Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Kauhuelokuvat

Keskustelu huoneessa 'Elokuvateatteri', aloittanut Círdan, 24.03.2011.

  1. Mia

    Mia Hobitti

    Kauhuelokuvia olen katsonut vuosien mittaan valtavia määriä ja helmiäkin on löytynyt. Sivistin itseäni ja yleistietoani katsomalla Hellraiserin, ensimmäisen siis. Oli hieno kokemus!
     
  2. Aldarian

    Aldarian Kontulainen

    Eilisiltana tuli katseltua "The Thing", vuoden 2011 uudelleenlämmitys tai oikeastaan esiosa John Carpenterin alkuperäiselle vuoden 1982 kauhuklassikolle. Olen nähnyt tämän uudisversion kyllä kerran ennenkin joten se että pidin sitä uudelleenkatsomisen arvoisena, todentaa ettei se ihan huono ole. Ei se kuitenkaan pärjää alkuperäiselle. Vuonna -82 olin vain 8-vuotias natiainen mutta muistan kyllä jo siltä ajalta nuo leffan mainosjulisteet, jotka pistivät lapsen mielikuvituksen lentämään (ja pelkäämään).

    thing.

    Ja vaikka olin jo hyvän matkaa yli kolmekymppinen ennen kuin ko. leffan vihdoin katsoin niin se ensikatsominen pysyy kyllä aina muistoissa.

    Lapsena ja nuorena en kärsinyt juuri ollenkaan katsoa kauhuleffoja. Seuraava yö oli taattua pelkäämistä jos niin tein. Oikeastaan jo "kovemmat" toimintaleffat kuten terminatorit ja vastaavat aiheuttivat sydämentykytystä ja kämmenten hikoamista. Osasyynä oli varmaan myös aika ankara TV-kuri kotona. Ei väkivaltaisia toimintaleffoja. Sittemmin toimintaleffoihin on "turtunut" ja niistä on tullut suosikkiviihdettänikin mutta vaikka olen jonkun verran siedättynyt myös kauhulle, en vieläkään sitä kovinkaan usein katso. Joskus kuitenkin tulee tarve katsella joku kauhuleffa vaikka tiedänkin että se edelleen saa minut jossain määrin "hermostuneeksi".
     
  3. Constantine

    Constantine Saludosukelluksen SM

    Ah tosiaan. . . . kauan, kauan sitten, pimeällä ja sumuisella 80/90-luvulla. . . .

    Kun ne muovin, irto..karkkien? (ja jonkin kolmannen, tunnistamattoman..) sekoitukselta lehahtavat videovuokraamot olivat vielä hengissä. . . . (hengittämättä. . . .)

    Silloin pituusnatiaisena, niille VHS-kansitekstien tarinoille itsensä altistaen ja kotona illan pimetessä sohvalla jännittäen, jonkin hiipiessä ahtailla käytävillä (tai SÄNGYN ALTA kurkottaen... saaden päähahmon perääntymään hitaasti, hyvin hitaasti selkä edellä kohti vaatekaappia.... PAHAA AAVISTAMATTA!) sitä ei tosiaan tainnut tuntea elokuvan jälkeen minkäänlaista helpotusta, vaan pikemminkin... niitä pimeän yöllisen makuuhuoneen.. varjoja? sekä aina päivän, parin viiveellä olkapäätäsi kohti kurottavan käden tavoin yllättäviä Unia "innokkaasti" odottava uhri ainoastaan eksyneensä siihen ainoaan oikeanlaiseen kauhupätkäkulttuuriin. . . .


    [​IMG]


    ;)
     
    Last edited: 02.11.2018

Jaa somessa