Katsotaan yhdessä: Rome

Pagba

Pronominit hän/hänen
Rome, season 1, episode 1
"The Stolen Eagle"

Alkutekstit pyörivät taustallaan Rooman katunäkymiä. Seinäpiirrokset elävät.

Johdannossa kerrotaan, että 400 vuotta sitten viimeinen kuningas karkotettiin, mutta Rooman tasavallan eloa värittää aatelisten ja rahvaan ristiriidat. Vallassa ovat kaksi ystävystä, Julius Caesar ja Pompeius Magnus. Jälkimmäistä pidettiin aiemmin näistä kahdesta mahtavampana, mutta viimeiset kahdeksan vuotta hän on ollut Roomassa pitämässä rauhaa kun taas Caesar on taistellut gallialaisia vastaan pohjoisessa. Aateliset pelkäävät, että Caesar aikoo kruunauttaa itsensä kuninkaaksi armeijansa, vaurautensa ja kansan suosion turvin.

Galliassa legioonalainen Titus Pullo innostuu liikaa taistelussa ja mottaa häntä nuhdellutta sadanpäämiestä. Sankarin asema ei suojele häntä ruoskinnalta ja vangitsemiselta odottamaan menolippua sirkukseen.

Gallialaisten viimeinen kuningas, Vercingetorix, antautuu Caesarille ja joutuu suutelemaan kultaista kotkaa, roomalaisten standaaria. Pompeius Magnus lähettää suru-uutisen Caesarille: hänen vaimonsa, Caesarin tytär, on kuollut lapsivuoteeseen synnyttäessään keskosta. Magnus tarvitsee uuden vaimon.

Octavianuksen, nuoren aatelisen, äiti Atia käyttää naisellisia sulojaan upean hevosen hankkimiseen. Se on tarkoitettu lahjaksi Caesarille ja Octavianuksen täytyy lähteä Galliaan toimittamaan sitä.

Senaatti on jakautunut senaattori Caton johtamiin Caesarin vastustajiin, neutraaleihin ja Caesarin puolustajiin, joita syytetään kannatuksensa myymisestä rahasta. Cato vaatii Caesarin riisumista vallasta ja asettamista syytteeseen maanpetoksesta. Pompeius torjuu vaatimukset veto-oikeudellaan. Cicero vertaa kaunopuheisesti Caesaria petoon, jota ei pidä yrittää ärsyttää, muttei kuitenkaan tarjota sille ystävyyden kättä. Mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Puuhun kiipeäminen, kysyy Pompeius. Hän pitää Caesaria ystävänään eikä koskaan pettäisi tätä. Caesar on syytön maanpetokseen, kunnes toisin todistetaan.

Myöhemmin kun Pompeius seuraa huvittuneena ilveilijöiden esitystä Scipio esittelee hänelle tyttärensä Cornelian. Cato on heidän seurassaan ja haluaa keskustella kahden Pompeiuksen kanssa. Hän tuo julki pelkonsa siitä, että aateliset ja Pompeiuksen sotilaatkaan eivät voisi pysäyttää Caesaria, mutta Pompeius uskoo legioonien tukeen. Hän ei pettäisi ystäväänsä – avoimesti.

Reissu pelottaa Octavianusta, joka valitsee onnenkaluja ja saa lohdutusta isosiskoltaan. Seuraavana päivänä hän lähtee pienessä saattueessa kohti Galliaa. Pompeius saa tietää tästä ja sisällyttää Octavianuksen hoitelemisen Galliaan lähettämänsä orjan tehtäviin.

Kolmannentoista legioonan leiristä varastetaan kullattu kotka, legioonan standaari. Varkaat sulautuvat mainiosti leirin vilkkaaseen iltaelämään, sillä he ovat yltä päältä sinisen värin peitossa. Seuraavana päivänä Caesarin vieraaksi tullut Brutus saa tietää varkaudesta kun Marcus Aurelius saa Caesarilta kultaa standaarin palauttamiseksi koituvien kulujen kattamiseen. Caesar kertoo olevansa huolissaan ja neuvoton, koska hänen joukkonsa ovat kapinan partaalla ja pitävät standaarin varkautta merkkinä ylipäällikkönsä tuhosta. Brutus saa Caesarilta kirjeen vietäväksi äidilleen Servilialle Roomaan. Sillä välin Octavianuksen saattueen kimppuun hyökätään ja hän joutuu vangiksi.

