Kielioppikysymykset

Eli joku henkilö on tunnettu. Hänen tunnettuutensa on laajalle levinnyt.

Jaså, miksei voi käyttää sanaa kuuluisuus minun mielestäni ihan tyhmän tunnettuuden tilalla, kuuluisuus vaikuttaisi merkitsevän ihan samaa.
 
Re: United Artists in Finnish

Tik sanoi:
"Kuulkaa! Kuulkaa! Äänteet a ja ä eivät ole mahdollisia diftongin loppuäänteenä". Murteet ovat tietysti asia erikseen: "Huano huakaa: tuakaa ruakaa!"
Click to expand...

Jep! Esimerkki: Yävuaros tyämiäs syä yälläki.
 
fanye sanoi:
Jaså, miksei voi käyttää sanaa kuuluisuus minun mielestäni ihan tyhmän tunnettuuden tilalla, kuuluisuus vaikuttaisi merkitsevän ihan samaa.
Click to expand...

Olen samaa mieltä. Kaipa tuon sanan käyttöön taivutaan kun ei haluta viitata kuuluisuuteen, kuten vaikkapa rokkitähti vaan vaan tunnettuuteen, kuten vaikka puolestaan keikkojen järjestäjä, jonka monet tuntevat, mutta hän ei esiinny lehtien kansissa tms. Tai näin itse ymmärrän noiden sanojen välisen eron.
 
Tunnettuuden kaltaisia pölhöjä sanoja ovat myös samuus ja henkilöys. Kertokaa minulle, miksi ei voi puhua ihmisen henkilöllisyydestä, mitä eroa sillä on henkilöyteen? Ehkä kielikorva jotenkin hämärästi sanoo, että tuo -lli- on täysin turha johdin, mutta jostain syystähän se siinä alun perin on ollut? Toisaalta onhan mystillinenkin nykyään mystinen.

Samoin tuo samuuus esim. teoksessa "Maailman kielten erilaisuus ja samuus" on aina ärsyttänyt. Eikö samuus viittaa siihen, että joku on täysin sama kuin joku toinen, kun taas samanlainen tarkoittaa, että esim. juuri maailman kielillä on samanlaisia piirteitä, mutta ne eivät ole samoja kieliä?!
 
Mortal Illusion sanoi:
Eikö samuus viittaa siihen, että joku on täysin sama kuin joku toinen
Click to expand...

Minustakin "samuus" kannattaisi varata tarkoittamaan identiteettiä.

Viehättävä ja omassa asiayhteydessään tarpeellinen edellisten tyylinen sna on skotistiseen metafysiikkaan kuuluva tämyys
(Vai pitäisikö sanoa "hekkeiteetti", siis alkumuodosta haecceitas, joskus englanninnettuna "thisness".)
 
Myös "toiseus" on ärsyttävä sana, tuli mieleen samuudesta ja tämyydestä. Eihän kukaan käytä esimerkiksi sanaa "ensimmäisyys". "Toiseus" on kyllä jotenkin vielä ärsyttävämpi kuin "ensimmäisyys", koska siinä on -us -pääte, mikä lisää suomenkielisen sanan ärsyttävyyspisteitä ainakin 20 %. Mielenkiinnosta, tietääkö joku muuten, mitä "toiseus" on muilla kielillä?
 
Päärynä sanoi:
mitä "toiseus" on muilla kielillä?
Click to expand...

Se emansipatoris-filosofinen "Toiseus" on englanniksi "otherness". Tiedän että englannin filosofinen "other" on ranskalaisissa alkuteksteissä "autre" ja saksaksi "andere", joita voi sitten vääntää kielitaitonsa mukaan edelleen. "Other":in vastakohtana on tässä yhteydessä lähinnä "Self" tai "Same". Anglo-itävaltalaisen koulukunnan kasvattina minä poistun paikalta kun nämä lacanilais-levinasilaisen dynastian tunnussanat esitetään.
 
No niinpäs, otherness . Ymmärrän Telimektarin halun poistua ko. termien yhteydessä takavasemmalle! Otherness tosin ei kuulosta minun korvaani niin pahalta kuin suomen vastine, ehkä koska en puhu englantia äidinkielenäni ja koska siten minulta jää huomaamatta käsitteen mahdollinen epäluontevuus. Vaikka en tiedä sitten, onko se toiseuskaan nyt kielellisesti niin epäluonteva. Se vain jotenkin särähtää.
 
Sanoisin eteläpuolinen puhuttaessa siitä osasta Afrikkaa, joka on Saharasta etelään, koska etelänpuoleinen (huom. n-kirjain!) tarkoittaa lähinnä jonkin asian etelään päin avautuvaa osaa, esim. "Tuomiovuoren etelänpuoleiset rinteet" tai "Hobitinkolon etelänpuoleiset ikkunat".
 
