KingReily-fopen pelitopikki.

Tästä se nyt sitten alkaa. Muistakaa kerrata säännöt offtopicin ensimmäiseltä sivulta.

PROLOGI:

Päivä on hyvä. Aurinko paistaa harvojen pilvien lipuessa ohi. Tuuli on navakka ja myötäinen, eikä sääkään ole Karibian auringosta huolimatta liian kuuma. Koko miehistö on viimein paikalla ja KingReily on lähdössä New Providensen satamasta. Kapteeni Cordell pitää vielä palopuheen uusille tulokkaille, ennen kuin he kirjoittavat nimensä pestikirjaan.
"En tiedä kuinka paljon te maakravut olette merillä ollut ja kuinka paljon olette vain kuunnelleet merimiesten ja satamissa norkoilijoiden tarinoita. Kaikkien olis kuintekin parempi tietää, että tämä on kova homma. Ei mitään kannella makailua ja rommin ryyppäämistä. Kitinälle ja oikuttelulle ei oo aikaa. Kun käsketään reivata purje, se reivataan! Ihan sama oliko se oma homma vai ei. Jos käsky käy niin sitten se tehdään! Jos on jotain valittamista, niin se sanotaan sitten suoraan. Kapinoitsijat ja nurkissa ruikuttajat saavat jäädä luodolle odottelemaan seuraavaa laivaa. Toisena vaihtoehtona kuula kalloon! Taisteluissa ei katsota pelkureita eikä itkeskelijöitä, eikä laivassa huoranpeliä pidetä. Jos tuli selväksi, niin nimi sitten alle!" Kapteeni lopettaa kovaan ääneen. Miehet laittavat vuorollaan puumerkkinsä pestikirjaan ja nakkaavat tavaransa sivuun. Perämies Drewmann vilkaisee Kapteenia kysyvästi. Kapteeni nyökkää ja siirtyy kertomaan suuntimat uudelle ruorimiehelle.
"Viskatkaas ne viimeisetkin rojunne nurkkaan ja hoitakaa hommanne! Tähystäjä koriin ja Logan ruoriin! Loput teistä rakeista, purjeet ylös ja köydet kiinni! Vähän vauhdilla! Lähdetään vielä kun voidaan!" Perämies karjuu ohjeita, "Herra Tracy pistää vauhtia sen takilan kanssa!"
Purjeet saadaan ylös ja laiva lähtee hitaasti liikkeelle. Luotsi seisoo ruorimiehen ja kapteenin kanssa yläkannella, auttamassa satamasta lähdössä.

Kun laiva on saatu liikkeelle ja on päästy satamasta, kaikki ovat tyytyväisiä ja hyvillä mielin. Satama on takana ja meri edessä. Miehistö on jo valmiina valtaamaan ensimmäisen saaliinsa. Joku intoutui laulamaan ja pian kannella hoilotetaan merirosvorallatusta. Helene B. La hyräilee omaa lauluaan mastossa. Kokki, Ismael Plunkettille on näytetty hänen paikkansa ja hän hääräilee patojensa ja kattiloidensa kanssa.
"Kansimadot saavat kuurata kannen! Curly, Meathook ja Abercombie ! Korjatkaa tuo ruuman luukku! Tämä laiva natisee ihan tarpeeksi vaikka se ei olisikaan rempallaan! Tykkimies! Hoida että tykit ovat kunnossa! Taistelussa minä en kuuntele mutinoita siitä, että puolet niistä ei toimi!" Drewmann jakaa taas käskyjään.
Puosu Micquint "Hurja" kiertelee kannella ja katsoo, että homma tehdään kunnolla.
"Edessä on riutta!" Helene huutaa tähystäjän korista.
"Swallow!" Kapteeni huutaa. Luotsi kiiruhtaa yläkannelle kapteenin luokse.
"Pidä huoli ettei osuta siihen", Kapteeni sanoo ja kävelee kannen alle.
"Mikä siinä köyden vaihtamisessa on niin vaikeaa! Hilatkaa tämä hiton saamaton rotta mastoon. Roikkukoot, kun ei muu onnistu", Drewmann käskee.
Miehet tulevat tottelevaisesti ja sitovat köyden Miquel Turbotin nilkkojen ympärille. Felipa Flores kiipeää hilaamaan köyden maston poikkipuun yli ja Turbot vedetään ilmaan. Merceder sitoo köyden kiinni.
"Mikä idea tuossa ny oli?" Tähystäjän korista alas tullut, Helene tivaa.
"Minulla on ideani", Drewmann vastaa kuivasti.
"Jaa mikä se mahto olla?"
"Siinä sulle kysymys pohdittavaksi. Kuulinpa että aivot tarttee verta et ne toimii kunnolla. Hilatkaahan tämä lady pojan seuraksi mastoon. Siinähän sitä verta päähän menee", Perämies virnistää. Pian mastossa roikkuu yhden sijasta kaksi. Felipa kiipeää Helenen tilalle mastoon.

