Olin juhannuksena kaksi päivää vaeltamassa Repovedellä. Kiersin Kaakkurin kierroksen, mutta johtuen mm. riippusillan puuttumisesta matkaa kertyi yhteensä n. 30 km.
Lähdin kotoa aikaisin juhannusaaton aamuna ja olin parkkipaikalla puoli yhdeksän. Siinä vaiheessa paikalla ei ollut ketään muuta, parkkipaikallakin seisoi vain muutama auto. Jo siinä vaiheessa oli kuuma, ja mittari lähenteli päivän aikana kolmeakymppiä. Eka etappi oli Ketunlossi. Sen kiskomimen yksin vastarannalta oli paljon rankempaa kuin sen vetäminen toiselle puolelle kyydissä seisten. Keskellä salmea pysähdyin ottamaan kuvia ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Järvikin oli aivan tyyni.
Salmen ylitettyäni kävelin Kaakkurinkierroksen lähtöpaikalle. Myöhemmin yli olisi päässyt myös ilmaisella yhdysveneellä, mutta sitten olisi jäänyt Ketunlenkin upeat kalliot näkemättä. Hyvä näin siis. Eka haaste tuli jo alkumatkasta, kun saavuin Katajavuoren portaille. Jessus mitkä rappuset, mutta näköala palkitsi. Katajajärveä kiertäessäni kuulin aivan selvän hirven pärskähdyksen. Se ei voinut olla mikään muu! Sen jälkeen hetken aikaa viheltelin ja taputtelin käsiäni... Päivään mahtui monenmoista maastoa aina tylsistä metsäautoteistä vaativiin runkojen ylityksiin. Tulin suunnitellusti Sukeltajaniemen tulipaikalle n. 17.30. Matkaa oli taitettu 16 km ihan hullussa helteessä. Onneksi tuolla on kaivoja tasaisin väliajoin, jotta vesipullot voi täyttää. Pystytin leirin, tein iltaruoan ja kaaduin riippumattoon klo 20.30. Pieni ukkos- ja sadekuuro puhdistivat vielä illalla ilmaa.
Aamulla heräsin ensimmäisen kerran n. klo 4, kun kaakkuri, laulujoutsen ja peippo (suoraan pään päällä) alkoivat metelöidä. Nukuin kuitenkin puoli seiskaan. Olin yllättynyt siitä, että alue oli niin rauhallinen juhannusaatosta huolimatta. Yksi ulkomaalaisporukka kyllä melskasi aivan mahdottomasti jonnekin iltayhteentoista, mutta eihän se toisaalta ole vielä edes mitenkään myöhä. Kun muut paikalle leiriytyneet alkoivat aamulla suoriutua teltoistaan ulos puoli yhdeksän maissa, mä olin jo syönyt, purkanut leirin ja heittänyt rinkan selkään. Toisen päivän reitti oli mielestäni vähän helpompi (joskin siihen kuului mm. Kirnukankaan portaat) ja ilmakaan ei ollut ihan niin kuuma kuin edellispäivänä. Välillä ripsautti jopa muutaman tipan vettä. Tosin nestettä kului ihan yhtä paljon, oisko vähän nestehukkaa ollut sitten kuitenkin.
Palasin autolle puoli kolmen maissa iltapäivällä, 30 tuntia sen jälkeen kun olin lähtenyt reitille. Kun siitä lepoaikaa leirissä oli 15 tuntia, niin olen kulkenut keskimäärin 2 km/h, mikä on oikein sopiva vauhti silloin jos haluaa vähän katsella ympärilleenkin.
Yksi hienoimmista juhannuksista koskaan! Välillä toki kaipasin seuraa, toisaalta itsekseen saa vapaasti määrätä vauhdin. Ensimmäinen kerta myös kun kuljin kartta kädessä ihan harjoitusmielessä. Reittimerkinnät ovat niin hyvät, että karttaa ei välttämättä tarvitse, mutta on se vaan kiva seurata kartasta missä suunnilleen on menossa, missä on seuraava lepopaikka jne. Pari kertaa oli reittimerkinnöistä huolimatta myös vähän epäselvää mihin tästä nyt pitäisi mennä. Oli ihan mahtavaa pystyä selvittämään se kartasta! On myös mukavaa, kun muut vaeltajat vastaantullessaan hymyilevät ja tervehtivät keskellä metsää. Myös tulipaikoilla tervehdittiin ja välillä vaihdettiin muutama sana. Kiva reissu!