Kiittäminen

Etsin haulla, mutten löytänyt sopivaa keskustelua miettiä aihetta... Eli ajattelin pohtia kiittämistä.

Lähinnä sellaista, että kiitättekö te muita? Siis muutakin kuin se perusfraasi jos joku ojentaa jotain, auttaa, tai muuten sellaisissa käytännön tilanteissa.

Tuli tänään mieleen, kun rohkaisin mieleni. Olen miettinyt työkavereita, pomoa, päiväkodin henkilökuntaa ja erityisesti poikien perhepäivähoitajaa.

Tänään sitten päätin aukoa päätäni päin naamaa. Kiitin pomoa ja halattiin, kerroin, että mua jännitti töihinpaluu kuuden vuoden kotiäitiyden jälkeen ja hänellä on iso ansio siitä, että kaikki sujui hyvin. Kiitin työkavereita siitä, että ovat ottaneet mut uutena hyvin joukkoon, on ollut kivaa työskennellä heidän kanssaan. Kiitin päiväkodin väkeä, hoppelin hoitoonmeno on sujunut kivuttomasti ja ovat olleet ihan mahtavana taustatukena kaikelle mitä tänä syksynä on tapahtunut.

Ja poikien hoitotäti... hän vaan on meidän Enkeli. Sellainen takuulla tasainen ja luotettava vaikka mitä tapahtuis. Kerroin hälle, että hänen luona käydessään, poikia viedessä tai hakiessa, tulee itsellekin sellainen tasapainoinen, hyvä, varma olo. Ihan kuin ois saanut annoksen sellaista tasaisuutta ja tyytyväistä mieltä. Hän ilahtui sanoista ja mä ilahduin, koska haluan ilahduttaa ihmistä joka on meidän perheelle niin tärkeä.

Mietin, tuleeko sitä kiitettyä ihmisiä tarpeeksi. Uskaltaako sitä. Mitä ne aattelee.

Mun on tehnyt mieli poikien hoitotädillekin sanoa miten tärkeä on ja miten arvostamme häntä. Miten sitä sellaista ei saa sanottua suoraan? Nyt kun on joulun aika, tuntuu sopivalta sanoa sellaista mikä muulloin ehkä nolottais.

Pitäisikö olla rohkeampi kiittämään avoimesti ja muutenkin kuin "hei kiitti", ihan sanoa suoraan toiselle miten tärkeä on, miten on vaikuttanut paljon, miten on auttanut, ollut korvaamaton. Miksiköhän sellainen tuntuu hankalalta? Kiva olo nyt kun sai sanottua asiat. Ei yhtään hankalaa.

Minä unohdan joskus kiittää tuollaisissa itsestäänselvissäkin tilanteissa. Jos joku antaa tilaa junassa olen liian hämentnyt sanoakseni mitään ja sitten nolottaa. Lahjoja saadessakin kiittämistä pitää suorastaan ajatella ja kohteliaisuuksista en osaa kiittää kuin sanomalla: no enhän mä nyt oikeesti, enkä osaa, kyllähän tän nyt olis kuka tahansa voinut tehdä (viimeisessä ongelma on se, että se on suorastaan epäkohteliasta. Kun rupeaa vähättelemään taitojaan kun juuri on jollekin jotain opettanut niin sehän on toisen kaksinkertaista vähättelyä).

Hyvä kuitenkin, että jotkut ihmiset osaavat kiittää. Kiitelkää vaan urakalla. Ehkä siitä jotain tarttuu tämmöisiin pahatapaisiin metsäläisiinkin.

Minä kiitän automaattisesti, jos joku minulle jotain ojentaa tai tekee jotakin, mitä pyydän. Olen aina ollut sellainen, joka kiittelee kaikkia ei-niin-tuttuja koko ajan. Lähimmäisiä pitäisi kiittää kyllä enemmän, mutta jotenkin sen unohtaa liian helposti. Täytyisi muistaa usemmmin sanoa: "Kiitos siitä, että olet olemassa."

Olen kaupankassalla töissä, joten kiitos -sanaa tulee sanottua varmaan satoja kertoja päivässä ja jotenkin se on menettänyt minulla vähän merkitystä; joskus tuntuu kuin se olisi vain sana, jota käytetään kassalla kohteliaisuussyistä. Se on kuitenkin tärkeä sana, jota suomalaiset käyttävät liian vähän! Minulle tulee heti huono mieli esim., jos joku asiakas ei sano kiitosta. Kiitoksen lisäksi myös ole hyvä on tärkeä ilmaisu, ainakin minun mielestäni.

