Kirjat pikkuisille: kuvakirjat, värityskirjat, puuhakirjat, satukirjat...

Kointähti

Koala on steroids
Tämä ketju painottukoon alle kouluikäisten kirjatarjontaan siinä missä ketju "Lukemista lapsille" painottuu ala-asteelaisiin. Lapsuusmuistot, suositukset, löydöt, kysymykset - kaikki käy.

Aloitan itse tiedustelemalla, minkätyyppisiä kirjoja voisi lahjoittaa kaksivuotiaille? Mauri Kunnas taitaa olla vielä vähän turhan vaativaa, eikä väritys- tai puuhakirjojen aika taida olla myöskään vielä. Tällä hetkellä parhaiten taitaa toimia kuvista ja alle sadasta sanasta koostuvat teokset. Mutta nopeastihan lapsi kasvaa ja kehittyy...

Kaksivuotiaille suunnattu ritareja käsittelevä kuvakirja olisi mainio! :)

"Tässä on Ritari Rohkea. Ritari Rohkea ratsastaa kylään. Ritari Rohkea vaatii veroja. Kato on käynyt pelloilla. Talonpojilla ei ole millä maksaa veroja. Ritari Rohkea suuttuu. Ritari Rohkealla on terävä miekka. Ritari Rohkea teurastaa niskuroivat talonpojat terävällä miekalla. Nyt Ritari Rohkea on iloinen."
 
Olen antanut kaksivuotiaalle kummitytölle Miina ja Manu-kirjoja. Niissä on kuvia ja lukemaankin voi alkaa opetella samoista kirjoista. Kannattaa tiedustella mistä lapsi on innostunut (kyseinen tyttö on innostunut traktoreista ja eläimistä, kuten kunnon maalaislapsen pitääkin :p) ja olen sitten pitänyt silmällä kirjoja joissa näitä aihealueita isoinen kuvina ja vähällä tekstillä.
 
Kannattaa tosiaan kysyä lapsen vanhemmilta, jos ei ole varma, mitä kirjoja ostaa lahjaksi. Henkilökohtaisesti inhoan Vetehisen mainitsemia Miina ja Manu -kirjoja sydämeni pohjasta, joten lahjaksi saatuina ne kyllä päätyisivät kierrätykseen meidän kaksivuotiaamme palleroisten kätösten sijaan.

Minun pienestä kahden (tai kolmen jos lasken itseni pienenä mukaan) lapsen otoksesta saamani kokemuksen mukaan erilaiset luukkukirjat ovat todella kova sana taaperoikäislle. Ja niitähän piisaa kirjakauppojen hyllyillä. Erityisesti Maisa-hiiren puuhista kertovat Lucy Cousinsin kirjat ovat minun mielestäni kivoja, mutta sehän on makuasia. Cousinsilla on myös ihan yliveto kirja Vikke Viidakossa, mutta sitä en ainakaan itse esikoisen hyllystä vielä antaisi kuopukseni käsiin, sen sivut kun ovat pahvin sijaan vain paksua paperia ja siksi turhan helposti repeytyviä. Mutta kaikki lapset eivät toki kohtele kirjoja yhtä kovakouraisesti kuin meidän Pichumme...

Yksi Pichua kovasti kiehtova kirja on Täyttä laukkaa, joka sisältää lyhyitä lorutekstejä ja liikkuvia eläinhahmoja. 3-vuotislahjaksi tai ehkä joululahjaksi, riippuen siitä kuinka pian Pichu oppii käsittelemään kirjoja nätimmin, ajattelin taaperolleni ostaa pop-up-kirjan 10 pikku pingviiniä. Selasin sen läpi kirjakaupassa ja totesin riemukkaaksi, olkoonkin, että pingviinit näyttivät kuolevan yksi toisensa jälkeen hyvinkin ikävissä onnettomuuksissa tai varta vasten tapettuina. Kirja päättyy kuitenkin onnellisesti kun koko juttu osoittautuukin pingviinien kepposeksi.

