Kevätmiitti Hämeenkoskella 24.3.–26.3.2017

Onkohan joku tuomassa yhteislevitettä, kustantaako seura jälleen meille sellaisen vai tuonko?
 
Tunnistaako joku tämän tyynyliinan omakseen? On saattanut jostain syystä viime miitissä joutua mun liinavaatteiden joukkoon. Voi olla myös jonkun ei kontulaisen, mutta aattelin kysäistä täältäkin. Pitäisköhän pestä lakana pyykkiä useammin kuin kerran 3kk. :D
 
Onkohan joku tuomassa yhteislevitettä, kustantaako seura jälleen meille sellaisen vai tuonko?

Eiköhän seura voi kustantaa yhteislevitteen. Mä tulen niin myöhään pe ettei siitä ole kauheasti iloa jos minä sen tuon, joten joku aiemmin saapuva voi ostaa levitteen ja anoa rahaa kuittia vastaan.
 
Kiitos miitistä kaikille! Oman miittini lauantai-iltaan katkaissut pahoinvointi ei onneksi tainnut olla kummempaa kuin huonosti säilyneiden eväiden tuottama reaktio. Olo on yhä vähän hutera, mutta ruoka on pysynyt sisällä. Ja mukavia asioita ehti tapahtua vajaaksi jääneessäkin miitissä, etenkin lauantai-illan yhteinen lukuhetki kynttilänvalossa jää varmasti muistoihin.
 
Luulin, että se pahoinvointi johtui euroviisuille altistumisesta.

Robot jäivät nyt rallaamatta. Ei enää oikein jaksa valvoa yömyöhään, kun näin viikonloppuna pitäisi kuitata työviikolla kertyneitä univelkoja. Tulipahan pelattua Scotland Yardia yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kiitos kaikille seurasta.
 
Kiitos kaikille miittistä! Vaikka yhden kokonaisen päivän miitit ovat sangen lyhyitä, paljon hauskaa ehti kuitenkin tapahtua! Ruokaa oli riittävästi, tähdet olivat kauniita (ja anteliaita, mitä tähdenlentoihin tulee), jään äänet lumoavia, sauna lämmin, tietokilpailu haastava, lautapelit hilpeitä, viisujen kritisointi monisanaista ja keskustelut syvämietteisiä. Kiitos myös kaikille toistaiseksi tunnelmallisimmasta Earth Houristani! Yhteinen istuskelu-, lausunta-, laulu- ja rauhoittumishetki veisti itselleen samoin tein paikan parhaissa miittimuistoissani ^^.
 
Kiitos kaikille mielenkiintoisesta miitistä!
Nukkuminen jäi sen verran vähälle, että meinasin ihan oikeasti kahdeksan aikoihin nukahtaa lattialle, kun koko päivän odotettu tappava väsymys viimein iski. Mutta tähdet ja tähdenlennot ja varsinkin meteorit olivat sitä luokkaa, että en kadu mitään! Sivistyin paitsi euroviisujen merkeissä, myös (sala)kuuntelemalla ihmisten keskusteluja. En saanut aikaiseksi juuri mitään, mitä olisi pitänyt, mutta sen voi ajatella myös positiivisesti. Earth hour oli ihanan tunnelmallinen ja lämminhenkinen!

Olen aika onnellinen (ja huomenna lähinnä masentunut) [22]
 
Minunkin puolesta kiitos kaikille! Miitti meni omalta osaltani ehkä aika lailla epäaktiivisehkosti kököttäen, mutta toimi oikein tarpeellisena irrottautumisena stressaavasta opiskelukeväästä. Ja kököttäminen ei onneksi estä juttelua!
Earth Hour -runonlausunta oli myös tunnelmallista ja mukavan matalan kynnyksen ohjelmaa, siihen kun pystyi osallistumaan myös maaten pimeässä. :D
 
Kiitokset taasen. Tähtiä, juttelua, pelailua, kokkailua, syömistä, loitsuja, runoja, neulomista, ... Pääsin ekaa kertaa kokeilemaan mr. Darcy peliäkin, kun siitä on puhuttu/pelattu useamman miitin aikana. Se ehkä vaatisi pari peliä että oppisi hahmottamaan mitä kannattaa tehdä. Harkitsin että olisin lausunut ulkomuistista Hathaldirin kirjoittaman Kääpiöiden luomisen Earth hourin aikana, mutta jätin tekemättä.
Saunarakennukseen menemättömyys-testin tulos: silmät eivät punaiset eivätkä kirvele ja iho ei reagoinut samalla tavoin kuin ennen.
 
