Kiinan historia ja kulttuuri

Tämän ketjun tarkoitus olisi paneutua Kiinaan vähän nykypolitiikan viimeisiä käänteitä syvemmin, vaikka toki nykyhistoriakin mukaan lasketaan. Kiina oli ydinolemukseltaan kaksituhatvuotinen keisarikunta ennen viimeistä kommunismin aikakauttansa. Toki dynastioiden väleihin mahtui hajaannuksen kausia, mutta jo omana aikanaan niitä pidettiin kaikin tavoin epätoivottuina ja oikean keisarin esiinnousua odotettiin hartaasti. Nyt kun Xi Jinping on yhdistämässä riistokapitalismin ympärille rakentunutta valtiotaan rautanyrkkinsä alle, voidaan kysyä, onko Kiina palaamassa historiansa pitkälle tielle; onko johtaja uusi keisari ja puolue tämän virkamiehistö? Tuskin Xi Jinping pystyisi jättämään valtakuntaansa verenperillisensä hallintaan, mutta kenties jonkinlainen johtaja-suosikkiasetelma olisi mahdollinen puolueen vahvistamana.


Mikä on näkemyksesi Keskustan valtakunnasta? (En tarkoita nyt Pohjois-Suomea)

Minulla on hyvin romantisoitu näkemys Kiinasta ennen kommunismin aikaa. Se koostuu lähinnä Hong Kong -elokuvien ja van Gulikin kirjoittamien Judge Dee -dekkareiden antamista vaikutteista ja on todennäköisesti hyvin kaukana todellisuudesta, olkoonkin, että olen myös eri museoissa tutustunut suurella mielenkiinnolla vanhoihin kiinalaisiin esineisiin.

Olisi oikeastaan hauskaa hankkia vähän realistisempaa tietoa siitä, mitä kaikkea Kiinassa sen historian aikana on tapahtunut. Pitää varmaan alkaa metsästää jotakin helppolukuista ja kauniisti kuvitettua perusteosta aiheesta.

Kiinan historia kiinnostaisi kyllä minuakin, mutta se on hämmentävän runsas ja minun on vaikea erottaa kiinalaisia nimiä toisistaan. (Varsinkaan tällä nykyään eniten käytetyllä pinyin-translitteraatiolla esitettynä, Wade-Giles järjestelmällä nimet hahmottuivat jotenkin paremmin, tai ehkä olin vain nuorempi silloin kun luin sillä kirjoitettuja nimiä.)

Jos kysytään "näkemystä" Kiinasta, niin ensin minulle tulee mieleen jonkinlaisia rinnastuksia ja vertailuja Kiinan ja eräiden muiden alueiden välillä. Kiinan varhainen (Han) keisarikunta ja Rooman imperiumi kukoistivat samoihin aikoihin. Molemmat hajosivat, mutta Kiina yhdistyi uudelleen, roomalainen Eurooppa ei enää koskaan. Hajonneen Rooman perilliseksi nousseet, keskenään kilpailevat eurooppalaiset valtiot osoittautuivat kuitenkin dynaamisemmiksi kuin alun perin niitä rikkaampi ja paremmin organisoitu Kiina, ja pystyivät jo 1800-luvun puolivälissä määräilemään Aasian vanhoja suurvaltoja. Näiden rinnalla tarkastelisin vielä Intiaa, joka myös aikanaan hajosi lopullisesti (200-l. eaa Maurya-valtakunnan jälkeen), mutta jonka erilliset valtiot eivät osoittautuneet kovin dynaamisiksi, vaan vajosivat 1200-luvulta alkaen ulkopuolisten valloittajien valtaan. Eräs mahdollinen selittävä tekijä näiden aluiden eri tasoiselle dynaamisuudelle voisi olla se, että Euroopan keskiaikaiset yhteiskunnat vastaanottivat ja hyödynsivät paljon eri puolilta saatuja kulttuurivaikutteita. Kiinan historiassa oli - ennen 1900-lukua - vain yksi vaihe, jolloin ulkopuoliset kulttuuurivaikutteet hyväksyttiin, nimittäin laaja intialainen kulttuurivaikutus Han-dynastian hajoamisen jälkeen ja Tang-dynastian alkupuolella. (n. 200-800 jaa.) Intian itsenäisen sivilisaation aikana (ennen muslimivalloitusta) ulkopuolisia vaikutteita ei oikeastaan vastaanotettu lainkaan (paitsi ehkä hyvin vähäisessä määrin Baktrian kreikkalaisilta). Monia muitakin selitysmalleja voi esittää. Intiassa runsaiden maatalouden ylijäämien paikallinen tuottaminen oli ehkä esiteollisena aikana helpointa, joten Intiasta ulospäin suuntautuvat valloitussodat eivät olisi olleet kovin kannattavia.

