Kiipeily

@eowynofmay kuulostat ihan prolta :o

Minua todella ahdistaa nuo kiipeilykengät. Hirveät kidutusvälineet! Olen miettinyt, että voisiko Fivefingerseillä kiivetä. Luulisi, että voi, ainakin niitä helppoja reittejä mitä itse boulderoin.

Nää. En sentään. Olen päässyt toiseksi HELPOIMMILLE reiteille :D Vielä riittää haastetta siis.

Ja huoh... vaikka otin ne uudet kengät vähän isommat kuin normikengät, niin tiukat ovat nekin. Turhan tiukat. Kosteat sukat jalkaan ja kokeilemaan, jos vaikka venyisivät.

Näinköhän FF:ssä on tarpeeksi pitoa seinälle?
 
Minä ostin täksi talveksi omat kengät, ettei tarvitse aina käyttää vuokrakenkiä. Ostin ne boulderkeskukselta ja sanoin suoraan hakevani enemmän mukavuutta kuin suorituskykyä ja apu oli todella ammattitaitoista ja olen kiipeillyt niillä nyt ehkä seitsemän kertaa ja ollut todella tyytyväinen.

Mitä kiipeilymiittaamiseen tulee niin olisin mahdollisuuksien mukaan kiinnostunut.
 
Ostin kahdet ensimmäiset kahdesta eri kiipeilykeskuksesta. Ilmeisesti minun kengissäni on nyt suorituskykyä, kun en älynnyt vaatia mukavuutta :22:

Kolmannet ostin netistä. Ostosivu kehoitti ostamaan norminumeroa koon verran pienemmät, mutta ostin 1/3 numeroa isommat. Taidan lähteä kastelemaan sukkia :joy:

PS. Yhdetkään kengät eivät ole jääneet käyttämättä, kun perheestä löytyy 38-39 sisällä olevia jalkoja useammat parit.
 
Kiipeilykengistä täällä on ollutkin puhetta, niin ihan hyvin voi kiivetä fivefingerseillä. Itse kiipeilen satunnaisesti Skinnerseillä (sukka, jossa pohjasssa kumia) ja joskus olen kiipeillyt sisäpelikengissä. Täytyy tietysti ymmärtää, että pito on todennäköisesti huonompi, kun painetta ei pysty samalla tavalla jalan päälle asettamaan. Myös huukkien käyttö on hankalampaa.

Mitä tulee kiipeilykengän kokoon, niin valitsen koon yleensä kantapään mukaan siten, että kantapäähän ei saisi mielellään jäädä ylimääräistä tilaa. Ennen kiipesin sisällä varsin tiukoilla kengillä, mutta nykyisin olen mukavuudenhaluinen ja kiipeän sellasisilla kengillä, joita ei tarvitse joka reitin välissä riisua pois jalasta.

Taidan tänään mennäkin Isatikseen kiipeilemään. Parin kuukauden sairastelujen jälkeen kunto on ihan nollissa, mutta tällä viikolla on uskaltanut jo hiljalleen aloittaa kiipeilyt. Jos joku haluaa lähteä mukaan, niin eikun viestiä tulemaan. Pääsee halutessaan ilmaiseksi :D
 
Itse en ole pitkään aikaan (varmaan yli vuoteen, hui) ehtinyt kiipeilemään. Olisin taas harrastanut DWS:ssää (deep water soloing) Maltalla vuosi takaperin, mutta ensimmäisenä iltana mursin jalkapöytäni, eikä sillä jalalla sitten paljoa kiipeilty :grin:. Tanssi voitti kiipeilyn, vaikka täytyy kyseistä lajia ehdottomasti kiittää voiman ja notkeuden ja muutenkin fyysisten ominaisuuksien, sekä ihan vain kipukynnyksen kehittämisessä. Tästä on ollut huomattavaa hyötyä myöhemmin.
En suinkaan ole heittämässä kiipeilykenkiä kokonaan nurkkaan, kun kerran sellaiset omistan, joten jos jonkinlainen Konnun oma kiipeilymiitti joskus tulisi, voisin jopa ilmaantua paikalle.