Jonkin ajan päästä Drewmann suostuu päästämään kaksikon alas ja Helene vaihdetaan takaisin tähystäjän paikalle. Laiva jatkaa matkaansa myötäisessä tuulessa ja auringon paisteessa.

"On laivamme pimeydestä tehty
se pilkkaa luonnon lakeja
touvein ja köysin ja takiloin, purjein
se seilaa tyhjyyden aaltoja
kansillaan punainen miehistö, tumma
kuin verellä maalattu olisi
viittojen, huppujen purppuran lomasta
tuikkivat tummina hopeasilmät"

”Se kuulostaa hienommalta ranskaksi, mutta niin kuulostaa mikä tahansa muukin värssy.” Reelinkiin nojaileva haavuri Jean de Vildemon sylkäisee mereen. Hän puhuu virheetöntä New Providencen satamakieltä kirouksineen ja ruokottomuuksineen (joita emme toista tässä), joskin selvällä ranskalaisella korostuksella. Vain hänen kiihtyessään korostus katoaa, joten ilmeisesti hän sujauttaa sen puheparteensa silkkaa piruuttaan. ”Hopeaa ja kultaa ja mustaa eebenpuuta ja helmiä olkoot saaliimme pullollaan.” Tietäen, kuinka paljon perämies inhoaa katsella joutilaita miehistönjäseniä, hän käy hakemassa rasvaa hytistään ja alkaa tohtoroida köyden nirhaamia nilkkoja mastossa roikkuneilta. Tässä ilmastossa ei ole hyvä antaa pienienkään haavojen päästä käsistä. Nilkkoja rasvatessaan hän jatkaa värssyään itsekseen mutisten:

"me iskemme syvään pian kadoten taas
joskus pelkokin meitä kavahtaa"

Johan oli! Tässä laivassa näemmä omien ajatusten esittäminen ei kuulu hyviin tapoihin - edes perusteltujen sellaisten. No, täytyypä pitää varansa jatkossa ja miettiä uudemman kerran ennen kuin suunsa avaa. Pirun Drewmann. Huh, mastossa roikkuminen pani vatsan sekaisin. Taidankin antaa ylen (glorp!) ja toivottavasti osuin siihen orjapiiskuriin. Isäpappa jos olisi täällä, niin antaisi katkoa siltä kaikki luut ja syöttäisi sitten susille.

Ei siinä, pääsin sentään Miguelin kanssa treffeille. "Mitäs täällä roikut, Helena Bee?" se kysyi ja hymyili niin kauniisti vaikka pää oli punainen ja turvoksissa. "Tilanne on kieltämättä hieman nurinkurinen", minä sanoin ja sitten me hihitettiin, vaikka tukalaa olikin.

Pahus sentään, pää on vieläkin sekaisin. En kyllä erota matalikkoa Lentävästä Hollantilaisesta hetkeen aikaan. Toivottavasti pysytään selkeillä vesillä vähän aikaa, tai muuten humahdetaan vielä Dow Jonesin huomaan ennen kuin päivä päättyy.

There was a lass from Inverness,
who dressed herself as governess.
A miss, a merciful mistress,
she taught the children quadrivium,
and trivium, all septem arts:
she specialized on grammatics,
and arithmetics, and exegetics,
and philology and philosophy
with basics of epistemology.
But all she knew of liberal arts,
was only liberal and less arts.
When...