Lucius Vorenus saa Marcukselta tehtäväkseen standaarin löytämisen valitsemillaan miehillä ja hän saa gallialaisia kiduttamalla tietoonsa suunnan, johon varkaat ovat menneet. Siniset hispanialaiset olivat olleet yön gallien kylässä ja lähteneet sitten caturgien maille. Vorenus ei pidä kummoisina mahdollisuuksiaan saada kotkaa takaisin, joten hän valitsee kuolemaantuomitun Pullon, jotta kolmastoista legioona menettäisi mahdollisimman vähän miehiä.

Roomassa Brutus kertoilee gallien kaameista tavoista äitinsä järjestämässä juhlassa. Pompeius juttelee hänen kanssaan kahden kesken ja saa kuulla Caesarin väsymyksestä ja voimattomuudesta. Pompeius vaikuttaa epäuskoiselta ja järkyttyneeltä kun kuulee, että Caesarin joukot ovat kapinallisia eivätkä ehkä enää taistelisi ylipäällikkönsä puolesta.

Octavianuksen äiti, Caesarin siskontytär, saa tältä tehtäväkseen etsiä uusi vaimo Pompeiukselle. Hänen tyttärensä Octavia on onnellisesti naimisissa Glabiuksen kanssa, mutta äiti manipuloi tytärtään eroamaan miehestään (Caesar mukamas tapattaisi tämän, jotta juuri Octavia voisi naida Pompeiuksen). Octavia ja Pompeius kihlautuvat.

Toivioretkeläisten hevoset varastetaan kun Pullo nukahtaa vartiossa. Kun he jatkavat matkaa, kohtaavat he oudon karavaanin niityllä: kärryjä vetävän Octavianuksen, jota ruoskitaan ja orjapiiskurin lisäksi viisi muuta tyyppiä ja hevosten vetämän kärryn. Yksi miehistä ratsastaa erittäin uljaalla hevosella. Mahdollisuus päästä takaisin ratsaille motivoi sotilaita hyökkäämään gallien karavaanin kimppuun. Octavianus vaatii heitä vapauttamaan itsensä, mutta taipuu kuitenkin pyytämään kauniisti. Hän nuijii hengiltä ruoskijansa ja sanoo isoenonsa palkitsevan vapauttajansa avokätisesti. Hänet pitäisi viedä Caesarin luokse, mutta miehillä on tehtävä kesken. Standaari täytyy löytää. Octavianus sanoo, että Caesar ei välitä kotkastaan, vaan on käskenyt etsinnän vain ollakseen herättämättä epäilyksiä. Caesar yrittää houkutella vanhan ystävänsä Pompeiuksen iskemään ensin luullessaan, että Caesar on heikoilla. Julia, Caesarin menehtynyt tytär ja Pompeiuksen vaimo, oli viimeinen side heidän välillään ja kansan suosiosta kilpailevien hallitsijoiden yhteenotto on väistämätön. Karavaanista löytyy sinistä väriä ja kärryistä orja kotkan kanssa. Caesar saa takaisin Octavianuksen, kotkan ja Pompeiuksen orjan, Porca Junolin, pään. Pompeius saa sen lähetyksenä lievästi uhkaavan kirjeen kera.

Roomassa juhlitaan Pompeiuksen häitä, mutta morsiamena ei ole Octavia, vaan Cornelia. Octavian äiti tulkitsee tämän johtuvan politiikasta: Pompeius ja Caesar ovat nyt vihollisia keskenään. Äiti ja tytär haluavat Pompeiuksen kuolevan.

**********************************************

Aloitusjakson juoni on varsinaista hedelmäsalaattia, mikä on väistämätöntä: keskeiset henkilöt on esiteltävä heti alussa, eikä se onnistu ilman että juoni hyppii sinne tänne. Pompeiuksen kömpelö petollisuus, Atian häikäilemättömyys, Brutuksen sinisilmäisyys, Pullon maanläheisyys, Voreniuksen kunniallisuus, Octavian herkkäuskoisuus, Octavianuksen orastava viisaus, Caesarin laskelmoivuus, Ciceron konflikteja kaihtava kaunopuheisuus, Caton kaukonäköisyys... kaikki ne manifestoituvat jo nyt ja vahvistuvat jatkossa. Ovatko hahmot muutenkin liian yksiulotteisia?
 
