Keskeneräisten tarujen kirja 2022-2023

Laichalafilta tuli tänään jännittävä alustus Elrosin perillisiin, lukekaa pian ellette ole jo lukeneet!

Ensi viikolla on vuorossa Isilmírë, mutta sitten meillä onkin pitkä rivi vapaita alustusvuoroja eli seitsemän kappaletta Galadrielin ja Celebornin tarinan liitteistä Drúedainiin. Nyt olisi hyvä tilaisuus jok'ikisen kynnelle kykenevän varata vuoro itselleen. Minä ajattelin toistaisekssi pidättäytyä ja olla valmis astumaan remmiin, jos jonakin viikkona ei kontributsioneja ole luvassa.
 
Saattaisin purkaa hieman turhautumia Ereborin retken kanssa (Hobitti-elokuvat) mutta lienee parempi jos joku muu tekee sen. (luultavasti tapan Taurielin jossain kohtaa tekstiä ja haukun Lego-lassin läsnäolottomuutta samalla kertaa)
 
Ensi viikoksi en uskalla luvata mitään, silloin saattaa olla hoppu työasioiden kanssa. Sen sijaan viikolla 8 talvilomaa viettäessäni voisin paneutua kurjenmiekkakenttien murhenäytelmään.

Lisäys Voisin myös repostella palantíreja huhtikuussa, jolloin työn ohessa suoritettavan koulutuksen aiheuttama ylimääräinen kiire ja stressi on toivottavasti vihdoin ohi.
 
Last edited:
  • Love
Reaktiot: Tik
Lukitaan vastaukset! Hyvältä näyttää, oikein hyvältä, mutta vielä riittää otettavaa. Ottakaa!
 
Pää naksahti viime perjantaina niin täydellisesti loma-asetukselle, että unohdin kokonaan ottaneeni sentään yhden velvollisuudenkin hoidettavaksi tällä viikolla. Kirjoitan lupaamani alustuksen joko tänä iltana tai viimeistään huomenna.
 
  • Like
Reaktiot: Tik
Miten olisi alustamisen laita seuraavien viikkojen aikana? Cirion ja Eorl on ensimmäisenä vuorossa. Vallan hyvin selviää myös lyhyestä virsi kaunis -menetelmällä: muutama terävä kysymys luvusta keskustelun herättäjäksi ja siinä se, zap.

P.S. @Laichalaf huomatkoon, että Ereborin-retki on yhä vapaana… Ehkä muutkin kuin me haluaisivat lukea hänen näkemyksensä luvusta. Ehkä me jopa odotamme sitä hivenen uteliaina…
 
Niin, Taurielin yhdistäminen tähän lukuun on kyllä haaste, olen melko varma että hänen nimeään ei Elessarin kruunajaisten yhteydessä mainita, mutta eihän se tarkoita sitä että hän ei olisi paikalla. Tai olisi olematta. Voimme tulkita Tolkienin tarinoita varsin monella tavalla jos otamme huomioon sen mitä hän ei kertonut. Yksittäisen haltian mainitsematta jättäminen ei ole mikään ihme kun tarinan päähenkilöitä seurataan. Voin yrittää saada aikaan tuon alustuksen mutta voi olla että siitä tulee varsin tylsä. Saatanpa jopa pitää hobitti-trilogia maratonin sitä ennen itsekseni.
 
Ensi viikolla on siis luvassa @Laichalaf in tylsä (joo joo, uskokoon ken haluaa) alustus Ereborin-retkeen, mutta sen jälkeen alustettavaa löytyy Sormuksen etsinnöistä, taisteluista Rautkymin kahlaamoilla ja drúedainista. Tarttukaa näihin hyvät ihmiset!
 
Tälle viikolle olisi tarjolla taisteluja Rautkymin kahlaamoilla. Muutama luvusta herännyt napakka kysymys keskustelun hersyttäjäksi ja se on siinä. Eikö niin?
 
@Olórin lähettänee alustuksen Taisteluista Rautkymin kahlaamoista tällä viikolla; @Isilmírë huomatkoon, että hänen vuoronsa on siirtynyt viikolla eteenpäin. Sopinee?

@Vohobitti on jo omansa toimittanut. Se odottaa vuoroaan huoneen varastokomerossa 😃

Ensi viikko eli Drúedain on vielä vapaata riistaa
 
Mitä sanotte, jos teemme taas niin, että ensi viikolla (3.4. - ) ei oteta uutta lukua vaan keskitytään Rautkymin kahlaamoihin? Tämä siis eritoten @Isilmírën tiedoksi; ei haitanne viikon siirto?

Ja sitten 10.4. alkavalla viikolla on tarjolla halukkaalle Drúedainin (IV.1.) esittely!
 
Anteeksi, tämä on nyt jäänyt roikkumaan täysin unohtuneena, kun sairastin ensin viime viikonlopun ja alkuviikon ja olen sen jälkeen yrittänyt rämpiä puolikuntoisena harvinaisen kiireiset työpäivät läpi ja samalla jaksaa valmistautua tälle ja ensi viikolle napsahtaneisiin kahden koulutuksen loppusessioihin arviointeineen. Koitan saada alustukseni raavittua kasaan viikonlopun aikana.
 
Lähetän loppukeskustelualustukseni ensi viikon maanantaina, 22.5., alustusaikataulun korjatun viimeisimmän version mukaisesti.
 
  • Like
Reaktiot: Tik
En saanut keskustelujen aikataulun otsikkoluettelosta linkkiä toimimaan lähettämääni alustukseen. Pääkkösten sanoin "Tule apuun, Anja!"
 
Ylös