"Hei hoo! Albatrossi styyrpuurissa. Pyssyt esiin, joka nainen ja mies!"

Ah, leppeiden Karibian tyrskyjen keinuttaessa laivaa alkaa olo tuntua taasen selkeältä. Maalla talsiessa tuntuu kamara kammottavan epävakaalta, mutta meren liikkeissä osaan elää; minä heilun ja laiva keinuu, yhdessä olemme vakaita. Siitä on kauan, kun olen viettänyt maalla enemmän aikaa kuin on ollut pakko - pakko tosin on muutaman sellikeikan suhteen ollut jokseenkin pitkä.

Heti kapun lopetettua puheensa könyän jyrkkiä portaita alas kapyysiin ja heivaan juuttisäkkini pöytätasolle. Sytytän katosta roikkuvan surkeanlaisen lyhdyn nähdäkseni ympärilleni. Katselen kyökkiä arvioivasti. Pieni ja saastainen, juuri niin kuin pitääkin. En ole sentäs mikään hovikokki. Voisin silti vähän "siistiä" paikkoja näin alkajaisiksi. Kaivan säkistä rääsykankaan, joka ehkä on joskus ollut valkea paita. Se kädessäni kipuan portaat kannelle ja huikkaan rättiä heilauttaen lähellä seisovalle miltei toimettoman näköiselle miekkoselle (joka näyttää epämääräisesti tutulta, mutta niin moni muukin; kyseessä on sivu mennen sanoen Fran Sevilla): "Heihoi, poju! Oisko liikaa pyydetty jos hinaisit saavin vettä kapyysiin!" Odottamatta vastausta könyän takaisin alas ja jatkan kyökin tutkimista. Lattiassa on luukku, jonka totean vievän suoraan laivan ruokakomeroon, jonne ei ole käyntiä muualta. Oivallista, muonavaroja ei tarvitse vahtia ruumassa kokoaikaa mörssärin kera. Laivakorppuja on melko runsaasti, homehtumattomiakin. Rommi taas on surkean vähissä. Grogista on tehtävä laihaa - vettä sentään riittää. Jokatapauksessa voi vain toivoa, että löydämme pian jotakin ryöstettävää. Pitkään ei miehistö nurkumatta jaksa tällaisilla muonavaroilla. Vaan niinhän se on aina satamasta lähdettäessä, kunnon merirosvo pelaa saaliin päälle. Ei tässä millään huvipurjehduksella olla.

Missä perskatissa se vesisaavi viipyy?

"Albatrosseja ei ammuta minun vahdissani!" Meathook huutaa mastokahelille ja jatkaa luukun korjaamista muristen itsekseen. Penteleen koukut, on ne joskus hyviä mutta puutöissä vähän tiellä, puhumattakaan vessassa käydessä. Meathook vaihtaa yliluonnollisen näppärästi koukun vyössään roikkuvaan vasaraan ja jatkaa töitään.

Kapteenin käskystä Huckleberry pinkaisee hakemaan vesiämpäriä ja luuttua. Vaikka laiva on vieras, ovat tavaroiden paikat tuttuja ja kuurausvälineet löytyvät sieltä mistä niitä saattoi odottaakin - lojumasta seinää vasten. Huck katselee ympärilleen varovaisesti nostaessaan laidan yli köyden varassa pesuvettä mutta välttää jäämästä paikoilleen seisomaan. Edellisellä laivallakaan ei sellaisesta tykätty ja täällä miehet näyttävät hurjemmilta kuin kukaan, keneen Huck on aiemmin törmännyt. Tottuneesti Huck ottaa rätin ja alkaa hangata kantta, jossa tosin ei ole suurempia veritahroja - vielä. Hänen kätensä ovat jo valmiiksi kovettuneet eikä hän pelkää kunnon työtä.

Poika kohottaa katseensa hetkeksi kannesta katsoakseen mastosta roikkumaan ripustettua tähystäjää ihmetellen tämän siroa olemusta, kunnes tajuaa katsovansa naista ja kääntää päänsä äkkiä pois. Onneksi punastus ei näy tumman ihon alta.

"Hyvä olla merellä taas, tämä tuntuu hyvältä laivalta", hän ajattelee itsekseen.

