Kevätmiitti Hämeenkoskella 1.-3.3.2013

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Nyt jos oikeasti löydettäis sopiva miittipaikka, jossa voitais olla useamminkin! http://www.hollolanseurakunta.fi/hameenkoski/toimitilat/leirimaja


Leirimaja sijaitsee Pääjärven rannalla Hämeenkoskella, noin 5 km keskustasta, osoite Pyyhtiäntie 150.
Maja on valmistunut vuonna 1985, sitä on vähitellen kunnostettu viime vuosien aikana, sali ja keittiö ovat vielä remontoimatta.
Majalla on kahdeksan majoitushuonetta, joissa jokaisessa on kaksi kerrossänkyä eli 4 vuodepaikkaa, lisäksi  kaksi ns. ohjaajan huonetta, joissa on kaksi sänkyä, yhteensä 32 + 4 =36 vuodepaikkaa.  Sängyissä on patja, tyyny ja huopa.  Toivomme leiriläisten tuovan omat makuupussit tai omat lakanat.  Talossa on lakanoita, niistä veloitamme pesulamaksua 3,50 euroa/setti = pussilakana, aluslakana ja tyynyliina.
Keittiössä on ruoka- ja kahviastiat noin 50 hengelle, kattiloita ja muita ruoanvalmistusastioita jonkin verran, laitosastianpesukone, höyryuuni, kotikäyttöön tarkoitetut kahvinkeitin, vedenkeitin ja mikroaaltouuni. Keittiössä on jääkaappi ja pakastekaappi.
Päätalossa ei ole suihkuja, pesutilat ovat erillisessä saunarakennuksessa rannassa. Saunassa on takkahuone ja kaksi saunaa pesu- ja pukuhuoneineen. Toinen sauna lämpenee sähköllä ja toinen puilla. Saunarakennuksessa ei voi yöpyä.  Pääjärvessä voi uida, vedessä ei ole ollut sinilevää eikä muitakaan rajoituksia, ranta on melko kivinen ja äkkisyvä alkaa 15 - 20 metrin päästä rannasta.  Talvella asiakkat saavat tehdä avannon, jos haluavat uimaan.

Osoite:
Pyyhtiäntie 150
16800 Hämeenkoski

Huom! Saapuminen miittipaikalle perjantaina kello 16 jälkeen. Poistuminen sunnuntaina ennen klo 13.
Pakolliset alkulöpinät ja turinat PERJANTAINA KLO 19 tai siinä tienoilla, kun kaikki tai lähes kaikki ovat saapuneet.

Säännöt
Tapahtuman järjestäjänä on Suomen Tolkien-seura. Tapahtuma noudattaa Suomen Tolkien-seura ry:n miittisääntöjä.
Jos tulee kysyttävää, niin järjestäjä vastaa mielellään (Jasdril).

Ruokailu
Miiteissä on perinteisesti jokaisella ollut omat eväät. Joskus on järjestetty myös yhteiskokkailua jos innokkaita kokkeja on sattunut paikalle. Siitä miittiläiset sopivat keskenään.

Mitä ottaa mukaan
- Iloinen ja reipas miittimieli
- Ruokaa
- Peseytymisvälineet (+saunomisvälineet)
- Rahaa kannattaa aina olla varulta hieman ylimääräistä mukana
- DVD:eitä, musiikkia, pelejä ynnä muuta mukavaa ajanvietettä
- Sään mukaisia vaatteita
- Taskulamppu


ILMOITTAUTUMINEN

- Miitti on 1.-3.3.2013
- Ilmoittautuminen alkaa 4.2. klo 18 osoitteessa http://kontu.info/tapahtumat/
- Mukaan mahtuu 36 nopeinta.
- Miittimaksu on maksettava eräpäivään 18.2.2012 mennessä. Jos ilmoittautuu vasta eräpäivän jälkeen, maksetaan heti.
- Ilmoittautuminen eräpäivän jälkeen tapahtuu myös lomakkeella.
- Miitin hinta on Tolkien-seuran jäsenille 17e, muille kontulaisille 20e. Miittimaksuilla katetaan leirikeskuksen vuokra. Jäsenalennuksen saat kun jäsenmaksusi on maksettu ennen miittiin ilmoittautumista.
- Maksut suoritetaan Suomen Tolkien-seuran tilille. (FI95 2001 1800 0427 42. Laita maksun saajaksi Suomen Tolkien-seura ja käytä viitenumeroa, jonka sait ilmoittautumisen yhteydessä.)

Varasijoista:
Varasijoille mielivät ilmoittautuvat myös ilmoittautumiskaavakkeella. Maksuohjeet tulevat sähköpostiin jo valmiiksi jos paikka vaikka aukeaisikin. Paikan vapautuessa varalistan ensimmäiselle henkilölle laitetaan asiasta yksäriä ja hän maksaa ohjeiden mukaan normaalisti. Eräpäivän jälkeen ilmoittautuminen kaavakkeella ei onnistu, silloin ota yhteyttä miitin järjestäjään (Jasdril).

