Kehu kirjaa / löydä luettavaa

Täytyy puffata, kun vanha roolipelikaveri JRR... eiku JP Tanninen on tuottanut Saarimaan saaga -nimisestä fantasiaeepoksestaan ensimmäisen osan, joka kantaa nimeä Siunattu Kirous.

Rajakatse -sivusto arvioitsi teoksen paremmin kuin itse osaan, tyydyn vain toteamaan että kovasti on työ tekijänsä näköinen ja aivan positiivisessa mielessä. Sananlaskut ja puujalkavitsit aiheuttivat välillä hörähdyksiä, välillä kirahduksia, mutta tylsiä ne eivät olleet. Kilmister -bardi toi mieleen Jukan vanhan AD&D -bardin, jolle lankesi nimeksi Hetfield. :grin: Ja seikkailumme Keski-Maassa näyttävät myös jättäneen jälkensä herra kirjailijan luovaan alitajuntaan.

Uskallan suositella teinifantasian ystäville ikään katsomatta. Kielenkäyttö on siistiä ja vaikka vedenpaisumuksia, orjuutuksia, uskonnollisia vainoja jne tapahtuukin, verisiin ja visvaisiin yksityiskohtiin ei mennä vaan ne jäävät kameran ulkopuolelle. Aikajana tosin jäi itselläni vähän hämäräksi, kuinka kauan maailmaa järisyttäneestä vedenpaisumuksesta olikaan. Ehkä luin sen kohdan huolimattomasti.
 
Kun nyt päästiin roolipelikavereiden fantasiakirjoihin, niin Praedor-pelinjohtajani ja Harn-pelaajani Erkka Leppänen (joka omistaa myös Vaskikirjat -spefikustantamon), kirjoitti vuonna 2016 Praedor-novellikokoelman Kirotun maan ritari. Kun laatu merkkaa, lue Erkkaa. Praedor puolestaan on Suomen suurin fantasiabrändi, ellet sitä tiennyt. Ensiksi kannattaa varmaan lukea kaiken pohjana olevat Petri Hiltusen alkuperäiset Praedor-sarjakuvat, mutta kyllä sitä kirjallisuuttakin kelpaa lukea ja ennen kaikkea ostaa. Praedor.net on hyvä keskuspaikka selvittää, mitä kaikkea voikaan hankkia pieniin karvaisiin kätösiinsä.
 
Jin Yong: Soturin oppivuodet, 1. osa sarjasta Kotkasoturien taru.

"Kiinan Tolkien." – Vanessa Thorpe, Guardian

Just joo. Jos Wishistä voisi tilata Tolkienia, niin saisi tätä. Kirjan juoni tuntuu ontuvalta tekosyyltä nivoa taistelukohtauksia yhteen. Minulla olisi ollut suuria vaikeuksia saada sitä luettua, ellei eräpäivä olisi hengittänyt niskaan: sarja on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että ensimmäinen osa siirtyy varaajalta heti seuraavalle. Kuvaavaa on, että seuraava osa kököttää rauhassa kirjaston hyllyssä. Pitäähän sekin lukea siltä varalta, että olen tehnyt hätäisiä johtopäätöksiä. Itse taistelukohtaukset ovat ihan jännittäviä ja luettavia, kuten myös eri tekniikoiden mestarien taidonnäytteet toinen toistaan mahdottomammista suorituksista. Fysiikan lait? Mind over matter, bro!
 
Katkaisen fantasiakirjojen putken ja sivistän teitä ehdotuksella, joka vaatii hyvää englannin taitoa, mutta on helposti saatavilla: Cosette Faust Newton, Stith Thompson: Old English Poems vuodelta 1918.