Itse olen lähtenyt tähän kiipeilykenkäkysymykseen aina suorituskykypohjalta. Kiipeilykengät tuntuisivat varmaan kamalilta pitkästä aikaa, mutta silloin ne olivat arkipäivää. Normaali jalan kokoni on 39, mutta toiset kiipeilykenkäni ovat 37 ja toiset 38. Masokismia. Olin aikoinani jopa ihan hyvä kiipeilijä. Korkein greidi mistä selvisin boulderilla oli muistaakseni 6a+. Yläköydellä greidit ovat kokemukseni mukaan helpompia. On kyllä olemassa sellainen meemi, jonka mukaan Tampereen kiipeilykeskuksella käytännössä kaikki reitit on greidattu 6a.

En ole koskaan osannut tehdä mitään tavoitteettomasti, mutta ehkä tätä kiipeilyä voisi yrittää. Ehkä nyt lomalla olisi aikaa. Jos vaan en olisi taas kipeä (kräääh). Mutta Tampereelle on tullut uusi boulderkeskus, joka pitäisi kyllä käydä tsekkaamassa. Mmmm...
 
Kiipeilykenkien koko heittelee erittäin paljon riippuen valmistajasta ja jopa saman valmistajan eri mallien välillä. Karkeasti sanottuna La Sportivan kengät menevät itselläni 3-4 numeroa katukenkää pienempinä, Scarpat 2-3 numeroa pienempinä ja 5.10.:t suurin piirtein samaa kokoa kuin katukengät (korkeintaan numeroa pienempänä paria mallia lukuunottamatta, jotka menevät pari numeroa pienempinä). Tästä syystä kenkien ostaminen netistä ilman sovittamista on melko arpapeliä, jos kokemusta erilaisista kengistä ei ole paljoa.
 
Mutta Tampereelle on tullut uusi boulderkeskus, joka pitäisi kyllä käydä tsekkaamassa. Mmmm...
OLisiko Tampere sijainniltaan sellainen että sinne saapuisi useampikin jos yhteinen aika saataisiin sovittua? Minun oma kiipeilypaikkasuosikkini on ihan ehdottomasti Lappeenrannassa, mutta uusien paikkojen tutkiminen on aina kivaa. Toinen mikä voisi ehkä sijainniltaan olla kohtalaisen helppo olisi Riihimäki. Tietysti se olisi minulle lähempänä ja helpommin saavutettavissa.
Laitanpa tähän kyselyn kiipeilymiitin paikasta JOS sellaisen saisi aikaiseksi joskus vaikka maaliskuulle?
Edit. teen ihan oman kiipeilymiittitopikin kohtauspaikalle.
 
Minä olen tosiaan hyvin satunnainen sunnuntaikiipeilijä (noin pari-kolme kertaa vuodessa ja kesällä muutaman kerran ulkona, se on hauskinta!) Kyynärvarren lihakset kramppaa ja kipeytyy tottumattomuudesta johtuen niin nopeasti, että jaksan kiipeillä ehkä vajaa tunnin kerrallaan :grin: Hyvin epätavoitteellista siis.
 
Muutama vuosi sitten kiipeilin yläköyttä melko säännöllisesti, mutta varmistuskaverini muutti pois enkä löytänyt uutta, ja kun myös työtilanne muuttui sellaiseksi, että salille pääsisi vain illalla (ruuhka-aikaan) en jaksa jonottaa itsevarmistaville. Ilman kiipeilyseuraa harrastus jäi. Kengät, valjaat ja mankkapussi ovat tallella vielä.

