Lieköhän Glen Cookia vielä mainittu? Ainakaan haulla en löytänyt. Hän on ruman ja raa'an fantasian mestari, jota ei valitettavasti ole vielä suomennettu. Itse olen tutustunut lähinnä kahteen häneen kirjasarjoistaan:
Black Company kertoo samannimisestä palkkasoturijoukosta, joka on viimeinen Khatovarin vapaista komppanioista jotka aikoinaan lähtivät maailmalle kylvämään tuhoa ja pelkoa. Kertojana toimii komppanian kulloinenkin historioitsija; virka joka on ollut olemassa aina komppanian alusta saakka. Hänen tehtävään on paitsi kirjoittaa muistiin kaikki mitä tapahtuu, myös lukea miehille historiaa ja muistuttaa heitä siitä, ketä he ovat, ja mistä he ovat tulossa.
Paitsi että kukaan ei enää tiedä. Vuosisatojen ja lukuisten koettelemusten saatossa iso osa historiallisia tekstejä on hävinnyt. Mikä ja missä on Khatovar? Mitä tapahtui muille komppanioille? Kukaan ei tiedä, joten Musta Komppania ajelehtii ympäri maailmaa, palvellen ketä tahansa jolla on varaa maksaa.
Nämä ovat julmia miehiä, rumia ja karuja. Olisivat melkein liian ilkeitä jonkin kiltimmän fantasiamaailman pahiksiksi. Minä huomasin kuitenkin pitäväni hahmoista. Ja vuosikymmeniä kestävän juonen aikana he ehtivät muuttua ja kasvaa. Monet tietysti kuolevat, tai lähtevät joukosta. Mukaan tulee uusia.
Kerronnan sävy on enimmäkseen myös tosi karua, etenkin fantasian värikkyyteen tottuneille. Kertojahenkilöitä ei kiinnosta kuvailla kaupunkien arkkitehtuuria, purojen solinaa, neitojen silkkihameiden havinaa. Kuitenkin kerronnassa on omanlaistaan värikkyyttä, sellaista kyynistä ja pahantuulista.
The road was one of those wonders that turns to mud hip deep if somebody spits on it.
Huumoriakin on, mutta se on yhtä lailla sangen hymytöntä ja tummasävyistä. Ei miellytä kaikkia.
Suosittelen... en oikein tiedä kenelle uskaltaisi.
Synkän fantasian ystäville.
Cook on kirjoittanut paljon muutakin, seuraavaksi vähän hyväntuulisempaan sarjaan, nimittäin:
Garrett P.I.
Yksityisetsiväjännitystä fantasiamaailmassa. Edelleen hieman synkähköä ja kyynistä, mutta huomattavasti värikkäämpää ja riemukkaampaa kuin kuin Black Company.
Kertojahenkilö Garrett on yksityisetsivä TunFairessa, vuosisatoja kestäneen sodan kourissa kärvistelevässä kaupunkivaltiossa, jonka hän kuvailee sisältävän monta kaupunkia päällekkäin. Ihmiset, kääpiöt, haltiat, keijut, peikot, jättiläiset, rottaihmiset, sekä näiden kaikkien monimuotoiset sekasikiöt muodostavat monia päällekkäisiä kulttuureja jotka jotenkuten kykenevät asuttamaan samoja katuja tappamatta toisiaan aivan kaiken aikaa.
Garrett juo olutta, yrittää iskeä naisia vaihtelevalla menestyksellä, juo vähän lisää olutta, ja yrittää vältellä töitä mahdollisimman paljon, mutta joutuu aina ennemmin tai myöhemmin vedetyksi mukaan johonkin seikkailuun. Luvassa paljon hämäriä hahmoja, oluen juomista, häveliäästi kuvailtua seksiä, vielä vähän oluen juomista, ja vaarallisia tilanteita. Kuvattuna Garrettin omalaatuisella kertojatyylillä, jota ei voi oikein kuvailla ja jota olisi lähes mahdoton suomentaa, niin omalaatuisen värikästä se on.
Kirjat ovat melko lyhyitä, tehokas lukija kuluttaa yhden seikkailun viikossa, tehokkaampi jo parissa illassa. Meno on enimmäkseen melko viihteellistä, mutta välillä ajaudutaan raskasmielisille vesille. Miljöönä on kuitenkin sotiva kaupunki, jonka kaikki aikuiset miesasukkaat ovat sotaveteraaneja.
Nobody who wasn’t down there will ever really understand. Not even those who shook our hands when we left. Not even those who welcomed us back with mighty hugs and no conception whatsoever what it was like to sit there watching the life bleed out of a man whose throat you’d cut so you could go on, undetected, to murder some other poor boy whose bad luck had placed him in your path at the wrongest time possible in the entire history of the human species. So that someday, somewhere far away, some woman would cry because she no longer had a son.