Kasvikunnan tuotteet (villit, kaupasta ostetut jne.) ja jalosteet

Husky

Ilmaanhaukkuja
Aloitan nyt ihan uuden ketjun, koska Oman maan antimissa menee niin iso osa ainakin mun jutuistani jo ihan täysin ohi aiheen. Jos tuon mainitun ketjun jatkossa pyhittäisi itse viljellyille jutuille ja tänne laittaisi kaikkea muuta kasveihin ja niistä tehtäviin asioihin liittyvää.

Kävin eilen keräämässä lepän käpyjä. Nyt on paras keruuaika, kun kävyt ovat vielä puussa eivätkä maassa. Kerääminen ei vahingoita puuta, sillä kävyt tippuvat oksankärkineen alas ihan itsekseenkin, ja lähtevät hyvinkin kevyesti nykäisemällä irti, ja jos eivät lähde niin se käpyrypäs kannattaa varmaan jättää rauhaan. Teknisesti ottaen keräämiseen pitäisi pyytää lupa (puiden osien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin), mutta lepikkoa on niin hitokseen joka paikassa että en usko ketään hirveästi haittaavan.

Keräsin siis sellaisen puolitoista litraa (oksantynkineen). Kävyt kerätään puusta, ei maasta. Aikaa keräysoperaatioon kului viitisen minuuttia. Koska eilen oli tosi kosteaa, kotiin päästyäni laitoin kävyt uuniin ritilällä olevalle leivinpaperille kuivumaan 75 asteeseen pariksi tunniksi uuninluukku raollaan. Sen jälkeen siirsin kävyt jatkokuivumaan saunan lauteille (siellä on jatkuvasti joku 30-35 astetta). Tänään ne olivat jo rapsakoita ja irtosivat oksista helposti, joten huomenna lienee aika irrottaa ne oksista ja laittaa purkkiin. Toinen keruukierros pitänee vielä tehdä kun sesonkia vielä on.

Mihin näitä käytetään? Niistä voi tehdä teetä, joka helpottaa jos suolisto on ärtynyt. Yhden lukemani ohjeen mukaan laitetaan 15 käpyä kahteen desiin vettä, keitetään 10 minuuttia, haudutetaan 10 minuuttia ja siivilöidään. Juodaan 2-3 kertaa päivässä. Myönnän että mulla on vielä kokeilematta tämä (vatsani on harvoin kipeä, enkä nyt todellakaan sano että "tuskin maltan odottaa että mahaan sattuu!").

Lepän käpyjä voi käyttää myös langan värjäykseen, mutta se on mulle täysin tuntematonta aluetta.

Aloin eilen suunnitella blogia näille kaikille kasvi- ja kasvituotejutuille. Kunhan vaan keksin hyvän nimen sille niin sitten ehkä säästytte jatkossa ainakin osalta näistä hörhöpölinöistä :grin:
 
Tosin oman maan antimiin mielestäni sopii myös itse kerätyt villivihannekset ja muut oikein mainiosti, mutta ehkä se tosiaan on painottunut enemmän viljelyyn ja keräilyyn. Tämän otsikointi taas on siinä mielessä laajempi että myös kaupan tuotteet mahtuvat tänne ja ehkä myös tuotteiden käyttö sopii paremmin tämän otsikon alle.
Ja minä en muuten tiennyt että lepän käpyjä voi käyttää yhtään mihinkään. Heti sivistyin ;)
 
Tämän otsikointi taas on siinä mielessä laajempi että myös kaupan tuotteet mahtuvat tänne ja ehkä myös tuotteiden käyttö sopii paremmin tämän otsikon alle.

Tämä oli just se pointti että tänne voi tuupata oikeastaan kaiken sen mikä menee sivuun viljelystä :) Vaikkapa sen kun kasvattaa ikkunalaudalla vihreitä versoja salaattiin jo vähän itäneistä valkosipulinkynsistä tai porkkanankannoista.

Itsekin luin noista lepän kävyistä vasta pari viikkoa sitten ja olihan niitä pakko sitten mennä keräämään kun niitä nyt kerta on. Harvoja kasveja voi kerätä tähän aikaan vuodesta. Leppä on myös hyvä maanparannusaine, joten jos noita käpyjä ei tule käytettyä niin ne voi haudata vaikka ruukkukasvien multaan. Kaikkea sitä oppiikin.
 