Toki boulderointi olisi ratkaisu, mutta jossain kohtaa kokeillessani sitä putosin ja venäytin nilkkani todella pahasti (en tajua, miten boulderointiseinän alla voi olla "pehmusteena" joustavan materiaalin päälle laitettu kova levypinta. Tuloksena hirveät kivut, kaksi viikkoa kepellä eikä jalka vuosienkaan jälkeen ole toipunut kunnolla) mikä jätti minut pelkäämään putoamista niin, että ilman valjaita en uskalla enää edes yrittää kiivetä. Kunnolla pehmeä alustakaankaan ei pelkoa valitettavasti helpota, kun pelkään siihenkin putoamisen voivan vääntää alle jääneen nilkan. :(
 
En halua painostaa boulderointiin, mutta mietin että voisiko mennä johonkin paikkaan missä silti olisi tuo oikeasti pehmeä alusta ja harjoitella putoamista vaikka ensin ihan alimmilta otteita ja sitten oman uskalluksen mukaan korkeammalta niin että oppisit luottamaan että osaat pudota oikein? Pyydät sieltä ohjaajalta putoamisopetusta ja jos on asiallinen ja asiansa osaava niin varmasti neuvoo ja auttaa tuollaisessa tilanteessa.
 
Olen kokeillut tuollaista jonkin verran, siis harjoitella putoamista alaotteilta turvallisen pehmeälle alustalle, mutta kun se tuntuu ja näyttää tosi hölmöltä, sitä ei jaksa toistaa niin loputtoman monesti, että selkäytimessä pelko korvautuisi luottamuksella. Joo, pitäisi saada vaan raahatuksi itsensä sinne salille yrittämään... :|
 
Onko kukaan kontulaisista käynyt "uudessa", vuonna 2021 avatussa Kiipeilyareena Ristikossa? On kyllä hieno halli kyseessä. Mun lempparihalli tällä hetkellä! Etenkin köysipuoli on erittäin hyvä ja kiva määrä itsevarmistavia, jos tykkää käydä yksin kiipeilemässä. Tällä hetkellä kuntoutan polvea, niin itsevarmistavat ovat olleet siinäkin mielessä hyviä, että edes jonkunlaista kiipeilykuntoa on voinut ylläpitää.
 
Ollaan tänä vuonna puolison kanssa viimein saatu itsemme käymään useamman kerran boulderoimassa. Seurustelun alkuaikoina käytiin yhden kerran kiipeilemässä, ja sen jälkeen siitä on puhuttu tasaisin väliajoin, mutta ei ole saatu ahteria hallille.

Nyt on käyty kolmesti Espoon Boulderkeskuksella. Eilen melkein kiipesin 6A:n! Ensimmäisellä kerralla koin useimmat reitit nöyryyttävän vaikeiksi, eikä siellä ollut kuin pari vitosta eikä yhtään nelosta. Tuntui, että olin liian heikko, lyhyt ja nynny kaikkeen. Toisella kerralla vitosia oli tullut enemmän, yksi söpö nelonenkin, ja uskalsin vähän enemmän yrittää vaikeita siirtymiä. (Tuolla on niitä nelosia luultavasti lasten ja nuorten puolella, jonne me ei kehdattu mennä.)

Kolmannella kerralla taas tuntui, että minulla oli enemmän voimaa, että selvisin paremmin niistä paikoista, jotka tuntuivat liian pelottavilta. Jos esimerkiksi seuraavaan otteeseen pitää kurottaa vauhdilla, nyt voima riitti paremmin siihen, että voin kurottaa hitaammin enkä vain heittäytyä ja toivoa, että ote pitää. Uskallan käyttää seinää ja luotan, että jalka voi pitää sitä vasten. Kerran jopa uskalsin käyttää jalkaa niin, että laitoin kantapään otteen päälle (en muista tekniikan nimeä) enkä jalkaterää.

Enkä enää ihan joka reitillä narise, että totta kai puoliso pystyy ne kiipeämään kun hän on 10 cm pidempi. :D Ehkä se ei aina ole pituudesta kiinni vaan esimerkiksi siitä, että hänellä on vahvemmat kädet, joten hänellä on enemmän varaa yrittää ja venkslailla.