Jostakin syystä tuo ole hyvä tuntuu olevan vielä vaikeampi muistaa kuin kiitos, eikä pelkästään minulle. Sitä kuulee aika harvoin. Ehkä tämä on itseään ruokkiva kierre. Kun sitä ei usein sanota, niin ei sitten osata sanoa sitä luonnostaan silloin kuin kuuluisi. Aika iso osa epäkohteliaisuutta taitaa kuitenkin olla silkkaa muistamattomuutta eikä ilkeyttä. Kyllä se silti ikävää on, kassalla olen minäkin siis ollut töissä, kun kymmenkunta ihmistä menee peräkkäin ohi kiittämättä (ja sanomatta ole hyvä rahoja ojentaessaan).

Kohta meillä on joulu ja voimme harjoitella kiittämistä! Kiitos lahjasta ja kiitos, että olet siinä nyt. Eiköhän jouluna ihmisillä ole niin hyvä tahto, että eivät pidä kiittelijää ihme imartelijana.

Minuston lähinnä tuntunut, ettei vanhempiaan voi kiittää tarpeeksi. Ja en minä osaa mennä niille sanomaan, että hei äiti, kiitos kun oot.

Muuten osaan kyllä kiittää ihmisiä siitäkin, että ovat olemassa, mutta porukat...Onneksi tämä kompensoituu sit edes vähän aina näin jouluisin kun pikkuveljen kanssa käytetään eniten aikaa porukoiden lahjoihin, että edes jollain tulee ilmaistua, miten kiitollisia ollaankaan kun ne on kaiken tehnyt meidän eteen. Silti pitäis joskus vaan sanoa, miten asiat on... :roll:

Entä jos kirjoittaisi kirjeen? Juhlien jälkeen minua kohteliaammat ihmiset lähettelevät vieraille kortteja, joissa sanotaan: kiitos kun tulitte. Jos laittaisi vanhemmilleen postilaatikkoon kirjeen, jossa sanotaan: kiitos kun olette.

Kiittämisestä!

No, kiitän melko usein. Joka päivä tulee ainakin kerran kiitettyä jostakin asiasta.

Yleisimmät asiat mistä kiitän ovat bussista pois jääminen, kaupassa asioiminen jne.. Ja tietysti ruuasta kiittäminen.

Kiitän vaikka tiedän, että vastausta en välttämättä saa. Kiittäminen on vain jäänyt päälle ; D ja hyvä niin.

Se on kaunis ele!

Elena sanoi:

Minulle tulee heti huono mieli esim., jos joku asiakas ei sano kiitosta. Kiitoksen lisäksi myös ole hyvä on tärkeä ilmaisu, ainakin minun mielestäni.

Click to expand...

Tuo oli kiva kuulla. Oon miettinyt varmaan puolen sataa kertaa, että onko ne kaupantädit moksiskaan jos ei sano kiitos tms. Joskus niiden kiitokset tuntuu tulevan niin automaattisesti, ihan kun jostain robotista. Alkaa pakostaan miettiä että kiinnostaako sitä pätkääkään, että vastaan siihen jotakin.
Toisaalta joskus taas kassan takana olija sanoo kiitos tai moimoi tms. sillä tavalla aidosti niin siitä tulee itselle tosi hyvä mieli ja siihen vastaan itsekin "hereilläolevasti".

Mulle kiitos on jotenkin ollut vaikea sana. Nykyään sitä tulee kyllä käytettyä, mutta jotenkin sanon paljon useammin tack ainakin perheenjäsenille. Ehkä vähän sama ero kun anteeksi ja sori, joista viimeinen on niin paljon helpompi sanoa. Siis lähinnä tota kiittämistä kun joku antaa jotakin käteen, esim. ojentaa ruokapyödässä maidon tai antaa kirjan hyllystä tms.

Nuo Titiuun kiittämiset on mun mielestä paljon isompia juttuja. Ne on sellaisia, mitä pitäisi ees sen kerran vuodessa ihmisille sanoa, mutta ei minusta vaan ole siihen. Sellaisten kiitosten vastaanottamisesta tulee mulle jotenkin tietyllä lailla vaivaantunut olo, mutta toisaalta ihan liian hyvä mieli =).

Pyrin kyllä kiittämään aina kun siihen on aihetta. Jos esim. pyydän isompia tekemään jotain niin kiitän heitä, siten heistä on mukava auttaa pikkuaskareissa.

Itse asiakaspalvelussa työskentelevänä se myös tuntuu mukavalta kun joku muistaa kiittää minua työstäni.