Atsuko Morozumin pikku pupusta kertovat luukkukirjat taas kuuluivat aikoinaan Pikku-ukon lemppareihin, mutta niitä (tai muitakaan Morozumin mainioita kirjoja) ei ilmeisesti enää myydä suomenkielisinä. Englanniksi koko setin kyllä saisi Adlibriksestä.

Mitä tulee minun kirjallisiin lapsuusmuistoihini, hauskimpia olivat minunkin mielestäni kirjat, joissa oli luukkuja tai liikkuvia osia - tai ihan vain sivuihin stanssattuja muotoiltuja reikiä, joista näkyi osa seuraavan ja edellisen sivun kuvaa niin että kuvat muuttuivat aina sivua kääntäessä. Minun lempparipikkulastenkirjani olivat kuitenkin neuvostovalmisteita (Varpusen ateria kiehtoo nykyään myös Pichua pop-up-kuvineen) tai äidin aikoinaan Hollannista tuomia (kaksi kirjaa, jotka aukeavat haitarimaisesti 1800-luvun sirkusareenaksi ja eläintarhaksi) tai hänen omia lapsuusaikaisia ihanuuksiaan, joten niiden kaksoiskappaleita lienee turha etsiskellä ;)
 
Minun lapsuuden suosikkejani oli Pikkutoukka paksulainen. Se on tarpeeksi lyhyt ja siinä on hauskoja erikokoisia sivuja. Olen muistaakseni törmännyt myös pahvikantiseen versioon, mutta omani oli ihan paperikantinen. Itse olen aina pitänyt kirjoja hyvin, mutta töissä nähnyt että monet kaksivuotiaat kyllä joko vahingossa tai tahallaan saattavat hajottaa kirjoja. Siksi suosittelisin kovakantista jos ei tiedä miten lapsi kirjoja käsittelee. Tammen kultaisissa kirjoissa on monia sopivan mittaisia satuja jotka varmasti jos ei ihan vielä niin kohta voisivat upota. Ja aihealueita riittää jäniksistä ja nukeista palomiehiin. Että eiköhän sieltä löytyisi jotain.
Ihan puhtaasti kuvakirjaa en ehkä enää kaksivuotiaalle hankkisi ellei kuvissa ole jotain muutakin kuin yksi ankka ja kukka tms. Lapsi kasvaa kuitenkin niin nopeasti että sadut alkavat hyvin pian kiinnostaa jos vielä ei kiinnostakaan ja kuvakirjat voivat jäädä nurkkaan.
Yksi kirja joka pienenä tuntui hirmuisen pitkältä, mutta ei lopulta sitä olekaan ja oli hurjan jännä ja kiva oli Suopea susi. Menee ehkä paremmin 3-4 -vuotiaalle.

Minä kyllä tykkäsin pienenä Miina ja Manu kirjoista. Minulla oli kasettikirjana kaksi osaa. Toinen kirja toisella puolella kasettia ja toinen toisella. Ne on kuunneltu moneen kertaan läpi.

Ykkössuositukseni kaksivuotiaalle kirjana olisi Pikkutoukka paksulainen :)
 
Pikku toukka paksulaisen kansikuva näyttää hämmentävän tutulta. Olisinkohan itsekin kirjaan lapsena tutustunut? :) Vaan pitänee varmaan olla yhteydessä vanhempiin ennen näiden lahjojen hankkimista, sen verran paljon pikkuisia kuva/satukirjoja näillä on jo ennestään... Kiitoksia jo tähänastisista vinkeistä joka tapauksessa, mutta lisääkin voi ehdotella toki! :)
 
Kuka muistaa Tammen Kultaiset kirjat? Mulla oli niitä useita kun olin pieni, suosikkejani olivat Suuri intiaani ja pieni intiaani sekä Mikki Hiiren kuuraketti. Tuo ihana inkkarikirja mulla on vieläkin tallella, tosin kannet ovat lähteneet omille teilleen. Samaten Tuhkimo löytyy kellarista, vaikka se olikin musta vähän lälly (koska Disney). Sen sijaan mun taaperoiässä suuresti rakastamani kuurakettikirja on vuosien saatossa kadonnut.