Kiinan sisäisessä historiassa on etsitty toistuvia piirteitä toisiaan seuraavien dynastioiden noususta ja rappiosta. Arnold Toynbeen mielestä sekä Kiinassa että roomalaisten jälkeisessä Euroopassa uusien imperiumien tai dynastioiden muodostuminen alkoi entisten imperiumien rajaseudulta, jossa väestö ja paikalliset päälliköt olivat olosuhteiden pakosta karaistuneempia ja sotaisampia. Esimerkiksi frankkilaisen imperiumin keskusalue oli Rooman imperiumin raja-alueena olleella Reininmaalla ja itä-Ranskassa. Vastaavasti Kiinassa uusien dynastioiden perustajat tulivat usein pohjoisilta ja läntisiltä raja-alueilta, joissa oli jouduttu taistelemaan barbaareja vastaan. (Asimovin Säätiö-trilogiassa kuvattu Linnunradan sivilisaation keskustan ja periferian aseman vaihtuminen oli kai saanut vaikutteita Toynbeelta.)

Kiinalaisen sivilisaation keskiakseli oli aluksi Huangho-joen keskijuoksulla, missä joki virtaa lännestä itään. Vaarallisimmat barbaarit asuivat tuolloin lännessä. Uusi dynastia oli aluksi voimakas ja sen pääkaupunki oli melko lännessä. Heikennyttyään dynastia siirsi pääkaupungin turvallisemmalta tuntuvaan paikkaan idempänä. Läntistä Zhou-dynastiaa seurasi heikompi itäinen Zhou-dynastia. Vastaavasti läntistä Han-dynastiaa seurasi itäinen Han-dynastia. (Rooman keisarikunnan heikentyessä pääkaupunki siirrettiin turvallisemmalta tuntuvaan Konstantinopoliin.) Myöhemmin, kun Kiina oli kesyttänyt läntisen rajaseutunsa barbaarit, nousi uusia, entistä vaarallisempia barbaareja pohjoisesta. Niinpä Song-dynastian heikentyessä varhaisempaa, voimakkaampaa pohjoista Song-dynastiaa seurasi heikentynyt eteläinen Song-dynastia. Heikomman eteläisen ja voimakkaamman pohjoisen "dynastian" kuvio jatkui vielä 1900-luvulla. Heikomman kuomingtang-hallinnon pääkaupunki oli etelässä, Nankingissa. Kommunistien saatua vallan Kiina voimistui ja pääkaupunki siirrettiin taas pohjoiseen, Pekingiin. Nykyään (ainakaan suuriin) valtioihin kohdistuvat uhkat eivät ehkä niinkään ole hyökkäyksiä raja-alueille, vaan esim. teknologiseen kilpailuun liittyviä. Näin ollen vaikkapa Kiinan pääkaupungin kuviteltu siirtäminen pois Pekingistä ei välttämättä olisi mikään kovin varma merkki mistään.

Eräs vaihtoehtohistoriallinen idea, jossa Kiinan ja Rooman historiat ikäänkuin vaihdetaan toisikseen, on "Roma Resurgens". (En tunne sen kirjoittajaa.)