Kauhuelokuvat

Voi jestas... Katsoin taas pitkästä aikaa ihan käsittämättömän HUONON kauhuelokuvan. Ja sitä vielä on kehuttu... The Amityville Horror. Alkuperäinen vuodelta ´79. Elokuva oli niin huono, että katsoin sen loppuun pikakelauksella.

Tunnustan, en ole koskaan ikinä varsinaisesti pelännyt katsoessani kauhuelokuvaa, en koskaan. Saatan säikähtää, pikkuisen jännittää, mutta minua ei vain pelota. Ehkä olen katsonut vain vääränlaisia kauhuelokuvia.

Muistan ikuisesti kun katsoin hohtoa, koska en koskaan saanut sitä loppuun. Ei siksi että pelottaisi. Vaan siksi, että lähdin kaksi kertaa leffan aikana oksentamaan, ja päätin että nyt riitti. Pidetään kavereitten kanssa leffa iltoja silleen minä, puolikkaani, ja kaksi meidän hyvää kaveria. Kummatkin kaverit rakastaa kauhufilmejä. Ring oli viihdyttävä, kun se katsottiin, se espanjalainen leffa joka oli kuvattu käsivaralla ja siinä oli nitä zombeja, se mistä noin amerikkalaiset nyt tekee täydellisen kopion "Karanteeni"-nimellä oli paikoitellen ihan jees... Mutta muuten...

Mä vaan tylsistyn ja ällötyn kauhuelokuvissa. :'DDD Olen jännityselokuvaihminen, en kauhu ihminen. Tunsi pelkoahdistusta esim. Unelmien sielunmessussa, joka lasketaan draamaksi. x'D Ehkä mä vaan saan niitä väristyksiä sellaisista asioista, joita ei vaan näytetä kauhuleffoissa. :3

Zombit on naurettavin keksintö ikinä. Ei saisi sanoa niin kuin kaveri rakastaa zombeja, mä vaan... en ymmärrä.

En aiempina teinivuosina katsonut juurikaan kauhueokuvia, arvelin ne liian pelottaviksi itselleni. Toisinaan mietin onko yleissivistykseni jollain tapaa vajaa kun en ole nähnyt Kaunaa tai Ringiä enkä osaa edes mainita useampia "kuuluisia" uusia kauhuelokuvia. Yksi Scary Movie tai sen kopio tuli joskus katsottua, mutta en oikein ymmärtänyt sen hauskuutta.

Nyt sitten katsoin mennäviikolla poikakaverin kanssa *Elanorin* jo mainitseman Orpokodin, jonka minä kyllä luokittelisin vahvasti kauhugenreen. Minua ainakin kauhistuttaa paljon enemmän painostava, epätoivoinen tunnelma kuin ympäriinsä tursuavat suolenpätkät. Juuri tuon takia en uskaltanut katsoa tv-ruutua kuin noin kaksi kolmannesta elokuvan kestosta. Kyllähän musiikista ja yleistunnelmasta vaistoaa koska jotain kaameaa on tuloillaan ja Orpokodissa näitä piinaavan pitkiä hiljaisia hetkiä ennen säikäytystä tuntui olevan hyvin paljon. Silloin en yksinkertaisesti uskaltanut pitää katsetta elokuvassa vaan suljin silmän tai hautasin naaman toisen kainaloon, koska mielikuvitus pursui kuvitelmia siitä, mitä kaikkea kauheaa sieltä tällä kertaa voisi tulla. Yleensä omat kuvitelmani olivat paljon pahempia kuin ohjaajan keksimät. Kanssakatsojaa varmasti ilahdutti, että höpötin hermostuneesti ääneen hysteerisiä visioitani elokuvan tulevista juonenkäänteistä.

"Ne kumminkin kaikki hyppää sieltä sen kimppuun ja syö sen silmät ja aivot ja sitten se sokeana juoksee karkuun mutta yks niistä oli kuitenkin sen oma lapsi... Sano sit kun se on ohi..."

Hohto pitäisi joskus katsoa, sen lasken yleissivistykseksi ihan varmasti.

