Koirat (ja ongelmakoiranomistajat)

Imithuel sanoi:
Minkä takia moni ihminen sanoo saksanpaimenkoiraa susikoiraksi??

Lempinimi?

Ja sitten tuosta koiraverosta, eikös sitä makseta KAIKKIALLA Suomessa. Eli eikö nämä pienempienkin kylien asukkaat joudu maksamaan sitä, siis jos koiran omistaa?

Se on kunnan itsensä harkittavissa haluavatko he ja kuinka korkeana koiraveron kantaa. Nykyinen katto on 50 €, eli enempää ei voi pyytää. Vähemmän kylläkin tai ei ollenkaan.
 
Roark sanoi:
Lempinimi?

Niin kai, mut yks mun kaveri vaan alko kerran saarnata tosta mulle kun käytin tuota nimeä. "Se on niin väärin" ja blaa blaa blaa...
Eli kunhan ajattelin vain.
 
Lempinimihän se onkin. Kun saksanpaimenkoira tuli Suomeen, se kai ihmisten mielestä muistutti niin paljon sutta, että kansa alkoi kutsua sitä susikoiraksi.

Saksanpaimenkoiran jalostajana pidetään 1800-luvulla elänyttä rotuopeista innostunutta saksalaista aatelismiestä, joka halusi kehittää mahdollisimman "alkuperäisen", susimaisen arjalaiskoiran :shock: Siinä suhteessa susikoira on siis ihan osuva nimi.
 
Susikoira on paljon helpompi kirjoittaa kuin saksanpaimenkoira, seefferistä (schäffer, anteeksi) puhumattakaan. Joten ainakin meikäläisen kohdalla menen siitä, mistä aita on matalin.
Muistakaa kuitenkin, että susikoiraa ei pidä sekoittaa koirasuteen.
 
Ei kai kukaan nyt niin tampio ole, etta sekoittaa susikoiran ja koirasuden.. :o Sama kun sekoittaisi perunan ja porkkanan.

Koirasusista pitikin aikaisemmin jo varmaan mainita. Semmoinen olisi mahtava. Ja pirun haastava, ma olen kuullut vahan ikavempia tarinoita ihmisista jotka kuvittelee osaavansa kouluttaa koiran itse ja hommaavat sitten koirasuden. Lopputulos on taysin hairiintynyt fiasko, joka paatyy lopetettavaksi ennen aikojaan.
 
Pakko hieman viilata pilkkua Salmakian ja sekarotuisten koirien terveyden suhteen.

En perustanut omaa kirjoitustani mihinkään tutkimuksiin tai tilastoihin sekarotuisten sairauksista, koska en ole koskaan nähnyt rotukoirienkaan vastaavaa. Ainut perusteeni on siis omat kokemukseni koiran omistamisessa ja muilta vastaavan asian huomanneilta kuulemistani jutuista. Sekarotuinen koiramme pystyi syömään oikeastaan melkein mitä vain sairastumatta ja oli elämänsä kunnossa koko 12-vuotisen elämänsä siihen saakka kun sai kasvaimen kaulaan. Seuraavalla koiralla, erittäin puhdasrotuisella sellaisella, oli pientä vikaa jaloissa, epilepsia, vuosikausia jatkunut korvatulehdus eikä se pystynyt syömään muuta kuin omaa erikoisruokavaliotaan, kaikesta muusta tuli ripuli. Jouduttiin lopettamaan 2 vuotta ensimmäistä aikaisemmin. Kumpaakin koiraa käytettiin säännöllisesti lääkärillä ja vaivoihin ostettiin lääkettä. Tämän voisi periaatteessa laittaa yleistyksen piikkiin, mutta kuulemani muiden ihmisten samankaltaiset kokemukset huomioon ottaen, uskallan jo hieman sanoa, että kyllä puhdasrotuiset tuppaavat sairastumaan helpommin.

Sekarotuisten lyhyemmälle elinajalle tahtoisin aika vahvaa lähdettä. Toisaalta isojen koirien kanssa, jotka muutenkin ovat lyhytikäisempiä, ei tulekaan Metusalem-Musteja, mutta kriittisesti aikaisempaa kuolemaa sekarotuisilla en yksinkertaisesti usko.

Terveistä ja epäterveistä roduista en tietämättömänä sano mitään.
 
En valitettavasti omista koiraa enkä ole koskaan omistanutkaan, mutta tutustuessani nykyiseen mieheeni tutustuin myös heidän koiraansa ja toivon/tiedän, että meidänkin perheeseemme joskus tulee koira.

Mieheni perheen koira oli samojedi nimeltä Jesse. Hyväsydäminen ja innokas aivan höpsö koira, joka hyvin nopeasti otti minut osaksi laumaansa. Sen lenkillä käyttäminen kysyi tietysti kuntoa ja käden kestävyttä, sillä vetokoirana Jesse oli aina suuna päänä menossa milloin minkäkin kiinnostavan asian perässä ja sen pitelemiseen tarvittiin voimaa.