Last edited:
Siinäpäs oli perusteellinen juonitiivistelmä, itse aion tyytyä vähempään omassani. Katsoin sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa torstaina seuranani @Haltiamieli , tagataan hänet tähän jos saisimme vaikka niin uuden keskustelijan ketjuun. Mutta huomioihin. Väkivaltaahan ensimmäisessä jaksossa on kosolti, ja mieleeni jäikin jo ensimmäiseltä katsomiskerralta gallialaisten ristiinnaulitseminen. Pitäisikö tämän ketjun otsikkoon itse asiassa lisätä Rooman ikäraja? Alastomuutta ja seksiäkään ei säästellä, vaikka se jäikin tässä ensimmäisessä jaksossa aavistuksen verenvuodatuksen varjoon.

Niin, ovatko hahmot liian yksiulotteisia, kuten Pagba pohti? En pysty sanomaan sitä vielä. Kysehän on paljon siitä miten niitä käytetään. Rooma on kuitenkin vahvasti viihteellinen sarja, eikä tapahtumien ole tarkoitus jäljitellä arkirealismia vaan tarinaa. Ei tarinoiden henkilöiden tarvitse muistuttaa tuntemiani henkilöitä, kun en kerran elä tuollaisien tapahtumien keskellä. Mistä minä tietäisin vaikka todellisessakin elämässä roomalaisaikana ihmiset olisivat käyttäytyneet vahvemmin valittujen rooliviittojensa määräämällä tavalla? Ainoa ongelma tulee silloin, jos samaa hahmoa käytetään rutiininomaisesti saman kohtaustyypin toteuttajana, eikä tällä tunnu olevan muuta elämää. Tässä vaiheessa tuotantoa en näe tämän nousseen ongelmaksi. (Tästä tulisi mieleen tuumailtavaa myös roolipeleihin liittyen, mutta se menisi varmaan jo liian kauaksi ketjun aiheesta)

Siitä toisesta jaksosta kirjoitan vielä tämän viikonlopun aikana.
 
Ensimmäisestä katsomiskerrasta vuosia sitten jäi ristiinnaulitsemiskohtauksesta mieleen erityisesti kiduttajan turhautunut ilme, kun Vorenus määräsi gallialaiset vapautettaviksi. Legioonalaiset olivat haalineet heitä lähiseudulta, rakentaneet ristit, naulinneet kiljuvat miehet risteille ja nostaneet ne pystyyn maahan kaivettuihin kuoppiin ja nyt, kaiken vaivan jälkeen, koko homma piti peruuttaa ja varmaan vielä paikata ristiinnaulittujen jäsenet. Kiduttajia he olivat eivätkä sanitäärejä. Vorenukselle gallialaisten kiduttaminen oli vain väline informaation hankkimiseksi. Hän ei tehnyt sitä julmuuttaan, vaan ankaran käytännöllisyyden vuoksi. Ehkä hän piti kiduttamisella kiristettyjä tietoja luotettavimpina kuin esimerkiksi lahjonnalla saatuja tai sitten hän vain suhtautui väkivaltaan ensisijaisena lähestymistapana ongelmaan, jota hän piti sotilaallisena. Vorenuksesta tulee mieleen Full Metal Jacket -leffan helikopteriampuja, joka lähestyi moraalista kysymystä puhtaasti teknisestä näkökulmasta. Hän tosin nauroi päälle, eli hän ymmärsi, mitä oli tullut lohkaisseeksi.

Luokkaerot olivat vahvat Roomassa ja Pompeiusta muistutetaan hänen alhaisesta syntyperästään. Hän kaiketi oli plebeijiperheestä ja noussut valtaan henkilökohtaisilla ansioillaan. Ilveilijöiden esityksestä nauttiminen korostaa tätä; hän näytti oikeasti viihtyvän eikä olevan paikalla pelkästään kansansuosiota nostattaakseen. Hänen uusi vaimonsa ei jakanut miehensä rahvaanomaista makua, vaan Cornelia oli yläluokkainen hieno nainen, jota puolialastomien naisnäyttelijöiden seura ei kiehtonut.