Tik sanoi:
Sanoisin eteläpuolinen puhuttaessa siitä osasta Afrikkaa, joka on Saharasta etelään, koska etelänpuoleinen (huom. n-kirjain!) tarkoittaa lähinnä jonkin asian etelään päin avautuvaa osaa, esim. "Tuomiovuoren etelänpuoleiset rinteet" tai "Hobitinkolon etelänpuoleiset ikkunat".
Click to expand...

Hmm, noin päin en asiaa ajatellutkaan, siis että tuo n vaaditaan. Ehkä tuo eteläpuolinen on sitten oikea, kun puhutaan nimenomaan tuosta maantieteellisestä alueesta "sub-Saharan Africa".
 
Ehkä tämä menee kielioppikysymykseksi ainakin jos ei liian tiukasti tulkita.

Meikkaus-topikissa Vetehinen sanoi:
<i>Liota sokeri veteen. Kääri sitten papiljontit sokervedellä käsiteltyihin hiuksiin. Hiusten kuivuttua saat täydelliset kiharat</i>
Click to expand...

Kyseinen teksti oli käsittääkseni vanhemmanpuoleisesta teoksesta lainattu. Vahventamani papiljontit-sana kiinnitti huomioni. Vieläkö joku käyttää papiljontteja (sanana!) vai olenko minä se kummajainen joka luulee niiden olevan papiliotteja? Kyllähän io:sta tulee vähän j:hin päin vivahtavaa, mutta n taitaa olla vuosikymmenien saatossa sanasta pudonnut?
 
En ole kuullutkaan muotoa papiljontti. Kuulostaa arkikielen, hyvin arkisen sellaisen, ilmaisulta. Mutta en myöskään tunne muotoa papiliotti. Minä puhun (ja kirjoitan) papiljoteista (< ransk. papillote) silloin kun puhun (tai kirjoitan) ja onhan tuo muoto itse asiassa lähimpänä alkukielen äänneasua.

EDIT (PS.): Molemmat sanakirjat, niin vanhempi kuin uudempikin (Nykysuomen sanakirja ja Suomen kielen perussanakirja eli tuttujen kesken Nykänen ja Pesonen) listaavat vain ja ainoastaan papiljotin.
 
Minä olen kyllä itse käyttänyt aina kuvitellut että se on papiliotit, mutta pakko myöntää että olisin ihan kirkkain silmin hyväksynyt myös papiljotit. Tietokoneen sanakirja herjaa ensimmäisen kohdalla, mutta jälkimmäistä se ei alleviivaa joten veikkaan papiljottien olevan enemmän oikea ilmaisu.
 
Ja kielioppitopicista kun on kyse, suosittelen käyttämään enemmän oikean ilmaisun sijasta lauseketta oikeampi ilmaisu. Emmehän suinkaan halua englannistaa kieltämme!


(Tuo virhe tuntuu olevan Yleistymään päin koko ajan, Arvi Lindin lähtö on tehnyt tietä televisiossa käytetyn kielen 'huonontumiselle'.)
 
Kysymys kielten nimien kirjoittamisesta:

Niin lehdissä, telkkarissa kuin epävirallisissakin yhteyksissä kielten nimet kirjoitetaan nykyään lähes järjestelmällisesti väärin, siis suomenkieli, ruotsinkieli jne. Ainakin minulle on opetettu, että kielten nimet kirjoitetaan suomessa erikseen, mutta onko tähän sääntöön tullut joku muutos? Olen opiskellut kielenhuoltoa vaikka kuinka paljon, mutta jo nyt, kun tutkinnon valmistumisesta on 2,5 vuotta, alkaa tuntua, että säännöt unohtuvat tai muuttuvat. Eli onko kenelläkään tietoa siitä, onko kielten nimien kirjoitussuositus muuttunut vai onko ihmisiltä vain unohtunut ko. sääntö?
 
Jep. Ainut kohta missä suomenkieli ei kuulosta ihan pöljältä on joku sellainen vähän murteellinen repliikki: "Puhu Veeti suomenkieltä ku Anttoni ei ruohtii ymmärrä".
 
Mistä kenties johtuu joku-sanan outo taipuminen? Sen sijaan, että se menisi jokseenkin loogisesti (aivan kuin suomen kieli sitä olisi erityisen usein) esim. jokulta tai joulta, jokun tai joun, se menee joltakulta ja jonkun (vrt. joki, joen). Myös jokin taipuu vähän oudosti. Toisaalta myös kuka, mutta se ei niin hirveästi minua vaivaa, koska se menee loogisesti heti muututtuaan perusmuodosta aivan erinäköiseksi.
Onko kyseessä joku muinaissuomalaisten älytön päähänpisto, että tämä sanapa ei sitten menekään niin kuin muut, vai onko suomessa joskus ollut vieläkin kenkummat sijamuodot?
 
Joku kielitieteilijä osannee vastata paremmin, mutta mutulla veikkaisin, että se liittyy äänteen pehmenemiseen. Samoin kuin p voi muuttua v:ksi (papu -> pavun), voi k muuttua äng-äänteeksi. Joku -> jonkun. Meniköhän metsään? :)
 
You must log in or register to reply here.
Ylös