Kehon muokkaus

Istar

Hobitti
Minulla on todellinen ongelma...
Olen käynyt salilla ainakin puolivuotta monta kertaa viikossa. Selkä kipeytyy ,kangistuu ,ranteeni ovat aivan rikki Jne.

Nyt tahtoisin poikana tietää naisten mielipiteen. Mista pitää? vahvasta ja isosta
vai pienemmästä Jne.

Olen itse isokokoinen,mutta rakastan juoksua, kiipeilemistä ja kaikkea hulluilua johon en välttämättä pysty enää vuoden päästä jos jatkan samaan tahtiin

Pitäisikö lopettaa "raudan nostaminen"
vai pienentää painoja ??
 
Kuulostaa pahasti siltä, että käytät kuntosalin laitteita väärin. Kannattaisiko kysyä kuntosalilla ohjaajilta neuvoja, mikä olisi sinulle sopiva painomäärä/kuntoilumuoto, ettet satuta itseäsi? Ei sen kuntoilun tarkoitus ole saada ihmistä kipulääkitykseen.

Esimerkiksi oma velipoikani ei ole mikään lihaskimppu, mutta käy salilla ohjaajan tekemän ohjelman mukaisesti. Kunto pysyy hyvänä ja paikat ehjinä.

Eikä mitään yleistä "tästä naiset tykkää" -mallia ole. Makuja on yhtä monta kuin naisiakin tässä maailmassa.
 
Tosiaankin punttien nostelun ei pitäisi tuottaa tuollaisia ongelmia. Ensinnäkin olisi hyvä tietää, haluaako treenata massaa vai esim. maksimivoimaa. Massatreeni siis luonnollisesti lisää lihasmassan määrää, ja samalla painoa. Tärkeätä on oikeat toistojen määrät, palautuminen, venyttely ja tietysti oikean kokoiset painot. Massatreenissä sopiva toistojen määrä on n. 8-12 toistoa ja meidän liikunnanopettajan mukaan silloin on sopiva paino, kun saa sarjan viimeisen toiston juuri ja juuri tehtyä...

Itse en pidä erilaisista laitteista. Ne kuuluvat fitness-saleille (sali, jossa on miljoona juoksumattoa&kuntopyörää ja joka liikkeelle on oma tylsä vehkeensä). Kunnon punttisali sen pitää olla. Kaikki tehdään käsipainoilla tai tangolla, erikseen on toki selkä- ja vatsapenkit ja ylä/alatalja. Käsipainoilla tehtäessä pitää alkuun kiinnittää huomiota tekniikkaan, minkä jälkeen ongelmia ei enää ilmene. Koneissa on se vika, että niitä ei voi säätää jokaiselle erikseen ja kuitenkin kaikilla on liikeradat hieman eroavat. Ilman laitteita voi säätää liikeradan mukavan tuntuiseksi.

Luulisin kuitenkin, että tämän kaltaiset asiat kuuluvat enemmänkin tänne: http://www.pakkotoisto.com/
Tai ainakin siellä on enemmän asiasta tietäviä, ja toisaalta enemmän törppöjä :lol:
 
Ja tähän väliin jotain ihan muuta:

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=voimailu&t=1403

(Olen pahoillani, ja poistan pian. Tämä oli vain niin helmeä, asiaankuuluva linkki)

/edit: Erh, en voi enää poistaa tätä, nappi hävinnyt. Jääköön sitten osoitukseksi heikosta hetkestä. Pahoitteluni.
 
Kyllä tiedän miten eri laitteita käytetään ja miten liike sarjat tehdään.Itse asiassa en tiedä minkä laisia vastauksia hain kun aloitin keskustelun.
:oops: Tulee niin paljon erinlaista kommenttia niin sanotusta "oikeasta treenistä".
Pelkään vain että en treena oikein ja että tulen jäykäksi...sitä en halua
 
Gandar sanoi:
Ja tähän väliin jotain ihan muuta:

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=voimailu&t=1403

(Olen pahoillani, ja poistan pian. Tämä oli vain niin helmeä, asiaankuuluva linkki)

Gandar on kynäniska :D.
 