Jack "korjailee" ruuman luukkua. Mistä tämä vasarakin on?? Mokomalla ei uskalla lyödäkkään kun puuvarsi irtoaa pienestäkin napautuksestakin! Varovaisuudesta huolimatta työkalu tuntuu oikukkaalta.. Curlyn vasemman käden etusormesta valuu verta. "Saakelin saakeli! Eikö täällä ole parempia työkaluja!?" Jack ei jää odottelemaan vastausta, vaan siirtää vasaransa sivummalle, ja ottaa takkinsa povarista pienen pullon josta juo pienen siemauksen. Pian hän jatkaa taas hommiaan.

"Meathook! Sehän oli nimesi? Hoida hommasi äläkä keskity mihinkään albatrosseihin!" Hän ojentaa Meathookille avattua pulloa kummallinen virne kasvoillaan. "Hyvää tavaraa.."

Felipa veti tyytyväisenä meri-ilmaa keuhkoihinsa. Vihdoinkin vesillä! Pian hän joutui kuitenkin aloittamaan kannen kuurauksen ja purjeiden reivaamisen, kun käskyjä sateli oikealta ja vasemmalta. Edes tämä ei saanut pyyhittyä Felipan kasvoilta iloista virnistystä, ja hän otti käskyt vastaan tytyväisesti nyökytellen. Tästä olisi pakko tulla hieno reissu!

Toisetkin tuntuivat olevan ihan kelpo tyyppejä, mitä nyt muutamat vaikuttivat vähän oudoilta. Etenkin se virsiä hoilaava ukko - Felipan korvia särki jo nyt, vaikkei mies ollut edes ehtinyt veisata vielä kovin moneen otteeseen. Hieman edempänä kantta kuuraava mustatakkinen mies sen sijaan vaikutti oikein tervejärkiseltä ainakin näin ensivaikutelmalta, joten Felipa päätti hieroa lähempää tuttavuutta. Hän siirsi vaivihkaa ämpärinsä lähemmäs Fran Sevillaa ja ojensi märän, saippuaisen kätensä hymyillen.
"Terve vaan mieheen, mä oon Felipa. Hienoo olla liikkeellä, eikö? Mitäs tykkäät porukasta, aikamoista sakkia vai mitä? Tolla ranskaa puhuvalla kyllä vissiin vippaa päässä, jos tiiät mitä meinaan? Ja on noissa muissakin vähän jotain hämärää, mutta kait ne menettelee kun paremmin tutustuu. Toi tähystäjäkin meni puhumaan norjaa heti alussa, eikä olla vielä edes kaukana satamasta - ai sä ehditkin jo siivota sen ykät." Felipa jatkoi hölinäänsä aivan kuin hänellä ei olisi ollut juttukaveria viikkoihin.

Fran on tyytyväinen päästessään taas merelle. Hän ja naureskelee itsekseen pyyhkiessään laiskasti kantta ja muistellessaan kuinka hetki sitten sitoi köysiä sen nuoren, vaalean ranskalaisen nilkkoihin. "Alkoipahan matka rytinällä", hän tuumaa itsekseen ja katsahtaa taivaalle.
Silloin hän kuulee huudon "Heihoi, poju!" ja kääntyy nähdäkseen rättiä heiluttavan kokin. "Oisko liikaa pyydetty jos hinaisit saavin vettä kapyysiin!" No eihän tuo ole liikaa pyydetty. Ei tässä juuri muutakaan puuhaa ole. Fran lähtee etsimään ämpäriä ja köyttä.
Täyden vesisaavin kanssa hän sitten kolistelee kapyysiin. Mutta palaa sitten heti kannen pariin. Eihän näin kauniina päivänä sovi sisällä kykkiä.
Silloin Felippa tulee hänen vierelleen hieromaan tuttavuutta. Fran vastaa kädenpuristukseen hymyillen. Ja jahka saa naisen puhetulvalta suunvuoron hän vastaa "Fran Sevilla, palveluksessanne" ja iskee leikkisästi silmää. " On aika sekalainen sakki tosiaan. Varmaan ainaki toiseks kummallisin mitä oon nähny. Mutta olkoon ketä on kunhan hoitavat hommansa ettei tartte kulkea toisten jälkiä korjaamassa. Mutta jos tuo virrenveisuu jatkuu koko matkan niin joku saa vielä kuulan kalloonsa." Fran irvistää, mutta hymyilee heti perään ja jatkaa kuuraamista väliin hymyillen ja nyökkäillen Felipan jutuille joille ei tunnu loppua löytyvän.

