Kehu kirjaa / löydä luettavaa

Jos olet vähänkin kiinnostunut aiheesta, niin kannattaa lukea kirja: Perheenisä Osama bin Laden vaimon ja pojan silmin.

Kirjan on kirjoittanut Jean Sasson, Osaman ensimmäisen vaimon Najwan ja neljännen pojan Omarin haastatteluihin perustuen. Kirja avaa silmät esimerkiksi heidän uskonnolleen ja mm. Osama bin Ladenin hirmuteot voi nähdä tämän jälkeen hieman eri valossa..

Normaalisti en lue tämän tyyppistä kirjallisuutta, mutta koska minä jaksoin lukea kirjan läpi, vieläpä nopeasti ja tämän jälkeen paasata siitä tuttavilleni muutaman viikon, niin siitä voi jo päätellä paljon! ;) Kirja pistää ajattelemaan maailman menoa ja koskettaa syvältä. Suosittelen!
 
Tätäkin on todennäköisesti jo aikaisemmin tässä ketjussa suositeltu mutta en lähtenyt nyt koko ketjua selaamaan jotta löytäisin varmistuksen, laiska minä.

Bernard Cornwell: Talvikuningas. Hieno kirja. Todella koukuttava. Kertoo siis kuningas Arthurista ja siitä kuinka rakkaus Guinevereen syöksee koko kuningaskunnan sotaan, yllättäen. Kirja ei kuitenkaan omasta mielestäni ollut aivan tyypillinen kuvaus kuningas Arthurista vaan siinä oli oma twistinsä. Kirjassa käsitellään aikaa ennen Arthurin kuninkaaksituloa ja sitä kertoo eräs Arthurin ritareista. Jos siis Arthurin taru kiinnostaa, suosittelen lämpimästi.

Jatko-osia ei ole valitettavasti suomennettu, mutta suunnitelmissa on ehdottomasti lukea ne englanniksi. Heti kun vain saisi aikaa jostain taiottua sillä mistään lyhyistä ja kevyistä kirjoista ei ole kyse.
 
Nenyahin viestistä tuli mieleen Cornwellin toinen hieno trilogia The Grail Quest, johon kuuluvat kirjat Harlequin, Vagabond ja Heretic. Nenyahin termiä lainaten tässä graalin etsintäretkessä on ihan oma twistinsä, kun tapahtumat kietoutuvat satavuotisen sodan taisteluihin. Cornwell hallitsee paitsi tarinankerronnan myös sotahistorian, niin elävästi ja välillä inhottavankin realistisesti tapahtumat on kirjoissa kuvattu.
 
Olen lukenut Cornwellin Sharpe-kirjoja ensimmäisestä teoksesta lähtien ja ne ovat vaikuttaneet jonkin verran puisevilta (ei enttimäisen myönteisessä hengessä). Liikaa historiaa draaman kustannuksella. Pitää tuota Talvikuningasta sitten kokeilla, vaikka sitä lukiessa päässä soisikin kaiken aikaa CMX.

Kehunpa tässä samalla verkkokirjaa Kissan kuolema, josta on tehty tv-sovituskin. Koulukodissa melskaa Sika, nuorten raiskaaja ja hyväksikäyttäjä, pelätty hahmo, jota vastaan nuorilla ei ole aseita.
 
Cornwell on kirjoittanut mainion kirjasarjan myös siitä ajasta, kun tanskalaiset viikingit yrittivät vallata muinaista englantia anglosakseilta 800-luvun lopulla. Sarjassa on kuusi osaa joista on suomennettu jo viisi ensimmäistä kirjaa. Niissä ei ole aivan niin mystinen tai fantasiamainen meininki kuin Talvikuninkaassa, mutta itse tykkäsin tosi paljon.
Kyseisen ajanjakson ja varsinkin taistelukohtausten kuvaus vaikutti tosi realistiselta ja ja oli välillä jännää miettiä miten pelottavalta olisi varmaan itsestäkin tuntunut vaikka seistessä keskellä kilpimuuria, kun vastapuolen väki on lähestymässä jo metrien päässä.