Nyt näitä kultaisia kirjoja taas saa: http://www.tammenoksa.fi/sivut/6 . Eivät kyllä jotenkin näytä yhtä kivoilta kuin ne tosi vanhat...
 
Minä taisin myydä kaikki Tammen kultaiset kirjani, jotain viitisen kappaletta, kirppispäivänä keväällä. Ne meni suorastaan käsistä, kuin myös muut lasten kuvakirjat. Kaikista en toki luopunut, hennonnut. Osa vanhoista pienten lasten kirjoistani on kärsinyt pienen "taitelijan alun" tuherruksista. Muusta kirjojen tuhoamisesta minulla ei ole muistikuvia. No, ei niistä piirustuksistakaan, muuta kuin todisteaineistoa, ja jotain repeytymiä.

Gunilla Wolfen Sanna ja Teemu -kirjoja minulla oli myös useita ja yksi Camilla Mickwitzin Jason-kirja. Muita lainattiin ahkerasti kirjastosta, kuten Pupu Tupunaa ja Barbababoja. Lähempänä kouluikää tulivat Richard Scarryn kirjat esim. Hauska, hauska maailma (joka löytyy hyllystä). Ps. Scarryllä oli Pyöreän pöydän ritaritkin.

Muita nimikkeitä joita muistan (ja myin pois) Karhun mäkiralli (?) ja Mitä ostaisin lahjaksi Herra Puputti?
Hyllystä löytyy edelleen niitä rakkaimpia ja niitä joita arvostan (kuvitus yms.): Talvinalle ja kaksi venäläistä klassikkoa Sateenkaari ja Torakka.
Sateenkaareen törmäsin kerran myös ystäväni lapselle annettuna lahjana, runot olivat niin tuttuja omasta lapsuudesta, ettei niitä tarvinnut juuri kuin vilkaista, niin ne muisti.

Entä muistavatko muut Mini-kirjoja (Tammen näköjään)? Ainakin niitä tehtiin 70-luvun alussa. Mainioita pikku tarinoita: Lähettipoika Nalle, Kun Vihtori rakensi sillan, Neljä leijonaa ruokapöydässä...

Unohtaa ei saa myöskään Tove Janssonin iki-ihanania kuvakirjoja Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja Kuinkas sitten kävikään? Molemmat olivat säännöllisiä kirjastolainoja lapsuudessa, etenkin Kuinkas sitten kävikään? kiehtoi reikineen. Sittemmin olen hankkinut ne hyllyyn omaksi ilokseni.
 
Janssonilla oli ainakin minun lapsuudessani myös kolmas kuvakirja, Vaarallinen matka, jonka tyyli on noita kahta Lehtiksen mainitsemaa maalauksellisempi - ja tarina hurjempi. Sanna,joka ei usko mihinkään satuihin, saa tietämättään omien lasiensa tilalle toiset, ja yhtäkkiä maailma on ihan outo ja erilainen. Kiltti harmaa kissa hiipii tiehensä sähisevänä keltasilmäisenä hirviönä, metsä on muuttunut veteläksi mangrovesuoksi, meri on kadonnut ja tilalla on hurjia rotkoja, vastaan tulee kummaa väkeä kuten hemuli ja nipsu, linnut lentävät nurin päin, jokin nimetön kauhu hiipii matkalaisten kintereillä luolien sokkeloissa jne. Juuri eilen illalla nauratin sipulista ruokaa ilmavaivoistaan syyttävää esikoista lainaamalla kirjasta pätkän "Kun Nipsu yöllä ripulin sai siinä nuotiolla, hän sanoi 'Syy on sipulin, se taisi raakaa olla'".