Olen näiden kolmen kerran aikana oppinut sen, millaisesta boulderoinnista pidän itse eniten. 7:t ja 8:t näyttävät minusta sen verran epämukavalta könyämiseltä, että minua ei yhtään haittaa tietää, etten tule pääsemään sille tasolle. MM-tason boulderointireitit näyttävät niin äärimmäisiltä – paljon kropan heilautuksia, yhdellä kädellä roikkumista ylösalaisin, kaikkea sellaista. Minulle se on liian överiä ollakseen innoittavaa.
Mutta noissa kutosissa on vielä riittävästi sellaisia, että niihin ei tarvita äärimmäistä voimaa ja notkeutta, vaan hyvä tekniikka, ketteryys ja älli riittävät. Tuolla monet lapset menivät kutosia ihan kepeästi, eli pituuskaan ei ole liian ratkaisevaa. Jos en koskaan pääsee 6a:ta tai 6b:tä vaikeimpia, se ei haittaa.

On muuten huomattu, että tuolla hallilla on todella meluisaa. Onkohan se kiipeilyhallien perusominaisuus? :D En muista, millaista Jyväskylän Boulderpajalla oli. Onhan siellä paljon kovaa pintaa. Ja tuolla on aina paljon lapsia ja muuta tohinaa. Ei se kiipeillessä koko aikaa häiritse, mutta ulos tullessa huomaa, millaisen taustahälyn alla sitä onkin ollut.
 
Kolmannella kerralla taas tuntui, että minulla oli enemmän voimaa, että selvisin paremmin niistä paikoista, jotka tuntuivat liian pelottavilta. Jos esimerkiksi seuraavaan otteeseen pitää kurottaa vauhdilla, nyt voima riitti paremmin siihen, että voin kurottaa hitaammin enkä vain heittäytyä ja toivoa, että ote pitää. Uskallan käyttää seinää ja luotan, että jalka voi pitää sitä vasten.
Boulderoinnissa tää on ehkä tärkeintä, että uskaltaa luottaa jalkoihin eikä pelkää liikaa tippumista. Tässä tullaankin siihen, että jos kiipeily kiinnostaa edes satunnaisesti, omat popot on must! Sisällä toimii pehmeet kengät yleisesti parhaiten ja niillä oppii jalkatekniikkaakin paremmin kuin kovapohjaisilla.

Kerran jopa uskalsin käyttää jalkaa niin, että laitoin kantapään otteen päälle (en muista tekniikan nimeä) enkä jalkaterää.
Heelhook eli kantapääkoukku.

Enkä enää ihan joka reitillä narise, että totta kai puoliso pystyy ne kiipeämään kun hän on 10 cm pidempi. :D Ehkä se ei aina ole pituudesta kiinni vaan esimerkiksi siitä, että hänellä on vahvemmat kädet, joten hänellä on enemmän varaa yrittää ja venkslailla.
Esimerkiksi kisakiipeilijöiden keskipituus on miehissä noin 174 ja naisissa 10 cm vähemmän. Itse olen 183 ja voi että toivoisin kiipeilyn näkökulmasta, että olisin lyhyempi! Mutta totta toki on, että pituus lähtökohtaisesti auttaa aloittelijatasolla enemmän kuin siitä on haittaa. Sitten kun aletaan kiipeämään vaikeampia reittejä, joissa pitää vääntyä ahtaisiin asentoihin tai hyppiä ja ottaa isoja swingejä, niin pituudesta on enemmän haittaa.

