Kehitettävää Käärmeessä

Anewielhin huomio korjattu jo eilen, fanyen huomio taas on tietoinen valinta lähinnä 2009-ulkoasun vuoksi. 20 viestiä toimii siinä paremmin ja sen lisäksi ennen että jälkeen listauksen on "Näytä kaikki" -linkki.

(Harmi, vuosi ehtii vaihtua ennen kuin "2009" on edes valmis... pitääköhän sitten vain ronskisti nostaa vuosinumeroa.)
 
Tässä yhteydessä voisin laittaa kiitokset :). Aiemmin 2009-ulkoasussa minua vaivannut tekstiosan kaventumattomuus on korjattu ilmeisimmin ihan tässä vuorokauden kuluessa. Nyt mahtuu taas pitämään useampia ikkunoita auki.
 
Jaa-a, en ole tehnyt ulkoasuun mitään muutoksia hyvään toviin, joten sinulla on ehkä ollut jokin vain omalla koneellasi ollut vika tai sitten jokin muu on muuttunut (ainakin ylälaidan ilmoitustekstit ovat nyt kaikki lyhyitä).
 
Mielenkiintoista. Muilla käymilläni sivuilla kaventuminen toimi tuolloin ihan hyvin. Mutta Käärmeessä en pystynyt kuin ihan vähän oikeaa reunaa siirtämään (28 leveyttä ruudulla, sain vain noin viisi senttiä reunaan muuta tilaa) ilman että teksti alkoi peittymään, eli ei kaventunut. Tämä oli pienoinen ongelma, kun pidin kirjaa laivan lastauspisteistä pelin kuluessa notepadilla, ikkunoiden osittainenkin päällekkyys on vähän hankalaa.
 
Merri sanoi:
fanyen huomio taas on tietoinen valinta lähinnä 2009-ulkoasun vuoksi. 20 viestiä toimii siinä paremmin

Ahaa, selvä. Voisiko vanhaan ulkoasuun, vaikka se vanha onkin, päivittää "30 uusinta viestiä" palkkiin oikean lukumäärän?
 
Minulla eivät edelleenkään näy lihavoinnit ollenkaan ja se on hivenen häiritsevää. Voin kyllä laittaa niitä ja ilmeisesti ne näkyvät ainakin joillekin käyttäjille(?), mutta minä en niitä näe omissani enkä muiden viesteissä.
Jos jollain on tähän olemassa ratkaisu niin olisin kovasti kiitollinen. Pidemmällä aikavälillä tuo alkaa olla jo vähän häiritsevää.
 
Ylös