Ostin kesäkuussa siskonpojantyttärelle 1-vuotislahjaksi vankalle paperille painetun koskettelukirjan (=kirja, jossa joka sivulla on jollain erilaiselta tuntuvalla materiaalilla päällystetty hahmo). Kirjan nimeä en muista, mutta se on vähän A4-paperia isompi ja tarina kertoo eksyneestä norsunpoikasesta, joka etsii isäänsä. Joka aukeamalla se tapaa jonkun savannin eläimen, jota ensin luulee isäkseen, kunnes isä sitten kirjan lopussa löytyy. Se ei imo oikeasti ole paras mahdollinen kirja 1-vuotiaalle, mutta passaisi hyvin 2-vuotiaalle. Ostin sen Suomalaisesta kirjakaupasta, ja myyjän mukaan se oli ihan uusi tulokas hyllyssä. Jos siis kuulostaa hyvältä, Suomalaisessa osataan varmaan kertoa, minkä niminen kirja on kyseessä. Sille on myös pari, kirja, jossa kaninpoikanen etsii äitiään maatilan eläinten joukosta, mutta norsuversio on imo kivampi.
 
Vaarallisen matkan osasin joskus melkein ulkoa. Nyt haihtunut autuaasti mielestä miten runopätkät menivät. On ihan lempikirjojani lastenkirjojen joukossa.

Tänä aamuna on Sanna aivan hirveän kiukuissaan ja riitelee kissallensa. Niin sattuu toisinaan. Mitään ei halua nähdä hän ja kissa vieläkin vähemmän ja silmälasinsa asettaa hän päälle ruohikon vihreän. Mutta siitä ne äkkiä katoavat. Ei niistä näy jälkeäkään ja tilalla ovat uudet ihan oudot näöltää.

Ja niin Sanna uusilla laseillaan sai nähdä näyn kaamean niin. Tuli vanha kissa suureksi se kasvoi taivaisiin.

Tuolta joku juoksee jo aivan täyttä laukkaa ja huuta, apua häntäni palaa! voi auttakaa Nipsu raukkaa.


Kyllä sieltä jotain muistoja tulee kun kaivelee mielensä sopukoista :) (Tosin niiden oikeinkirjoituksesta en mene sanomaan yhtään mitään.)

Edit: Vielä yksi pätkä tuli mieleen
Jalokiveni, kiljui Nipsu tähän. Verrattuna hemuliin ne painavat perin vähän. (Tai jotenkin noin se meni.)
 
Lasten kohdalla on kokeilematta vaikea sanoa, millaisista kirjoista he pitävät. Samoinhan se on aikuistenkin kohdalla. Esimerkiksi jotkut pikkutytöt pitävät kirjoista, joissa on raskaiden maansiirtokoneiden kuvia. Kun genre selviää, on jo helppo ostaa vastaavia kirjoja.
 
Janssonin kirjat Kuka lohduttaisi Nyytiä ja Kuinkas sitten kävikään saa (tai ainakin vielä pikku-ukon taaperoaikaan sai) myös dvd:llä. Alkuperäisiä kuvia on pikkuisen animoitu ja tarina on osittain luettu ja ääniefekteillä varustettu, osittain laulettu. Molemmat meidän lapsemme ovat pitäneet siitä. Itselläni oli pienenä Nyyti LP-levynä (eri esittäjä kuin dvd:llä) ja tykkäsin kovasti seurata tarinaa kirjasta samalla kun kuuntelin lukua ja laulua.
 
Minulla oli lapsena melko paljon kirjoja ja suosikkini löytyivätkin Lasten oman kirjakerhon valikoimista. Muutamia mainitakseni voisin luetella esimerkiski kirjat

- Kauan sitten
- Olipa kerran joulu
- Kana Kot: Kun taivas putosi
- Pluto ja kissanpentu

Muista kirjoista yksi suurimmista suosikeistani oli Matti A. Pitkäsen Kissanpennun kesä. Sitä on selattu erittäin ahkerasti ja korjattu teippauksin. Muutoin selailin ja minulle luettiin paljon jo mainittuja Miina ja Manu-kirjoja sekä Pupu Tupunoita.