Viimeinen kuningaskunta
Kalpea ratsastaja
Pohjoisen valtiaat
Miekkojen laulu
Palava maa

Päähenkilönä on lapsena viikinkien vangiksi joutunut anglosaksiaatelisen poika, joka kasvaa sarjan edetessä kuuluisaksi soturiksi mutta ei osaa aina oikein päättää kummalla puolella haluaisi mieluummin taistella. Tarina seuraa läheisesti myös Alfred Suuren vaiheita nuoresta sairaalloisesta prinssistä voimakkaaksi hallitsijaksi.
 
Hei, noitahan löytyy paikallisesta kirjastosta! Mitäs jos pistetään lukupiiri pystyyn? Jokainen voisi alustaa useamman luvun kerralla, jotta lukeminen ei olisi niin nykäyksittäistä. Täällä ensimmäinen kirja on lainassa ja eräpäivä on 4.4. Jos laitan varauksen, niin noihin aikoihin saan kirjan käsiini. Aloitetaanko urakka turvallisesti pässiäisen jälkeen eli maanantaina 16.4. viikolla 16?
 
Kuulostaa hyvältä. Saisin vähän potkua pahasti aikataulusta jäljessä laahaavaan "sata kirjaa vuonna 2012" -projektiinkin. Laitoin sarjan ensimmäisen kirjan jo varaukseen, niin tuleepahan luettua, vaikkei lukupiiriä lopulta saataisikaan pystyyn.
 
Niin minäkin ja kyllähän se saadaan pystyyn, jollei muuten niin sitten smial Juhlapuun projektina. Osta tie, FreakyMiken kannattaisi harkita Juhlapuuhun liittymistä (ja muidenkin).
 
Centaurea sanoi:
Yhdysvaltalaisen Patrick Rothfussin vuonna 2007 ilmestynyt ja 2010 suomennettu teos Tuulen nimi (suomentaja Satu Hlinovsky) on mielenkiintoinen, tyylikäs ja kiehtova seikkailufantasia, jota lukee mielikseen. Ainoa puute on, että 649-sivuinen kirja on aivan liian lyhyt. Onneksi tarinalle on tulossa jatkoa, sillä teos on tulevan Kuninkaansurmaajan kronikan (trilogia) ensimmäinen osa.

Nyt täytyy kyllä kompata Centaurean arviota kirjasta ihan täysin, luin kirjan erään puolitutun suosituksesta ja kylläpä oli virkistävää lukea noin mukaansatempaavaa fantasiaa pitkästä aikaa! Itse luin ekan kirjan englanniksi ja tietääkseni toistakaan osaa ei ole vielä suomennettu. Kirjakaupoista englanninkielistä teosta ei kovin helposti tunnu löytyvän eikä myöskään kirjastosta, joten pitänee tilata Amazonista. Koukutti ainakin minut tehokkaasti, ja huomaan miettiväni melko usein kirjan tapahtumia ja sitä mitä siinä tuleekaan tapahtumaan seuraavaksi. Luin ekan osan loppuun jo pari viikkoa sitten, mutta yhä vaan kummittelee mielessä. :) Suosittelen lämpimästi fantasian ystäville!
 
Rothfussin kirjan toinen osa "The Wise Man's Fear" ilmestyi jo viime vuoden kevätpuolella ja nyt se on saatavilla myös pokkarina kotimaisistakin Nettikirjakuapoista (AdLibris, BookPlus), mutta Amazonissa se taitaa olla edullisempi. Ostin kirjan jo viime vuoden toukokuussa, mutta en ehtinyt aloittaa lukemista, kun esikoinen kotona käydessään bongasi sen hyllystä, lainasi ja palautti vasta pari viikkoa sitten. Hänestä kirja oli vähintään yhtä hyvä kuin "Tuulen nimi".

Ennakkotietojen mukaan "The Wise Man's Fearin" suomennos julkaistaan ensi vuoden alkupuolella, joten jos sitä ei malta odotella, niin kirja kannattaa lukea alkuperäiskielellä.

Ei kai Joe Abercrombien kirjaa "Ase itse" ("The Blade Itself") ole vielä kehuttu/suositeltu? Aikaisemmin kehumaani "Tuulen nimeä" särmikkäämpi ja rajumpi fantasiakirja, jossa mukana aimo annos häijyä ja kuivakkaa (mustaa) huumoria. Kirjan henkilöistä pidin erityisen paljon inkvisiittori Gloktasta, joka on entinen sotasankari ja nykyinen raajarikko kiduttaja...