En ole ikinä katsonut yhtäkään kauhuleffaa loppuun asti, koska tahdon säilyttääkseni yöuneni. Kirottu ja ylistetty olkoon mielikuvitus. :roll: Mutta siis asiaan.
Kun Kauna tuli, pelkäsin jo pelkkää televisiossa pyörivää mainosta. "Kauna on levinnyt maailmaan..." Tai jotain. Hrrr... Kylmät väreet.
Jos Sawit lasketaan kauhuksi, niitä olen nähnyt jonkin matkaa. Minusta ne ovat pelottavia sen takia, ettei niissä ole mitään yliluonnollista.
Ja kun kaverit pyysivät yökylään katsomaan Ringiä, jättäydyin suosiolla pois.

Paras näkemäni kauhuleffa on ehdottomasti Sweeney Todd Fleet Streetin paholaisparturi! Se oli oikeasti pelottava. Surkein on ehkä A Nightmare on Elm Street 6, koska siinä ei tapahtunut mitään pelottavaa. Haluaisin nähdä Sleepy Hollow'n, mut en löydä sitä mistään. A Nightmare on Elm Street oli aika kiva, mut ei yhtään karmiva, ja viel kaiken lisäks k-18!!! Tyypit sais tehä k-18 leffoist oikeesti k-18 kauhuleffoi, eikä mitään "Ooh joku ampu mua päähän! Tihkuu vähän verta.Loppu" :roll:


Fica poisti värin tekstistä. Värejä voi käyttää muutaman sanan tehosteena, mutta koko tekstin värjääminen (varsinkin kovin vaaleaksi) tekee siitä vaikeasti luettavaa.

douv sanoi:

Hohto pitäisi joskus katsoa, sen lasken yleissivistykseksi ihan varmasti.

Click to expand...

Joo. Hohto on minustakin tosi hyytävä, enkä tajua miksi. Okei, siinä on hotelli jossa perheen isä sekoaa. Hmh? Ei kuulostanut alkuunsakaan pelottavalta kun päätin katsoa sen, mutta se osoittautui perin hyytäväksi. Hrr.

Minä rakastan kauhuelokuvia. Kaikki alkoi Ringin (sen amerikkalaisen version) ykkösosasta. Sisko ja sen kaveri lainasivat sen ja antoivat minun katsoa sillä aikaa kun itse olivat muissa puuhissa. Se oli ihan pelottava, mutta olin hieman pettynyt. Odotin enemmän kuolemaa ja sen sellaista pelottavuutta, johon elokuva ei kyllä lainkaan perustu. Siihen se sitten jäi, unohdin koko jutun, kunnes..
.. oli kulunut muutama viikko. Pelko hiipi mieleeni, ja iltaisin villit visiot pyörivät päässäni. En ole koskaan pelännyt niin paljon elokuvaa, ja pelkkä ajatuskin uudelleen katsomisesta oli karmea. Olin täysin varma, etten ikinä katsoisi yhtään kauhuelokuvaa, enkä varsinkaan pahamaineista Kaunaa, mutta taisin olla väärässä. Siitä alkoi nimittäin minun ja kaverini kauhuleffaputki, johon kuuluivat mm. Ringit, Manaajat, Emily Rosen riivaaja ja monia muita.

Sisko, se kettu, lopulta otti ja lainasi Kaunan ja minä katsoin sen. Se oli jotain niin hirveän kauheaa, että katsoin sitä vain vähän kerrallaan ja kävin välillä ulkona hypähtelemässä (oli kaunis kesäpäivä). Siitä huolimatta aloin tykästyä kauhuun entistä enemmän, ja vaikka nykyään niiden katsominen onkin vähentynyt, otan silti aina välillä Ringit ja molemmat Kaunat esiin elokuvahyllystä ja pidän maratonin.

Elämähän tarvitsee vähän kauhua ja jännitystä, eikö vain?

Suomessakin joitakin ihan kauhuleffoillekin vihkiytyneitä festareitakin löytyy. Nyt 17. - 19. huhtikuuta on Jyväskylässä Iiris Film Festivalilla kauhuteema. Aika gorea on, mutta toi Sauna on kyllä kiinostava suomalainen tärppi. Vannoutuneet kauhufanit varmaan tykkää.

Itse tykkään tuosta ohjelmistosta House of 1000 Corpses:sta. Jotkut valittavat, ettei siinä ole juonta taikka ideaa, mutta itse näkisin sen taideteoksena. Musiikkivideon tapaisena, mikä luonnollisesti Rob Zombiesta johtuu

Tossa on nettisivut www.iirisfilmfestival.net

Hohto oli minulle niin ahdistava kauhuleffakokemus, että en edes halua kokeilla miltä se tuntuisi UUDELLEEN katsottuna. Perheen isän sekoaminen on kuvattu minun makuuni liian realistisesti. Muista Stephen Kingin kirjojen pohjalta tehdyistä leffoista Carrie on yksi suosikeistani ehkä siksi, että pidin myös kirjasta.

