Kevätmiitin yhteisruokailu

Tätä vauhtia kohta tarvitaan kolmaskin kakku. Ja valtavasti sitä pääruokaa, kun kohta kaikki haluavat mukaan. :)

Minäkin näet voisin maistaa sitä mutakakkua, josta kaikki tuntuvat niin kovasti tykkäävän.
 
eowynofmay sanoi:
Ja Pagba voisi mielellään jättää partavedet kokonaan kotiin, koska astma on muutenkin aika ikävänä.

Niinhän minä olen tähänkin asti tehnyt. Käytän kotioloissa partavettä höyläämisen jälkeen, mutta miitissä käytän partakonetta. Sillä saa leukansa ajettua ilman lämmintä vettä tai edes peiliä. Halusin vain tukea Lathronin järkilinjaa ehdotonta alkoholin täyskieltoa vastaan. Se keskustelu on jo päättynyt, joten en tässä yhteydessä lainkaan mainitse autojen alkoholipitoisten pesunesteiden ristiriitaisuutta selkeän kiellon kanssa. Siksi toisekseen ei olisi viisasta ajokortittomana suututtaa autoilijoita, jollei halua kulkea enintään viisi kilometriä tunnissa.

Mutakakku kuulostaa joltain lasten hiekkalaatikkoleikkien tuotteelta, mutta jos sitä olisi lunastettavissa, söisin sitä itsekin mielelläni, vesi kielelläni.
 
Täytyy nyt vielä vähän päteä alkoholikeskusteluun:

miittisäännöt sanoi:
Alkoholipitoisten juomien, huumaavien aineiden sekä luvattomien terä- tai muiden aseiden tuominen miitteihin on ehdottomasti kiellettyä.

Tietääkseni partavedet ja alkoholipitoiset pesunesteet eivät ole juomia. ;)
 
Haaa, pätemispisteet Jasille! :D

Ravioli kuulostaa tosiaankin mainiolta, tosin muitakaan vaihtoehtoja en vastusta!
Mutakakkua, yes please. Mielellään voin auttaa tekemisessäkin jos tarvetta on, taitaa aika monelle kakulle jo olla vientiä.
 
Summa summarum: raviolia, pestoa ja ehkä jotain tomaattikastiketta. Päälle järjettömän suuri mutakakku, sekä teetä ja torvisoittoa.

Millaisia täytteitä ravioliin? Mozzarella - kinkku olis ainakin hyvä, toinen perinteinen toimiva vois olla pinaatti - ricotta (juustoa). Mites joku sienijuttu, esim suppilovahvero - koskenlaskija? Näissä nyt on kaikissa juustoja, koska minä olen niin juustoisa persoona, että en osaa kuvitella elämää ilman sitä.
 
Kannatan pinaatti-ricottaa. Sienistä en osaa innostua kun en osaa niitä itse käyttää kovin hyvin missään enkä tiedä miten ne sopii minkäkin kanssa. Tosin en myöskään kiistä etteikö Lathronin keittiöllisellä taikakosketuksella saisi mistä tahansa hyvää.
 
Minä taas innostun kovastikin sienistä ja Koskenlakijasta! Sieniin tutustuin vasta ihan viimeaikoina ja olen oppinut pitämään paljon ja Koskenlaskija nyt vaan on oikeasti hyvää.
Noissa juustoissa pitää myös kysyä onko Koskenlaskijan lisäksi muut mitenkä laktoosivammaisen kavereita? Ei minun toki jokaista makua tarvitse pystyä syömään ja voin joka tapauksessa vähän maistaa vaikka olisikin laktoosijuustoa kun en nyt siihen tyystin tuuperru :)
 
Mutakakku ei kiinnosta kun siinä on kananmunaa, mutta muuten olen mukana yhteissafkoissa jos vain jotain kasvisversiota saa. Mitä ainesosia tuon? Varmaan pitäis muutenkin jo miettiä että mitä kaikkea tarvitaan ja kuka tuo mitäkin.
 
