Kazuo Ishiguron tuotanto

Kointähti

Koala on steroids
Ishiguron Kazuo, japanilaistaustainen britti on kaikessa hiljaisuudessa voittanut nobelinkin, ja hänen kirjojaan kuvataan keskenään hyvin erityyppisiksi. Itse olen lukenut ainoastaan Haudatun jättiläisen, joka on kyllä poikkeuksellisen hieno fantasiakirja. Adlibris myi miekkosen teoksia kovakantisina viiden euron hintaan tänä keväänä, ostin vielä kolme teosta lisää, jotka ovat siis yhä lukematta.

Linkkaan tähän KirjaSiilin bloggauksen Haudatusta jättiläisestä, löytyyhän linkki täältä Konnusta omasta ketjustaankin.

Jospa tyytyisin tällä kertaa vain avaamaan ketjun, kun kuitenkin vasta Haudattu jättiläinen on luettuna.
 
Pitkän päivän ilta oli hieno kirja. Onneksi ehdin lukea sen ennen elokuvaa, joka oli hyvä sekin (Anthony Hopkins ja Emma Thompson erinomaisia toki) mutta kirjassa tarina kehkeytyi vielä taitavammin esiin. Sitä ei oikein voi paljastaa etukäteen niille jotka eivät sitä tunne, mutta suosittelen ehdottomasti. Ensin kirja, sitten elokuva.
 
Minäkin olen lukenut Ishigurolta ainoastaan tuon Haudatun jättiläisen. Hienosti kirjoitettu lisäys Arthur-kirjallisuuteen, mutta sen verran apea, että epäröin tarttua saman tekijän muihin teoksiin, jotka arvostelujen perusteella nekin ovat pohjavireeltään lohduttoman puoleisia.
 
Ylös