Husky, mainittinko lukemassasi jutussa, mikä lepän käpyjen vaikuttava aine on? Olen itse aika epäluuloinen ns. luonnonlääkinnän suhteen, koska vaikuttavien aineiden määrät vaihtelevat kasvista ja kasvupaikasta toiseen, ja osa niistä on vahingollisia jopa pieninä annoksina. Esimerkiksi leskenlehti on käsittääkseni todella toimiva yskänlääkkeen ainesosa, mutta ikävä kyllä siitä keitellyt rohdot ovat myös voimakkaasti karsinogeenisiä eli syövälle altistavia.
 
Parkkiaineista siinä puhuttiin, ei sen tarkemmin eritelty.

Noin yleisesti ottaen kasvien kanssa touhutessa kannattaa käyttää tervettä järkeä, ottaa selvää niiden vaikutuksista (myös sivusellaisista) ja tietysti käyttää vain kasveja jotka tunnistaa satavarmasti. Kaikki kasvit eivät edes sovi kaikille. Monia sellaisia kasveja joita ennen käytettiin lääkekasveina ei nykyään suositella käytettäviksi, esim. em. leskenlehti. Toinen mikä tulee heti mieleen on pietaryrtti. Uteliaisuudesta (lue: oppiakseni erottamaan sen samannäköisistä kasveista) olen tosin maistanut sitä parin kukinnon verran, mielestäni se oli jopa ihan hyvää enkä kuollut, mutten kyllä suosittele samaa toimintatapaa kellekään...
 
Villikasviaika on sitten alkanut. Viikon verran on tullut keräiltyä palstalta vattupuskien juurelta nuori vuohenputkia. Oijoi! Kyllä parani taas elämänlaatu, kun salaattiin voi laittaa kaupan kasvihuonetuotosten sijaan oikeaa maassa ja keväisessä auringossa kasvanutta tuoretta vihreää. Nokkoset ovat vielä vähän lyhyitä (pieniä ja maanrajassa kiinni), mutta eiköhän niistäkin ole kerättäviksi jo muutaman päivän sisään. Takiaisen versoja näkyi myös jo olevan lähiniityllä, mutta koska se on yleinen koirankusetuspaikka, en taida viitsiä sieltä keräillä. Kokeilin myös mahlanjuoksutusta ensimmäistä kertaa; pulloon valui paksua nestettä joka ei maistu juuri miltään. Join enimmäkseen sellaisenaan, mutta keitin myös yhdet mahlakahvit.
 
Minä en oikein ymmärrä koko mahlan juomisen ja käyttämisen ajatusta, kun ei se oikein maistu miltään. Toki siitä kai puhutaan siksikin, että se olisi terveellistä, mutta monet väittävät sen olevan myös hyvää. Onhan sitä joskus tullut maistettua, mutta en mitenkään ihastunut.
 
Tiedättekö, vähän sama kokemus mahlasta. Terveellisyyden vuoksi sitä voisi laittaa vaikka smoothieen nesteeksi tai tehdä boolin tms. mutta pelkältään on aika olemattoman makuista. Jotenkin oli lapsuudesta jäänyt mielikuva makeasta mahlasta, mutta sitä se ei todellakaan ollut.
 
Mahlastahan sa nestettä haihduttamalla makeampaa, vähän kuin ohutta mahlasiirappia. Ehkä muistikuvasi ovat sellaisesta, Jaamar? Tai sitten kyse voi olla makuaistin muuttumisesta iän myötä.

Minä en kokenut mahlaa makeaksi lapsenakaan, mikä oli melkoinen pettymys, kun äiti oli sitä makeaksi mainostanut. Pikemminkin se oli vähän oudonmakuista vettä. Wikipediaa jos uskoo, niin vettähän se mahla lähinnä onkin, hyvin vähän siinä on mitään muita aineita.
 
Mahlan maku ilmeisesti vaihtelee ihan puuyksilöittäin. En tosin ole siihen makeaan mahlaan myöskään vielä törmännyt. Exä osti kerran pullotettua mahlaa ja musta se oli aika ylimainostettu tuote kun ei se maistunut miltään. Mutta olihan tossa ihan eri twisti kun sen mahlan oli itse puusta juoksuttanut! :D

(Ja ihan offtopiccina: onko kenenkään muun mielestä nää hymiöt rumia?)
 
Offtopic-vastaus: On. Käyttäisin mieluummin puhtaita ascii-hymiöitä, mutta foorumi kääntää ne tavallisimmat automaattisesti palleroiksi. Mur.
 