Tämä on mitallinen (!) käännös tunnetuimmista muinaisenglantilaisista runoista nykyenglanniksi - tai ainakin sadan vuoden takaiseksi englanniksi. Käännöksen kieli on minusta sekä kaunista että sujuvaa - jopa helppolukuista ainakin sen jälkeen kun on selviytynyt (ja pitänyt) Tolkienin runoeepoksista. Tässä on myös sopivasti selityksiä, jotta runoista saa enemmän irti; tosin en tiedä, miten ajantaisisia ne olisivat nykytutkijoiden mielestä. Kirja on kokoelma lyhyempiä runoja, joten erityisesti Béowulf puuttuu, mutta toisaalta tästä voi siksi nautiskella hitaasti vain yksi runo eli muutama sivu kerrallaan. Bonuksena mukana on muutama muinainen arvoitus (odotin löytäväni jonkin Hobitti-yhteyden, mutta en ainakaan huomannut).

En tiedä, lukiko itse Tolkien koskaan juuri tätä käännöstä: kaipa se on mahdollista, vaikka tämä onkin amerikkalaisten kääntämä. Alkukielellä Tolkien lienee tietenkin lukenut nämä kaikki, ja toki lainannutkin niitä teoksissaan.

Ja saatavuus? Tämä löytyy verkosta kahdestakin paikasta: Internet Archivesta skannattuna "näköispainoksena" ja Project Gutenbergista web-sivuna tai e-kirjana. Itse pidin näköispainoksesta enemmän, koska selitykset olivat kätevästi samoilla sivuilla.
 
Josh Malerman: Lintuhäkki. Tulipa hotkaistua suorastaan yhtenä suupalana. Eikä piiiitkäään aikaan ole mikään kirja ollut yhtä piinaava ja aiheuttanut tässä määrin sydämentykytyksiä! Iso plussa myös siitä, ettei lopussa tullut pelkäämääni lässähdystä.
 
Lohikäärmeeksi minulta kesti todella pitkään kirjan olemassaolon oppimisen jälkeen lukea Marie Brennanin teos A Natural History of Dragons. Se on ensimmäinen osa sarjassa A Memoir by Lady Trent. Jossain luin sarjasta kuvailun "kuin Downton Abbey, mutta lohikäärmeillä". Sarja kertoo siis naisesta, joka vastoin yhteiskunnan normeja valitsee elämäntiekseen tieteen ja nimenomaan lohikäärmeiden tutkimisen. Pidin kirjasta, koska
  • muistelmatyylinen kerronta ja viittaukset meidän maailmamme lukijoille tuntemattomaan tulevaisuuteen ovat herkullista luettavaa
  • kirjassa ei kuvata romansseja tai seksiä (koska plääh en jaksa semmoista ja aina niitä on)
  • fantasiaksi kirjassa on hyvin vähän mahtipohtista rytinää.
TL;DR: Kehun kirjaa.

Nyt olen lukenut koko sarjan (spin-off-romaania lukuun ottamatta) ja suosittelen edelleen suuresti! Ehdottomasti pääsi lempisarjoihini. Aivan huikean kutkuttava tarina lohikäärmeiden etsimisestä, tutkimisesta ja ymmärtämisestä. On jännitystä ja mysteerejä ja huumoriakin, ihastuttava kerrontatyyli, henkilökavalkadissa edustettuna seksuaalisuuden ja sukupuolten kirjoa, yhteiskunnan odotuksia vastaan taistelua, monien kulttuurien ja kielten kohtaamisia... Ja lohikäärmeitä!!
Lukekaa ja liittykää kanssani fanikerhoon!
 
Luen parhaillani Becky Chambersin uusinta scifikirjaa The Galaxy, and the Ground Within, ja suosittelen jo tässä vaiheessa, vaikka olen vasta sivulla 74. Tämä edustaa selkeästi samaa korkealaatuista juonenpunontaa, hahmonkuvausta ja maailmankaikkeudenluontia kuin Chambersin aiemmatkin kirjat, joista jokainen on kuulunut siihen fiktiokirjallisuustyyppiin jota on vaikea laskea käsistään kesken tarinan.

