mm. käyttämään tuluksia, keitimme järvivedestä käyttövettä, valmistimme ruokaa nuotiolla ja kuuntelimme luentoja erilaisista luonnossa selviytymiseen liittyvistä aiheista. Illalla istuimme nuotiolla juttelemassa ja haaviin tarttui yhtä sun toista muiden kokemuksista.

Makuupussiin mennessä kesti hetken ennen kuin lämpeni, mutta nukuin kohtuullisen hyvin vaikka heräsinkin n. tunnin välein kääntämään kylkeä, ja aikaisin aamulla kuu alkoi paistaa naamaan niin ettei nukkumisesta tullut enää mitään. Olin toki ollutkin pötkölläni siinä vaiheessa jo 9 tuntia... Kun alkoi valostua, alkoi kuulua kummaa rapinaa - leiripaikkaa kierrellyt utelias mustarastas pyöri laavuni oviaukolla. Siinä vaiheessa totesin että nyt saa riittää tää makuupussissa pyöriminen, vedin kylmät vaatteet päälleni ja menin nuotiopaikalle keittämään teetä.

Aamupalan jälkeen purettiin majoitteet, sitten oli vielä vuorossa luentoja ja keskustelua siitä miten saadaan vettä ja ruokaa luonnosta sekä keinoja miten suunnistetaan ja määritetään suunta ilman karttaa tai kompassia. Sitten heitettiin rinkat selkään, patikoitiin takaisin autoille (ihanaa, siinä tuli lämmin!) ja hyvästeltiin kurssikaverit. Hieno kokemus kyllä, vaikka kaikkia tuntui palelevan koko ajan huolimatta siitä että vaatetta oli päällä vaikka kuinka paljon. Itselleni hienointa oli se, että pärjäsin yön yli avomajoitteessa, vaikka etukäteen hirvitti että jäädynköhän hengiltä jne.
 
Alkutalvi on mennyt käytännön asioita selvitellessä ja suunnitellessa. Nyt on niin, että logistisesti Karhunkierros saattaa olla liian aikaa vievä tälle kesälle. Alustava aikataulu on nimittäin tällainen:

pvä
1 Helsinki - Koli (Mäkränkierros + yöpýminen maastossa)
2 Koli - Ruka (yöpyminen hotellissa)
3-6 Ruka - Hautajärvi - Karhunkierros - Ruka (yöpyminen 3 x maastossa + 1 x hotellissa)
7 Ruka - Etelä-Konnevesi (muutaman kilsan palauttava lenkki + yöpyminen maastossa)
8 Etelä-Konnevesi - Helsinki

Jos aikomus on (kuten on) lähteä matkaan autolla niin yhdensuuntaista matkaa tulee reilut 900 kilsaa. Ei mulla ahteri kestä istua autossa niin kauaa eikä se ole muutenkaan terveellistä (saati loppumatkasta myöskään turvallista), joten mennen tullen olisi melkeinpä pakko jakaa ajomatka kahteen osaan. Ideana tuossa olisi pysähtyessä käväistä jaloittelemassa muissakin ajoreitin varrella olevissa kansallispuistoissa. Nyt on vaan niin, että kalenterini on kuin haulikolla ammuttu enkä keksi touko-kesäkuulta yhtään pätkää, johon kahdeksan päivän reissu enää mahtuisi. Tuon rykäisyn perään pitäisi vielä varmaan mahduttaa 1-2 lepopäivääkin. Tuon mittaiselle reissulle haluan ehdottomasti lähteä sellaisena ajankohtana, jolloin metsä ei ole ihan täynnä hyttysiä saati jotain hirvikärpäsiä!

Alustava reittisuunnitelma poiki kuitenkin uuden idean: jospa lähtisinkin vaeltamaan kansallismaisemiin Kolille! Herajärven kierros on 61 km eli parikymmentä kilsaa Karhunkierrosta lyhyempi, mutta maastonmuotojen takia reitti on jonkin verran vaativampi. Eteläisemmän sijainnin vuoksi se on myös varmemmin jo loppukeväästä/alkukesästä vaelluskunnossa. Kohteen sivujen mukaan sen kävelee ympäri neljässä päivässä, "joista ensimmäinen ja viimeinen ovat vajaita vaelluspäiviä". Tällöin matkapäiviä tulisi neljä (plus yksi varapäivä, jos esim. ei jaksa ajaa heti "maaliin" saavuttuaan takaisin vaan haluaa vaikkapa ennen paluuta yöpyä Kolin leirintäalueella), ja tämän saan helposti mahdutettua useampaankin väliin.

Karhunkierrosta ei ole mitenkään haudattu, sen vuoro tulee ihan varmasti. Ehkä jopa ennemmin kuin myöhemmin...

Noin muuten nyt kevätpuolella on tiedossa useampiakin työväenopiston retkiä, parilla niistä yövytään metsässä, jännää!
 