"Ase itse" on ensimmäinen osa "Ensimmäinen laki" -sarjasta, jonka kaksi muuta osaa ("Before They Are Hanged" ja "Last Argument of Kings") ovat jo ilmestyneet ja toisen osan suomennos pitäisi julkaista kuluvan vuoden loppupuolella.
 
Kun näin kirjakaupassa Orson Scott Cardin Mithermages-sarjan ensimmäisen osan, The Lost Gaten, tuumin itsekseni: "Mikä yllätys, Cardilta kirja jossa nuorella pojalla on epätavallisia voimia." Kirjan asetelma tosiaan tuntui toistavan Cardille ominaista reseptiä. Lainasin kirjan silti, koska en nähnyt hyllyssä jatko-osaa The Shadow Sagalle. Olisi kai pitänyt katsoa tarkemmin, sillä Shadows in Flight oli jo ilmestynyt ja olin SF Bokhandelnissa Tukholman vanhassa kaupungissa. Toisaalta olisin varmaan jättänyt nuukuuksissani The Lost Gaten ostamatta, mikä olisi ollut virhe, sillä kyseessä on varsin kiehtova kirja. Siinä selitetään antiikin jumalmyytit näppärästi siten, että kyseessä oli todellisia ihmisiä, kaukaiselta planeetalta tänne taikavoimin siirtyneitä velhoja. He olivat niin voimakkaita, että meikäläisistä he tuntuivat jumalilta. Sittemmin he ovat vaipuneet unholaan, koska taikavoimia suuresti kasvattava yhteys kotiplaneetalle katkaistiin, eikä kukaan porttivelho ole pystynyt luomaan uutta yhteyttä. Itse asiassa jumalperheet ovat sopineet keskenään, että sotien välttämiseksi kaikki porttitaikuuden merkkejä osoittavat lapset surmataan välittömästi. Eikös kirjan päähenkilö, Danny North (hänen sukunsa jäsenet tunnettiin aiemmin aasoina ja vaaneina), ala yllätyksekseen osoittaa sellaisia merkkejä, vaikka hän on luullut olevansa taikoihin kykenemätön luonnonoikku. Kiva kun oma perhe on raahaamassa hautuumaalle...
 
Sergei Lukjanenko - Yöpartio
Lukjanenkon kirjasarjan markkinointi sillä, että hänen kirjansa ovat Venäjällä suositumpia kuin TSH tai Harry Potterit, herätti kiinnostukseni, ja tykästyin ja jäin koukkuun. Esittelyteksti "Yöpartio on omaperäinen sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Huikeat ja mielikuvitusta ruokkivat tapahtumat sijoittuvat Moskovaan." vähän arvelutti, koska en tykkää kauhusta, mutta ilmeisesti kauhun määritelmään riittää, että tarinassa on vampyyreja ja ihmissusia... Omaperäinen kyllä, kutkuttava, koukuttava. Suomeksi ilmestynyt vasta ensimmäinen osa, mutta sarjan kolme seuraavaa osaa löytyvät ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista. Viimeisen osan ilmestymistä odotellen.
 
Onkohan Suzanne Collinsin Nälkäpeliä jo kehuttu? Hyvä kirja, vaikka vähän raaka ja sadistinen.
 
Minä löysin vähän aikaa sitten Juliet Marillierin. Nimi oli tuttu jostain ja taisin kuvitella etten pitäisi hänen kirjoistaan mutta kun kirjastossa sattui olemaan muutama kirja palatushyllyssä niin kokeilin. Enkä ole pitkään aikaan innostunut kenestäkään kirjailijasta näin paljon. Hän kirjoittaa historiallista fantasiaa, ainakin muinaisesta Irlannista, viikingeistä ja pikteistä.

Hän on kirjoittanut pari eri sarjaa, Sevenwaters on niistä tunnetuin ja laajin, tällä hetkellä kirjoja on viisi. En ole erityisen kiinnostunut kelttiläisestä mytologiasta mutta ihastuin tuohon sarjaan ja sen maailmaan. Erityisesti pidän siitä että vaikka tietty tarina jatkuukin kirjasta toiseen niin jokainen kirja on oma itsenäinen tarinansa joka tulee päätökseen kirjan aikana, olen aika tavalla kyllästynyt sarjoihin. Kirjat ovat myös hyvin romanttisia, kaikissa tähän asti lukemissani suuri osa tarinaa on ollut sankarittaren rakkaustarina. Olen etsinyt hyvää romanttista fantasiaa pitkään mutta se on ollut vaikeaa, Marillierin kirjat ovat ehkä parasta mitä olen siinä lajissa lukenut. Minusta ne toimivat myös hyvin fantasiana, jos ei välitä romantiikasta yhtä paljon.
 