Olen näiden kolmen kerran aikana oppinut sen, millaisesta boulderoinnista pidän itse eniten. 7:t ja 8:t näyttävät minusta sen verran epämukavalta könyämiseltä, että minua ei yhtään haittaa tietää, etten tule pääsemään sille tasolle. MM-tason boulderointireitit näyttävät niin äärimmäisiltä – paljon kropan heilautuksia, yhdellä kädellä roikkumista ylösalaisin, kaikkea sellaista. Minulle se on liian överiä ollakseen innoittavaa.
Mutta noissa kutosissa on vielä riittävästi sellaisia, että niihin ei tarvita äärimmäistä voimaa ja notkeutta, vaan hyvä tekniikka, ketteryys ja älli riittävät. Tuolla monet lapset menivät kutosia ihan kepeästi, eli pituuskaan ei ole liian ratkaisevaa. Jos en koskaan pääsee 6a:ta tai 6b:tä vaikeimpia, se ei haittaa.
Kisakiipeily alkaa jo muistuttamaan parkouria, josta itsekään en ole kovin innostunut. Onneksi Suomessa halleilla on paljon edelleen myös sitä tavanomaisempaa settausta, missä ei tarvitse juosta ja hyppiä. Boulderkeskus Espoossa en ole käynyt pitkään aikaan, mutta Kiipeilyareenalla on ainakin 6C, jopa alaseiskan tasolle reittejä, jotka eivät kaikki vaadi mitenkään paljon voimaa tai notkeutta, vaan juurikin tekniikkaa ja reitinlukua. Suosittelen jos intoa riittää, käymään PK-seudun eri halleilla laajemminkin!

On muuten huomattu, että tuolla hallilla on todella meluisaa. Onkohan se kiipeilyhallien perusominaisuus? :D En muista, millaista Jyväskylän Boulderpajalla oli. Onhan siellä paljon kovaa pintaa. Ja tuolla on aina paljon lapsia ja muuta tohinaa. Ei se kiipeillessä koko aikaa häiritse, mutta ulos tullessa huomaa, millaisen taustahälyn alla sitä onkin ollut.
Mä olen käsittänyt, että toi Espoon halli on erityisesti lapsiperheiden suosiossa, joten ei ihme jos on kovin paljon melua! Toki mikä tahansa halli on meluinen, jos sattuu kouluryhmä tms. samaan aikaan kiipeilemään. Boulderkeskuksen halleista Konalassa todennäköisesti käy vähiten ihmisiä, joten varmaan myös hiljaisin. Kiipeilyareenalla en ole juuri koskaan kokenut häiritsevän korkeita desibelejä, vaikka esimerkiksi Kalasataman hallissa on iltaisin todella paljon jengiä.
 
Tässä tullaankin siihen, että jos kiipeily kiinnostaa edes satunnaisesti, omat popot on must! Sisällä toimii pehmeet kengät yleisesti parhaiten ja niillä oppii jalkatekniikkaakin paremmin kuin kovapohjaisilla.
Pakko kysyä, että miksi popojen kannattaisi olla omat?
Mä olen käsittänyt, että toi Espoon halli on erityisesti lapsiperheiden suosiossa, joten ei ihme jos on kovin paljon melua!
Luulen, että se on meluisa silloinkin, kun siellä on vähemmän lapsia, eli se on enemmän akustinen ongelma kuin mölyämisongelma. Lasten puolesta en tiedä, mutta satunnaista juoksentelua lukuun ottamatta lapset osaavat olla siellä. Minusta on aika hauskaa nähdä, että hallille tullaan koko perheen voimin.
Varmaan sama ongelma on monissa muissakin sisäliikuntapaikoissa.
Muuten tuo on meistä viihtyisä halli ja sinne on meidän helppo mennä. :)
 
Pakko kysyä, että miksi popojen kannattaisi olla omat?
Oikeastaan tuo asia mitä lainasit, hyvällä ja tunnokkaalla kengällä oppii jalkatekniikkaa parhaiten. Vuokrakengissä käytettävä kumi on lähtökohtaisesti todella kestävää, koska se on erittäin kovaa ja pohja on paksu. Näistä ominaisuuksista johtuen kitka on huono ja tuntuma heikko. Huonon kitkan huomaa erityisesti kiivetessä volyymeilla eli niillä kitkaisilla laatikkomaisilla "otteilla", joilla voidaan muuttaa hieman seinän profiilia. Huonolla tuntumalla taasen tarkoitan sitä, että on hyvin vaikea tuntea kuinka optimaalisessa asennossa jalan on asettanut otteelle. Tämä taas vaikuttaa suoraan siihen, kuinka paljon pystyy luottamaan jalkaotteeseen ja siten kehittämään omaa tekniikkaa.