Octavianuksen kehitykselle tekee hyvää joutua tekemisiin plebeiji Pullon kanssa. Siihenastista elämäänsä hän oli viettänyt yläluokkaisen kotinsa turvissa orjia rutiininomaisesti läimäytellen, jos heistä oli haittaa. Nyt ensimmäisessä kohtaamisessa hän oli heti alkuun joutunut pyytämään apua kun pelkkä käskeminen ei tehonnut pojan yhteiskunnallisesta asemasta epävarmaan Pulloon – joskin kapinallinen Pullo tuskin olisi heti hypännyt tottelemaan, vaikka olisikin pitänyt poikaa aatelisena. Octavianuksen kasvutarina on osa Rooman viehätystä. Hän ei ole hahmona yhtä ärsyttävä kuin esimerkiksi STNG:n Wesley.

Älä Kointähti ota paineita tämän sarjan suhteen. Yleinen mielenkiinto näyttää olevan niin vaatimatonta, että voimme hyvin hylätä tiukat aikataulut ja laatia päivityksiä vuorotellen silloin kun sattuu huvittamaan. Omaksumani työskentelytapa on aika aikaa vaativa: katson ensin jakson putkeen ja sitten kohtaus kerrallaan tietokoneella "juonitiivistelmää" kirjoittaessani. Vanha läppärini DVD-asemineen saa siten lisää elinaikaa.
 
Katsoin nyt kertauksen vuoksi toisen jakson vielä uudestaankin, ja tiivistän vähän sen antia.

Gaius Julius Caesar on leiriytynyt Italian provinsiaalisten rajojen läheisyyteen ja miettii jatkoa. Hänen pitäisi luovuttaa legioonansa ja palata senaatin kuultavaksi, mutta hän ei ole varma turvallisuudestaan. Siksi hän lähettää luottomiehensä Marcus Antoniuksen Rooman kaupunkiin saattajinaan sotilaita 13. legioonasta. Caesar on valmistautunut maksamaan runsaita lahjuksia saadakseen Antoniuksen kansantribunaalin tehtävään; tällä virkamiehellä on senaatin kokouksissa veto-oikeus päätöksiin.

Lucius Vorenus ja Titus Pullo kuuluvat Antoniuksen saattajiin, ja ovat tyytyväisiä päästessään metropoliin. Vorenuksen perhe asuu kaupungissa, eikä hän ole päässyt näkemään sitä kahdeksaan vuoteen. Perheonni ei kuitenkaan lähde heti kukkimaan, eikä Luciuksen jäykkä kylmyys paranna asiaa. Pullo puolestaan ryhtyy varsinaiseksi huliviliksi ryypäten, irstaillen ja uhkapelaten. Näissä toimissa hän joutuu kunnon rähinään ja saa vakavan kallovamman, mutta pääsee pakoon. Vorenus maksaa lääkärille, joka tekee Pullolle karun näköisen leikkauksen - ilman puudutusta tai nukutusta.

Senaatissa käydään poliittista peliä. Marcus Antonius vihitään kansantribunaalin virkaan, ja Pompeius aikoo tehdä bluffaussiirron. Hän yrittää saada senaatin julistamaan istunnossa Caesarin Rooman viholliseksi, jolloin Pompeius laskee Antoniuksen käyttävän veto-oikeuttaan. Tällöin kuitenkin Caesar saisi selvän viestin siitä, että hänellä ei ole poliittista tukea Roomassa. Senaatin istunnosta muodostuu oikea mellakka, jolloin Antoniuksen veto-ilmoitusta ei kuulla. Tilanteen tauottua Pompeiuksen liittolainen Cato kuitenkin hoksaa, ettei istuntoa päätetty virallisesti, joten senaatin kokoontuessa seuraavan kerran on kyse teknisesti samasta istunnosta ja Antoniuksella on yhä veto-oikeus käytettävänään.

Pompeiuksella ei kuitenkaan ole onnea, vaan Caesarin (siviilivaatteissa olevien) legioonalaisten saattaessa kansantribunaalia senaattiiin puhkeaa katutaistelu, jossa Vorenuskin haavoittuu ja Antoniuksen joukko joutuu perääntymään. Senaatin päätös jää voimaan, ja Ceasar julistetaan käytännössä lainsuojattomaksi. Caesar pitää puheen legioonilleen ja saa ne puolelleen; pian armeija marssii yli Rubikon-joen Italian puolelle. Alea iacta est!
 
Liikaa tiivistetty! Juonen kannalta olennaisia juttuja on jätetty pois.