Vielä syvemmällä tasolla jos puhutaan niin olen myös erittäin kiitollinen perheestäni; lapsistamme ja miehestäni, äidistäni ja appiukosta. Sitä vain ei tule sanottua heille kovin usein.

Pidän kiittämisestä ja pelkään koko ajan, että kiitän liian vähän. En halua vaikuttaa kiittämättömältä tämän ajan nuorelta. Harvoin jätän kiitokseni yhteen sanaan, vaan haluan tosissani kertoa, jos olen kiitollinen.

Tosiaan, olen kiitollinen aivan kaikesta. Sanani eivät oikein millään tahtoisi riittää. Tälläkin hetkellä riittäisi aiheita: saan elää täällä, minulla on lämmin, mukava viltti ja ihanaa musiikkia (kiitos Ultra Bra!) ja kaiken lisäksi täällä on kaunista.

Ja hölmöhkö vastaus minulla on aina kiitokselle: Ole paras!

Minustakin kiittäminen on tärkeää. Itse olin vielä vuosi sitten tosi arka kiittämään, pyytelin vain anteeksi kaikesta, mutta nyt olen löytänyt myös kolikon toisen puolen ja kiittelen ehkä liikaakin. Minulle on jo iso juttu kun joku auttaa kääntämään jonkin lauseen englanniksi tai keskustelee antoisasti vaikkapa elämän tarkoituksesta, näin kliseisesti ottaen. Jos kiitän keskustelusta, saan usein vastaukseksi kommentin "Ai häh?".

Voiko ylipäätään kiittää liikaa? Toki, jos hokee kiitos sitä tarkoittamatta, mutta jos ihan todella kokee pienet asiat tärkeiksi ja tahtoo osoittaa toiselle, että hei, mahtavaa kun taas lainasit aikaasi, onko se väärin? Miksi ihmisten on nykyään niin vaikea kiittää toisiaan?

Onkohan kulttuuristamme tullut tosiaan sellainen "pärjään itse"-pyörä, jossa kiittäminen vain tulkitaan siksi, että ei olisi tullut toimeen ilman toisen apua? Ehkä me ajattelemme liian usein, että toinen saa meistä heikon kuvan jos kiitämme. Ja toki suomalainen vaatimattomuus nostaa päätään, kiitoksia on vaikea ottaa vastaan samoin kuin kehujakin. "Eihän tuo nyt mitään" on yleinen vastaus, jos vastataan ylipäätään.

Vehka sanoi:

Minulle on jo iso juttu kun joku auttaa kääntämään jonkin lauseen englanniksi tai keskustelee antoisasti vaikkapa elämän tarkoituksesta, näin kliseisesti ottaen. Jos kiitän keskustelusta, saan usein vastaukseksi kommentin "Ai häh?".

Click to expand...

Keskustelusta kiittäminen on minustakin hiukan outoa. Näen kiittämisen sopivan kun joku jotenkin auttaa, palvelee tai antaa jotain. Keskusteluun sen sijaan tarvitaan kaksi ja molemmat ovat siinä tasa-arvoisia, joten en pidä kiittämistä tarpeellisena. Poikkeus voisi olla jos toinen on lähtenyt keskusteluun erityisenä palveluksena, esimerkiksi pitääkseen seuraa yksinäiselle. Tai jos kyse on järjestetystä keskustelusta. Mutta muuten minäkään en osaisi sanoa oikein mitään jos joku kiittäisi keskustelusta. "Oli kiva jutella" tms voisi ajaa saman asian eikä kuulostaisi niin muodolliselta. Toisaalta ei kohteliaisuudesta ole haittakaan ja normaalista tapakulttuurista poikkeavat persoonalliset tavat voivat olla oikein kivojakin. Eli jos tuo tuntuu hyvältä niin jatka vaan.

Voiko ylipäätään kiittää liikaa? Toki, jos hokee kiitos sitä tarkoittamatta, mutta jos ihan todella kokee pienet asiat tärkeiksi ja tahtoo osoittaa toiselle, että hei, mahtavaa kun taas lainasit aikaasi, onko se väärin? Miksi ihmisten on nykyään niin vaikea kiittää toisiaan?

Click to expand...

Kiitos on yksi vaikeimpia sanoja. Mutta tuo jatkuva kiittäminen johtaa kyllä levitessään siihen, että siitä tulee vain tapa eikä se kerro todellisesta kiitollisuudesta mitään. Sikäli kiitosten säästeleminen voi olla hyväkin, niin sanan arvo säilyy.