No niin. Pyöreiden täyttäminen on lähellä ja olen saanut rakkailta sukulaisiltani rahallisia kontribuutioita, joilla tilasin riippumaton kaikkine tarpeellisine vermeineen. Ei toi selkä nimittäin tässä iässä oikeasti oikein enää diggaa maassa nukkumista, joten kokeillaan tätä. Käyttäjäkokemuksia tulee myöhemmin kun olen kerennyt testata mattoa.

Työväenopiston retkikausikin on alkanut, olin pari viikkoa sitten Porkkalanniemessä linturetkellä ja on se vaan hieno paikka, pitää mennä sinne ominkin päin ja mielellään ihan yöksi. Tuonne retkelle piti lähteä Hesasta jo klo 4.45 ja täytyy sanoa että kyllä hätkähdin kun olin just ajatellut että pitää ajaa varovasti kun täällä on peuroja ja hirviä, ja sitten katuvalojen loppumisen jälkeen heti ensimmäisen peltoaukean vieressä oli kaksi peuraa aivan tien vieressä, sen verran hämärää vielä oli etten ensin nähnyt niistä kuin ajovaloissa kiiluvat silmät. Huhhuh. (Olen 5-vuotiaana ollut hirvikolarissa ja sen takia olen vieläkin pimeällä/hämärässä ehkä vähän yliherkkä noille otuksille.)

Ensi viikolla on vuorossa päiväretki Sipoonkorpeen (ja kesäkuussa Helsingin Ladun yönyliretki samoille huudeille), myöhemmin toukokuussa pari päiväretkeä Nuuksioon ja varmaan muutakin satunnaista tepastelua metsissä. Asunhan kuitenkin ihan Helsingin Keskuspuiston vieressä, joten siellä tulee palloiltua enemmän tai vähemmän. Seuraavat isommat projektit ovat ehkä Seitseminen ja/tai Koli. Teijo kiinnostaisi myös, samaten nuo merelliset kansallispuistot, mutta niihin kulkemisessa on aina oma säätämisensä.
 
Minulla on ollut riippumatto jo vuosia, olen tykännyt! Selkävaivaisenakin olen saanut tuossa hyvin nukuttua. Suomen kesässä itikkaverkollinen on aika must.

Nyt black fridayna hankin lisäksi underblanketin sekä päälle sateita varten tarpin. Pääsin kokeilemaan näitä muutama viikko sitten Repovedellä, pakkasta oli yöllä viitisen astetta ja hyvin tarkeni. Toki oli hyvä makuupussi ja alusta myös mukana. Ainoa miinus minusta riippumattoilussa on öiset kuseskeluretket. Olet juuri saanut kaikki kohdalleen, alustat, makuupussit jne. ja lämmennyt, niin huomaat luonnon kutsuvan :joy:

Oli karhujen heräilyaika ja muu porukka nauroi minun olevan karhun kevätkääryle (vihreä underblanket) :grin:
 
Ainoa miinus minusta riippumattoilussa on öiset kuseskeluretket. Olet juuri saanut kaikki kohdalleen, alustat, makuupussit jne. ja lämmennyt, niin huomaat luonnon kutsuvan :joy:
Allekirjoitan tämän täysin. Mutta lisään toisen haitan. Minulle tuo ei käy ollenkaan. En osaa nukkua selällään. Riippumattoöinä se olisi kuitenkin välttämätöntä. Kyljellään nukkuessa puutuu aina alempi käsi ja lonkka. Ja ei, asento ei myöskään ole selälle optimaalinen. Haluaisin tosi kovasti nukkua riippumatossa öitä, mutta useamman yön kokeilleena ja vähän väkisin itselle uskottelemalla että hyvä se on olen lopulta tullut siihen tulokseen että riippumatossa yöpyminen ei vaan ole minun juttu. Tai no... Luultavasti kokeilen taas tulevana kesänä, mutta yhtään hyviä unia en siinä ole koskaan saanut :D
 
Tuli hommattua riippumatto ja muutaman yön olen siinä kerinnyt jo nukkuakin. Voisin sanoa aiheesta paljonkin, mutta sanon vain että en enää ikinä nuku teltassa jos on mahdollista nukkua riipparissa. En ole herännyt kertaakaan jäykkänä ja kipeänä kuten teltassa (lukuunottamatta kertoja, jolloin leiri on pystytetty auton viereen ja on ollut mahdllista tuoda kunnollinen ilmapatja mukana).