Pinaatti-ricotta ja kinkku-mozzarella kuulostavat hyviltä. Koskenlaskijasta pidän vähemmän kuin muista juustoista keskimäärin.

Mutakakkuun ei aineita kiikutella, vaan osallisuus lunastetaan euroalueen yhteisvaluutalla. Ehkä mösjöö grand chef ja yhteisruokailun pääideoija voisi hahmotella listaa ainesosista?
 
Kaikki raviolien täytteet kuulostavat kyllä hyviltä, erityisesti kannatan aina juustoa ja kaikkeen. Erityisesti tuota pinaatti-ricottaa uskoisin kuluttavani, tosin muitakin vaihtoehtoja maistelevani toki (sieni-koskenlaskija passaa kulutukseen yhtä hyvin). Onko raviolienkin suhteen helpompaa ostaa ainekset kootusti ja osallistua kustannuksiin vai onko jakaa kätevästi jaottuvaa ostoslistaa?

Niin ja itsekin olen muuten laktoositon, jos sellaisia juustoja/muita maitotuotteita on paikalle tulossa, mutta pienistä määristä en itsekään hätkähdä ja asiaankuuluvat pillerit kulkevat myöskin tarpeen varalta mukana.
 
Ymmärsinkö oikein, että joukossa on henkilöitä, joille ei muna kelpaa? Pastataikinan voi toki tehdä ilmankin, vaikkei siitä tulekaan ihan yhtä hyvää.

Laktoosi-intolerantikoille ja vegaaneille nuo kaikki minun ehdotelmat on vähän myrkkyä, koska en ole koskaan erikseen opetellut korvaamaan etenkään rakastamiani juustoja millään muulla. Mutta näkisin että voitais tehdä nimenomaan monenlaisia, monille sopivia täytteitä. Osaa enemmän, osaa vähemmän. Minä teen ainakin noita mitä olen maininnut, vieläpä sillä lisäyksellä, että pinaatti-ricottaan liittyy vielä sitruuna <3.

Minä kun tätä nyt olen ehdotellut ja vienyt eteenpäin, niin voin vastata myös peston, taikinan ja ehdottamieni täytteiden hankinnasta. Ken haluaa mutta, niin tuokoon itse. Suosittelen jotain, minkä saa puserrettua mönjämäiseen muotoon, jotta se pysyy taikinan sisällä. Joku noheva voisi ottaa luvun yhteisruokailijoiden määrästä, kiitos!
 
Lathroninruokaa:
Lathron
Rora
Pagba
Jas
Delvor
Meppin
Olorini
Jaamar
Steel
douv
Satekai
Lathroninvaimo
Shetai
=13

Mutakakkua:
Shetai
Vampire
Steelsheen
douv
Lathron
Lathroninvaimo
Miccoh
Jaamar
Olórini
Haltiamieli
Pagba
Rora
Meppin
Otak
Heppuli
Jasdril
Delvor
= 17

Minä luulen että voisin(voisimme) vain maksaa rahaa, sen kummemmin miettimättä että millaisia aineksia pitää tuoda mihinkin. Ja sitten tarpeen vaatiessa yrittää olla hyödyksi kyökin puolella.
 
Kertokaa miitissä ajoissa ennenkuin valloitatte keittiön. Yritän päästä alta pois. Kokkailuun kuluu aikaakin hyvä tovi, kun muonitatte puolet osallistujista.
 
Jasdril sanoi:
Minä luulen että voisin(voisimme) vain maksaa rahaa, sen kummemmin miettimättä että millaisia aineksia pitää tuoda mihinkin. Ja sitten tarpeen vaatiessa yrittää olla hyödyksi kyökin puolella.

Onko tämä ok vai tuleeko Lathronille ja Shetaille liian iso kertalasku? Se olisi kuitenkin selkeästi helpoin tie. Ainakin meille muille ;)
 
Ylös