Itse asiassa suosittelen Chambersin koko The Wayfarers -sarjaa, johon kuuluu tämän uusimman myötä jo neljä kirjaa. Niistä ensimmäinen on nimeltään The Long Way to a Small, Angry Planet, mutta koska kirjojen tarinat liittyvät toisiinsa vain hyvin löyhästi, ne voi mielestäni lukea missä järjestyksessä tahansa. Kirjojen mukana pääsee tutustumaan elämään ja eri eliömuotoihin - mukaan lukien kehittyneet tekoälyt - niin erilaisilla planeetoilla, avaruusarkkiyhteiskunnassa, tutkimusaluksella kuin "tietyökoneella" eli avaruuteen madonreikiä rakentavalla aluksellakin. Uskottavan maailmankaikkeudenkuvauksen lisäksi näiden kirjojen erityinen vahvuus minun silmissäni on eri lajien sosiaalisen kanssakäymisen kuvaus, joka onkin yleensä niiden keskiössä.
 
Kiitos @Dracaena vinkistä, olen täten virallisesti liittynyt Marie Brennanin (tai ainakin hänen Memoirs of Lady Trent -sarjansa) faneihin ja näin sarjan kolmannen kirjan juuri loppuun lukeneena ja neljättä kärsimättömästi kirjastosta odottavana yhdyn täydestä sydämestäni suositukseen. Pidin varsinkin tästä viimeksi lukemastani osasta, jossa lohikäärmeiden tutkimuksen lisäksi myös arkeologia astui kuvioihin mukaan ja tapahtumat sijoittuivat meidän maailmamme Tyynenmeren saaria vastaavaan paikkaan.
 
Ilokseni voin kertoa, että arkeologia on tullut sarjaan jäädäkseen!

Ajattelin tässä juuri, että pitäisi ehkä hommata se sarjan spin-off-jatko-osa. Ja ehkä muutenkin lukea lisää Brennania.
 
Luin juuri loppuun Aleksi Peuran kirjan Uskon ritarit - Ristiretkien historiaa, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jota aihepiiri vähänkin kiinnostaa. Tämä on hyvin viihdyttävästi kirjoitettu populaariteos, sivujakin vain 243, joten lukeminen on helppoa. Silti kirjassa on paljon tiukkaa asiaa ihan sen seikan pohdinnasta lähtien, että kaikkia ihmisten ikinä käymiä sotia on yleensä perusteltu jollain ideologialla, oli se sitten uskonto, vapaus, demokratia, sukulaiskansojen puolustus tai joku muu, vaikka käytännössä niissä on yleensä aina kyse maan valtaamisesta ja maasta saatavien resurssien ottamisesta omaan käyttöön.
 
Piia Leino on kirjoittanut kolme tulevaisuuden Suomeen sijoittuvaa romaania, jotka ainakin minun mielestäni ovat toinen toistaan parempia. Ensimmäinen näistä on "Taivas", toinen "Yliaika" ja uusin, jonka olen nyt lukenut parissa päivässä, koska se on niin koukuttava, "Lakipiste". Kyseessä ei ole sarja/trilogia, vaan jokainen kirja on oma itsenäinen kokonaisuutensa. Kertomukset, varsinkin kaksi viimeisintä,ovat hyvin uskottavia kuvauksia lähitulevaisuudesta ja uskottavuutensa vuoksi ajoittain myös jonkin verran (ei onneksi liian) ahdistavia.

Kirjailija on muuten selvästi Tolkieninsa lukenut ;-)
 
Luen parhaillani Sakari Silvolan kirjaa Nukkumatin kylmä sota, ja suosittelen sitä täydestä sydämestäni. Se on sekä hauska että mielenkiintoinen, todella kattavaan pohjatyöhön perustuva katsaus Suomenkin televisiosta tutun unihiekkaa heittelevän pikkumiehen taustoihin niin kansanperinteen kuin politiikankin puolella ja kertoo samalla myös Suomen ja DDR:n suhteista. Toki kirjalla on varmaan ihan oma viehätyksensä omalle 70 - 80-luvuilla lapsuuttaan eläneelle ikäluokalleni, meistä kun iso osa on kasvanut Nukkumatin kanssa ja ihan itäsaksalaislasten tavoin miettinyt jännityksellä samaa jokailtaista tärkeää kysymystä: "Womit kommt er heute", millä kulkupelillä Nukkumatti tänään tulee?
 
