Kauheimmat joululaulut

  • Keskustelun aloittaja Ankeuttaja
  • Aloitettu
A

Ankeuttaja

Vieras
Juu. Ei siis kauneimmat, vaan jotain ihan muuta ihan vaihteen vuoksi. Laitan itse muutaman esimerkin, löytyykö lisää? Saattaa vahingoittaa joulun ihkutunnelmaa. :D

EDIT:
Joo, mainittakoon että en todellakaan inhoa noita laittamiani kappaleita. "The Season's Upon Us" on suosikkini. Laulut vaan ovat jotain muuta kuin sitä tavanomaista ihkuihanaa joulunpunaista supersöpöä, mikä oli siis alkuperäinen tarkoitus. Ilmaisin itseni tavanomaisen epäselvästi.





 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
Mutta tuo Poguesin lauluhan on joululaulujen kauneimmasta ja herkimmästä päästä! Shanen hieman karhea ääni ja surumielinen melodia ja tinapillikin siellä taitaa lurittaa... Ah, se joulumielen mieleen tuo. Tip! Tap!

Jouluradiosta olen välillä kuullut aika pelottavia lauluja, joissa kerrotaan mm. Forumin edessä palelevasta Jeesuksesta, jota kukaan ei enää muista, ja isovanhempien luo jouluksi perhettään karkaavista pikkulapsista. Mutta nekään eivät ole niin kauheita kuin veltolla poljennolla vedetyt kliseekokoelmaviisut, joissa hyödynnetään kaikkia perinteisiä loppusointuja, eritoten paria "päättyy työ / saapuu yö".

Niitä en tähän laita, ettei päivä lakkaisi paistamasta (tosin se on joka tapauksessa lakannut paistamasta, joten väliäkö tuolla) vaan pastetan tämän, joka on ihan oikeasti iloinen ja kepeä ja humoristinen (hah hah) ksmässi-ralli, mutta jonkun mielestä saattaa kuulua otsikon "kauheimmat" alle. Varsinkin mainion videon ansiosta.
 
Mikä kenellekin on kamala. Minulle nousee aina kamalista joululauluista yksi mieleen ensimmäisenä. Laulu itsessään on periaatteessa ihan kaunis ja tiedän sen olevan hyvin suosittu, mutta minä en pääse yli typerästä sanoituksesta.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
lapsi on meille tänä yönä syntynyt
tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton

Ensin lauletaan että kaikki murhamiehet, raiskaajat, pedofiilit, huumehörhöt, varkaat ja väkivaltaiset ihmiset päästetään yllättäen vapaaksi ja heti perään loputonta rauhaa kaikille jotka saavat nököttävät kotonaan kauhuissaan odottamassa milloin joku yrittää murtautua sisään ties missä aikeissa.
Yhtä älytön kuin laulu Asfalttia ja sementtiä, jossa lauletaan että on vanki asfaltin ja sementin. Näen aina mielessäni miten joku on hukkumaisillaan sementtisäkkiin (se jauhe josta betoni tehdään). Mutta nyt meni jo vähän offiksi kun kyse ei ole joululaulusta mutta siis yleisesti minusta laulut joiden sanoitus on ilman tarkoitustaan epälooginen ovat yleensä niitä joita en voi ilman irvistyksiä kuunnella ja jotka aiheuttavat ärtymystä joka kerta kun ne kuulee.
 
M.A. Nummisen raavas ja parraton Joulupukki on legendaarinen.


Muoks: linkki korjattu
 
Last edited:
Mä olen varmaan jotenkin hirmu vanhanaikainen, mutta inhoan käytännössä lähes kaikkia ns. moderneja joululauluja. En voi sietää rock- tai pop-versioita joululauluista. Tai edes heviversioita, vaikka olenkin raskaan musiikin ystävä. Poguesin Fairytale of New York lienee niitä harvoja poikkeuksia kohdallani. Ja Juicen Sika. Ja tietty Do They Know It's Christmas, joka mun nuoruudessani nousi suorastaan ikoniseksi joulubiisiksi. Noin muuten "nykymusiikista" eniten jouluun vie äkkiseltään ajatukset biisi, joka ei sanomaltaan ole sinne päinkään, mutta musiikilliset elementit taas jossain määrin ovat. Kai tämän jollain kriteereillä voisi mahduttaa jopa kauheimpiin joululauluihin tai en tiiä:


Hengelliset joululaulut (vaikken kuulu kohderyhmään) samaten kuin vanhat "kissa se hiirelle takkia ompeli" -nissepolkkajutut taas putoavat erittäin hyvin. Paitsi Varpunen jouluaamuna - sitä olen inhonnut aina.

Rajatapaus on oheinen Solistiyhtye Suomen esitys. Ensikuulemalta se nauratti, nyt kun sen on kuullut useita kertoja niin ei enää niinkään mutta silti.


Edit. En tajunnutkaan että täähän on sama biisi kuin tuon Tikin aiemmin linkittämä!
 