Peruuttamisesta:
Ennen eräpäivää peruuttaville palautetaan miittimaksu. Sen jälkeen ei.

Maksujen myöhästelystä:
Mitään muistutusyksäreitä ei lähetetä, vaan eräpäivän jälkeen kaikki maksua maksamattomat henkilöt poistetaan tästä miitistä (eli myöhästelijät eivät pääse tähän miittiin) ja he siirtyvät "miittiläisten mustalle listalle". Eli myöskään mihinkään tuleviin seuran viikonlopun yli tai pidempiin miitteihin ei ole asiaa ennenkuin vanha rästi on suoritettu. Maksujen kanssa otamme toki huomioon sen, että eräpäivänä maksetut maksut näkyvät tilillä muutaman päivän viiveellä.

HUOM. ALLE 18-VUOTIAAT!
Sääntöjen mukaan kaikilta ala-ikäisiltä osallistujilta vaaditaan vanhempien kirjallinen lupa tapahtumaan osallistumisesta.
Kun olet ilmoittautunut sähköpostitse, niin tulosta yli vuorokauden kestävien miittien Vastuuvapautuskaavake, joka on periaatteessa siis lupalappu vanhemmalta. Lähetä täytetty kaavake postitse järjestäjälle (kysy osoitetta yksärillä) tai ota se mukaasi miittiin. Vanhempien lupa vaaditaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Jos et toimita sitä postitse tai ota sitä mukaasi miittiin, sinut voidaan poistaa tapahtumasta.

Päivävierailuista
Miittiin saa tulla käymään ilmaiseksi päivävierailulle tutustumaan toimintaan, moikkaamaan kavereita, osallistumaan kokoukseen jne. Sen sijaan jos päivävierailu kestää pitkään ja tarkoituksena on tulla miittaamaan kuten muutkin paikallaolijat, tulee vierailijan muiden miittajien tapaan osallistua paikan vuokrakuluihin. Siinä missä koko miitin ajan olevat maksavat miittimaksun, maksaa päivämiittaaja viiden euron suuruisen päivämaksun. Tähän ei toistaiseksi oteta mitään tuntirajoja käyttöön, koska luotamme, että kontulaisten omatunto riittää kertomaan, missä on tutustumisen ja miittaamisen raja.
Päivävierailumaksu on otettu käyttöön, koska jo pitkään on pohdittu, että on miittimaksun maksaneita kohtaan hiukan epäreilua, että joku tulee yhtä lailla käyttämään tiloja ja miittaamaan osallistumatta vuokrakuluihin. Myös jotkut päivävierailijat ovat poteneet huonoa omaatuntoa samasta syystä.

[kontu=osallistujat]24[/kontu]

Kyytilistat

Jyväskylä
Jasdril & teräsponi
1. Delvor
2. Dracaena
3.

Helsinki
Lehtokuusama
1. Steelsheen
2. Otak
3. Micco

Mäntsälä, tarvittaessa Lahden kautta
purr
1. Círdani
2.
3.

Hikiä, tarvittaessa Turengin, Oitin tai lähikaupan kautta
Jaamar (paluu su Novan kyytiin)
1.
2.

Raisio
Fairy Tale
1. Satekai
2. Mor Nienor (Ypäjältä)

Hämeenlinna
Nova (4-5 aikaan)
1. Rora
2. Arkint
3.

Kankaanpää-Tampere-Hämeenkoski
Lathron
1. Vampirelady
2. Lathroninvaimo
3. Haltiamieli
4. Douv

Taavetti - Kouvola - Lahti - Hämeenkoski
Eowynofmay
1. Aulë
2. Eilonwy
3. Olórini
4. Shetai
5. Pagba
6.

Lahti
Meppin
1.
2.
3.

Heppuli omalla kyydillä
 
Näyttääpä hienolta paikalta ainakin ulkoa päin! Ja ranta, oi! Ja vuodepaikat kaikille. :)

Harmi, ettei ollut kuvia sisältä, mutta ehkäpä haluavat odottaa tuo 2013-2014 olevan salin remontoinnin valmistumista.

Lahdesta näytti olevan n. 30 minuuttia isoa tietä pitkin, pikkujuna-asemista Herrala taisi olla lähin, mutta ei merkittävästi lähempänä kuin Lahti. Mitenkäs bussiliikenteen lähin pysäkki?
 
Tuohan on melkein naapurissa!! Reilu puoli tuntia ajoaika kotoa. Voin siis jos vaan pääsen paikalle niin helposti tarjota kyytiä jostain junalta tai bussilta tuonne riippuen työvuorostani.
Mukavaa myös että miitti on ajoissa tiedossa :) Ihan innostuin nyt tästä.
 
Mun mummin kesämökki on tspalttiarallaa kahden kilometrin päässä kyseisestä leirikeskuksesta. En tosin ole koskaan leirimajassa käynyt, mutta kuitenkin hauska yhteensattuma.
 
