Kengät ja niiden hoitaminen

Jutun fysioterapeutilla on kyllä vakuuttavia perusteluita, joihin voin ainakin oman tietämykseni perusteella yhtyä. Tosin häntä vaivaa sama ongelma kuin monia muitakin fysioterapeutteja: innostutaan hirveästi jostain tietystä ismistä tai menetelmästä ja pidetään sitä ainoana totuutena ;) Minusta esimerkiksi väitteet, että kaupat ovat täynnä pelkästään kelvottomia kenkiä ja että lasten jalat saadaan sairastumaan väärillä (= tavallisilla) kengillä ovat aika yliampuvia.

Ortopedilta olisin kaivannut vähän enemmän perusteluita (voi olla, että toimittaja on jättänyt ne pois). Mistä hän siis tietää, että tietyn potilasryhmän kivut johtuvat tietynlaisista kengistä? Kantapääkipu on myös aika laaja käsite. Olisi mielenkiintoista tietää mikä vaiva tarkalleen ottaen on kyseessä. Ortopedin perusteluita koron tarpeelle en ymmärrä ollenkaan. Tasapohjaisilla kengillä askellus tulee automaattisesti enemmän päkiälle jalan asettuessa maahan tullessaan lähemmäs vartaloa. Korko ohjaa tekemään pidempiä askeleita, koska jalkaa "ei mahdu" tuomaan alas niin aikaisessa vaiheessa, ja tämän myötä tulee voimakkaampi kantaisku. Tällöin iskunvaimennusta varmaan tarvitaankin.

Itse en ihan hirveästi jaksa vaivata päätäni lasten kenkäasioilla. Ehdottomasti tärkeintä on riittävän suuri koko. Kiinnitän myös huomiota siihen, että pohja on suora ja ettei kantaa ole (ainakaan paljoa), ei myöskään kaaritukea tai muita muotoiluja. Ideaalikengässä varpailla on paljon tilaa levittyä. Perheen teini kulkisi pelkissä Vansin tennareissa ja ne ovatkin nähtävästi ihan ok kengät, jalkakipuja hän ei ole koskaan valittanut. Tosin kärki on turhan kapea, mutta onneksi pojalla on hyvin kapea jalka ja pitää vain olla tarkkana koon suhteen. Kuopus taas ei suostu käyttämään muita kuin lenkkareita; onneksi on yksi vakiomalli joka täyttää nuo kriteerini ja tilaan sitä samaa kenkää aina isomman koon.

Itse tykkään paljasjalkakengistä, koska ne nyt vaan ovat niin ihanat jalassa :) Kroonistunut rasitusvammani tuntuu sietävän niitä hyvin, kun taas perinteiset lenkkarit saivat jalan hurjan kipeäksi. Tosin eipä tuo vaikuta parantuvankaan vaikka millaisilla kengillä kävelisi.

Lisäys: ehkä jutun ortopedi tarkoitti Severin tautia, joka on suht yleinen kasvuun liittyvä vaiva (aktiivisilla) lapsilla. Ajatellaan, että ainakin osittain sen syynä on kova rasitus eli jatkuvat iskut, mikä puolestaan johtaa ajatukset siihen että (urheilu)kengissä olisi hyvä olla iskunvaimennusta.
 
Last edited:
Olen kokeillut paljasjalkakengistä Feelmaxeja, mutta minun kapealle lestilleni ne eivät käyneet. Suorastaan inhosin niitä jalan hölskyessä kengän sisällä. Samoin kävi myös Merrelin versioille.

Mutta FiveFingers on taas ehdottomasti minun juttuni! Juoksen niillä, käyn kuntosalilla, nousen vuorille ja käytän muun vain. Minulla oli alkavat vaivaisenluut, vaan eipä ole enää . Tällä hetkellä omistan 5 paria, joista vanhimmat alkavat olla 10 v paikkeilla.

Olen tällä hetkellä vuoristossa ja korkeimmalle vuorelle menin ja laitoin korkeavartiset vaelluskengät. Nekin vuosikausia käytetyt Haglöfsit. Tulos=rakot ja kipeät nilkat. Eilen vaihdoin taas 5F ja edes olemassaolevat rakot eivät vaivanneet.

