Kehu kirjaa / löydä luettavaa

Luin Hararin Sapiens-kirjaa aika pitkälle, ja olihan se mielnkiintoinen ja viihdyttävä. Jossain kohtaa alkoi kuitenkin tulla vastaan sellaista tekstiä, joka oman opiskelutaustani takia sai aikaan vaikutelman, ettei Harari ehkä kuitenkaan ole tehnyt kotiläksyjään ihan huolella. En jaksanut lukea sen pidemmälle, koska tuli tunne, että kirja on kirjoitettu sensaatiohakuisuudessaan vähän hutiloiden ja mutkia oikoen.
 
Last edited:
Olen uppoutunut viimeisen puolen vuoden aikana täysin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjaan ja sen "oheisrönsyihin" kuten kirjailija itse nimittää. Kirjoissa minua viehättää aika, jolloin kuljettiin hevosella ja laivoilla ja postin kulkukin on ollut äärimmäisen hidasta mantereelta toiselle. Vaikka tarina on täysin keksittyä, siinä on mukana aivan oikeaa 1700-luvun historiaa, Skotlannin klaanit ja Cullodenin taistelu ja myöhemmissä kirjoissa Yhdysvaltojen vapaussota ja itsenäistymisen vuodet. Sopii seikkailuksi omalla kotisohvalla.

Viikonloppuna päätin ns. sivistää itseäni ja lukea viimeinkin paljon puhutun Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, joka on minulle siis ennestään täysin vieras (mitä nyt Konnun miiteissä olen vierestä seurannut korttipeliä Mr Darcysta ja kumppaneista). Kirjassa on pieni häivähdys samaa mitä Matkantekijä-sarjassa, mutta tässä jumitetaan enemmän dialogissa ja luonteenpohdinnassa, kun Gabaldonin mukana joutuu katsomaan pyssynpiippuakin välillä silmästä silmään, mikä on pelkästään virkistävää.
 
Olen lukenut koko kevään ja kesän jotain. Tutustuin minulle uutena kirjailijana Paula Havasteen tuotantoon ja tykännyt. Jos lainkaan tykkää muinaissuomalaisesta elämästä ja mystiikasta niin suosittelen. Olen lukenut Havasteelta nyt yksittäisen kirjan Lapinmaan Nilla. Tämän jälkeen aloitin Vihat-sarjan johon kuuluu neljä kirjaa. Sarjan aloittaa Tuulen vihat ja sitä seuraa Maan vihat. nämä kaksi olen nyt lukenut ja seuraavat osat ovat varauksessa. Pääosassa vahva naishahmo Kertte.

Luin myös Michelle Obaman "Minun tarinani" ja tykkäsin myös siitä. Löysin pieniä yhtymäkohtia hänen lapsuudenkerronnastaan, jotka sopivat myös omalle kohdalle jaettuine huoneineen ja pehmoleluineen.
 
Jos en ole aivan väärässä niin Lapinmaan Nilla olisi osa eräänlaista kirjojen sarjaa joka alkaa Kymmenen onnen Annasta ja päättyy kirjaan Maaren samaanien sukua. Googlesta en tosin löytänyt että nämä olisivat sarja, mutta minulla on nuo kirjat hyllyssäni ja ne linkittyvät selkeästi toisiinsa henkilöiden sukutaustojen kautta. Oli sarja taikka ei niin neljästä kirjasta minulle Nilla upposi huonoiten. Nuo muut kolme ahmin joskus 2000-luvun alkupuolella sitä mukaa kun sain käsiini, mutta jostain syystä Nilla aina tökki. Syytä en osaa sanoa. Voisi ehkä olla hyvä aika lukea kirjat uudestaan. Olin ne nimittäin täysin unohtanut. Kiitos siis muistutuksesta :) Suosittelen myös näitä Havasteen kirjoja jos muinaissuomalainen meno kiinnostaa.
Pitää pistää myös tuo Vihat -sarja korvantaa jos nuo tempaisevat kunnolla mukaansa.
 
Onko Konnussa ketään alle 18-vuotiasta, joka haluaisi suositella minulle kirjaa? Teen Helmet-lukuhaastetta ja minulta ei kauhean montaa kohtaa enää puutu. "Alle 18-vuotiaan" suosittelema kohta on jäänyt uupumaan kun lähipiiristäni ei varsinaisesti heitä löydy.
 