Lieköhän Glen Cookia vielä mainittu? Ainakaan haulla en löytänyt. Hän on ruman ja raa'an fantasian mestari, jota ei valitettavasti ole vielä suomennettu. Itse olen tutustunut lähinnä kahteen häneen kirjasarjoistaan:

Black Company kertoo samannimisestä palkkasoturijoukosta, joka on viimeinen Khatovarin vapaista komppanioista jotka aikoinaan lähtivät maailmalle kylvämään tuhoa ja pelkoa. Kertojana toimii komppanian kulloinenkin historioitsija; virka joka on ollut olemassa aina komppanian alusta saakka. Hänen tehtävään on paitsi kirjoittaa muistiin kaikki mitä tapahtuu, myös lukea miehille historiaa ja muistuttaa heitä siitä, ketä he ovat, ja mistä he ovat tulossa.
Paitsi että kukaan ei enää tiedä. Vuosisatojen ja lukuisten koettelemusten saatossa iso osa historiallisia tekstejä on hävinnyt. Mikä ja missä on Khatovar? Mitä tapahtui muille komppanioille? Kukaan ei tiedä, joten Musta Komppania ajelehtii ympäri maailmaa, palvellen ketä tahansa jolla on varaa maksaa.
Nämä ovat julmia miehiä, rumia ja karuja. Olisivat melkein liian ilkeitä jonkin kiltimmän fantasiamaailman pahiksiksi. Minä huomasin kuitenkin pitäväni hahmoista. Ja vuosikymmeniä kestävän juonen aikana he ehtivät muuttua ja kasvaa. Monet tietysti kuolevat, tai lähtevät joukosta. Mukaan tulee uusia.

Kerronnan sävy on enimmäkseen myös tosi karua, etenkin fantasian värikkyyteen tottuneille. Kertojahenkilöitä ei kiinnosta kuvailla kaupunkien arkkitehtuuria, purojen solinaa, neitojen silkkihameiden havinaa. Kuitenkin kerronnassa on omanlaistaan värikkyyttä, sellaista kyynistä ja pahantuulista. The road was one of those wonders that turns to mud hip deep if somebody spits on it.
Huumoriakin on, mutta se on yhtä lailla sangen hymytöntä ja tummasävyistä. Ei miellytä kaikkia.

Suosittelen... en oikein tiedä kenelle uskaltaisi. :D Synkän fantasian ystäville.

Cook on kirjoittanut paljon muutakin, seuraavaksi vähän hyväntuulisempaan sarjaan, nimittäin:

Garrett P.I.

Yksityisetsiväjännitystä fantasiamaailmassa. Edelleen hieman synkähköä ja kyynistä, mutta huomattavasti värikkäämpää ja riemukkaampaa kuin kuin Black Company.
Kertojahenkilö Garrett on yksityisetsivä TunFairessa, vuosisatoja kestäneen sodan kourissa kärvistelevässä kaupunkivaltiossa, jonka hän kuvailee sisältävän monta kaupunkia päällekkäin. Ihmiset, kääpiöt, haltiat, keijut, peikot, jättiläiset, rottaihmiset, sekä näiden kaikkien monimuotoiset sekasikiöt muodostavat monia päällekkäisiä kulttuureja jotka jotenkuten kykenevät asuttamaan samoja katuja tappamatta toisiaan aivan kaiken aikaa.

Garrett juo olutta, yrittää iskeä naisia vaihtelevalla menestyksellä, juo vähän lisää olutta, ja yrittää vältellä töitä mahdollisimman paljon, mutta joutuu aina ennemmin tai myöhemmin vedetyksi mukaan johonkin seikkailuun. Luvassa paljon hämäriä hahmoja, oluen juomista, häveliäästi kuvailtua seksiä, vielä vähän oluen juomista, ja vaarallisia tilanteita. Kuvattuna Garrettin omalaatuisella kertojatyylillä, jota ei voi oikein kuvailla ja jota olisi lähes mahdoton suomentaa, niin omalaatuisen värikästä se on.

