Minas Tirithin piiritys ja Wien v. 1683
Tervehdys kaikille!
Elen síla lúmenn' omentielvo!
Kirjoitin jo tuonne Ardan maat ja muodot -ketjuun, jossa menin ehkä vähän aiheen ohi... ja ajattelin, että viittaus Minas Tirithin ja Wienin piiritysten samankaltaisuuksiin sopisi paremmin tänne. Kopsasin tekstin suoraan
Kansojen Historiasta. Tapahtumat muistuttavat toisiaan sikäli, että ensin turkkilaiset hyökkäsivät suurvisiirin (Noitakuningas?) johtamalla valtavalla 200 000 miehen armeijalla 15 000 miehen puolustamaa Wieniä vastaan ja piirittivät kaupungin. Kolmen kuukauden epätoivoisen puolustustaistelun jälkeen saapuivat pohjoisesta kuin
rohirrim konsanaan puolalaisten ja saksalaisten apujoukot, jotka löylyttivät turkkilaiset perinpohjaisesti näiden edelleen lähes kaksinkertaisesta ylivoimasta huolimatta.
Entäpä Rautapihan petos? Huhutaan, että Ranskan kuningas Ludvig XIV:llä, eli Aurinkokuninkaalla, olisi ollut salaisia "etupiirisopimuksia" turkkilaisten kanssa, tai että hän olisi vähintäänkin sallinut turkkilaisten edetä vaarallisen pitkälle, minkä jälkeen hän itse löisi ottomaanit takaisin ja kohoaisi kristikunnan ylimmäksi valtiaaksi. 1600-luvulla Ludvigin Ranska oli Euroopan pahin rauhanhäiritsijä, jonka jatkuvat sodat sitoivat taisteluun monien valtioiden joukkoja, joilla olisi ollut parempaa käyttöä itärintamalla.
Mutta, pidemmittä puheitta taisteluun!
"Toukokuun alussa 1683 Leopold tarkasti Pressburgin (Bratislavan) luona joukkonsa, joiden oli määrä valvoa vihollisen liikkeitä siihen asti, kunnes apujoukot olisivat ehtineet perille, ja kuun lopulla alkoivat osmanien rivistöt verkalleen vyöryä keväänvihreälle Unkarin tasangolle. Heinäkuun 7. päivän aamuna saapui Wieniin hikeä valuva upseeri tuoden ilmoituksen, että osmanit marssivat rajalinnoituksen ohi ja että näiden päämääränä ilmeisestikin oli pääkaupunki.
Viime hetkeen saakka olivat toiveikkaat ja kevytmieliset wieniläiset kieltäytyneet uskomasta minkään vakavan vaaran olevan uhkaamassa, jopa jarruttaneet hallituksen ponnistuksia puolustuksen järjestämisessä. Nyt syntyi täydellinen pakokauhu. Kaikki, joiden vain onnistui jostakin hankkia hevonen tai vaunut, lähtivät silmittömään pakoon. Raskain sydämin Leopold päätti siirtää hallituksen olinpaikan baijerilaiseen Passaun kaupunkiin. Keisarillisten vaunujen vieriessä soihtujen valossa kaupunginportista ulos ja kadotessa yön pimeään niitä seurasivat hylättyjen valitukset ja sadatukset.
Mutta seuraavana päivänä, kun keisarillinen ratsuväki karautti kaupunkiin torvien reippaasti raikuessa, ihmiset saivat uutta rohkeutta. Samana päivänä saapui keisarin valitsema kaupunginkomentaja, kreivi Ernst Rüdiger von Starhemberg, ja nyt saatiin sekasortoon järjestystä ja tolkkua. Starhemberg oli tulisielu, joka osasi innostaa väkeään ja saada heihin vauhtia, ja porvarit pantiin heti työhön. Kaupungin ympärillä olevia linnoituslaitteita korjattiin mikäli ne olivat korjattavissa, tykkejä asetettiin paikoilleen, talojen tulenarat paanukatot purettiin ja kaupunginportit muurattiin umpeen.
Se kaikki tapahtui viime hetkessä. Heinäkuun 13. päivänä ilmestyivät näkyviin ensimmäiset tataariparvet, ja kolme päivää myöhemmin Starhemberg saattoi P. Stefanuksen tuomiokirkon tornista kivipenkiltään todeta, että kaupunki oli saarrettuna joka taholta. Keisarillinen armeija oli asettunut suojaan Tonavan vasemmalle rannalle, ylipäällikön, Montecuccolin suuren oppilaan Lothringenin Kaarle-herttuan vielä viimeisen kerran neuvoteltua Starhembergin kanssa.
Kara Mustafa oli puolestaan varma taistelun tuloksesta. Hänen armeijassaan oli 200 000 miestä, kun taas Starhembergillä oli käytettävinään vain 15 000 miestä. Wienin muurien edustalle kasvoi maasta kokonainen itämainen kaupunki. Suurvisiirin oma teltta peitti - niin Juhana Sobieski sittemmin kertoi puolisolleen - yhtä suuren maa-alan kuin Varsovan kaupunki! Telttakaduilla tungeksi turkkilaisia, neekereitä, arabialaisia, mongoleja ja juutalaisia, ja loputtoman pitkät kuormarivistöt kuljettivat sinne riisiä ja jauhoja, kahvia, sokeria ja hunajaa.
