Kevätmiitti 2016 yhteisruokailu

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Ketkä lähtisivät mukaan ja mitä laitettaisiin? Viimekerrasta viisastuneena jotain mihin ei tule chiliä, kiitos ;) Yksi ehdotus olisi että tehdään pitsaa. Niitä voi tehdä tarvittaessa useampia erilaisilla täytteillä. Jotkut pastat on myös aika kivoja ja helppoja ja niitä on helppo tehdä kerralla isompi annos. Mutta saa ehdottaa ihan vapaasti jotain muutakin. Mielellään en ota pääorganisaattorin roolia jos joku sen suostuu ottamaan, mutta luultavasti päädyn siihen jos kukaan muu ei suostu.
 
Minulle käy mikä tahansa, minkä ainekset ovat suhteellisen helppoja löytää.
ja juu, ei chiliä enää[22]
 
Innostus vaikuttaa aika vähäiseltä, joten jätän tämän nyt vaan uinumaan. Jos jostain yllättäen putkahtaa innokkaita yhteisruokailujoita niin katsotaan sitten uudestaan.
 
Minä voin osallistua pitsaan; omat ainekseni painottuisivat suuntaan salami + jauheliha + sipuli, eli jos joku haluaa tiukkaa vegeä, niin ei varmaan halua ainakaan samalle pellille kanssani.

Olen myös huomannut olevani oreganolle allerginen.
 
No on meitä jo kolme, eli tehdään vaan pitsaa :) Ja mukaan saa ilmoittautua toki muitakin.

Tarvitaan:
  • hiivaa (Lehtokuusama)
  • vettä (ei tarvitse ostaa ;) )
  • öljyä (Jaamar)
  • vehnäjauhoja (yhdistys ja May)
  • Suolaa (Merri)

  • tomaattimurskaa (May ja Samooja)
  • juustoraastetta (Merri ja May)
  • (pitsamaustetta)
  • Jauhelihaa (Merri)
  • Salamia (Merri)
  • Sipulia (Jaamar)
  • Valkosipulia (Jaamar)
  • Basilikaa (Jaamar)
  • Vuohenjuusto (Jaamar)
  • Kirsikkatomaatteja (Merri)
  • Tomaatteja (may)
  • Sinihomejuusto? (Sidhiel)
  • Tonnikala (Sidhiel)
  • Ananas (Jaamar)
  • Vihreitä oliiveja (lehtokuusama)
  • Kanaa (Lehtokuusama)
  • Pestoa (lehtokuusama)
  • Katkarapuja (Samooja
  • Herkkusieniä (Samooja)

  • leivinpaperia (yhdistys)
Tarkistan huomenna mitä löytyy miittikamoista ja mitä pitää ostaa.

Minä voisin tuoda täytteeksi sipulia, valkosipulia, ananasta, vuohenjuustoa ja tuoretta basilikaa jos Merri hoitaa jauhelihan?
Täytteiden jakoa voidaan pohtia paikanpäällä miten niitä jaetaan pitsan/pitsojen päälle.
 
Last edited:
Tuon ainakin jauhelihan ja suolaa, voin myös ostaa vaikka jotain tavanomaista kalliimpaa juusto(raastett)a, johon saa ehdotella ehdokkaita jos on jotain parempaa tietämystä siltä osastolta kuin mitä minulla on.
 
Jääkaapista löytyy ylimääräinen sinihomejuusto.. tuonko sen? Ja sitten voisin tuoda vaikkapa tonnikalaa ja kirsikkatomaatteja.
 
Miittikamoissa oli leivinpaperia ja erikoisvehnäjauhoja. Niitä ei siis tarvita. Öljyä pitäisi varmaan hankkia/tuoda. Voin ottaa vaikka minigrippussiin sitä ettei tarvitse koko pulloa tuoda.
Minä en homejuustosta välitä, mutta jos itse tahdot niin voidaan laittaa osaan pitsaa sitäkin :)
Merri, minun puolesta saat vapaat kädet juustoraasteen suhteen.
Onko väliä tuonko valkosipulin tuoreena vai valmiina murskana?