Gandarin linkki oli aivan mieletön. Juuri tuommoista! Kyllä varmasti tyttöjen pöksyt kostuu.

Mutta juu. Äärimmäisen tärkeää (olettaen että haluaa "tuloksia") on tietää että mitä ollaan hakemassa. Eli jos halutaan lisätä "hyvinvointia" ja lihaskuntoa treenataan ihan eri lailla kun jos halutaan päästä jippii foorumeilla tosimiesten kanssa samaan paikkaan kirjoittelemaan.

Bodaus (ei siis kuntosalilla käynti itsessään) on sairasta (tietenkin se on mielestäni sairasta, enhän itse sitä harrasta. Miksi harrastaisinkaan kun se kerran on sairasta :p). Kuntoliikunta tervettä. Unohtakaa Arskat ja nuo Gandarin miehekkäät miehet ja keskittykää vaikka mieluummin jonkin "taitolajin" harrastamiseen.

Jos nyt kuitenkin haluaa hyvän vinkin niin kannattaa käyttää "pyramiditekniikkaa" eli 10 toistoa, sitten lisää painoa, 8 toistoa, lisää painoa, 6 toistoa, lisää painoa, 4 toistoa, lisää painoa ja lopuksi 2 toistoa "maksimipainoilla" (Tätä ennen EHDOTTOMASTI lämmitellään, ja lämmitellään kunnolla. Lämmittelyä ei ole kolme minuuttia kuntopyörässä). Jos kaksi toistoa menee liian helposti voi laittaa ensi kerran lisää painoa joka vaiheeseen. JA lopuksi venytellään.

Jos harrastaa penkkipunnerrusta, niin ihan ensimmäisenä hankkii jonkun joka tietää miten penkkipunnerrus tehdään, ja sitten se ihan oikeasti opetellaan. Opetteleminen tapahtuu karpaasillakin pelkällä tangolla, mieluummin kepillä.

Kaikista mömmöistä pidetään aina ja poikkeuksetta näppinsä erossa, eikä lisäproteiinin kiskominen välttämättä ole ainakaan hyvään suuntaan johdattava tapa.

Kannattaa ihan oikeasti hankkia joku joka osaa käydä salilla ja sen kanssa opetella ennen kun mennään hajottamaan itseään.

Vielä loppuun tämmöinen: jollet kelpaa naiselle semmoisena kuin olet, tuskin kelpaat hänelle bodattunakaan.
 
Gandarin linkki oli pelottava
Mut eniway, MÄ KYNÄNISKA MENIN IHAN KALPEEKS: onko maailmassa oikeesti tollasia ihmisiä? Olkaa kilttejä ja kertokaa mulle että tuo oli vitsi.

Roark sanoi:
jollet kelpaa naiselle semmoisena kuin olet, tuskin kelpaat hänelle bodattunakaan.
Amen.
 
Voi, kun tuo edellinen lainaus + kommentti olisikin totta. Maailma olisi niin paljon mukavampi paikka elää. Mutta naisia kun on vaan niin moneen lähtöön. :roll:
 
Gandar sanoi:
Ja tähän väliin jotain ihan muuta:

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=voimailu&t=1403

(Olen pahoillani, ja poistan pian. Tämä oli vain niin helmeä, asiaankuuluva linkki)
säälittävä. naurettavaa. peeloa! hehe. en ees jaksanu lukee koko juttua loppuun. O_O kuinka koomista! :)
oikeesti...toivottavasti kukaan ei oo kirjottanu tota tosissaan!
ja mulla on sitten tää slow motion. en ees tajunnu oliko tuo vitsi vai ei?!
 
Sillanrakentaja sanoi:
Mutta naisia kun on vaan niin moneen lähtöön. :roll:

Kun kerran naisia on niin moneen lähtöön eikö kannattaisi heti alkuun lähteä rajaamaan niitä vaikka sillä että kuinka pinnallisia he ovat. Minä en edes haluaisi semmoisten naisten hyväksyntää jotka eivät minua hyväksyisi jollen olisi bodari. Luuviulu olin teininä mutten enää semmoisena voi itseäni pitää. Joskaan en missään tapauksessa (miksi olisinkaan, onhan se sairasta) ole kehonrakentaja.

