Kevätmiitti Hämeenkoskella 18.–20.3.2016

Kiitos myöhään saapujien varoituksista!

Nyt, ennen kuin kukaan toivottavasti on ehtinyt kauppaan, ilmoitan että aiempien viikonloppumiittien tapaan seura ostaa jotain levitettä leivän päälle, eli kaikkien ei tarvitse kantaa omia levitteitään kaupasta. Paitsi jos on tosi nirso. Ruoka-allergiat huomioidaan parhaan mukaan.
 
Kun tavalliseen tapaan kiitellään ihmisiä niin erityiskiitos niille jotka uhrautuivat pelaamaan ja kehittämään Lohikäärmepeliä. Ja Micolle kiitos vanhan projektin "loppuun" saattamisesta. Yleisesti kiitos kaikille jotka jaksoivat seuraani :) Mukavaa oli. Sääli että seuraavaan pidempään miittiin menee niin kauan. On miiteissä se joku oma taikansa, jonka joskus luulin jo vähän kadottaneeni, mutta joka on kovasti palaamassa.
 
Minäkin haluaisin kiittää kaikkia kivasta miitistä! Vähän olin etukäteen jännittänyt, kun en aiemmin ole tällaisissa isommissa miiteissä käynyt, mutta kokemus osoittautui (tietenkin) erittäin hauskaksi. Paljon hehkutettu Mr. Darcy, aamuöiset Power Rangers -maratonit ja jäällä pimeässä pelattu Lohikäärmepeli jäivät erityisinä kohokohtina mieleen! Hetken ero arjesta teki hyvää - toivon, että pääsen seuraavaankin miittiin. :)
 
Miitti oli oikein passeli, onnistuin vaihteeksi olemaan tavanomaista sosiaalisempi (omalla mittapuullani) ja taisin jaksaa olla perjantaina saunassa pisimmän saunaputkeni aika moneen vuoteen. Ei sitä yksin jaksaisi. Kiitokset myös Erutholille ja Almárielille Civilizationin wide'n'happy -taktiikoiden seurailusta ja ajattelemiseen pakottamisesta, vaikka alla olikin väsyhkö viikko. Oli myös ihan vaihtelua pelata normaalilla nopeudella kun tavanomaisesti pelaan hitaampia pelejä, joissa ei ole pakko ihan joka vuorolla (yrittää) tehdä parasta mahdollista siirtoa.

Power Rangers oli kyllä aikamoista aivojen sulattamista. Aijaijaijaijai! Mutta ainakaan minulla ei ole päänsärkyä. Toivottavasti maraton ei jatku miitistä miittiin... tällä tahdilla ensimmäinen kausi saataisiin katsottua kuuden miitin aikana, eli valmista tulisi joskus 2017 lopussa.
 
Olipas mukavaa käydä pitkästä aikaa miitissä, kiva nähdä uusia ja vanhoja tuttuja (vaikka en kauhean sosiaalinen osannutkaan oman kuplani ulkopuolella olla). Jotenkin aika meni ihan tolkuttoman nopeasti, en kyllä yhtään muista mitä tein, mutta pidempäänkin olisi varmaan jaksanut. Alusta asti kiva reissu kun yllättäen osasin edelleen ajaa kaupungissa autoa :D

Note to self: shoppailutaidot on ruosteessa, ostin liikaa ruokaa.
 
Olipas mieletön miitti!
Koska olen ääripääihminen, jonka elämässä kaikki on joko kertakaikkisen kamalaa tai ihmeellisen ihanaa niin täällä taas hypetän onnellisena ja samalla suren sitä että seuraavaan miittiin on niin pitkä aika. Nyt tosin uskon että selviän hengissä siihen asti, mikä muistaakseni on aikamoinen parannus viime kerrasta. Siunattu olkoon 13.1.2013 (olinkin muistanut vuoden vikaan tässä) jolloin löysin jonkin onnekkaan sattuman kautta tieni Käärmeeseen :heart:.
Erityiskiitos Erutholille ja muille boffaukseen osallistuneille, tunsin oloni erittäin eläväksi sen tappelun jälkeen. Pitäisi harrastaa jotain sen kaltaista (meinasin kirjoittaa yhtä masokistista) useamminkin.