Oliver Smythe kuuraa laivan kantta muiden mukana. Karibian aurinko lämmittää selkää, merivesi tuoksuu suolaiselta.
"Eipä tämä tunnu eroavan kovin paljoa muista laivoista joissa mä oon ollut hommissa. Kapu tuntuu tiukalta kaverilta ja mitä se puhe rommin juomisesta oli meinaavinaan? Ei hommat hoidu ilman rommiryyppyä aina silloin tällöin." Oliver puhelee muille kannen kuurajille ja oikoo välillä selkäänsä.
"Pitäisi varmaan hankkiutua muihin hommiin, ei meikäläisen vanhat luut kestä tällaista." Oliver lisää ja sylkäisee valtavan räkämällin laidan yli.

Papukaija Spoch on lennähtänyt kyökin katolle josta se rääkyy omia ohjeitaan kannella ahertaville: "Kautta siipisulkieni, eihän teistä ole mihinkään! Tuokin mastossa roikkuja, hameväen paikka ei ole laivalla!" Oliver mulkaisee lintua, pahainen rääväsuu.

Vaikka Huck ei ole uskaltautunut sanomaan mitään muille "kansimadoille", kuten kapteeni heitä kutsui, hän vilkuilee kulmiensa alta heitä, varsinkin Oliver Smytheä, joka vaikuttaa niin ulkomuotonsa kuin puheittensa perusteella Oikealta Merirosvolta.

Huckin suu pyöristyy ensin hämmästyksestä ympyräksi ja sitten leviää hitaasti hymyyn linnun rääkyessä kapyysin katolta. Vaikka se solvaa häntä, on puhuva lintu sentään sellaista hupia, mitä ei ihan joka päivä näe. Ei edes merirosvona.

"Kenen tuo lintu on, teidänkö, sir?" Huck uskaltautuu kysymään Oliverilta.

Gwendolynellä on hapan ilme, kun hän siirtyy tykkien luo.
»S'on tykkinaene...»
Varmoin ottein hän kuitenkin puhdistaa tykit ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Urakan aikana hän kuitenkin ehtii tehdä yhtä sun toista, kuten ottaa juotavaa, vähentää paksua vaatetustaan, valitella jokaiselle vastaantulijalle kuumuutta ja jopa urputtaa kapulle, ettei jaksa enää. Vastaukseksi tuleva saarna riittää kyllä itseasiassa virvoittamaan Gwenin täysin, ja tykit puhdistuvatkin sitten loppuun asti ilman sen kummempia mutinoita.

Kun urakka on lopulta valmis, Gwen raahaa itsensä laivan keulaan. Ensimmäinen päivä oikeastaan oli alkanut loistavasti, vaikka heti aamusta joutuikin jotain tykkejä puunaamaan. Itsepähän ilmoittautui, turha sitä nyt on katua.
Gweniltä pääsee väsynyt haukotus. Hän on nukkunut hieman kehnosti edellisöinä, mutta on päättänyt olla antamatta sen häiritä. Hän lähtee ajan kulukseen etsiskelemään seuraa. Hän löytää itsensä mustahiuksisen nai- hetkinen, eihän se hoikkis olekaan nainen! Gwen melkein järkyttyy huomatessaan, että hänen edessään oleva merihenkilö onkin miespuolinen. Hän niin oli takaapäin katsonut tätä naiseksi. Voivoi, olipa hän kömpelö.
Miksi jätkä sitten näyttää niin tutulta? Aijjuu, hän muistaa yhä kuinka tämä oli könynnyt tullessaan laivaan -hmh, mikä se nimi olikaan? Roran? Brad Roran? Rat... Radley!! Radley Logan! Gwenin muisti olikin ehkä laho, mutta toimi se vielä silloin tällöin. Kuten nyt.
»Terveeks, poju. Kuis kurisee, tai pitäiskö miun sanoo että kuis pyörii?» Gwen virnistää katsellessaan ruoria pyörittävää nai- miestä. Ruoria pyörittävää miestä.