Viikon päästä siirrytään vielä astetta korkeampaan vuoristoon ja olen pohtinut mitä teen... jos jaksaisi ottaa raskaat kengät aluksi kantoon ja kävelisi 5F:llä. Vaihtaisi vasta, kun polku käy todella kiviseksi. Kerron sitten miten kävi
 
Minä haluaisin käyttää FiveFingersejä, mutta en ole löytänyt sellaisia mitkä kävisivät minulle. Minulla on kohtalaisen lyhyet varpaat ja ne asettuvat niin että jos saisinkin isovarpaan ja seuraavan paikoilleen niin pikkuvarpaasta viimeistään jäisi omaan koloonsa vain varpaan kärki. Tosin nyt kun googlasin kuvia noista niin niitä on jyrkempiäkin malleja ilmeisesti olemassa. Silloin kun näistä haaveilin niin en löytänyt kuin sellaisia missä varvasrivistö oli varsin suora. Lisäksi koot olivat muistaakseni kaikki liian suuria. Voisihan sitä tehdä uutta tutkimusta kun valikoima on varmasti aikapaljon laajempi kuin tuolloin varmaan yli 10 vuotta sitten.
 
Se huono puoli näissä on, kun ovat netistä tilattavaa (ainakin tällä puolella Suomea), niin ei voi varmasti tietää istuvuutta. Ostin ensimmäiseni live-kaupasta ja koko oli numeroa isompi kuin normisti. Muut tilasin samalla kokonumerolla. Kesäjuoksukenkiin olen joutunut laittamaan lisäpehmusteen toisen kehräsluun tienoille, muut istuvat täydellisesti. FiveFingers ♡
 
Minäkin haluaisin Fivefingersit, koska ne ovat niin huvittavan näköiset. Mutta en ole löytänyt hyvin istuvia (tosin niitä on niin harvoissa paikoissa tarjolla, että en ole päässyt sovittamaan kovin monia). Minulle sopii Merrellin "Vapor Glove" kuin, noh, hansikas ;) Aikaisemmin minulla oli Feelmaxit, mutta ne olivat tosiaan aika leveät ja lisäksi järkyttävän rumat.
 
Minä taas pidän Feelmaxin Kuuvan ulkomuodosta. Minusta ne ovat kauniit kengät. Mutta Feelmax tekee tosiaan leveitä kenkiä. Minulla ne eivät hölsky vaan ovat juuri mukavan tuntuiset, mutta Sanukin kengät aivan liian kapeita.
 
Minä taas pidän Feelmaxin Kuuvan ulkomuodosta.
Kuuvat ovat nätit. Harkitsin niitä välikauden kengiksi. Ehkä toimisivat paksumpien sukkien kanssa? En tiedä saako niitä minun Feelmaxejani enää, siitä on jo vuosia kun omistin ne. Ne olivat rumat (älä kysy miksi sitten ostin ne :joy: - siihen aikaan ei tainnut olla paljon muita paljasjalkakenkiä saatavilla).
 
Kuuvat on edelleen leveät, mutta ainakin niissä on hyvä nyöritys millä saa kiristettyä. Liian leveäkään kenkä ei ole hyvä kun se lonksuu jalassa. Minulla on Kuuva 3 mitä ei kai enää valmisteta, mutta muistuttaa aika paljon seuraajaansa.
 
Se suunnitelma nousta korkeammalle vuorelle FiveFingersien kanssa meni myttyyn. Jos jollekin kelille ne eivät käy, niin sade, muta ja märät kivet kuuluvat siihen. Ja sitä oli sitten tarjolla. Mutta onneksi olin jo totuttanut jalkoja noihin raskaampiin vuorikenkiin. 9 tuntia 45 minuuttia, korkeuseroa 1300 metriä, 15.4 km matkaa yhdistettynä kosteaan keliin ja ukkosen kanssa nopeaan laskuun vaati tukea nilkalle rutkasti normia enemmän...
 