Kulkupeliä enemmän minua askarrutti se, mitä cembalomaista soitinta oli tunnarin alussa soitettu ennen huilumaista pääteemaa.
 
Kehun John Christopherin Tripodien aika -trilogian kirjoja. Kevyttä nuorisoscifiä. Nöösipoikana tykkäsin siitä kovasti, vaikka harmittelinkin tarinan aukkoja. Willin koulutuksesta vastarintaliikkeessä olisin halunnut lukea enemmänkin.

En tiennyt, että John Christopher oli kirjoittanut esiosan trilogialle vuonna 1988 nimeltään When the Tripods Came. Se julkaistiin 20 vuotta trilogian kolmannen osan julkaisun jälkeen. Toissapäivänä tuli sata vuotta Christopherin (oikea nimi Sam Youd) syntymästä ja helmikuussa kymmenen vuotta hänen kuolemastaan.

Ostin, latasin ja luin kirjan. Tekisi mieli kehua sitä näin merkkivuonna, mutta se oli aika meh. Ei alkuperäisen trilogian veroinen. Vain yksi katastrofikertomus muiden joukossa. Ei siis ihme, ettei siitä ole juuri kohkattu. Vain faneille.
 
Kuinka ihmeessä minulta on jäänyt Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia väliin!? No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tätä voi kuvata yhdellä sanalla: huikea! Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille scifin ja outouden ystäville.
 
Sergei Lukjanenko - Yöpartio
.....
vähän arvelutti, koska en tykkää kauhusta, mutta ilmeisesti kauhun määritelmään riittää, että tarinassa on vampyyreja ja ihmissusia... Omaperäinen kyllä, kutkuttava, koukuttava.

Allekirjoitan tämän kaiken. Kirjasarja mainittiin vähän aikaa sitten jossain keskustelussa sellaiseen sävyyn, joka sai minut kiinnostumaan - ehkä osittain sen takia, että kuvaus toi vähän mieleen Ben Aaronovitchin kirjan Rivers of London, josta pidin hyvin paljon. Kirjastosta opuksen noukkiessani olin yllättynyt ja vähän pettynytkin, kun kannessa sanottiinkin sen olevan kauhufantasiaa, koska minäkään en ole pätkääkään kauhun ystävä. Mutta ei kirja mitään kauhua ole vaan ihan vain fantasiaa, ellei nyt sitten aleta väittää, että esimerkiksi Noiturit tai Discworld ovat myös kauhufantasiaa, koska niissäkin on epäkuolleita hahmoja, noitia, kirouksia ja ties mitä "kauhuelementtejä".

Luen vasta sarjan ensimmäistä kirjaa, mutta se on jo ehtinyt syyllistyä minun valvottamiseeni aivan liian myöhään (ajattelin vain ennen nukkumaan ryhtymistä vähän vilkaista, millainen se oikein on ja haluanko ollenkaan lukea sitä) ja sai minut jopa pitkästä aikaa ottamaan luettavaa mukaan työpaikalle, koska en raatsinut erota siitä aamulla töihin lähtiessä. Haaveilen jo, että ehkä jonain päivänä (varmaan kyllä vasta joskus sitten kun olen tosi vanha) osaan venäjää niin hyvin, että voin lukea sarjan alkukielelläkin.
 
En ole useaan kuukauteen lukenut kirjaa. Viime vuoden lopulla taisin muutaman kirjan lukaista. Nyt minua odottaa kirjastossa varaus Matkantekijäsarjan viimeisimmistä kirjoista (Outlander). Diana Gabaldon: Kertokaa se mehiläisille osa 1. En käsitä miksi en ole näitä viimeisiä aikaisemmin ottanut lukulistalleni, mutta ehkä nyt on hyvä aika lukaista viimeiset. Pääsin vähän tunnelmaan takaisin kun katsoin viimeisimmän tuotantokauden mitä oli tarjolla katsottavaksi. Juonen kannalta sarjan katsomisen ja nyt lainattavan kirjan väliin jää yksi kirja/kausi mutta kyllä juoni vielä muistissa on.
 
Ylös