[Anteeksi Miekkis, autohittasin. Mitäs menit mesestä pois.]

Timpuri hakkaa vasaralla viimeisiä nauloja paikoilleen luukkuun, joka on kohta ehjä. Samalla hän veisaa kaamealla äänellään viisikymmensäkeistöistä vanhaa virtää Jerusalemin hävityksestä. Meathook manailee, ja Curly hermostuu lopulta paiskaten rommipullonsa kohti skottia. Tämä on kuitenkin taitava väistäjä ja sieppaa pullon itselleen viskaten sen sitten laivan yli. Se oli omaksi parhaaksesi, hän ojentaa kiroilevaa Curlya. Väkijuomat ovat pahasta.

Koska seura on käymässä epäystävälliseksi ja luukkukin on sitä paitsi valmis, siirtyy Abercombie tekemään tuttavuutta uuden miehistön kanssa. Hän suuntaa matkansa haavurin tykö sylkäisten samalla mällin suustaan - toki tarkasti keittiön suuntaan, sillä siellä työskentelee se likainen vääräuskoinen irlantilainen. Mutta viis hänestä, mikähän mahtaa olla miehiään tämä ranskalinen nuorimies. Viisainta olla näin aluksi kohtelias.
Ehtoota, mösjöö. Kun kuulemma olette myös papintapainen, niin passaisiko kysyä, josko olette kunnon hugenotti vaiko tavallinen paavilainen sontaläjä, niinkuin enin osa teistä patonkia purevista irstailijoista?

Curly on saapunut Loganin luokse ruorin läheisyyteen. Hänellä on kädessään kummallisen näköinen instrumentti, mitä Jack väittää arvokkaaksi musisointivälineeksi, mandoliiniksi.

"Hei Logan! Kuulin tuolla sun sanonees, et sä oot musiikkimiehii?" Hiljaisuutta. Joku lurittelee laulua kannella, jostain kuuluu kiroilua ja huutoa.
”Mä vaan sitä, että mä tossa kehittelin sellasta värssyä, ja sunlaises apu olis tarpeen. Sanoituksia mun on vaikea tähän vääntää, tietyst melodia mulla on, ja sillee..”

Helena on vähällä loikata säikähdyksestä mereen tähystyskoristaan, kun hän kuulee aivan selkänsä takaa käheän äänen:

<i>Nnnahkoineen karrrvoineenn!</i>

Hän kääntyy ympäri ja näkee korin reunalla istuvan kirkasvärisen linnun. Nälkäinen kiilto syttyy hänen silmiinsä.

"Mmmm, parrakeet."

Helena tuijottaa lintua suoraan silmiin. Lintu tuijottaa takaisin ja lausahtaa:

<i>Rumilus! Roikale! Lurjus! Roisto! Marakatti!</i>

Helena ei solvauksista hätkähdä, vaan naputtelee sormenpäitään vastakkain ja toteaa:

"Excellent!"

Papukaija vastaa:

<i>Lörppölintu! Suolasilli! Juopporatti! Lotjauuno! Jänishousu!</i>

Samassa Helenan oikea käsi singahtaa salamannopeasti eteenpäin ja tarttuu papukaijaa kurkusta. Terävällä ranneliikkeellä hän vääntää linnulta niskat nurin. Kuuluu terävä napsahdus. Papukaija putoaa korin pohjalle velttona höyhenkasana.

"Kas. Vaihtelua laivamuonaan. Ja yksi rääväsuu vähemmän maailmaa rumentamassa. Lauletaanpa sinunkin muistoksesi pieni laulu. Näin se menee, näin se kulukee."

<i>Puutarhassa alla vanhan omenapuun,
jonka oksaan ne isoisän hirtti,
hän katui että oli kerran istuttanut sen,
hän katui että oli sitä hoitanut,
jukoliste kun hän riippui
oksasta vanhan omenapuun,
jukoliste kun hän riippui
oksasta vanhan omenapuun.</i>

"Ah. Mitä olisikaan päivä ilman murhaa? On tämä merirosvon elämä ihanaa."