Toisen jakson nimi on How Titus Pullo Brought Down the Republic. Titus surmaa noppahuijarin, jonka kumppani hautoo kostoa. Kun Marcus Antoniusta saatetaan senaattiin, hyökkää kumppani Tituksen kimppuun veitsi ojossa, eikä enempää tarvita mellakan synnyttämiseksi. Jos Titus ei olisi herättänyt noppahuijarin kumppanin kostonhimoa, olisi Marcus päässyt senaattiin käyttämään veto-oikeuttaan, eikä Caesarille olisi tullut syytä marssia suoraa päätä Roomaan. Tasavalta olisi pysynyt ja mekin puhuisimme latinaa näinä päivinä. Tai sitten emme.

Kun Lucius näkee vaimonsa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen (eikö armeijassa tunnettu lomia?), bongaa hän tämän sylissä vauvan. Onko vaimo ollut uskoton? Vaimon pelästynyt ilme vahvistaa Luciuksen epäilykset ja hän solvaa julkisesti vaimoaan huoraksi. Siinä onkin sitten vähän selvittelemistä kun paljastuu, että vauva kuuluu heidän teini-ikäiselle tyttärelleen, joka on edennyt ystävällisiin väleihin karjanajajan pojan kanssa. Hieman suutaan mutristellen Lucius siunaa heidän liittonsa, vaikka olisi ollut hänen oikeuksiensa rajoissa lyödä pää poikki tyttären neitsyyden riistäjältä.

Kun miehet saattoivat Octavianuksen kotiinsa, tämä vaati, että he saavat osallistua päivälliselle. Atia vähän nyrpistelee nenäänsä plebeijeille, mutta suostuu vaatimukseen poikansa mieliksi. Aterialla jutustellessa selviää, että siinä missä Titus Pullo kannattaa Caesaria, on Lucius Vorenus vannoutunut catolainen eli tasavallan kannattaja. Hän on osa kapinoivaa joukkoa vain tahtomattaan, eli toipumassa myöhemmässä mellakassa saamistaan haavoista vankkureissa.

Tragedian siemeniä kylvetään aivan jakson lopussa, kun äiti ottaa vauvan tyttäreltään ja alkaa imettää jälkikasvua niin kuin vain hiljattain synnyttänyt nainen voi ja pystyy. Lucius Vorenuksen epäilykset ovat aiheellisia ja totuus paljastuu noin pienessä yhteisössä ennen pitkää. Mitä kiivas ja mustasukkainen mies silloin tekee?
 
Last edited:
Rome, Season 1, Episode 3
"An Owl in a Thornbush"

Roomassa Caesarin päätös tulla yhden ainoan legioonan turvin Italian maaperälle otetaan vastaan vaihtelevasti: Atian talossa epätoivolla, Pompeiuksen epäuskoisesti ja ilolla. Jälkimmäisen legioonia kootaan jo ja ne murskaisivat Caesarin johtamat kapinalliset. Caesarilla ei kuitenkaan ole aikomusta laahustaa Roomaa kohti yhteinäisenä joukkona, vaan hän lähettää pienen etujoukon, jonka johdossa on Vorenus ja Pullo. Heidän on määrä edetä vastarintaan asti ja lukea julistusta siviileille. Marcus Aurelius hieman vitsikkäästi käskee heitä naulaamaan julistuksen senaatin oveen, jos he pääsevät sinne saakka. Vorenus ottaa käskyt vastaan synkkänä ja heidän lähdettyään Caesari ihmettelee hänen asennettaan. Voiko sadanpäämieheen luottaa? Marcus vakuuttaa, että tämä on uskollinen legioonalle, vaikka uskookin nyt toimivansa jumalten tahtoa vastaan.

Roomassa Vorenuksen vaimo Niobe saa epämieluisan vieraan: poikansa isän. He rakastavat yhä toisaan, mutta Niobe on vannonut valan ja lähettää miehen matkoihinsa. Hän vannottaa tytärtään pysymään vaiti tekemästään aviorikoksesta sillä uhalla, että Vorenus surmaisi heidät kaikki jos saisi tietää.

Matkalla kohti Roomaa Vorenus pyytää arkaillen Pullolta neuvoja naisten käsittelemisestä ja nimenomaan tunnepuolelta. Miten Nioben saisi rakastamaan häntä vihaamisen sijaan? Jos hän kuolee retkellään, niin kuin varmalta näyttää, kukaan ei jäisi suremaan Vorenusta ja kunnioittamaan hänen muistoaan. Pullo lupaa kaataa viiniä hänen haudalleen, mutta se on laiha lohtu: Pullo olisi kohta yhtä kuollut kuin Vorenus itsekin.