Vuokrakenkiin liittyy myös muita huonoja puolia, kuten se, että niillä ei tosiaan pysty kovinkaan hyvin huukkailemaan kantapäällä saati toukkarilla, koska varpaiden päältä vuokrakengistä puuttuu kitkainen kumi kokonaan. Nämä ovat kuitenkin ihan perustekniikoita, joiden hyödyntäminen paitsi monipuolistaa, myös helpottaa kiipeilyä.

Vuokrakenkiä on tietysti aluksi ihan hyvä käyttää ja katsoa, kiinnostuuko lajista. Jos kuitenkin harrastaa lajia edes satunnaisesti, kannattaa ne omat kengät ostaa varsinkin, jos haluaa opetella oikeasti tekniikkaa. Tuleehan se pitkässä juoksussa myös halvemmaksi, kun ei tarvitse aina vuokrata kenkiä.

Boulderkeskuksella ja Kiipeilyareenalla järjestetään joka vuosi kenkädemoja, joissa voi käydä ihan seinällä testaamassa eri kenkiä. Esimerkiksi La Sportivan kenkädemo on tällä viikolla Salmisaaressa 16.2 klo 16:30 alkaen.
 
Paljasjalkakenkäilyn myötä oma jalka on "kasvanut". En vain pysty survomaan jalkaani entiseen kiipeilykenkään 😐 Tosin työkin vie nyt toiseen suuntaan kiipeilyhallista, joten ei ole tullut käytyä. Pitäisi ainakin kenkiä koittaa kaupata eteenpäin...
 
Minuakin ahdistaa ajatus jalkojen survomisesta kiipeilykenkiin. Jos menee ihan harrastelijatasolla niin voisikohan kiipeilyä harrastaa ihan vaikka fivefingerseillä? Onko siihen olemassa jotain estettä? Ymmärrän, että kun kiipeillään tosissaan niin sille on varmasti syynsä miksi kiipeilykengät ovat sellaiset kuin ovat, mutta satunnaisesti kiipeillessä. @Hanna Kullanväärtti on ainakin käynyt kiipeilemässä ja muistelisin, että tätäkin aihetta ehkä sivuttiin sillon keskusteluissa?
 
Nopeasti vaan kommentoin että Espoon BK:lla saa ja kannattaakin käydä Flashin puolella myös ilman lapsia, siellä on mukavat vähän matalammat seinät ja luultavasti ainakin aloittelevalle aikuiselle ihan kiinnostavaa kiivettävää. Olen käynyt siellä kerran ja kiipesin siellä elämäni ekan 6B+:n kun olin tarpeeksi pitkä beta breakaamaan lapsille mitoitetun koordinaatiodynon 😂 ja pääsin 6C:täkin tosi pitkälle. Ja sieltä tosiaan löytyy myös niitä helpompia reittejä varmasti.

Omassa kiipeilyssä on suurimpana haasteena (viimeaikaisen sairastelukierteen lisäksi) edelleen tippumisen pelko. Välillä mietin että onko ihan naurettavaa maksaa koko harrastuksesta kun pystyn kiipeämään ehkä 2/3 boulderseinän korkeudesta jos sitäkään, kunnes alkaa ahdistaa enkä uskalla enää edetä. Pitäisi kai päästä köysikiipeilemään jos sen jälkeen boulderseinät ei tuntuisi niin kamalan korkeilta.
 
Ylös