Logan oli juuri saanut kirjoitettua nimensä, ja asetuttua odottamaan käskyjä, kun kuului karjaisu perämiehen suusta:
"Viskatkaas ne viimeisetkin rojunne nurkkaan ja hoitakaa hommanne! Tähystäjä koriin ja Logan ruoriin! Loput teistä rakeista, purjeet ylös ja köydet kiinni! Vähän vauhdilla! Lähdetään vielä kun voidaan!" Pian hoikka mies löysikin itsensä ruorin edestä kääntelemästä sitä. KingReilyn purjeet olivat ylhäällä, ja laiva oli irtautunut satamasta.
Nonni. Se on nyt sitten menoa.

Ruorimies katseli eteenpäin, ja tähysi tarkkaan eteenpäin. Olisi varsin noloa karahtaa heti ensimmäiselle karille. Aluksen miehistö oli hänestä varsin kummallinen. Hän ihmetteli mastoleikkiä sekä vasaroiden hajoamisia ja hörppäsi pullostaan vettä - uskokaa tai älkää, vettä. Ei rommia, vaan vettä. Hän pyöräytti ruoria kovalla vauhdilla välttääkseen pienoisen edessä siintävän karin, kun hänen takaansa kuului naisen ääni. Tämä oli se tykkinainen, Gwen Swan, kai.
"No terveeks vain. Kiitos kysymästä, hyvin pyörii ruori tässä edessä, joo. Mitä sitä sinnepäin? Ja hei, ollaanks me nähty jossain, olet niin pirun tutun näköinen, Hentävä Lollantilainen soikoon!" vastasi Radley pitäen katsekontaktinsa eteenpäin mutta hymyillen.

Ei sitä hiljaisuutta kauaa kestänyt, kun hänen luokseen ilmestyi jo toinen miehistön jäsen, tällä kertaa mies. Se kiroileva rommisähläri.
Keularaaka soikoon tätä porukkaa, eihän täällä hetken rauhaa saa. No kyllä nyt ihan mukavan tuntuisia ovat vaan saas nähdä mitä tästä tulee.
"Musiikkimiehii, jo vain. Sanoituksist en nyt tiedä mut voinhan mä jotain avittaa. Ja sanosin että tolta Gweniltä kannattaa sanoituksia kysellä. Niin ja on mul soitinkin mukanani, näytän sitä jahka joskus pääsen tästä ruorinpyörittelijän hommasta. Se on tuolla tavarakasassa", hän totesi osoittaen yhdessä nurkassa lojuvaa valtavaa tavarapinoa.
Noeei, mukavaa porukkaa nää on. Kunhan totun pois yksinäisyydestäni.

//Miksi minä edes yritän kirjoittaa jotain kun väsyttää... Jasdril~, jos tuo oli käsityksesi autohittauksesta niin senkun teet sitä sydämesi kyllyydestä //

Fran Sevilla nousi selkäänsä hieroen seisomaan ja pyyhkäisi saippuaveden kastelemalla kädellä hiukset otsaltaan. Aurinko oli pakottanut hänet riisumaan takkinsa joka lojui nyt läheisen köysivyyhden päällä, hylätyn näköisenä mutta silti Franin tarkan valvonnan alaisena. Olihan povitaskussa (pienehkö) pullo puolillaan rommia.

"Felippa neiti suo anteeksi, mutta poistun nyt seurastasi. Eikä se mitenkään johdu siitä että seurassa olisi jotain vikaa." Fran kumartaa leikkisästi ja ottaa sankonsa jonka käy tyhjentämässä laidan yli. Hän jää hetkeksi katselemaan merta ja hengittämään meri ilmaa. Sitten hän istuu takkinsa viereen ja hörppää kulauksen rommia, pistää pullon nopeasti takaisin takin kätköihin ja jää hetkeksi katselemaan Kannen hyörinää.
Franin pään yli lehahtaa kirjava papukaija jonka hän aikaisemmin kuuli huutelevan keittiön katolta. Se laskeutuu tähystyskoriin. Fran hörppää pullostaan uudestaan ja lähtee sitten täyttämään sankonsa. Kannessa on vielä kuuraamista. Kerran hän vielä vilkaisee mastoon ja ihmettelee linnun äkillistä vaikenemista, mutta kohauttaa vain olkiaan ja siirtyy laivan perään kantta kuuraamaan.