Siskoni kysyi joku aika sitten tuohon lukuhaasteen kohtaan suositusta viisivuotiaaltani, ja hän suositteli Terry Pratchettin Ontut-trilogiaa, jonka ensimmäinen kirja on muistaakseni nimeltään Suuri ajomatka.
 
Kiitos :) Suuren ajomatkan luulen lukeneeni joskus vuosia sitten englanniksi mutta Yksin Marsissa on lukematta ja vaikuttanut kiinnostavalta.
 
Kaksi vuotta siihen meni, mutta sainpa viimein aloitettua ja myös lopetettua Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin.

Hiekka-aavikkomiljöö hieman arvelutti, mutta se oli kuvattu eläväksi ja monipuoliseksi. Maailmaa ja sen pseudoitämaista kulttuuria rakennettiin tarinan ohella niin, ettei sitä juuri tarvinnut pysähtyä ihmettelemään. Joskus dialogi tuntui hieman modernilta, mutta tämähän on fantasiamaailma. Sukupuolet ovat luontevasti tasa-arvoisia.

Itse tarina tosin hieman junnasi keskivaiheilla. Siihen olisi voinut lisätä hieman mausteita, esim. mitä Rashazin papit tekivät rauhan aikana muuta kuin messusivat ja keräsivät taikakiveä. Samoin despoottihallitsija olisi voinut osoittaa julmuuttaan pari kertaa enemmän. Vaan kaipa siitäkin voi tehdä allegorian käärmeisiin, kerronta on näennäisesti raukean uneliasta kunnes on aika räjähtää toimintaan.

Arvostelijat ovat huomanneet yhtäläisyyksiä Tähtien sotaan, Taruun sormusten herrasta ja Valtaistuinpeliin. Ehkä niitä on, mutta Käärmeiden kaupunki seisoo kyllä tukevasti omilla jaloillaan. Uskallan suositella.
 
Luin eilen loppuun Seppo Saraspään Kaulahopeiden tarun. Tarina sijoittuu 1100-luvun Fennoskandiaan, ja tarkempikin ajoitus on mahdollista päätellä hissasta. Ei kirjallisuuden merkkiteoksia, mutta aihepiiristä kiinnostuneelle lukijalle tätä voi silti suositella. Vahvimmillaan Saraspää on pohjoisen luonnon ja eräjormailun kuvaajana, mitä selittää hänen eräkirjailijan taustansa. Jonkun verran vertakin vuodatetaan, mutta enemmistö tapahtumista on arkista mikrohistoriaa ja muinaistekniikkaa.

@Satekai :lta voisin pyytää näkemystä ajankuvan autenttisuudesta, jos vain ennätät joskus tämän lukea.
 
Minulla on meneillään Hugh Howeyn kirjoittama Siilo-saaga. Enpä voi kuin suositella! Tempaa kyllä mukaansa. Dystopiat ovat yleensä aina suht koukuttavia, mutta tämä on mielestäni lajityypin parhaimmistoa.
 
Dystopialinjoilla täälläkin, Atwoodin uutta The Testaments -kirjaa lukemassa. Suosittelen vahvasti, joskin The Handmaid's Tale kannattaa toki lukea ensin. Tämä kirja nimittäin jatkaa Handmaid's Talen tarinaa ja kertoo tapahtumista noin 15 vuotta myöhemmin, tällä kertaa kolmen naisen suulla ja kolmesta täysin erilaisesta näkökulmasta.
 
Lohikäärmeeksi minulta kesti todella pitkään kirjan olemassaolon oppimisen jälkeen lukea Marie Brennanin teos A Natural History of Dragons. Se on ensimmäinen osa sarjassa A Memoir by Lady Trent. Jossain luin sarjasta kuvailun "kuin Downton Abbey, mutta lohikäärmeillä". Sarja kertoo siis naisesta, joka vastoin yhteiskunnan normeja valitsee elämäntiekseen tieteen ja nimenomaan lohikäärmeiden tutkimisen. Pidin kirjasta, koska
  • muistelmatyylinen kerronta ja viittaukset meidän maailmamme lukijoille tuntemattomaan tulevaisuuteen ovat herkullista luettavaa
  • kirjassa ei kuvata romansseja tai seksiä (koska plääh en jaksa semmoista ja aina niitä on)
  • fantasiaksi kirjassa on hyvin vähän mahtipohtista rytinää.
TL;DR: Kehun kirjaa.
 