Kirjat ovat melko lyhyitä, tehokas lukija kuluttaa yhden seikkailun viikossa, tehokkaampi jo parissa illassa. Meno on enimmäkseen melko viihteellistä, mutta välillä ajaudutaan raskasmielisille vesille. Miljöönä on kuitenkin sotiva kaupunki, jonka kaikki aikuiset miesasukkaat ovat sotaveteraaneja.

Nobody who wasn’t down there will ever really understand. Not even those who shook our hands when we left. Not even those who welcomed us back with mighty hugs and no conception whatsoever what it was like to sit there watching the life bleed out of a man whose throat you’d cut so you could go on, undetected, to murder some other poor boy whose bad luck had placed him in your path at the wrongest time possible in the entire history of the human species. So that someday, somewhere far away, some woman would cry because she no longer had a son.
 
Eilen satuin kirjastoon (kaikki maakunnan kirjastot ovat kiinni kuukauden, kääk!) ja löysin sieltä Erin Morgensternin uutuuskirjan Yösirkus. Aluksi suhtauduin kirjaan vähän nihkeästi mutta hitsi vie, se on todella hyvä!

Fantasiakirja sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen ja kertoo kiertävästä sirkuksesta, joka ilmestyy varoittamatta eri paikkakunnille ja on auki auringonlaskusta auringonnousuun asti. Päähenkilönä ovat sirkuksen kaksi taikuria, jotka pelaavat keskenään peliä jossa vain yksi jää henkiin. Lisäksi molemmat on sidottu ikuisesti peliin eikä siitä pääse pois. Jottei kaikki ole aivan yksikertaista, nämä kaksi taikuria rakastuvat keskenään tietämättä pelin säännöistä.

Vaikken ole vielä päässyt loppuun asti, niin kirja on mukaansatempaava. Kerronta on taidokasta ja rikasta. Pidän myös erityisesti wanhan ajan sirkus-teemasta. Suosittelen!
 
Kukaan ei ole oletettavasti kehunut David ja Leigh Eddingsin kirjaa Althalus: matka maailman ääriin. Kerrassaan ihastuttava fantasiakirja kertoo Althalus-nimisestä varkaasta, joka on loistava puhuja ja onnettaren lempilapsi. Yht'äkkiä hänen onnensa kuitenkin kääntyy ja epätoivoisena hän suostuu Ghend-nimisen muukalaisen tarjoukseen varastaa kirja Talosta maailman äärellä. Hän kuitenkiin jää jumiin kahdeksi ja puoleksi vuosituhanneksi Taloon puhuvan kissan kanssa, jonka hän nimeää Smaragdiksi, ja joka opettaa Althalusta käyttämään Kirjaa (=magiaa). Ilmenee myös, että Smarre onkin oikeasti jumalatar Dweia ja Ghend on tämän pahan veljen, Daevan, palvelija. Yhdessä Smarren kanssa Althalus lähtee pestaamaan joukkiota estääkseen Daevaa tuhoamasta maailmaa.
Kirjassa on runsaasti huumoria ja auttoipa se bilsan kokeessakin. Pakko myöntää, että en ole sitten Tarun ensi lukemisen jälkeen ollut näin innoissani kirjasta. Kaiken huipuksi sivujakin on suunnilleen saman verran, joten lukeminen ei heti lopukkaan. Varokaa, hobitit, sillä Althalus hengittää jo niskaanne.
 
Centaurea sanoi:
Ei kai Joe Abercrombien kirjaa "Ase itse" ("The Blade Itself") ole vielä kehuttu/suositeltu? Aikaisemmin kehumaani "Tuulen nimeä" särmikkäämpi ja rajumpi fantasiakirja, jossa mukana aimo annos häijyä ja kuivakkaa (mustaa) huumoria. Kirjan henkilöistä pidin erityisen paljon inkvisiittori Gloktasta, joka on entinen sotasankari ja nykyinen raajarikko kiduttaja...

"Ase itse" on ensimmäinen osa "Ensimmäinen laki" -sarjasta, jonka kaksi muuta osaa ("Before They Are Hanged" ja "Last Argument of Kings") ovat jo ilmestyneet ja toisen osan suomennos pitäisi julkaista kuluvan vuoden loppupuolella.