Jos ei lasketa tuota Kana Kot-kirjaa, olen jo alle kouluiässä pitänyt kirjoista, joissa esiintyy joko a) kissat b) joulu c) historia. Kiinnostuksen kohteet eivät ole muuttuneet järin paljoa niiltä ajoilta :p
 
Minulla oli pienenä tuo Kuka lohduttaisi Nyytiä? (ja onhan se kotona jossain nurkassa vieläkin) ja minusta se oli kaukana ihanasta, minä pelkäsin sitä aivan kamalasti. En muista olenko sitä lapsuuden jälkeen lukenutkaan, mutta silloinkaan en tainnut siihen sen ekan kerran jälkeen koskea.

Miinat ja Manut sekä Pupu Tupunat tuli sen sijaan luettua (ja viisivuotiaasta asti luin kaiken hyvin pitkälti itse). Vähän vanhempana luinkin jo sitten niin kauheasti kaikkea ettei niistä pysy kukaan kärryillä.
 
Steelin viesti alleviivaa jälleen sitä suositusta, että kannattaa kysyä lapsen vanhemmilta ennen kuin ostaa kirjalahjaa.

Aiemmin mainitsemani koskettelukirja saattaa muuten olla nimeltään Norsu löytää isän. Siitä on kuitenkin ilmeisesti olemassa vuonna 2006 painettu vanhempi versio, joka ei ole ollenkaan niin kiva. Jos kyseessä todella on sama kirja, sille on tässä välissä etsitty uusi, imo huomattavasti parempi kuvittaja.
 
Pikku toukka paksulainen saapui postissa perjantaina. Saamassani versiossa on yli millin paksut pahvisivut, ja se onkin melkein Hobitin paksuinen - aika hyvin kirjalta, jossa on alle kymmenesosa sen sivumäärästä! Tarkoitus olisi antaa kirja tuliaislahjana kummitytölle joskus lokakuun tienoilla, kun siellä päin seuraavan kerran piipahdan. Saapa nähdä, mikä on juryn tuomio.

Juonta en halua sen tarkemmin paljastaa, mutta kerrottakoon kyseessä olevan kasvutarinan, joka kuvaa toukan elämää lähes luonnontieteellisellä tarkkuudella. Kuvitus vaikuttaisi aika erilaiselta kuin mihin uudemmissa lastenkirjoissa olen tottunut, piirros ja värit eivät ole samalla tavalla tarkkarajaisia, mutta hyvin väkeviä ilmaisultaan. Alkuteoshan on ilmeisesti vuodelta 1969, liekö piirtäjäkin nauttinut tajuntaa laajentavia aineita?
 
Carlella on myös muita mainioita lastenkirjoja. Oma suosikkini on Voittamaton leppäkerttu, tosin en tiedä, milloin siitä on viimeksi otettu painos. Tarina kertoo joka tapauksessa kiukkuisesta leppäkertusta, joka etsii tarpeeksi isoa tappelukaveria. Ihana on myös Carlen kuvittama uhanalaisista eläimistä kertova Panda, mitä näet siellä?, mutta siinä ei ole reikiä tai luukkuja, jotka yleensä ovat olennainen osa Carlen kirjojen viehätystä.

Muoks

Onhan se Voittamaton leppäkerttukin ostettavissa uutena painoksena =)
 
Näin vuoden jälkeen saa varmaan jo tuplapostata? Suosittelen kirjoja 10 pikku pingviiniä (ei tosin sovellu kovin repimisvimmaisille lapsille; Pichun kappale on kirjahyllyn päällä odottamassa lapsen kasvamista vähän vähemmän tuhovimmaiseksi) ja Star Trek Book of Opposites. Joskin viimeksi mainittu on englanninkielinen, se on helppo kääntää vauhdissa, koska jokaisella sivulla on vain yksi sana. Annoin yhden kappaleen tätä kirjaa kesäkuussa siskonpojantyttärelle 2-vuotislahjaksi ja kykenin vain vaivoin luopumaan opuksesta sen kirjakaupan paketista kaivettuani. Pichu saa todennäköisesti samanlaisen kirjan joululahjaksi ;)
 