Kiitti kaikille, oli kiva miitti. Minulle tuli vähän astmaoireita, eli on siellä jotain häikkää jossain. Leiripaikan laituri oli ilmeisesti osittain jään alla ja kävi muutenkin mielessä miten hyvin sitä paikkaa huolletaan. Kaipa siellä joku käy katsomassa paikkoja. Niille palo-oville pitäis tehdä jotain ja sisäilmalle, sauna sitten taitaa vaatia perusteellisempaa tutkimusta mikä siellä on vialla (vai johtuuko oireet puutavarasta mitä sinne kannetaan poltettavaksi).

Nukuin miitissä hyvin ja asiaa auttoi huomattavasti se, että Lehtokuusama piti huolen ettei huone lämpene liiaksi (peitot kun ovat minun makuun muutenkin turhan paksut).
 
Kiitoksia miitistä. :) Oli ihana nähdä ihmisiä ja päästä hetkeksi tuulettumaan kotoa stressin alta. Taas paljon mielenkiintoisia keskusteluja ja erittäin tunnelmallinen Earth Hour oli kyllä aika hieno juttu. Kuskina olemisessa on se huono puoli, että on pakko nukkua enemmän jolloin suurin osa epämääräisistä yökeskusteluista jää välistä. :D
 
Leiripaikan laituri oli ilmeisesti osittain jään alla ja kävi muutenkin mielessä miten hyvin sitä paikkaa huolletaan. Kaipa siellä joku käy katsomassa paikkoja. Niille palo-oville pitäis tehdä jotain ja sisäilmalle, sauna sitten taitaa vaatia perusteellisempaa tutkimusta mikä siellä on vialla (vai johtuuko oireet puutavarasta mitä sinne kannetaan poltettavaksi).
Minun käsitykseni on että laituri oli vedetty nimenomaan rannalle, mutta kävin siellä pimeän aikaan, joten voi olla etten ole havainnoinut asiaa kunnolla. Avantohan ei ollut laiturin päässä vaan ihan erillisenä vähän kauempana ja siihen oli laitettu ihan omat tikkaat. Käsitykseni mukaan paikkaa kyllä huolletaan ja onhan sitä remontoitukin. Kun paikkaa alettiin käyttää niin huoneet olivat ihan vasta uusittuja ja keittiö on laitettu vastikään. Jossain vaiheessa taisi olla putkiremppakin.
Palo-oville ei sinänsä oikein voi mitään, koska niiden tulee olla painavat ja sulkeutua tiiviisti. Niihin ei voi laittaa mitään pehmustetta tms. väliin ja oma kokemukseni palo-ovista on että tuollaisia ne vaan ovat. Oliko päärakennuksen sisäilmassa myös ongelmia? Meillähän oli takassa tuli lähes koko miitin ajan ja siksi huippuimuria ei voitu käyttää, mutta jos takassa ei pidä tulta niin huippuimuri on varmasti hyvä pitää päällä ja se huolehtii tehokkaammin ilmanvaihdosta.

Sauna vaatisi ehdottomasti tutkimista ja oikeaa kunnostusta. Oma visioni on että siellä ei toimi ilmanvaihto kyllin hyvin ja se pitää saunan kosteana mikä voi aiheuttaa homehtumista. En ole asiantuntija, mutta en usko että ongelmat tulevat vain puista. Varsinkaan kun nyt puu jota itse laitoin kiukaaseen näytti ihan hyvältä. Mutta muutenkaan en usko että vika olisi vain puissa.

