Kevätmiitti Särsjärvellä 21.-23.4.2023

@Isilmírë Laitoin Krasukselle whatsappissa viestiä kyydistä, ja odotan vielä Súlienin vastausta (Konnun yksässä) että voin tehdä miittikyyti-whatsappin. Suunnitelmissa on lähteä Tikkurilan asemalta (tai Puistolan asemalta) 14-15 välillä. Veikkaisin että 14.30 käy molemmille kyytiläisille (ainakin Krasus sanoi, että tuo väli on ok).
 
Hyvä juttu ja kiitos @Sidhiel ! Sanoin kyllä Krasukselle, että voisi itse olla aktiivinen asian suhteen, mutta kun en ole kuullut siltä suunnalta mitään, ajattelin varmuuden vuoksi kysyä. Mutta en siis puutu tähän asiaan sen enempää.
 
Purrin perumisen myötä perunpa osallistumiseni minäkin, sillä minun oli tarkoitus kulkea samalla kyydillä tänään ja huomenna. Toki muitakin kyytejä menee, mutta minun tosiaan pitäisi päästä jo huomenna launtaina takaisin Helsinkiin niin vähän säätämiseksi menee.
 
Kiitoksia kaikille miitistä. Olin aika väsynyt gradun väkertämisen jälkeen, joten menin kumpanakin iltana aikaisin (miittimittapuulla) nukkumaan. Sauna teki hyvää jumittaville selkälihaksille. Tulin pariin kierrokseen Secret Hitleriä, vaikka yleensä ujostuttaa tulla pelaamaan. Olisi ollut kiva jutella enemmänkin eri kanssahobittien kanssa, mutta tuntui että jotenkin jämähdin joko nukkumaan tai lukemaan.
Lintutorniretki oli kiva, mutta olipa jotenkin tosi kesäinen ja kuuma sää. Mukava myös nähdä uusia miiteissä :)
 
Kiitokset kaikille miitistä.
Miitti oli juuri sellaista todellisuuspakoa kuin ennenkin ja juuri sitä, mitä tarvitsinkin raskaan työrupeaman keskellä. Erityisen mukavaa oli saada uusia kasvoja joukkoon mukaan, toivottavasti tulette toistekin!
 
Kiitos minunkin puolestani. Miili oli hieno uusi tuttavuus ja Freyan&Micin lapset ihania paijattavia. Poika ei toisessa sessiossa kainalosta perustanut, mutta tyttö oli luontevasti kainalossani. Pääsen nykyään aivan liian harvoin tekemisiin syli-ikäisten lasten kanssa.
 
Ylös