Ja toki suomalainen vaatimattomuus nostaa päätään, kiitoksia on vaikea ottaa vastaan samoin kuin kehujakin. "Eihän tuo nyt mitään" on yleinen vastaus, jos vastataan ylipäätään.

Click to expand...

Mitä muuta siihen voi vastata? Tuohan on ns käsikirjavastaus useammassakin kielessä/kulttuurissa. En näe sitä vaatimattomuutena vaan tapana.

Itse kiittelen tarpeen mukaan. Eli silloin kun erityisesti tuntuu siltä tai sitten kun kohteliaisuussäännöt vaativat sitä. Huomattavimmat poikkeukset ovat kaupan kassat ja bussit. Kassalla kiitän vain kerran kun minulle ojennetaan kuitti ja kortti. En kiitä kun saan kuitin allekirjoitettavaksi vaikka myyjä usein sanookin "ole hyvä". Moninkertainen "ole hyvä - kiitos" -sarja van tuntuu turhan monimutkaiselta ja yksikin kiitos riittää minusta. Tosin olen miettinyt vaikutanko tämän takia epäkohteliaalta. Ja bussista noustessa en kiitä ellen sitten satu poistumaan etuovesta. Jos takaa huutelen, niin ei kuljettaja kuulisi kuitenkaan. Bussin kuljettaminen ei muutenkaan minusta ole sellainen henkilökohtainen palvelus josta olisi tarpeen kiittää.

Minä yritän muistaa kiittää, mutta joskus se unohtuu. Juuri ennen joulua pistin yhdelle työporukalle kiitosta hyvin hoituneesta (toistaiseksi, koputetaan puuta...) projektista ja se selvästi tuntui lämmittävän. Itsekin pidän kiitoksen saamisesta siis töissä: tulee sellainen tunne, että työpanosta arvostetaan. Yksi pieni sähköposti jossa lukee "Kiitos!!!" piristää kummasti päivää ja siksi yritän itsekin aina niitä lähettää, jos siis kiitokseen on vähäisintäkään tarvetta. Tuntuu siltä, että on koko ajan kiittelemässä, kun tulee kiitettyä ehkä 10 eri henkilöä päivän aikana, mutta tietenkään se ei vastaanottajille samalla tavalla näy.

Joululahjoista pitää vielä muistaa kiittää erikseen. Tosin yhdestä ehdin jo kiittää ja pyytää kuittia että saisin sen vaihtaa (kodinkone, josta en tarvitse tuplakappaleta).

Ne kaksi maailman vaikeinta sanaa: "Kiitos" ja "anteeksi". Tiedä sitten
miten monen ihmisen kohdalla tuo pitää paikkansa.

Itse olen sellainen, että pelkään unohtavani kiittää tai pyytää anteeksi
silloin, kun sille on eniten tarvetta. Niinpä sitten toisinaan kiittäessäni
saan vastaukseksi kysymyksen: "Mistä sä nyt kiität?"

Toivottavasti en kuitenkaan kiitä liian usein, jotta sana ei menettäisi
tehoaan. Omasta mielestäni en kuitenkaan kiitä liiallisuuksiin asti.

Kiitän erilaisista asioista: ruoka- ja kahvipöydästä noustessa kiitos
tulee lähes vaistomaisesti minun suustani. Kuitenkaan se ei ole pelkkä
kohteliaisuus, vaan kiitän ihan oikeasti kahvista tai ruuasta. Sekä
valmistajaa, että sitä että olen saanut osuuden.

Kiittäminen voi olla myös vaikeaa. Ainakin itselleni se on vaikeaa
aina toisinaan. Kun itsestä tuntuu siltä, että pitäisi kiittää ja toinen
on sitä mieltä ettei siihen ole mitään syytä, menen hämmennyksiin.
Tuntuu, että toinen ei arvosta kiitosta pätkääkään.

Olikohan tässä nyt päätä tahi häntää?

Olen viime aikoina alkanut kiinnittää oikein erikoista huomiota siihen että muistan kiittää aina tarvittaessa. Mikään ei nimittäin ole ärsyttävämpää kuin ihmiset jotka eivät saa sitä kiitosta tai anteeksipyyntöä suustaan ulos sitten millään. Julkisilla paikoilla välillä oikein hävettää ihmisten puolesta, eikö lapsia opeteta kotona enää kiittämään? Toisaalta taas, törmään työssäni paljon kaiken ikäisiin ihmisiin ja ilmiö ei koske ainoastaan lapsia ja nuoria. Tuskinpa tässä kuitenkaan on kysymys mistään epidemiasta. Se vain nyt sattuu pistämään aina silmään, jos joku ei osaa kiittää, pyytää anteeksi, tervehtiä tai muuten käyttäytyä asianmukaisesti.