Sleepy Hollowista pidän myös ja olen katsonut se useampaan kertaan, mutta en ole ajatellut, että se on kauhuleffa. Sweeney Todd on myös hyvä, mutta ehkä sittenkin aavistuksen liian verinen minun makuuni.

Vanhemmista leffoista olen pitänyt Roman Polanskin tuotannosta: Rosemaryn painajainen ja Inho sekä Vuokralainen, jotka eivät ole varsinaisia kauhuleffoja, mutta minua pelotti/jännitti muutamissa kohdissa aika paljon. Niitä katsoessa jännitys ja pelko hiipii hiljalleen ja kun ei huomaa enää varoa, jysähtää kunnolla (esim. Inhossa seinästä työntyvät kädet) Myös Alfred Hitchcockin kauhuthrilleri, Psyko, säväytti todella ensimmäisillä katselukerroilla.

Kauhuleffat eivät oikeastaan ole suosikkilistani kärkipäässä, koska liian vilkkas mielikuvitukseni ei jätä minua rauhaan pitkään aikaan katselutuokion jälkeen. Leffojen tapahtumat tunkevat uniini, maitopurkin hakeminen kotimme kellarista vaatii vielä viikonkin kuluttua suuria ponnistuksia ja ulkona pimeällä liikkuminen pelottaa pitkään.

Cirindë sanoi:

Jos Sawit lasketaan kauhuksi, niitä olen nähnyt jonkin matkaa. Minusta ne ovat pelottavia sen takia, ettei niissä ole mitään yliluonnollista.

Click to expand...

Näinhän se nimenomaan menee. Itse pystyn kyllä katsomaan elokuvia, joissa esiintyy kummituksia, demoneita, ihmissusia tai muita hirviöitä, hulluja kirvesmurhaajia, zombeja tai tappaja-autoja. Ei tunnu missään. Mutta siinä vaiheessa, kun elokuvan kauhu syntyy ihmisten omasta petomaisuudesta ja julmuudesta, alkaa selkäpiitä karmia. Tämän takia SAW-sarja on mulle liikaa. Yliluonnollinen kauhu on jotenkin iisiä juuri siitä syystä, että sellainenhan ei voisi ikinä missään olosuhteissa toteutua.

Cirindë sanoi:

Jos Sawit lasketaan kauhuksi, niitä olen nähnyt jonkin matkaa. Minusta ne ovat pelottavia sen takia, ettei niissä ole mitään yliluonnollista.

Click to expand...

Olenkohan minä sitten jotenkin outo, kun Saw-leffat eivät aiheuta minussa kovinkaan suuria pelon tunteita, vaan ne ovat pikemminkin (minun luokitteluni mukaan) "ällöjä".
Siis että veri roiskuu aika paljon, ja joskus ei pysty katsomaan, koska Saw-leffoissa juuri se verisyys on niin selkeästi kuvattu.
Mutta pidin kyllä ko. leffoista, niissä oli aikas mielenkiintoinen juoni, ja uusin Saw (muistaakseni Saw V) oli todella hyvä, lempi Saw:ni heti ykkösen jälkeen.

Itsekin tulin tuossa jonkin aikaa sitten katsoneeksi Hohdon, ja sitä luokittelisin sanalla "pimeä". Se meni aina välillä hieman yli hilseen, mutta myönnetään, olihan se aika karmiva. Joskin sen pojan sormelle puhuminen oli aika...hauskaa itse asiassa xD. Ja redrumia olisi voinut hokea vähemmän, ekalla kerralla tuli jo tajuttua sen merkitys... Onneksi Hohto ei sitten jäänyt sen enempää minua piinaamaan, pääsin siitä yli yllättävän nopeasti.
Ja ihan näin tuli mieleen, että The Secret Window (salainen ikkuna) muistutti mielestäni jotenkin yllättävän paljon Hohtoa. Eivätkös kumpikin perustu Stephen Kingin kirjoihin?

Sweeney Toddia en niinkään luokittelisi "kauhuelokuvaksi", sekin on sellainen "ällö", eli luokkaa verta lentää ja paljon. Mutta onhan verinen Johnny Depp aika hot.