Marie Brennanin teos A Natural History of Dragons. Se on ensimmäinen osa sarjassa A Memoir by Lady Trent.
Voi harmi, noita kirjoja ei ilmeisesti ole suomennettu. Kuulostaa siltä, että luultavasti pitäisin niistä. Samoista syistä kuin sinä @Dracaena

Olen tänä keväänä sattuneesta syystä lukenut ja kuunnellut äänikirjoja tosi paljon. Marko Hautala on tavallaan uusi tuttavuus. Joskus vuosia sitten luin hänen romaaninsa "Torajyvät", joka oli jotenkin tosi kammottava. En ollut tiennyt, että kirjailija on kirjoittanut monta muutakin varsin kelvollista kauhuromaania. Luin kauhua enemmän viimeksi joskus lukioaikoina, mutta ihan hauskaa (jos kauhulukukokemusta voi nyt noin voi kuvata) se nytkin on.
 
Jos jollakin on lähipiirissä noin viisivuotiaita hyvää luettavaa vailla (ja jotka esim. salakavala kummitäti haluaa hurauttaa spefin pauloihin), niin suosittelen varauksetta Pasi Pitkäsen Hirviöturnajaisia. Siitä tuli meidän juniorimme lempikirja ensilukemalta, ja eskarissakin siihen oli oman kirjan päivänä ihastuttu niin, että pyysivät lainaan voidakseen lukea muillekin ryhmille. Pokemon-henkinen tarina alkaa tyylikkäästi prologilla ja nimiöaukeama on kuin animejakson avaus. Japanissahan kirjoittaja asuukin osan vuotta. Tekstit ovat sopivan lyhyitä lukemaan opettelevalle ja kuvitus on elävää.

Ja muun hyvän lisäksi kirja irtoaa Suomalaisesta alle vitosella.
 
Minulla on pitkästä aikaa meneillään kausi lukea John Grishamin kirjoja. Useampi kirja tullut luettua ja useampi on lähiviikkoina ollut kirjastossa varauksessa. Hänen yhdeksi parhaimmaksi kehuttu "Ilmiantaja" oli tosiaan ehkä yksi hänen parhaitaan.

Kirjoissa toki on paljon samankaltaisuutta, mutta jokaisessa on oma näkökulmansa mistä asiaa tarkastellaan. Ja kirjojen kautta saa pientä tietoutta siitä, miten Yhdysvalloissa yhteiskunta toimii tai pikemminkin niinpäin että mikä ei toimi tai toimii huonosti/mielivaltaisesti. Vaikka kirjat ovat fiktiota, niistä huomaa että monia tositeemoja on pöllytetty aika hyvin.
 
Luin yläasteella ja lukiossa jonkin verran Stephen Kingin kirjoja, mutta ne jäivät sinne ysärille Nirvanan ja Smashing Pumpkinsin (ja mitä niitä nyt oli) ohella 😆

Stephen King on kuitenkin kauhun ohella kirjoittanut aivan loistavan, lempiaiheestani aikamatkustuksesta, kertovan romaanin "22.11.63". Luin sen aika tuoreeltaan silloin kun se julkaistiin suomeksi, reilu 5 vuotta sitten. Ja nyt aloin vähän vahingossa lukea uudestaan. Yllättäen ei haittaa, vaikka muistan kuinka käy - tämä on kai hyvän kirjan merkki?

Suosittelen lämpimästi! Kirja on melkoinen mötikkä, mutta tarina pitää otteessaan. Se ei ole ollenkaan perinteistä King-kauhua (tai sellaista miksi minä sen muistan 😉), mutta tarinassa on paljon pieniä pelottavia kummallisuuksia, jotka saavat ihokarvat nousemaan pystyyn. Loppu on minulla muistissa ja se tulee olemaan aika hyytävä.
 
Ylös