Itse miitistä, oli kyllä mukavaa. Isoin kiitos kaikille runon lukijoille niin päivällä kuin illallakin sekä huoneseuralle joka (ketään muita väheksymättä) on osoittautunut useamman miitin kokemuksella ainakin minun mielestäni niin nukkumisrytmien kuin äänentasojenkin puolesta varsin toimivaksi. Satekaille myös kiitokset tähtiopastuksesta ja yleensä kaikille jotka olitte taas läsnäolollanne mahdollistamassa tällaisen viikonlopunvieton. Miitissä oli vähemmän väkeä kuin yleensä, mutta toisaalta oli myös mukava välillä olla vähän pienemmällä väellä.
Pahoittelen jos viikonlopun yli jatkunut yleinen huonotuulisuuteni tarttui johonkuhun tai häiritsi muiden miittailua. Yritän seuraavalla kerralla olla vähän iloisemmalla mielellä (jo itsenikin takia).
 
Pelkäsin etukäteen, mitä koko miittailusta tulee pahaksi päässeen univelan takia. Mutta suht aikaiset nukkumaanmenot ja lauantain pitkälle iltapäivään jatkuneet aamu/päiväunet auttoivat paljon :) Saunakeskustelut (+huoneseurakeskustelut) ovat ehdottomasti miittien parhautta. Tällä kertaa sekä isommalla että pienemmällä porukalla käydyt. Päiväunien jälkeinen ulkoilu piristi mukavasti ja seura oli mitä parhainta. Siitä huolimatta, että yskäiseen kuntooni nähden vauhti sai ainokaisen puseroni hikoamaan. Ja Qoheletille suuret suuret kiitokset niskan käsittelystä. Päänsärky oli kehittymässä katastrofaaliseksi (Burana ei auttanut), mutta käsittelyysi se loppui!!!!

Miitissä oli pari tunnelmallista tuokiota, jotka säilyvät muistissa. Ensimmäinen oli tuo Earth Hour ja runonluku. Kannatan jatkossakin hämyisessä tunnelmassa esitettäviä ohjelmia! Ja autokuntani osallistujista muutkin olivat tätä mieltä. Tunnustan auliisti, etten ole mikään runoihminen, mutta tämä tilaisuus kyllä kolahti. Tunti tuntuu myös sopivalta ajalta pieneksi miittiohjelmaksi. Ei vie liikaa aikaa muulta miittaamiselta ja ei (toivottavasti) ole liian vaativa/stressaava esiintyjille.

Toinen tunnelmallinen tuokio oli tähtien katselu (Satekaille kiitos opastuksesta) ja jään laulun kuuntelu laiturilla. Erityisen mukavaa oli pienten vilunväristysten ansiosta tehty spontaani kasaantuminen ryhmähalaukseen :)
 
Oli miitti. Pelasin Zeldaa. Kävin saunassa (yksin). Katselin tähtiä (en yksin). Nukuin aika vähän. Piirsin kissatöherryksen vieraskirjaan. Oli miitti.

Oli miitti. Katselin kun Merri pelasi Zeldaa samalla kun pelasin Zeldaa. Kävin saunassa (en yksin). En katsellut tähtiä. Nukuin paljon. Oli miitti.

Kiitos miitistä, etenkin saunaseuralle. Kiitos kun niinkin ystävällisesti taputitte surkealle runonlausunnalleni, pitää valmistautua ensi kertaan paremmin (jos sellaista koskaan tuleekaan). Vaikka en ehkä itse olekaan kaikkein kovimpia järjestelijöitä, niin komppaan kaikkia, jotka liputtavat sen puolesta että miiteissä olisi vähän enemmän ns. virallista ohjelmaa. Mehän olemme kuitenkin Tolkien-seura Kontu, emmekä mikään satunnainen kaveriporukka ilman yhteistä tekijää.

Kiitos kaikille ahkerille siivoojille, yllättävän tapahtumavastuun saaneena oli ilahduttavaa kun en joutunut komentelemaan ketään vaan kaikki sujui mainiosti omalla painollaan - ainakin minun näkökulmastani.

@Eruthol saa tällä kertaa Welhon erityiskiitoksen, yksin en olisi pysynyt hereillä paluumatkalla.
 
Ylös