Teinikauhuleffoja on silloin tällöin aika hauskaa katsoa, koska ne ovat ah, niin ihanan ennalta-arvattavia. Näistä esimerkkinä Urban Legends, jonka loppuratkaisun arvasi kätevästi jo ennen puolta väliä.

Tekisi mieli katsoa Manaaja-leffat, mutta oman mielenrauhani vuoksi pysyn erossa niistä, ainakin toistaiseksi.
Joskin saattaisivat ne olla hauskoja, kun on nähnyt kaikki Scary Moviet...x)

Minua hetkauttaa aika vähän mikään verinen splättärikauhu. Onhan se äklöä ja vaikka mitä, mutta jotenkin - ei kauhua. Mielestäni kauhun luo tunnelma, psykologinen jännittävyys ja se, ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Varsinaisesti kivulla pelottelu ei tehoa minuun.
Nyt en ole aikoihin nähnyt mitään hyvää, siis oikeasti hyvää ja nautittavaa (voiko kauhuelokuvaa kutsua nautittavaksi?) kauhuleffaa ja kaipaisinkin vaikka vinkkiä joltakulta.
Viimeisin tosiaan oli se Amityville horror vm.-79, joka oli suoraan sanoen aivan uskomattoman huono. "Seitsemän"-kin on pelottavampi ja sen genreluokitus on jännäri.

Jännittävimmät ja hirveimmät kauhuleffat ikinä. Saha leffat Saw 1-5!! Hyi helkkari!! Siis ovat ne mielenkiintoisia ja erityisen hyviä, mutta herkkä ihminen ei niitä voi katsoa! Veri lentää ja päitä putoilee.. Luita menee poikki yms!
Sanoisin että parhaat kauhuleffat ikinä!
Surkein "kauhuleffa" ikinä on The Blair Witch Project! tai onko se nyt kauhuleffa.. mutta tylsä oli ainakin! Nukahdin kesken leffan.. xD

Kauhun määrittely on niin yksilökohtaista. Ja voihan genreä määritellä juuri klassisin vampyyri, aave, zombi esimerkein, mutta ainakin omasta mielestäni juuri psykologinen kauhu on sitä oikeaa kauhua.

Splatterit ja muut zombileffat (sekä esim Resident Evilit ja 28 Päivää/Viikkoa myöhemmin) ovat lähinnä koomisia ja ehkä enemmän toiminnallisia. Saw sarja on kyllä omalla tavallaan nerokas, vaikka enemmän se pisti miettimään asioita kuin suoranaisesti pelotti. Samaan sarjaan kuuluu myös Hostel idealtaan, vaikka koko alkujuoni ja osittain toteutuskin ovat huvittavan epäonnistuneita.

Omasta mielestäni pelottavia ovat juuri ne elokuvat, joissa itse pelon aiheuttajaa ei näytetä joko ollenkaan tai ainakaan ennen kuin elokuva on jatkunut jo jonkin aikaa. Tietämättömyys on asia joka tuottaa monille tietynlaista pelkoa ja ahdistusta. Toisaalta kaikenlaiset yliluonnolliset asiat vievät pohjan monelta elokuvalta, mutta jotenkin juuri tähän kategoriaan kuuluvat elokuvat ovat parhaita. Ehkä tämä johtuu juuri siitä että yksi ensimmäisistä "kauhuelokuvistani" oli alkuperäinen Alien. Muita hyviä samantyylisiä tuotoksia ovat mm Dog Soldiers ja The Descent - Loukussa (klaustrofobisen unelma). Vaikka juoni on usein arvattavissa, on mielenkiintoista seurata miten sitä viedään eteenpäin ja miten katsojan ajatusmaailmaan ja odotuksiin pyritään vaikuttamaan.

Itseasiassa eilen opin, ettei minun kannata ikinä (painotan: ikinä) katsoa kauhuelokuvia. Törmäsin yhteen kauhuelokuvaan ja otin selvää, mistä se kertoo. Jo pelkästään tuo tieto sai minut melkein menettämään yöuneni.. En kyllä ikinä katso sitä! Enkä nyt tarkoita mitään trillereitä tai semmoista "kevyttä" psykologista kauhua, vaan kamalia, ällöttäviä, kuvottavia ja kaikenlaisia oksettavuuksia sisältäviä kauhuelokuvia. Ne saavat minut voimaan äärimmäisen pahoin jo siinä vaiheessa, kun kuulen mitä niissä tapahtuu. Sitten kaikki ne kamaluudet pyörii mielessä ja ahdistavat. Onneksi ko. tunnetila lähtee melko nopeasti pois.