Niin Helena tajusi että Nimetön oli astunut laivaan

"Oh là là! Mon petit oiseau, c'était ton dernier vol, <i>vol de mort</i>, on peut dire. He he he."

Helena kuulee hämmästyksekseen puhuvansa jotakin outoa, mutta tutuntuntuista kieltä. Hänestä tuntuu siltä, että sanat jäävät leijumaan hänen ympärilleen kuin untuvat tuulenvirissä. Ja jostakin syystä hän on äkkiä aivan varma siitä, että kolmen meripeninkulman päässä yksinäinen suuri hai joka ui neljän sylen syvyydessä, muuttaa suuntaansa ja lähtee uimaan määrätietoisesti reittiä, joka kohtaa SV KingReilyn kahdentoista tunnin ja viiden minuutin kuluttua. <i>Se ei pääse tähystyskoriin, se on kala. Se on vain kala.</i> Mutta mitä hai on vainunnut? Verta. Tietysti verta.

<i>It's always blood!</i>, kuiskaa kuiva ääni Helenan korvaan.

"Kuka puhui?"

Juuri kun olen ehtinyt ihmetellä vedentuojan kupeksintaa, tuo jo tulla kolisee portaat alas, jättää saavin ja kipittää takaisin ylös. Ei ollut pojulla aikaa turinointiin... se on tämä lähtö, kaikki höslää ja häslää. Kunhan ollaan seilattu pari päivää alkaa meininki letketä. Noh, samapa tuo...

Tjaa, voisin vielä testata rommin laadun ennen kuin rupean töihin. Ei töihin ilman ryyppyä ruveta! Kapuan tikkaat alas ruokakomeroon ja hulautan reilun kauhallisen tynnyristä mukiini... Tjaa, kelpoa tavaraa... ikää ei ole kyllä pierunkaan vertaa. Terää sitäkin enemmän. Vaikka eihän rommi koskaan vedä kunnon viskille vertoja...

Kapyysiin palattuani vedän säkistäni papereihin käärityn suopakimpaleen, hulautan muitta mutkitta saavista vettä pöydälle ja alan hangata.

"And it's all for me grog, me jolly, jolly grog!
All for me beer and tobacco!
Well, I spent all me tin with the ladies drinkin' gin;
far across the Western Ocean I must wander!

I'm sick in the head and I haven't been to bed
since first I came ashore with me plunder.
I've seen centipedes and snakes and me head is full of aches
and I have to take a path for way out yonder!"

"Aivan.." Curly sanoo, ja poistuu paikalta hieman häpeällinen puna kasvoillaan. Ehkäpä mietin sanoituksiani yksikseni.. Yksikseni piipun seurassa! Siinä samassa Jack kaivaa takkinsa taskusta tumman piipun, istuu varjoisalle ja rauhalliselle paikalle seinään nojaten. Hän täyttää piippunsa ja sytyttää sen.

On se kyllä totta, että joskus kannattaa vain ottaa rauhassa, ihan rauhassa. Hän ottaa käteensä rommipullon, avaa sen ja on juuri kaatamassa litkua suuhunsa, kun yhtäkkiä, hän suoristuu ja puhuu kovalla äänellä. Melkein huudahtaen hän sanoo: "Mihin hemmettiin mä tätä myrkkyä tarvitten?! Isäni se juoppo oli, en minä!" Hän nousee seisomaan, ja silmänräpäyksessä hän on heittänyt pullon komeassa kaaressa kauas meren syvyyksiin.
Hänen ilmeessään näkyy katumisen merkkejä, mutta pian hän taas rauhoittuu, ja hän istahtaa alas samaan paikkaan. Jack laittaa piippunsa suuhun, ja vaipuu omiin ajatuksiinsa.

Kahta en vaihda, ja toinen on tämä.. Curly ajattelee pippuaan imeskellen..