Atia aikoo järjestää juhlat illalla ja määrää käskyläisensä hankkimaan lisää miehiä vartijoiksi. Tämä myöntyy, mutta vain lihallisia iloja vastaan. Atia suostuu vastahakoisesti. Illan juhlien täytyy onnistua. Pelokkaampi yrittäisi piiloutua Roomassa nyt kun Pompeiuksen sakki on niskan päällä, mutta Atia ei suostu piileskelemään.

Caesarin etujoukko lyö hajalle (Pullo yllyttää, Vorenus toppuuttelee) Pompeiuksen etujoukon, joka koostuu lähinnä kokemattomista, nuorista pojista. Pompeius saa tietää, että Caesarin tiedustelijat ovat vain 50 km päässä Roomasta. Hän panikoi: Roomaa on puolustamassa vain kolme legioonaa, jotka koostuvat märkäkorvista ja Gallian veteraaneista, jotka saattavat olla uskollisia Caesarille. Menee ainakin neljä päivää ennen kuin Pompeiuksella on riittävästi joukkoja pistämään kampoihin Caesarille. Nyt on aika taktiselle perääntymiselle Corfiniumiin, jonne Pompeiuksen legioonat kootaan. Sitten Rooma saataisiin vallattua helposti takaisin.

Samalla kun Atian juhlia varjostaa talon ulkopuolelle kerääntyvä Pompeiuksen tukijoiden joukko, jälkimmäinen on jättämässä kaupungin läheisineen. Hän on hieman hajamielinen ja Cornelian täytyy muistuttaa häntä valtionkassasta: se täytyy hakea ja ottaa mukaan. Pompeius määrää tehtävään lähimmän alaisensa Curion. Tämä suorittaa tehtävän uskollisesti, mutta hänen omat miehensä pettävät hänet kullanhimon vuoksi. Curio surmataan ja kultavankkurit ajetaan poispäin Pompeiuksen saattueesta. Sillä välin Atian taloon mielivä väkijoukko on aiempaa määrätietoisempi ja muurinmurtajan jymähdysten lomassa sovitaan siitä, kuka sisälläolijoista tappaa kenetkin säästäen hänet häpeälliseltä kohtalolta roskasakin käsissä. Tieto Pompeiuksen paosta ilmeisestikin saavuttaa väkijoukon, koska he lähtevät pois kesken ovenmurtamisyrityksen.

Pompeius pakenee! Hän määrää kaikki aateliset ja ratsumiehet mukaansa, jolloin vain petturit jäisivät Roomaan rahvaan sekaan. Tämä erottaa tasavallalle uskollisen Brutuksen äidistään Serviliuksesta, joka rakastaa Caesaria ja haluaa jäädä odottamaan hänen paluutaan riskeistä huolimatta. Brutus lähtee Pompeiuksen perään.

Octavia tapaa salaa entisen miehensä Glabiuksen, muttei niin salaa, ettei hänen äitinsä saisi tietää siitä. Atia tapattaa Glabiuksen miehineen ja vannoo esi-isiensä kuolinnaamioiden kautta syyttömyyttään tyttärelleen. Atia on onnensa kukkuloilla: kränää aiheuttanut ex-vävy on poissa tieltä ja kaupunkiin jääneet Pompeiuksen kannattajat antavat mitä tahansa hänen suojelustaan.

Vorenus on ihmeissään vastarinnan puutteesta ja kuulustelee härkävankkureilla ajavia siviilejä, joiden kengät kuitenkin paljastavat heidät sotilaiksi. Syntyvässä kahakassa härät kiskovat vankkurit pois ja niiden perään sidottu kaunis nainen, johon Pullo iskee silmänsä, raahautuu avuttomana mukana. Myöhemmin Pullo tahtoisi tarkastaa vankkurit ja pelastaa naisen, mutta Vorenus vaatii hänen toteuttavan käskynsä. Caesarin julistus naulataan senaatin oveen, mutta nyt on Vorenus saanut tarpeekseen petturuudesta ja jumalten uhmaamisesta. Pullon protesteista piittaamatta hän eroaa legioonasta. Vorenus menee Nioben luokse ja he sopivat välinsä. Sillä aikaa Pullo yhyttää itsekseen pysähtyneet vankkurit, vapauttaa naisen ja löytää kullan. Hän johdattaa vankkureita pois juuri kun Caesarin kolonna kulkee ohitse.
 