Muistan vuosien takaa erään vanhan satukirjan - se oli todella kulunut ja kaksi sukupolvea oli lukenut sen lähes puhki. Kyseessä oleva kirja on ranskalaista alkuperää (100 Histoires d'Animaux) ja suomeksi se on käännetty nimillä "100 eläinsatua" ja "80 eläinsatua". Ensimmäinen painos on vuodelta 1978, uudempi vuodelta 1984 ja uusin vuodelta 1988. Olen itse syntynyt vuonna 1988 ja lukemani kirjan oli alun perin omistanut serkkuni, joka on minua kuusi vuotta vanhempi.

Kirjan taide on hyvin omaleimaista ja sen tunnistaa helposti - sadut olivat myös kaikki aivan ihania (muistan hahmoista parhaiten Jorindel-peuran ja kissa Karoluksen). Kirjat ovat myös niin vanhoja, ettei niitä juuri löydy edes kirjastoista - jos satutte jostain kyseisen kirjan löytämään, niin lainatkaa tai ostakaa ihmeessä. Ette joudu pettymään~
 
Vanhoista satukirjoista puheen ollen, löysin lapsuudestani tutun kirjan kierrätyskeskuksesta ja olihan se otettava mukaan. Hintaakin kun oli vain 2 euroa. Kyseessä on siis Valittujen Palojen kustantama Suuri Satukirja. Edesmenneellä mummollani oli tämä kirja ja n. 6-11-vuotiaana luin sitä usein käydessäni mummolassa. Paljon klassikkosatuja ja joitain uudempia, mukana myös suomalaisia satuja. Kaikkiaan 63 satua. Eka painos on vuodelta 1970 ja tuo minulla nyt oleva näyttää olevan vuodelta 1994.

Kirja on muuten näköjään saanut Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 1971. Eikä mielestäni ollenkaan suotta. (Edit: palkinto annetaan siis kuvituksesta. Katriina Viljamaa-Rissasen yhtenäinen kuvitustyyli oli jo pienenä mieleeni.) Ostettuani tuon kirjan luin sen lähes yhtä kyytiä kannesta kanteen. Ei ole satujen lumovoima haalistunut yhtään näiden välivuosien aikana.
 
Itselläni ei ole lapsia, mutta olen kerännyt jo vuosien ajan lastenkirjoja missä on erityisen laadukkaasti toteutettu kuvitus. Historialliset aiheet ovat lähimpänä jo omien harrastuksienikin takia, mutta ei kirjan aiheellakaan ole niin väliä jos taide on hyvää jälkeä.

Yksi upeimmista on Jill Barklemin "Tiheikön väen vuodenajat" mikä on yhteisnide useammasta kirjasta ja täynnä toinen toistaan huikeampia läpileikkauksia puiden sisään rakennetuista taloista ja meijerin kaltaisista tuotantolaitoksista kaikkine pikku yksityiskohtineen jne. Myös Elsa Beskowin kuvittamat kirjat kuten, Tonttulan lapset, Auringonmuna & Pikku Puten seikkailu mustikkametsässä ovat täynnä upeita satunäkymiä.

Tuossa listaa muistakin aiheeseen sopivista suosikkikirjoista mitä en jaksanut selostaa sen tarkemmin, mutta kaikissa on ainakin ihan huipputason kuvitus.

Ivan Bilibin: Taikalinnun sulka / Sammakkoprinsessa
Mauri Kunnaksen kirjat (Erityisesti Koiramäkeen liittyvät)
Michael Palin - Alan Lee - Richard Seymour: Peilikivi
Joan Aiken - Alan Lee: Kuun kosto
Wil Huygen - Rien Poortvlier: Suuri tonttukirja
Steven Caldwell: Avaruuden muukalaisia / Tähtien sankarit / Näkymätön planeetta / Avaruuden vartijat
Björn Landström: Olipa kerran
 
Ylös