Joskus katsoin aika paljon kauhuelokuvia (joskaa mitään kamalia splatter-elokuvia en ole ikinä katsonut) mutta nyt aion suojella mielenrauhaani - joka ilmiselvästi menee pois tolaltaan helpommin kuin ennen - ja jätän kaikki kauhut katsomatta.

RE: Tänään opin, että...

...en olekaan ainoa aikuinen (tai no, Círdanin tapauksessa melkein aikuinen ) ihminen, joka jättää tietoisesti kauhuleffat väliin, koska pää ei niitä kestä. Tieto on lohdullinen, ihan samalla tavalla kuin Esko Valtaojan kirjoista saatu tietoisuus siitä, että on muitakin aikuisia jotka todella pelkäävät pimeää.

RE: Tänään opin, että...

Mikä leffahan saattoi olla kyseessä Círdani?

(pakko tässä mainita: splatter-elokuvat harvoin ovat kauheita, gore-elokuvat (esim. Saw) ovat. Kamalalta kuulostaa mutta splatter-elokuvat (esim. useat teinikauhuleffat 90-luvulta) ovat enemmän humoristisia ja eivät mässäile verellä ja suolenpätkillä niin paljon kuin gore. Ja gorea minäkään en suostu katsomaa, mieluummin viihdytän itseäni säikyttely- tai psykologisella kauhulla)

Mutta, mutta voisin sanoa oppineena tänään että ei tarvita lumimyräkkää aiheuttamaan näköetäisyyden radikaalia pienenemistä, vaan siihen riittää irtolumi ja kova tuuli.

RE: Tänään opin, että...

Myös minä jätän kauhuelokuvat suosiolla väliin - etenkin uudemmat. Ne ovat yleensä liian kuvottavan realistisia ja pelottavia. Vanhoja klassikkokauhuleffoja pystyn katsomaan ilman, että että niiden tapahtumat tunkevat uniin.

RE: Tänään opin, että...

...pääni ei ilmeisesti kestä edes kauhuleffoista keskustelemista =D Näin - ilmeisesti tämän keskustelun innoittamana - viime yönä painajaista, jossa näin vahingossa jonkin kauhupätkän televisiosta (se oli hyvin graafinen, murkkuiässä katsotut kauhujut ovat jääneet hyvin alitajuntaan) enkä sitten saanut unessani unta, kun pimeys ympärillä ahdisti ja olin ihan varma, että jostain joku ällö kauhuotus kohta mönkii.

Tänään opin, että... -keskustelussa on nyt puhuttu niin paljon kauhuelokuvista (ja niiden vaikutuksesta) että eiköhän anneta aiheelle oma topiikki.

Mitä itseeni tulee, tunnustan kestäväni aika huonosti kauhuelokuvia. Oikea kauhu, siis pelottelu, voi toisinaan olla ihan paikallaankin, mutta oli elokuva/tv-ohjelma millainen tahansa, ihmisten leikkeleminen ja neuloilla pisteleminen on minulle yleensä liikaa. Silmät kiinni sellaista näkemästä on reseptini.

Minä pidän kauhuelokuvista oikein paljon, joskin eniten 70- ja 80-lukujen elokuvista yleisestikin. Oikeastaan hyvä kauhuelokuva ei pelota, vaan jännittää. Kaikki mikä mielletään kauhuksi ei ole laadukasta(valitettavasti). Koska pelkäsin kauhua lapsena paljon, tahdoin sitä kovasti myös katsoa, ja tästä syntyi sellainen viha-rakkaus genreen. Keskeisenä on itselläni tietynlainen scifi- tai fantasiaelementti joka kiihdyttää mielikuvitusta ja saa aikaan saman innostumisen kuin hyvä roolipelaaminen.

Pan's Labyrinth, Twin Peaks: Fire Walk with Me tai Videodrome ovat mielestäni hyviä kauhuelokuvia, vaikka ne yleensä lasketaan myös johonkin toiseen lajityyppiin. Pelkkä The Thing-elokuvan teemamusiikki saa kylmät väreet selkääni, vaikka tarina on loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Dario Argento on myös jostain syystä vedonnut, vaikka murhaajatarinat ovatkin varsin inhottavia ja vähemmän spefistisiä, mutta pidän myös niiden dekkariluonteesta.