Lääh! Tuo kirja on lojunut minulla hyllyssä (tai siis nurkassa tai lattialla tai sohvalla tai missä kirjani nyt yleensä pyörivätkään) jo kuukausia, ja vasta hiljattain sain sen aloitettua. Erittäin mukaansatempaava. Siitä puuttuu perusfantasian naaivius, mutta toiseenkaan ääripäähän eli otsa maassa laahaavaan synkkyyteen ei mennä, vaan meno on hilpeän raakaa.
Seuraavaan kirjatilaukseen täytyy ehdottomasti pistää jatko-osat ja myöskin samaan maailmaan sijoittuva Best Served Cold vaikuttaa kiehtovalta.

Scott Lynch muuten kenellekään tuttu nimi? Gentleman Bastards -sarjan kirjoittaja, josta kaksi osaa julkaistu ja ensimmäinen osa (Locke Lamoran valheet) suomennettu. Äärimmäisen mestarillinen kirjailija, tätä ei voi olla suosittelematta. Yksi omaperäisimpiä fantasiamaailmoja joita olen kohdannut, ja Lynchin kirjoitustapa on sellainen että kaikki värit ja elämä ja tuoksut ja maut heräävät henkiin. Etenkin kun kyse on ruoasta, sillä kirjailija on myös kokki ja sen huomaa...

*pyyhkii kuolan*

Päähenkilöt ovat varkaita ja huijareita. Eivät mitään varsinaisia hyviksiä, mutta eivät nyt erityisen inhottaviakaan. Tämä on vain niitä mukavia fantasiamaailmoja jossa ei ole hyvää ja pahaa, vaan hahmoja ajavat ihan uskottavat motiivit, kuten ahneus, kostonhimo, ja halu auttaa kaveria. En ole hyvä puhumaan juonesta spoilaamatta, joten sanon vain että jännitystä ja ovelia suunnitelmia riittää.
Suosittelen ehdottomasti lukemaan englanniksi mikäli kielipää vain taipuu. Suomennos on kyllä poikkeuksellisen hyvä, mutta alkukielellä kaikki on aina parempaa, ja sitten pääsee suoraan jatkamaan toiseen osaan joka on myös loistava. Ja kolmanteen, kun se joskus ensi vuoden puolella tulee... en kestä odottaa. o____o

Ylimääräisenä kirjavinkkinä vielä, reaalimaailmaan sijoittuvista ovelista roistoista on kirjoittanut Donald E. Westlake. Erinomaisia jännäreitä. Suosittelen lämpimästi, ja vaahtoan hänestäkin joku päivä kunhan innostun.
 
Olen yllätyksekseni kiinnostunut viime aikoina historiallisesta fantasiasta (ehkä täytyy etsiä käsiin nuo aiemmin kehutut Cornwellitkin).Se on tuntunut minusta aiemmin epäkiinnostavalta, erityisesti keltteihin liittyvät tarinat mutta tuon joku aika sitten mainitsemani Marillierin ansiosta olen alkanut kiinnostua muistakin. Yksi parhaista lukemistani (ehkä parhaista ikinä lukemistani fantasiakirjoista) on Guy Gavriel Kayn The Last Light of the Sun. Olen joskus lukenut Fionavarit ja Tiganat mutta tämä on aivan muuta. Olin joskus lukenut samaan maailmaan sijoittuvan Lions of Al-Rassan mutta sekään ei ollut aivan tämän kirjan kaltainen. Poikkeuksellisesti kiinnitin huomiota kauniiseen kieleen ja kirjan maailma on elävä, mukana ovat vähän kuin viikingit, anglo-saksit ja walesilaiset. Tarinaan liittyy kostoa ja vihollisuutta (kaikki ovat enemmän tai vähemmän sodassa toisiaan vastaan) ja perhesuhteita ja vähän romantiikkaa.

Taitaa mennä The Sarantine Mosaic ja muutakin Kayta lukulistalle.
 
Äitini osti iskälle syntymäpäivälahjaksi Tuomas Kyrön "Mielensäpahoittaja" äänikirjana. Sitä sitten kuuntelimme tässä kaksi edellistä päivää koko porukan voimin. Viimeinen levy neljästä jäi kuuntelematta, mutta sen verran mielenkiintoinen kirja oli kuunneltuna, että pitäähän tuo lainata ja lukea taikka sitten kuunnella loppuun. Hauskaa pikkuhuumoria monesta eri asiasta.
 
Ylös