Tykistötuli alkoi heti paikalla, ja päivä päivältä ampumahaudat työntyivät lähemmäs kaupunkia. Rynnäkkö seurasi toistaan, ja puolustajien rivejä harvensivat vihollisen tuli ja ruttotaudit. Porvarien vastustushalu alkoi horjua, ja tarvittiin todella Starhembergin koko rautainen tahto ja häikäilemättömyys pitämään heitä koossa.
Vihdoinkin! Syyskuun 11. päivän aamuna piiritetyt huomasivat vihollisten ryhmittyvän taistelujärjestykseen Wienerwaldin metsän vasemmalla puolella kohoaviin vuorenselänteisiin päin.
Apuarmeija oli saapunut.
Syyskuun alkupäivinä liittoutuneet joukot olivat yhtyneet Tullnin kaupungin lähistöllä, heti Wienerwaldista länteen. Keisarillisessa armeijassa oli 21 000 miestä, Baijerin 10 500, Saksin 9000 ja Frankenin armeijassa 7000 miestä. Juhana Sobieski, joka nyt oli Puolan kuningas, oli tuonut mukanaan 15 000 miestä, pääasiallisesti husaareja, joilla oli koreat, jalokivin koristetut haarniskat ja hartioilla pantterintalja.
Sotasuunnitelman oli laatinut Kaarle-herttua, vaikka ylipäällikkyys oli nimellisesti Juhana Sobieskin käsissä, hän kun oli arvoltaan ylin. syyskuun 10. päivänä rivistöt lähtivät marssille - saksalaiset vasemmalla siivellä ja keskustassa, puolalaiset oikealla siivellä - Wienerwaldin kautta, ja 11. päivänä aamupuolella päästiin Kahlenbergin huipulle.
Seitsemän aikaan aamulla syyskuun 12. päivänä - loistavan kirkkaana syyssunnuntaina - alkoi eteneminen läntisellä siivellä. "Kun päivä alkoi loistaa", niin kertoi kuukausijulkaisu "Swänska Mercurius" - "ei nähty eikä kuultu mitään muuta kuin savua, tomua ja muskettien, pistoolien ynnä tykkien pauketta ja kaikkialla voimakasta paljastettujen sapelien, miekkojen ja hukarien välkettä sekä hirvittävää tavallisten ja patarumpujen, torvien ja monenlaisten pillien pärinää, räikkynää ja toitotusta ja vihellystä ja melua, ynnä kammottavaa kirkunaa ja huutoa, joka lähti enemmän kuin kahdensadantuhannen raakalaisen, turkkilaisen ja tataarin suusta."
Klo 10:n tienoissa Kaarle-herttua antoi pysähdysmerkin odottaakseen, että puolalaiset ehtisivät toisten tasalle. Kahta tuntia myöhemmin Sobieski oli ehtinyt perille, ja hyökkäys jatkui, taukoamattoman musketti- ja tykkitulen räiskyessä ja pauhatessa.
Vasta asioiden kehityttyä tälle asteelle suurvisiiri huomasi puolalaiset ja keskitti heti päävoimansa heitä vastaan. Sobieski, joka ratsasti joukkonsa etunenässä, lähetti eteen muutamia husaarieskardoonia, mutta nämä joutuivat taisteluun ylivoimaisten vihollisvoimien kanssa ja pelastuivat ainoastaan sen ansiosta, että muutamia baijerilaisia jalkaväkipataljoonia tuli apuun.
Helpottaakseen ankaraa painetta, jonka alaisiksi puolalaiset olivat joutuneet, Kaarle-herttua joudutti etenemistään, pääsi klo 5:n tienoissa illalla turkkilaisten leiriin ja käski nyt koko vasemman sivustan tehdä käännöksen, niin että Tonava jäi sivulle ja marssittiin suoraan leirin läpi. Tämä liike pakotti turkkilaiset jatkamaan peräytymistään. Nyt puolalaiset hyökkäsivät peitset tanassa. Kara Mustafa yritti vielä kerran pysähtyä pitämään puoliaan - mutta turhaan! Klo 6:n aikaan Sobieski pysäytti hevosensa suurvisiirin teltan edustalla.
Ne janitsaarit, jotka taistelun aikana olivat jatkaneet piiritystä, yrittivät viime hetkessä käydä rynnäkköön, mutta se epäonnistui, ja he pakenivat pimeään. Takaa-ajoa ei samana yönä käynyt ajatteleminenkaan.
Paljain päin, likaisena ja kuraisena pakeni hiljakkoin vielä ylimielinen suurvisiiri itään päin. Haihtunut oli haave päästä "Rooman valtakunnan sulttaaniksi".
Muhammed oli heltymätön. Suurvisiiri kuristettiin silkkinuoralla ja sitten mestattiin. Pää joutui sodan aikana itävaltalaisten käsiin ja oli pitkän matkaa 1700-luvulle Wienin asehuoneen ehkä suurin nähtävyys."
Niin kuin näkyy, oikea historia voi olla aivan yhtä mielenkiintoista kuin fantasia!
uch:
on, että ammoin Aasia ja Eurooppa muodostivat yhtenäisen maamassan, jota ympäröivät pohjoisessa Helcaraxeen jäämassat (Grönlanti ja Arktis) , ja etelässä Afrikan ja Etelä-Amerikan muodostama manner. Muu osa Amerikkaa jököttäisi kytköksissä itäiseen Aasiaan ja Australiaan yhdessä Etelämantereen kanssa.