Täytyy nyt jotain keksiä mahlasta, että pääsen ottamaan kantaa hymiö asiaan.. Lapsena olen mahlaa maistanut ja jäi se mielikuva, että se oli pahaa. Joten nyt en edes halua maistaa.. :knockout: Sen sijaan rrrrrrakastan hymiöitä ja nämä täällä olevat on mielestäni ihan hauskoja! Saisi vaan olla laajempi valikoima! Kaikista söpöin on tämä -> [22]
 
Fb:ssa eilen joku kehui tehneensä pekonikääröjä horsmatäytteellä. No minä kans perässä. Tarvitaan kourallinen horsmanversoja, paketti pekonia, pippuria ja sitruunamehua. Tuoreet horsmat pippurilla maustettuna kääritään pekoniin, kääröt pellille, vähän sitruunamehua päälle ja 200 asteeseen kunnes pekonin pinta ruskistuu (ehkä 10 min). Huom. lisäsuolaa ei tarvitse koska pekoni on itsessään suolaista. Voi ristus, en ehkä kestä sitä miten hyvää tuo oli. Yksinkertainen on kaunista.

Muuten aamu on mennyt lähimaastossa villikasvien perässä. Kilon verran kerättynä, päivän projektina on on tehdä niistä viherhapate. En ole ikinä ennen tehnyt, mutta prosessi on sama kuin hapankaalin tekemisessä, joten ei kai se pahasti voi pieleen mennä.
 
Mahlastahan sa nestettä haihduttamalla makeampaa, vähän kuin ohutta mahlasiirappia. Ehkä muistikuvasi ovat sellaisesta, Jaamar? Tai sitten kyse voi olla makuaistin muuttumisesta iän myötä.
Meillä oli päiväkodissa mahdollisuus juoda mahlaa suoraan puusta. Hoitajat laittoi reiän ja mehupillin ja valuttivat sieltä suoraan lasten suuhun mahlaa. Ei varmasti saisi enää nykyään tehnä, mikä on sääli, sillä kokemuksena se oli todella hauska. Ehkä se hauska kokemus on pistänyt aivot ajattelemaan että mahla on makeaa. Tai sitten oli makea yksilö.
 
Vaahteranlehdet ovat puhjenneet. Opin vasta pari kuukautta sitten että nuoret lehdet ovat syötäviä, joten kävin lähimaastossa opintoretkellä. Maku oli jännä: vähän koivumainen, kirpeä ja ehkä jopa hieman pippurinen. Lehtien kerääminen puusta ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta tuskin kukaan lentelee seinille jos muutaman lehden käy maistamassa.

Kuusenkerkkäaika lähestyy myös uhkaavasti. Muutamassa päivässä kuusiin on alkanut tulla vaaleita oksankärkiä. Kerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenjne., joten pitää kohta puoliin hankkiutua äidin luo jotta saa kerättyä kerkkiä pakkaseen.

Viime vkl kävin keräämässä koivunlehtiä (luvan kanssa toki) ja tein koivusnapsia. Ohje on helppo: kerätään nuoria koivunlehtiä (pienet just ja just auenneet mutta vielä tahmeat ovat parhaita, tulee paras aromi) ja tungetaan ne pulloon/purkkiin joka täytetään kirkkaalla viinalla. Laitetaan astia ikkunalaudalle ja unohdetaan pariksi viikoksi siihen. Siivilöidään lehdet pois ja nautitaan jääkylmänä. Voi käyttää myös lohen graavauksessa; mikäs sen hienompaa kuin saada joulupöytään lohta koivuaromilla. (Samalla kaavalla on tarkoitus tehdä myös kerkkäsnapsia.)
 
Koivusnapsireseptiä voi käyttää myös väinönputken (Angelica Archangelica) lehtien kanssa, jolloin saadaan rituaalijuomaa nimeltä Väinämöisen Äklöttävä Änkyräkänniöklötti. Jollekin ulkomaanelävälle sitä voi juottaa kokeillakseen, juontuuko juoman nimen lausuminen helpommin selvinpäin kuin vaikutuksen alaisena.
 
Kuusenkerkkäaika lähestyy myös uhkaavasti. Muutamassa päivässä kuusiin on alkanut tulla vaaleita oksankärkiä. Kerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenjne., joten pitää kohta puoliin hankkiutua äidin luo jotta saa kerättyä kerkkiä pakkaseen.

Lieköhän kuusenkerkkien maussa tai muissa ominaisuuksissa suurta eroa villimpien puiden ja vaikka piha-aidaksi istutettujen kuusten välillä? Haaveilen siitä, että saisin aikaiseksi kysyä yhdestä saman kadun varrella olevasta talosta saisiko heidän pitkästä kuusiaidastaan poimia vähän kerkkiä. Olen toiveikas, koska aitaa muutenkin leikataan ja harvennetaan aika ajoin, eli sen kasvu nykyistä suuremmaksi ei ole tavoitteena.