Hyvä kohta jäädä Lahdesta tulevan onnikan kyydistä lienee Hämeenkosken Salen jälkeen. Se taitaa olla Hämeenkosken isoimpia kauppoja. Sieltä on miittipaikalle viitisen kilometriä.

Sänkypaikkoja on kaikille kerrossänkyihin mahtuville. Apus mulle toinen ohjaajan huone ja kaveriksi kuorsaamista sietävä höpötti! Jos siis pääsen osallistumaan.
 
Nyt ketuttaa, kiukuttaa, sylettää ja harmittaa. En pääse tähän miittiin, kun hierojakoululla on kertauspäivä samana viikonloppuna. Näyttötutkinnon tekeminen sotkee ihan huolella tulevaa kevättä. No kaikkee kivaa ei saa, mut jos sitte the miittiin pääsis pöydän kanssa elvistelemään (mikäli olen päässy näyttötutkinnosta läpi ja olen koulutettu hieroja, Valviran silmätikku).
 
Allekirjoittaneella meni juuri harkoissa ainoa bofferi rikki, voin tuoda varmaan useamman kun pitää niitä kuitenkin rakennella.
 
Myy minulle pari lyhyttä bofferimiekkaa, Caele. Poikani on kyllästynyt miekkailemaan teipatuilla lehtikääröillä.

Netissä olevista Hämeenkosken leirimajan kuvista tämä kavalkadi on siitä edustava, että kuvatut eivät ole niin jurrissa kuin muista tapahtumista otetuista kuvista voi Hämeenkoskella päätellä olevan tapana.
 
Muistakaahan ilmoittautuminen huomenna. Tuttuun tapaan kello 18.00, tuo tapahtumienhallinta ei halua tykätä ilmeisen suuria määriä siitä, että meillä vaihtuu kesä- ja talviaika aina.
 
Voin heti ilmoittaa että olen tulossa paikalle Hikiältä ja tarvittaessa Turengin tai Oitin kautta ja voin kyyditä ihmisiä matkanvarrelta asemilta tai bussipysäkeiltä. Nova taas tulee Hämeenlinnasta joskus neljän-viiden maissa ja piipahtaa perjantaina joten siihenkin kyytiin pääsee. Näiden kyytien paluu sunnuntaina Novan kyydissä. Itse poistun jo lauantaina illalla. Menee vähän säätämiseksi kun ei saatu koiravahtia :p
 
Jee, pitkästä aikaa miittiin. Ensimmäistä kertaa ikinä en pääse äititaksilla miittipaikalle, joten pitää kehitellä jotain vaihtoehtoisia kyytimenetelmiä. Voin hypätä jonkun kyytiin pääkaupunkiseudulta (asun Vantaalla) ja osallistua bensakuluihin, mutta auton rattiin en suostu tarttumaan. Julkisetkin käy kyllä vallan mainiosti jos niitä vaan menee. Tutkin asiaa huomenna töissä, siellä kun käytettävissäni on hieman tehokkaampi nettiyhteys.
 
Jykylästä lähtee Jas ja teräsponi, jos teräsponin vanhat nivelet kestävät. Uskallan luvata kyydin kolmelle, jos pakkaatte jälleen erittäin kevyesti. Neljää tuskin saa fiksusti mahtumaan - tai sitten jo optimoidaan ja PALJON.
 
Jaamar: Mahtaisinkohan mahtua jomman kumman kyytiin? Auto meni alta, joten olen kurjasti ilman kulkupeliä.

Vaikutti että tämä on Roran oma viesti eikä lainaus Jaamarilta, joten otin lainaukset pois ;)
 
Yhteisruokailua, anyone? Mahdollisesti olen tulossa autolla Kankaanpää - Tampere - (Hämeenlinna?)- Miitti- reitillä. Katsotaan vielä myöhemmin varmistus tälle. Lathroninvaimo ainakin käväisee mukana, kun pitää tehdä sovitustyötä.

Ruokailujutun suhteen en ole itse ainakaan vielä miettinyt mitään, mutta ainakin roran kanssa puhuttiin alustavasti, että voisimme muodostaa väliaikaisen ruokakunnan. Se viime kerran pizza oli aika kivaa, mutta voisi tehdä ehkä jotain muutakin.
 
Tulen mukaan Lathronin ja Kultaroran yhteisruokailuprojektiin.

Miitissä voisi järjestää ideariihen aiheesta: millä houkutella ulkomaalaisia osallistujia The Miittiin?
 
...Mmmmitä? Missä välissä minusta on tullut Kultarora? :D

Mutta ruokaa. Kyllä kiitos! Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi pilkkomaan ja tarvittaessa kuorimaan asioita. Samoin tiskivuoron handlaan vuosien kokemuksella. Keittiön puolella minusta ei ole oikein muuhun.
 
Ylös