Kerta kaikkiaan mahtavaa saada olla osa tällaista porukkaa!
 
Arwen <3 Minua oikeastaan kyllä vähän surettaa että tuo oikein kumnnon miittihypetys on vuosien myötä minulta laimentunut. Olen kai tullut vanhaksi.
 
Miittikrapula on nyt aikamoinen. .. mutta ei anneta sen häiritä. Pizzaa taisin syödä varmaan kuukauden ajan kestävään ähkyyn asti. Miitti meni oikein hienosti muutenkin, kiva nähdä kontulaisia taas puolen vuoden jälkeen. Sininen lähde oli ihana, samoin kuin kaikki se omituinen säätö huoneessa nro 6.
Olemisen sietämätön keveys oli kiva nähdä leffana. Kiitos Samoojalle kyydeistä. Nyt soi edelleenkin päässä Yellow submarine, onneksi ei enää se Power Rangers-renkutus.
Kiitos kaikille miittaajille, oli kivaa jälleen kerran.
 
Kovasti lyhyeltä tuntui miitti, mutta toki perjantai olikin omalta osaltani varsin tynkä. Viikonloppu meni tällä kertaa taas sillä tavallisensorttisella kaavalla, ettei tullut juuri talosta poistuttua, mutta sentään lohikäärmepelin betaus toi kaavaan pienen ulkoilullisen särön (toki kävin kerran myös saunassa, mikä sekin on joskus jäänyt väliin). Ensi kerralla pitää vaivautua etsimään ja varaamaan vuodepaikka hyvissä ajoin, ei se eteisen sohva oikein sopiva nukkumiselle ollut. Ja jossakin miitissä varmaan vielä pitää kokeilla, kuinka vaikeaa sen Darcy-herran naiminen nyt oikein voi olla.

Kiitos miitistä kaikille paitsi Micolle, jonka katson syylliseksi Mighty Morphin Power Rangersin introdusointiin. :p
 
Kiitos miitistä kaikille paitsi Micolle, jonka katson syylliseksi Mighty Morphin Power Rangersin introdusointiin. :p

Syyllinen oli oikeastaan Círdan, joka yllytti, ja Mic, joka ensimmäiseksi ilmoitti haluavansa sitä nähdä. :p
 
Halti, jos ihmeempiä esteitä ei tapahdu, The Miitissä pääsee tavoittelemaan Darcyn vaihtoehtona myös Mr. Knightleyta ;)
 
Last edited:
Minunkin puolestani kiitos kivasta viikonlopusta! Tuli ripaus jännyyttä, kun se toimittaja tekstasi perjantai-iltana kiinnostuksestaan, Seutu-Nelosten jakelualueella asuvat voivat sitten ottaa lehtileikkeen ensi keskiviikon lehdestä talteen (en kyllä vielä ole saanut juttua nähtäväkseni).

Jännyydestä huolimatta myös rentoilua oli riittämiin. Uudet ihmiset ja uudet pelit olivat erityisen kivoja! Osasin ostaa aika sopivasti ruokaa. Vauvanheittely-circuit tuntui lihaksissa vielä maanantaiaamunakin.
 
Tässä vielä jonninnäköisen muistin aikana: onnistuiko meidän epäammattimaisista yhteiskuvasäädöistä mikkään?

Haluan ainakin sen kuvan jossa näkyy kääntyvä Jaamar. Ja sen jossa Jaamar ehtii melkein lähelle istumapaikkaa.

Keltä lie ostanut noin kurittoman kameran! Pitäisi laittaa uudelleenkoulutukseen koko kamera. Tai liekö viettänyt liikaa aikaa Eddie-koiran seurassa ja alkanut höpsöksi koko laite.
 
Kuvista kaikkein tärähtäneimmät taisin poistaa, mutta se vahinselfien on kyllä tallessa. Kuvien laitto on ollut mielessä, mutta totesin että voisin yrittää vähän valaista sitä tummempaa kuvaa, jonka katsoin muuten paremmaksi kuin vaalean, jossa kuitenkin näkee muidenkin kuin suorassa auringossa istuvien kasvot.
Kameran käytöksestä voi reklamoida paikallista Foto Hevonojaa ;)
 
Ylös