En osaa ostaa sopivia kenkiä :( Ennen ostin aina liian pieniä; nykyään ostan liian suuria kun pelkään, että ostan liian pienet. Tai sitten jalkani ovat jotenkin kummalliset kun on niin vaikea löytää sopivia. Kenkien sopivuuden tai sopimattomuuden huomaa yleensä vasta käytössä ja sittenhän niitä ei enää voi palauttaa. Tämän ongelman seurauksena kuljen räjähtäneissä lempikengissäni kunnes ne hajoavat jalkoihin :grin:

Laitoinkin tuonne kirpputorille myyntiin tänä kesänä ostamani Vivobarefootin paljasjalkakengät kun muistin, että täällä taisi olla useampikin "minimalististen kenkien" ystävä.
 
Ostin syksyllä käytetyt Fivefingersit, ja yllättäen ne istuivatkin minulle tosi hyvin (aikaisemmin kokeilemani ovat tuntuneet ikäviltä). Niinpä uskaltauduin nyt talvella kokeilemaan "topattua" mallia ja oi että ne on kivat! Eihän niillä kovin kylmällä tarkene, mutta n. -10 asteessa vielä varsin hyvin jos pysyttelee koko ajan liikkeessä. Jännä tunne kyllä kävellä/lenkkeillä lumessa ikään kuin paljain jaloin :)
 
Ostin taannoin Birkenstockin sandaalit työkengiksi ja nehän on muotoiltu voimakkaasti pohjasta. Aloin saada hyvin outoon paikkaan kivuliaita kovettumia, jotka rauhoittuivat kesäloman aikana, eli todennäköisesti työkengät aiheuttavat niitä. Lisäksi loukkasin jotenkin jalkani heti ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen. Luulin jo, että olin murtanut viidennen metatarsaaliluuni proksimaalipään, mutta palpoidessa siihen ei sattunut, vaan kipua on mediaalisemmin. Olen nyt viikon verran kärvistellyt kipuni kanssa. Vaihdoin vanhoihin työkenkiini, kesäsandaaleihin, jotka puolestaan olivat varmaankin vastuussa kovettuman aiheuttamisesta pikkuvarpaani ulkosyrjälle. Löysäsin tällä kerralla varvasremmiä hieman.

Uusien työkenkien hankinta on edessä, mutta mihin päätyisin? Tosi isolla koolla ei ole kauheasti valinnanvaraakaan. Esmes Isilin suosimat jumppatossut tapaavat olla maksimissaan 36-kokoisia ja ne ovat ainakin kymmenen numeroa liian pienet. Eivätpä ne kovin käytännölliset olisikaan eritevaarassa. Crocseja kävin kuikuilemassa tavaratalossa, mutta sesonki on jo ohi. Muutenkin karsastan sandaaleja, joiden takaremmi ei ole säädettävissä. Ilman takaremmiä joutuu koko ajan nostelemaan varpaitaan, etteivät sandaalit putoaisi jalasta ja se on rasittavaa ja kipeyttävää.

Kuulin, että Manskulla Meikun korkeudella on jokin kiva kenkäliike, mutta sielläkin olisi varmaan tarjolla silkkaa eioota.
 
Esmes Isilin suosimat jumppatossut tapaavat olla maksimissaan 36-kokoisia ja ne ovat ainakin kymmenen numeroa liian pienet.

Piruetti myy tossuja sentään kokoon 40 asti, eipä minullakaan kokoon 36 päättyvän valikoiman kohdalla olisi saumaa tossutteluun kokoa 39 edustavien koipieni kanssa. Etuoikeutettu asemani "tavallisen" kenkäkoon edustajana näkyy kyllä siinä, etten ollut aiemmin tullut edes katsoneeksi, mikä tarjolla oleva kokohaitari oikeastaan on. Nyt mietin kaikkia niitä tanssin harrastajia, joiden jalat ovat alan liikkeiden standardeja suuremmat. Mistä he saavat tossunsa? Suomessahan on kyllä moniakin sekä netissä että kivijalkaversioina toimivia erikoisliikkeitä, jotka myyvät tavallisimmista poikkeavia vaate- ja kenkäkokoja, mutta tanssitossuja niistä tuskin saa, ja niiden valikoimat ovat varmaan myös varsin tyyriit asiakaskunnan harvuuden takia.
 
Ylös