Kevään aikana on tullut päivä- ja yöretkeiltyä pitkin Uuttamaata. Viime viikonloppuna oltiin sitten Helsingin Ladun järjestämällä Sipoonkorven vaelluksella. Viikonlopun aikana käveltiin parikymmentä kilometriä vaihtelevassa maastossa. Oman suolansa toi (tai vei!) lauantaina melkein 30 asteen lämpötila ja käytännössä tuuleton sää. Seitsemän tunnin kävelyn aikana meni kolme litraa nestettä, ja olisi mennyt enemmänkin, mutta oli pakko säännöstellä kun vesihuollossa leirintäalueella oli luvattu olevan varattuna toiset kolme litraa per naamari. Leirintäalueella on kaivo, mutta sen juomakelpoisuus oli rautapitoisuuden takia arvoitus. Turha pelko, kaivon pumppu oli korjattu ja sieltä tuli hyvää ihanaa kylmää vettä, jota juotiin aika antaumuksella. Eli ei huolta! Pissalla ei useimpien toki ollut tarvinnut käydä tähän mennessä koko aikana, koska kaikki neste oli hikoiltu ulos. Leiri pystyyn ja iltapalaa kokkaamaan. Kesken ruoanlaiton alkoi sade, joka kesti puoli tuntia ja ajoi meidät laavuun suojaan. Sen jälkeen palattiin tulipaikalle hengailemaan.

VAROITUS: SISÄLTÄÄ INTIIMEJÄ YKSITYISKOHTIA.
Itselläni oli kiusallinen ja todella odottamaton (ja opettavainen) ongelma, kun runsaan hikoilun ja kireiden kalsarinaukkojen (en nyt tiiä miksi kutsutaan noita mistä jalat tulee läpi) takia nivuset olivat päivän aikana hiertyneet tosi kipeiksi. Hyvä kun lopussa enää kävelemään pystyin. Tällaista ongelmaa ei ole ennen tullut vastaan, koska ilma ei ole ollut noin lämmin. Onneksi olin pakannut mukaan toiset kalsarit ja pihkavoidetta. Pyyhin nukkumaan mennessä nivuset puhtaiksi, laitoin pihkasalvaa ja vaihdoin puhtaat alushousut. Aamulla ei hiertymistä ollut jälkeäkään. Matka jatkui ongelmitta. Alushousujen valinnalla on selkeesti väliä.

Samalla leirintäalueella oli 13-henkisen porukkamme lisäksi kaksi puolijoukkueteltallista partiolaisia, jotka kertomansa mukaan harjoittelivat ensi kesän jamboreelle, sekä isä kahden lapsen kanssa. Kun olin mennyt yöpuulle klo 21.30, niin olikin todella hauskaa herätä klo 22.30 siihen, että partiolaiset saivat jonkun aivan järjettömän älämölökohtauksen. Sitä jatkui tunnin. T-u-n-n-i-n. Olen aina kuvitellut, että partiolaiset opetetaan esim. huomioimaan muita ihmisiä. Kiva varmaan sille lapsiperheelle, meistä aikuisista nyt niin väliä. Seuraavan kerran heräsin yhden maissa yöllä, kun ukkonen jyrähteli jossain kauempana. Sitten heräsin neljän maissa, kun mustarastas ja kyyhkynen alkoivat mölytä aivan yläpuolellani. Lopullisesti heräsin seitsemän aikaan, kun olisi pitänyt päästä huussiin, mutta juuri silloin taivas aukesi ja vietin tunnin riippumatossa istuskellen.

Aamutoimien jälkeen taivas kirjastui, leiri purettiin ja jatkettiin matkaa. Sipoonkorpi ei ole esim. Nuuksioon verrattuna maisemallisesti kovin vaihteleva kansallispuisto, mutta kuusikon ja männikön lisäksi sieltä löytyy hiidenkirnuja ja kaunis avosuo, jota ihailimme kalliolta. Sunnuntai oli tuulisempi eikä aivan yhtä kuuma kuin lauantai, mutta niin vaan kummasti vesivarat riittivät tälläkin kertaa kummasti just ja just parkkipaikalle asti...

Ihan hirveän kiva retki ja mukava porukka (joista ketään en tuntenut ennestään).

Olen viimeisen puolitoista kuukautta hypännyt metsässä ihan alvariinsa, jospa ensi viikonloppuna malttaisi levätä. Juhannuksena (jollei tule muita houkutuksia) siintäisi mielessä Repovesi.
 
Husky, oliko sinulla tarppi riipparin päällä? Tavaroiden säilytystä olen myös pohtinut. Nyt on joka kerta sattunut hyvät kelit, mutta...
 
On tarppi ja tähän mennessä se on joka kerta ollut tarpeen.

Mulla on myös tavaroille oma riippari, joka kiinnitetään varsinaisen maton alle.
 
Hyvä idis! Onko ihan ns. normiriippumatto vai onko olemassa jokin erillinen tavarariippis? Minulla kamat ovat olleet maassa riipparin alla ja olen pohtinut isomman sateen mahdollisuutta. Mieletön säkä on ollut, vain pientä kosteutta satunnaisesti, ei koskaan kaatosadetta. Joskus olen maannut riipparissa osittain kamojen kanssa. En suosittele.

Minulla on kylmillä keleillä myös underblanket, jossa olen säilönyt tavaraa. Mutta siinä on se huono puoli, ettei täytä tehtävänsä, kun tavaramäärä painaa sitä alaspäin.
 
Ylös