Varpunen jouluaamuna on kuulunut minunkin inhokkeihini. En osaa sanoa miksi, mutta sen jälkeen kun veli kysyi joskus lapsena että mihin se tarvitsee siemenmultaa on kyseinen laulu saanut hauskan huumori elementin :)
 
Lotta Riepu maksimoi kurjuutta:


Vastapainoksi pikku Elviksen ensimmäinen kitarajoulu:

 
Kaikki mollivoittoiset perinteiset joululaulut ovat hirveitä. En vain tykkää niistä niiden "valittavan sävyn" takia.
Jos inhokki pitää nimetä niin "Sylvian joululaulu" niin monet kuin siitä tykkäävätkin.
 
Joo, mainittakoon että en todellakaan inhoa noita laittamiani kappaleita. "The Season's Upon Us" on suosikkini. Laulut vaan ovat jotain muuta kuin sitä tavanomaista ihkuihanaa joulunpunaista supersöpöä, mikä oli siis alkuperäinen tarkoitus. Ilmaisin itseni tavanomaisen epäselvästi.
 
Sarjassamme kauheimmat joululaulut, jotka eivät ole inhokkeja, mutta rikkovat tuon "joulun hempeyden", löytyykin sitten kourallinen.

"Kun joulupukki mulle pussihousut toi" ja pari muuta Irwinin vanhaa pläjäystä kuuluvat tähän sarjaan.
 
Kauheimmat rakkaat joululaulut itselleni loytyvat Leevi and the Leavingsin tuotannosta. Jouluaattona kannissa, Jouluksi mummolaan ja Jossain on kai viela joulu kuuluvat minulle aina jouluun, ja sanathan ovat kaikkea muuta kuin pirtsakkaa joulurallattelua.

Myos Viikatteen joululevy soi ahkerasti, mutta sillahan onkin enimmakseen perinteisia joululauluja oikein erityisen mollivoittoisina ja masentavina.

Tuota Ankeuttajan vinkkaamaa Dropkick Murphysin joulubiisia en tietaakseni olekaan kuullut, pitaapa tutustua kun heidan tuotannostaan muuten tykkaan.

Arsyttaa, kun taaskaan puhelimella ei toimi suomalaiset aakkoset. Koittakee silti saada selvaa.
 

Tuo on tehty tarkoituksella kauheaksi ja lopputulos lähinnä naurattaa. Jos huudot tulisivat ihmiskurkuista, niin jotkin niistä todistaisivat raivohulluudesta.



Toivoisin, että levyn nimikkobiisi olisi säveleltään yhtä kekseliäs kuin sanoituksiltaan.

Härkä heinät ja lapsen syö kaukalollaan/kuusessa ollaan
 
Kuulin tänään radiosta aivan kauhean version vanhasta joululaulusta Joulupuu on rakennettu. Ilmeisesti tätä lajia on olemassa koko levyllinen.
 
Olórinin linkkaama laulu oli aluksi ihan lupaava. Tykkäsin rytmistä ja kitarasta, mutta kun laulu alkoi niin olen kyllä ihan samaa mieltä että versio on aika kauhea.
 
Hmm, pitääpä tuokin käydä tsekkaamassa kun pääsen kuulokkeiden ääreen. Tykkään Aino Vennasta ja tuotannostaan noin niinkuin muuten, kiinnostavaa siis nähdä miten toimii joululaulu. :)
 
En voi sietää tällaisia "jeejeeuuuhuuhjoulujoulubailabaila"- ralleja. Jotenkin ihan liikaa kaikkea. :p

Avopuolison vanhempien luona kuunnellaan myös JOKA IKINEN JOULU ruokailun aikana samaa joululevyä, jossa lapset laulavat joululauluja:


Koska avopuoliso on ihana ihminen, niin hän toki osti meille kotiin tuon saman levyn. Ja siirsi koneelle ne musiikit. Niin niitä voi sitten kivasti soittaa vaikka heinäkuussa minun ilokseni.

Tykkään eniten sellaisista kohtuurauhallisista joululauluista, joululevyistä suosikkini on Johanna Kurkelan Joulun lauluja. Erityisesti Lyhty on ihanan joulutunnelmainen ja rauhallinen.

Mutta ihan paras joululaulu on luonnollisesti Jon Lajoien The Best Christmas Song:

 
Yöstä tuttu Jussi Hakulinen teki 80-luvulla biisin Joulu avaruudessa. Kauheimmista joululauluista tämä on yhä yksi suosikeistani kaikessa älyttömyydessään.

 
Minä ajattelin että tämä olisi Vampiren lempijoululaulu:


Joku saattaisi tätäkin tulkintaa erehtyä pitämään kamalana mutta sehän on kerrassaan loistava.
 
Näiden rallien toivoisi pyörivän kaupoissakin.


Suosittelen erityisesti 30:48 Silent Night
 
Last edited:
Ylös