Last edited:
Olisi pitänyt vastata heti katsottuani yo. jakson, mutta muutama hajahuomio muistin perukoilta. Atian talon ollessa piiritettynä ja joukkoitsemurhaa suunniteltaessa Atia kysyy Octavianukselta, kuka tappaisi tämän. Halti kiinnitti huomiota tämän vastaukseen alkukielellä, joka kuului "I'm old enough to take care of myself". Toden totta, muinaiset roomalaiset eivät joutuneet helvettiin jos kuolivat oman käden kautta, vaan se oli kunniallinen pakosuunnitelma, vaikka ihan samuraiden mittakaavassa tuota ei ilmeisesti harrastettukaan.

Entä Pullon päätös olla johdattamatta kultalastissa olevia härkävankkureitansa Caesarin eteen? Voisiko hän sotaveteraanina päätellä, että ohjaajatta oleva aarrevaunu, johon vielä kaunis neito on kytkettynä, on jumalten lahja hänelle eläkepäiviä varten?
 
Ja niin järkyttynyt Pullo oli kun Vorenus sanoi poistuvansa rivistä. Entäs 13. legioonan kunnia? Hänenkin kunniansa oli myytävänä sopivasta summasta, mikä ei kyllä sen kultapaljouden kanssa ollut ihme. Pullon kannattaisi ajaa lastin kanssa kauas pois ja ostaa sillä maata, arvonimiä ja miekkamiesten uskollisuutta.

Kun Timon yhytti kätyreineen Glabiuksen kadulla ja uhkasi hänen henkeään, antoi hän aatelismiehelle tilaisuuden rukoilla jumaliaan ennen kuolemaansa. Glabius kuitenkin käytti aikansa turhaan hyökkäykseen Timonin kimppuun ja kuoli miekka kädessään. Ei mikään raukka siis. Mitähän Atialla niin oli Glabiusta vastaan? Hänen tyttärensä oli onnellinen miehen kanssa ja yhdessä he olisivat olleet voimapari. Atia halusi käyttää tytärtään pelinappulana vehkeilyissään vallan ja kuuluisuuden tavoittelussa. Miksi hän sitten oli alunperin hyväksynyt parin avioliiton? Ehkä se oli ollut vain pieni siirto jossakin suuremmassa valtapelissä. Merkitseekö väärä vala Atian alamäen alkua? Tieten tahtoen valehdellen vannominen esi-isien kuolinnaamioiden kautta kuulostaa kauhealta rikokselta.

Uskontojen nivoutuminen arkielämään tekee sarjassa vaikutuksen. Ennen Nioben luokse palaamistaan Vorenus rukoili Venukselta avio-onnea uhraten jumalattarelle omaa vertaan. Marcus Antoniuksen vihkimys kansantribunaaliksi oli ensisijaisesti uskonnollinen tapahtuma, vaikka Marcukselta löytyi vähänlaisesti kärsivällisyyttä istua menojen loppuun saakka paikoillaan. Motivoiko se pappeja lyhentämään seremoniaa vai pitkittämään sitä silkkaa piruuttaan? Politiikkaan yhdistyminen suo papeille paljon valtaa, mutta kyllä kilpailuakin esiintyy eri uskontojen välillä.
 
Kulta ja Pullo, huono yhdistelmä ja vielä huonompi lopputulos. Joillekin liika rikkaus vain on tuhoisaa.

Ja mikä ihme Atian alamäki? Parasta koko sarjassa on Atian häikäilemätön laskelmoivuus, joka ei petä missään tilanteessa. Tai no. Mutta keskustellaan siitä myöhemmin.
 
Katsoin kyllä seuraavankin jakson, mutta valitettavasti siitä taitaa olla jo useampi viikko. Muistankin lähinnä sen, että se oli rauhallisempi temmoltaan kuin aiemmat jaksot ja juonenkäänteitä oli vähemmän. Tykkäsin kuitenkin paljon tästäkin konseptista. Täytyy ilmeisesti katsoa se uudestaan, jotta voisin kirjoittaa enemmän.
 
Ylös