Jokapäiväisen automaattisen kiittämisen koen helpoksi. Mutta se että menisi esim. perheenjäsenen luokse ja kiittäisi tätä vain siitä että hän on sellainen kuin on tai koska hän on olemassa on hieman hankalampaa. Siihen on vaikeampaa löytää sopivia sanoja tai ylipäätään tilaisuutta tehdä niin. Sitäpaitsi luulen että suomalaisen luonne on sellainen että jos joku tulisi kiittelemään pelkästä olemassaolosta, voisi siinä syntyä nopeasti kiusallisia tilanteita.

Haluaisin osata kiittää "oikeista" asioista. Koskaan en sano kaverille: "Kiitos että olit mun tukena silloin kun oli vaikeaa." Mutta kaikesta vähän turhemmasta kiitän. Jotenkin pelkään että ihmiset luulevat minun olevan kiittämättömiä.
Noista kaupankassa kiittämisistä vielä että joskus kassalla olevat ihmiset ovat todella törkeitä tällaisille nuorille ja ujo kun olen menen lukkoon ja punastun. Muissa kaupoissa asioidessa ei sitten samana päivänä kehtaa ihmisille puhuakaan.
Minusta ihmisten pitäisi opetella ottamaan kiitos ja kehut vastaan. Jos ei sanoisikaan sitä: "En mä nyt oikeestaan tehnyt mitään..." vaan sanoisi "Oli hauska auttaa." tai jotain muuta vastaavaa. Tulisi ehkä kehuttua ja kiitettyä enemmän jos saisi kiitokselle vastakaikua.

passenger sanoi:

Minusta ihmisten pitäisi opetella ottamaan kiitos ja kehut vastaan. Jos ei sanoisikaan sitä: "En mä nyt oikeestaan tehnyt mitään..." vaan sanoisi "Oli hauska auttaa." tai jotain muuta vastaavaa. Tulisi ehkä kehuttua ja kiitettyä enemmän jos saisi kiitokselle vastakaikua.

Click to expand...

Mielenkiintoinen pointti. Itse sanon aina "eipä kestä", ja mietin sen jälkeen, että oikeastaan olisin ihan hyvin voinut vastata "ole hyvä". Enintään jos teen tyttöystävän puolesta jonkun vähän isomman homman, saatan sanoa ole hyvä, mutta silloin siinä on selvä huomiohakuinen lataus: "katso nyt, en ole ihan surkea poikaystävä, teen jotain suhteen eteen". Onhan se ei kestä aikamoista vähättelyä, jos sitä vieraampien ihmisten kanssa käyttää. Se sopii parhaiten käytettäväksi läheisten ihmisten kesken, jolloin viesti on "voit aina luottaa siihen, että autan tarvittaessa". Tai sitten vain kuvittelen kaikki merkityserot.

kommunikaatio

Joissain sosiaalisointitilanteissa on paikallaan taas "Joo, menköön nyt ilmaiseksi tämän kerran!" (tai "Ei kestä kiittää -- viiskymppii riittää.")

Merkityserot ovat huomatavia. itse pyrin olemaan vielä kohteliaampi vähän tuntemattomille ihmisille jotta he saisivat minusta hyvän kuvan. Itse pyrin aina vastamaan kiitokseen jotenkin niin että siitä tulee samalla kohteliaisuus toiselle ihmiselle. Tämä tosin on joskus aika hankalaa.

Kiitän erittäin harvoin. Kaikki etikettisäätämiset, joihin kiittäminenkin kuuluu on teeskentelyä. Jos joku kiittää minua tulee vaivautunut olo ja seuraava ajatus on, että haluaako se nyt jotain jatkossakin? Että odottaako että pitäisi tehdä tavaksi(jos esim. jostain palvelusta tekee.)

Kiitoksia pahempi on vain hyvästelyt. Minä "liukenen paikalta", tyypillistä on että vaikka olenkin seuramiehenä sellainen, että läsnäoloani on vaikeaa olla huomaamatta, voidaan perääni soittaa parin tunnin päästä että olenko jo lähtenyt.

Yleensä huitaisen tai kumarran tai sanon jotain epämääräistä, kun kiitoksen aika on(riippuen tahosta). Joskus se kyllä lipsahtaa etikettikirjaakin sekaan. Ainakaan vielä en ole joutunut isompiin vaikeuksiin.