Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Kauheimmat joululaulut

Keskustelu huoneessa 'Musahuone', aloittanut Ankeuttaja, 16.12.2016.

  1. Ankeuttaja

    Ankeuttaja Vieras

    Tinapilli jakaa säkkipillin ja urkujen kanssa ensimmäisen sijan niinkin merkittävällä listalla kuin "Maailman upeimmat soittimet minun mielestäni" .
     
    Lindëalda ja Tik tykkäävät tästä.
  2. Isilmírë

    Isilmírë Kontulainen Suomen Tolkien-seura

    Et olekaan ollut smial Telcontarissa 90-luvulla. Minä olin silloin ihan ihastunut tinapillin ääneen ja sellaisen itselleni hankittuani lurittelin sitä joka paikassa teini-iälleni tyypillisellä itsekeskeisyydellä miettimättä yhtään muiden ihmisten korvaparkoja. Saattaa olla, että jotkut eivät sen seurauksena halua enää ikinä kuulla tinapillin soivan.
     
  3. Ankeuttaja

    Ankeuttaja Vieras

    Ei, en ole. 90-luvulla tein parhaani ollakseni mahdollisimman näkymätön. Sillä tavalla hukkasin liian monta vuotta elämästäni.
     
  4. Kointähti

    Kointähti Parannuksen tehnyt trolli

    Suamenlejjona on ennenkin tehnyt kovia ralleja, mutta tämä ylittää jopa Juicen Sian joululauluna:
     
  5. Pagba

    Pagba Hyvienkin vitsien kertoja

    Nyt on netissä menossa Whamageddon-haaste. Sen häviää heti kun kuulee Wham-yhtyeen joululauluklassikon Last Christmas. Häviöstä pitää ilmoittaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #whamageddon. Kohtalotovereilta saa sitten vertaistukea Fesen ryhmässä nimeltään Whamhalla. Haaste alkoi 1.12. ja päättyy keskiyöllä 24.12. paikallista aikaa.
     
    douv, Súlien, Ares B ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  6. Súlien

    Súlien Kontulainen

    Minä kestin tuota haastetta alle puoli tuntia - eilen heti partiokokouksen alussa altistuin kyseiselle kappaleelle. Toivotan muille parempaa onnea :joy: (Whamhallassa ei sentään ole näkynyt Whámoa, tosin tällä tuurilla joudun kyllä etenemään vielä Whamdosiinkin asti ennen joulua)
     

Jaa somessa