Kirjan juoni neljällä sanalla

Muistan hämärästi, että laatiessani Kirjaston sisällysluetteloa olisin törmännyt nimeen Marion Zimmer Bradley, joka voisi hyvinkin liittyä Satecayn mainitsemaan tarupiiriin ja Laichalafin mainintaan Loharin ammoisista keskusteluista.
 
Tik löysi kirjailijan, joka teki 80-luvun alkupuolella hienon tulkinnan Arthurista (suomennettu 1986), jonka taas Satekai päätteli. Ainakin minä ja Jykke ihastuimme nuoruudessa tähän tulkintaan johon oli liitetty varsin vähän taisteluita.

Koko sarjaan kuuluu kuusi novellia, ja haettu on viimeinen suomennetuista, käsitin joskus niin että sen myynti suomessa ei ollut kovin onnistunut. Osat 4 ja 5 ovat ainakin minun mielestäni kärsineet niin monien jatkosarjojen tapaan siitä että tarvitaan nopeasti lisää materiaalia myytäväksi, että hyväkin ettei noita loppuja ole suomennettu. Voisi puhaltaa pelin poikki ja antaa vuoron eteenpäin vaikka sitten koko sarjan nimellä.
 
Ookkei, Tik voi varmaan jatkaa, sarjan nimi on pelkkä Avalon, ja haettu kirja oli Avalonin Valtiatar (Lady of Avalon) jossa mm. trippaillaan Atlantis-muistoissa ja ihmetellään miten druidit olivat saaneet Stonehengen rakennettua. Forest House (Avalonin metsät) oli varsin mukava kuvaus Britannian kelteistä Roomalaisvalloituksen aikoihin, piti vaan vähentää siitä 'kielletty rakkaus'-teema.
Neljännen ja viidennen osan lainasin joskus, ja jätin kesken.
 
Avalonin usvista on parhaiten jäänyt mieleen loputtomat käsityöt koleissa linnansaleissa ja se, kuinka joku pikkutyttö piti valtavasti siitä, että joku aikuinen nainen (ehkä Morgan) puhutteli häntä aina niin kuin aikuista.
 
Avalonin usvista on parhaiten jäänyt mieleen loputtomat käsityöt koleissa linnansaleissa ja se, kuinka joku pikkutyttö piti valtavasti siitä, että joku aikuinen nainen (ehkä Morgan) puhutteli häntä aina niin kuin aikuista.
Se tosiaan alkaa melko hitaasti, taitaa mennä toista sataa sivua taustatilanteen kuvaukseen.
 
Minä mietin jossain vaiheessa Avalonin usvia, mutta ajattelin että ei se varmaan voi olla 😅 Avalon on hyllyssä, mutta en ole sitä koskaan lukenut. Taisin voittaa sen jostain kilpailusta aikanaan.
 
Last edited:
Josko luovuttaisiin vuoroni. Ottakaa tai jättäkää!
 
Minulta tämä vuoron varastaminen käy.

Tatuoitu tutkii hajotettua maailmaa.
 
Nyt nousivat traumat pintaan. Weis&Hickmanin Death Gate Cycle oli ihan OK alussa, mutta pari viimeistä osaa luin vain väkisin.
 
Kyllä vaan. Toki yritin hakea ensimmäistä kirjaa, mutta tuo vihje sopi kaikkiin osiin ja jos lähtisin yhtä kirjaa sarjasta metsästämään vielä tämän jälkeen niin sen voisi lukea jo vähän kiusanteoksi.

Tuo on yksi minun lempi kirjasarjoista joiden pariin palaan kohtalaisen säännöllisesti.
 
Pitäisi lukea uudelleen, paitsi että saattaisin hyvinkin pitää sitä huonompana kuin nöösipoikana.
 
Minä luin koko trilogian uudelleen joskus kymmenen vuotta sitten (edellinen kerta oli ala-asteella 80-luvulla). Olihan se maailma hyvin konservatiivinen ja juoni aika yksinkertainen, mutta kyllä sitä silti ihan ilokseen luki. Toki nostalgialla saattoi olla oma osuutensa.

Mutta siirrytään uuteen arvuuteltavaan:

Synnynnäiset hyvikset vastustamassa pahuutta
 
Aa, tämä sopisi toisiaan siihenkin, mutta Narnia ei nyt ole kyseessä. Lisävihjeen paikka siis:

Viimeinenkin hyvis on herännyt
 
Ylös