Aijuu, jos haluaa "korottaa" ulkonäköään ja samalla hankkia jotain hyödyllistä (?) suosittelisin vaikka taistelulajeja taikka tanssia. On muuten notkea ja jäntevän lihaksikas myöskin joittenkin naisten mieleen. Tietenkään ei kannata uhrata aikaansa semmoisiin jotka eivät hyväksy sinua ilman että olet notkea ja jäntevän lihaksikas.

Minusta tekniikka- ja taitolajit hakkaavat pelkkään lihaksen koon kasvattamiseen tähtäävät lajit mennen tullen.
 
Jos täällä naisten mielipiteitä kaivataan, niin taidan olla Thalin linjoilla: makuja on monia. Kuitenkin niin, että minua miellyttää huomattavasti enemmän mies, joka treenaa/liikkuu/tanssii omaksi ilokseen ja hyvän olon vuoksi kuin mies, joka tekee sen saadakseen "lihaksia" tai osakseen naisten ihailua.

Täytyy myöntää, etten ole eläissäni suonut juurikaan ajatusta sille, miten liikkuminen vaikuttaa miesten mielipiteisiin minusta. Huomattavasti tärkeämpiä pointteja ovat kiva olo, tyytyväisyys omaan vartaloon, vastustuskyvyn kasvu, niskakipujen pitäminen aloillaan sekä kehittyminen ja hauskanpito liikkuessa.
 
fanye sanoi:
Gandarin linkki oli pelottava
Mut eniway, MÄ KYNÄNISKA MENIN IHAN KALPEEKS: onko maailmassa oikeesti tollasia ihmisiä? Olkaa kilttejä ja kertokaa mulle että tuo oli vitsi.

Aihetta sivuten, ruminta mitä tiedän: http://www.edelrid.de/images/bodybuilding.jpg

Kehonrakennus on jotain, mitä en todellakaan ymmärrä. Vähän sama asia kuin missikisat, paitsi vielä sairaamman näköistä.
 
Eihän tuo nyt kovinkaan paljon aihetta sivua, jos aiheeksi ilmeisesti nyt siunautui bodaaminen ja sen sellaiset (vinkki konnavahdeille: otsikko vaihtoon?).

Minäkään en pidä ylibodatuista naisista. Onko ehkä hirvempää näkyä olemassakaan? Tosin sama tulee miehilläkin kyllä vastaan. Mielestäni jos jotain täytyy muokkailla, niin sellaiseksi terveen näköiseksi, eikä kiiltävän öljyisiksi lihassäkeiksi. Ja tämän saavuttamiseen on kai parempiakin keinoja kuin salilla käynti (terve ruokavalio, yleinen liikunta, Pilates? En minä tiedä, en harrasta)
 
Minä en ymmärrä sellaista yltiöpäistä kehonrakennusta. En ymmärrä, millä tavalla se on kaunista, tai hyödyllistä. Millä tavalla se on mitenkään kannattavaa? Sekä miehillä että naisilla se on yhtä kamalan näköistä. Meitä on moneen junaan, mutta haluaisin silti tietää, miksi joku harrastaa kehonrakennusta?
 
Danyan sanoi:
Meitä on moneen junaan, mutta haluaisin silti tietää, miksi joku harrastaa kehonrakennusta?

Yhtä helppoa olisi pitsinnyplääjän kertoa vuorikiipeilijälle mikä ompelussa kiehtoo. Ei sitä varmaankaan voi selittää. Itsensä voittamista? Ylimiehekkyyteen pyrkimistä (jos miehekkyys nähdään hyvänä asiana ja lihaksikkuus miehekkäänä)? Halu olla ihan himskatin vahva ja iso (ettei kukaan kiusais)? Että sais tsixei? Tipahtanut lapsena päälleen? Täydellisyyteen pyrkiminen?
 
No niin, tottahan se on, että vaikea kenenkään tulla minulle vakuuttelemaan kehonmuokkauksen hienoja puolia, kun en minä sitä kuitenkaan ymmärrä.
 
Ylös