Tomaattimurska ja hiiva kaipaavat vielä hankkijaansa.
Päivitin tuonne tarvikelistaan kuka tuo mitäkin.
 
Last edited:
Minulla on ylimääräinen rasia tomaatteja, voisin tulla mukaan. Minulla on myös Lidlin "laadukasta" emmentaljuustoraastetta 2 pussia. Ja durum-vehnäjauhoja!!! Pääseekö näillä mukaan :D?

PS. Tomaattimurskaakin löytyy!
 
Jos May tuo pussin juustoraastetta ja Merri toisen? Voidaan sekoittaa tai vertailla onko kalliimpi oikeasti parempi.
Laitan Maylle tomaattimurskan myös. Ja tomaattejahan nyt voi syödä vaikka siltään jo ei mene pitsaan kaikki, joten siitä vaan.
 
Voisin osallistua, kunhan ne tonnikalat pidetään pizzasta, johon osallistun kaukana.
Vihreitä oliiveja löytyisi purkki valmina kotoa, pitää vain pilkkoa pienemmiksi ovat aika isoja.
Olen ostamassa jokatapauksessa valmiita kanafileepaloja, joten niitäkin voisivat muutkin saada vähän.
Joku pestopurkkikin voisi mukaan lähteä.
Olen suuri juustojen ystävä, joten tarvitsisiko muitakin juustoja?
 
Ei pahus, May veti Lidl-villikortin. Eihän mikään mitä muista kaupoista saa voi vetää vertoja Lidl-laadulle.

Nyt kun osallistujien määrä nousi, niin ostan juustoraastetta vain jos on ennalta nähtävissä, että sitä ei tule olemaan riittävästi kaikkien pitsalle.
 
Minä en tuon kummempia juustoja kaipaa, mutta se ei estä niitä laittamasta :)
Ainesten määrät saa jokainen arvioida itse osallistujamäärää silmälläpitäen. Pitsassa kun se ei ole niin hirmuisen tarkkaa.
Ottaako joku kopin hiivasta niin pakolliset aineet olisi kasassa?

Tähän mennessä huomioitavaksi mainittuja allergiota on oregano ja kala. Minulla laktoosivaivaa, mutta otan pillerit mukaan ja pahimmat oireet on vaan pahanhajuiset kaasut, joten tätä ei tarvitse ihan hirmuisesti kytätä juustojen osalta.
 
Jospa mä muistaisin hankkia hiivan.
Tehdäänkö perjantaina vai lauantaina?
Jos jotain unohtuu tai tulee lisää osallistujia, niin lauantaina on ainakin hyvä käydä kaupassa, miksei myös jo pe jos tarve.
 
Joko perjantaina illalla tehdään reilusti että siitä riittää lauantainakin syötäväksi tai sitten lauantaina. Kumpi kuulostaa paremmalta? Itse äänestäisin ehkä jopa perjantaita niin lauantaina voisi sitten ihan omaan tahtiinsa syöpötellä mahdollisten kävelyjen, saunojen ja pelien sekä oman nälän mukaan.
 
Minä voisin kanssa osallistua pitsaan
Huomaan että listasta puuttuvat oleellisena osana katkaravut ja herkkusienet, lisäksi tarvitsemme tomaattimurskaa varmastikin lisää koska noista täytteistä tulee monta pitsaa, tuon siis ainakin niitä. :p
Katkaravut täytyy muistaakseni myöskin pitää kaukana Lehtokuusaman pitsasta, minä taas olen pahasti henkisesti allerginen oliiveille, joten niihin en koske. :D
 
Last edited:
Rupesin tässä miettimään että jos korvaisin tonnikalan savukalalla ja lisäilisin ananaksia... koska jos ananaksia jää yli niin niitä voi aina syödä purkista. :pSaankohan joltakulta muutaman katkaravun pihistettyä. [22] Koska täällä pyörii nyt vaikka mitä herkkuja.
 
Ylös