Viime keväänä kävin lyhyellä villiyrttikävelyllä ja vaikka paljoa ei mieleen jäänyt (enkä valitettavasti parin kokeilukerran jälkeen vieläkään pidä vuohenputken mausta niin paljon että haluaisin sitä salaattiin runsaissa määrin), niin maitohorsman versot osuvat silmään nyt aiempaa herkemmin. Täytyy vain muistaa poimia tarpeeksi ohuita, viime vuonna yritin jäystää muutamaa liian paksua eikä mikään voi-sitruunakastikkeen määrä saanut niitä menemään alas. :p
 
Lieköhän kuusenkerkkien maussa tai muissa ominaisuuksissa suurta eroa villimpien puiden ja vaikka piha-aidaksi istutettujen kuusten välillä?

Ei kai ole. Moni on kerännyt kerkät omasta tai kaverin kuusiaidasta. Nyt on ainakin etelässä paras kerkkäaika meneillään. Pari kiloa kerätty pakkaseen. (Luulin ennen että säilöntä on jotain mitä tehdään syyskuussa...)

Opin eilen uuden kasvin, litulaukan. Sitähän puskee siis aivan hulluna joka suunnalta. En ole ennen kiinnittänyt siihen mitään huomiota kun en ole ollut koko rehusta edes tietoinen. Murskattuna tuoksuu hieman valkosipulille. Laitoin lihapullataikinaan, hyvää tuli! Keräsin saunavihdan kokoisen kimpun ja ripustin kattoon kuivumaan. Pitää ehkä rasiallisen verran pakastaakin.

Ai niin! Koivun hiirenkorvaviinasta tuli aivan upean makuista. Kaksi viikkoa riitti hyvin tekeytymiseen. Nyt on siivilöity ja pullotettu. Kerkät ovat lionneet viinassa vasta viikon, mutta tekele ainakin tuoksuu tosi hyvältä. Ensi viikonloppuna testilusikallinen ja toivottavasti pullotus.
 
Last edited:
Kerkässä käyminen on ihan joka keväinen juttu meidän taloudessa. Ystävien mökillä on runsaasti kuusia, ja sieltä saa luvan kanssa poimia niin paljon kuin sielu sietää.

Kerkistä ollaan yleensä tehty erilaisin metodein siirappia ja snapsia. Kerkkiä on eksynyt myös pitkin vuotta leipä- ja sämpylätaikinoihin.
Siirappia teimme monta vuotta keittämällä, mutta miehen kanssa lopulta hermostuimme, kun säilyvyys tuntui olevan tällä metodilla niin huono. Viime vuonna kokeilimme kaverin vinkkiä tunkea vain purkkiin kerkkiä ja hunajaa. Toimi, eikä mitään ongelmia säilyvyyden suhteen. Sitä siemailtiin pitkin talvea erityisesti flunssa iskiessä. Nyt laitettiin ruokosokeria ja kerkkiä purkkiin tuossa lauantaina, ja nyt on jo nähtävissä purkin pohjalla kertynyttä siirappiseksi sulanutta sokeria. Kesän aikana selviää, onnistuiko sokeriversio.

Meillä on kerkkäsnapsi seissyt tekeytymässä puolikin vuotta ennen kuin ollaan pullotettu. Varmaan vähemmälläkin makua saa, mutta kauniin tumman värin saa mielestäni vasta pidemmällä tekeytymisellä. Joululahjaksi on aika monelle lähtenyt kerkkäsnapsia, joka on vasta juuri joulun alla pullotettu. Tuollaisesta koivusnapsista en ole kuullutkaan, mutta tuolla tekniikallahan toisaalta saa tehtyä juomia vaikka mistä! Harmi, että täällä etelässä koivunlehdet ovat jo isoja. Täytyy ensi keväänä yrittää muistaa.
 
Ripustin eilen kimpullisen (suunnilleen saunavihdan kokoisen nipun, reilut 20 vartta) horsmia kattoon kuivumaan. Mun täytyy sanoa, että pidän kovasti tuosta tuoksusta joka horsmista leviää koko asuntoon. Muistuttaa hieman koivun tuoksua.

Tänään työn alla kerkkäsiirappi (kokeilen versiota, joka tehdään keittämättä) ja raparperi-kerkkäsima.
 
Ylös