Erityisen innoissaan se oli siileistä, koska se olisi halunnut leikkiä niiden kanssa (tyhmä...). Siinä se onnistui tosin ainoastaan kerran, kun siili jostain syystä eksyi heidän olohuoneeseensa keskellä kesäistä yötä. Tuloksena oli kaatuneita tuoleja, ryttääntyneitä mattoja, kauheasti siilinpiikkejä lattialla, uliseva koira ja kauhusta palloksi käpertynyt mutta ilmeisesti vahingoittumaton siili, jonka sitten kannoimme varovasti ulos. :D :lol:


Me haluaisimme irlanninsusikoiran tai ehkä skotlannin hirvikoiran. Ei koon takia vaan koska niiden rauhallinen ja ystävällinen luonne miellyttäisi minua. Emme todennäköisesti pystyisi tarjoamaan riittävästi aktiviteettia työtä varten jalostetulle rodulle, koska näyttelyt tai agility eivät kiinnosta meitä, vaan kaipaamme koiraa ainoastaan seuraksi ja lenkkikaveriksi.

Toisaalta meistä koiralla pitää olla oikea kuono, oikeat jalat ja oikea häntä. Littanaksi jalostettu kuono tai pää, lyhyiksi jalostetut jalat tai typistetty häntä kammottavat meitä. Kuinka ihmisillä on sydäntä jalostaa esim. mopsin kuono niin lyhyeksi, että otusparka saa hädin tuskin hengitettyä? Monilla pikkukoirilla on hengitysvaikeuksia (liian lyhyt kuono), silmätulehduksia ja jopa silmien ulos pullahtamisia (liian isot silmät), synnytysvaikeuksia (pää liian suuri suhteessa vartaloon), käyräjalkaisuutta ja polviongelmia, mäyräkoirilla on lyhyiden jalkojen takia ongelmia selän kanssa. Eivätkö ilmiset välitä siitä, että eläin kärsii?

Irlanninsusikoiria olimme katselleet ihaillen jo aiemmin, mutta koiranäyttelyssä keskustelimme omistajien kanssa ja saimme tutustua muutamiin koiriin, mikä vakuutti meidät lopullisesti. Irliksellä ei juurikaan ole perinnöllisiä ongelmia kuten monilla muilla roduilla, ja luonne tosiaan sopisi meille hyvin. On tietysti surku, että irlikset tapaavat kuolla nuorina (jopa alle 10 vuotta), mutta sille vain ei voi mitään.

Mutta tällä hetkellä meilä ei ole tilaa koiralle. Auton saimme jo vaihdettua sellaiseen, mihin koira mahtuisi, mutta asunnossa ei ole yhtäkään nurkkaa sille makuupaikaksi :( . Ehkä seuraavan asunnonvaihdon jälkeen... *toiveikas huokaus*
 
Hmm.. Kai se on tähänkin sitten kirjoitettava kun tylsää on. ;)

Eli itselläni ei ole koskaan ollut koiraa, aina olen sellaisen halunnut. Olen pienestä pitäen tykännyt saksanpaimenkoirista, karhukoirista ja muista hieman kookkaammista mutta kuitenkaan ikinä en sellaista pienenä saanut, enkä itse koskaan ostanut kotoa pois muutettuani.

Nyt kun sitten tutustuin nykyiseen tyttöystävääni niin hänellä on sellainen pienen pieni perhoskoira. Joka tietysti on osittain minunkin hoidettavanani nyt kun asumme yhdessä ja se elikko siellä oman asunnon nurkissa hyppii. :p

Eipä ole asunnon kohtalaisen pienestä koosta (48 neliötä) ollut haittaa kun kyseessä on kuitenkin tuollainen kissan kokoinen koira. Itse haluaisin edelleen silti koiran joka on koiran kokoinenkin, mutta eiköhän se tuokin pikku elikko vielä jossain vaiheessa sydämeni hellyytä, jos ei ole jo sitä osittain tehnytkin..
 
Omista koirista yleistämällä voi saada aikaan vaikka minkälaisia 'faktoja', otanta kun on aina erittäin pieni. Minun kissoistani voisi päätellä että kilpikonnanväriset ovat pitkäikäisimpiä. ;) Koirapalstoilla on moneen otteeseen kokeiltu laajempaa kyselyä, jossa mukana useita satoja koiria, ja tulos on aina sama. Sairaudet ja viat hajautuvat miten sattuu, vain rotujen kesken on eroja.
Aikaisella monttuun menemisellä tarkoitin aivan ihmisestä johtuvaa kuolinsyytä, usein naapurista ilmaiseksi saatu sekarotuinen penikka jää hunningolle ja joutuu aikanaan kiertoon tai navetan taakse. :/ Siksi sekarotuisia ja rotukoiria on vaikea verrata, useat vahinkopennut kun lopetetaan jo aivan pieninä tai viimeistään siinä vaiheessa kun ne käyvät "vaivalloiksi ongelmakoiriksi". Näin niiden menetettyjen aikuisvuosien terveyskin jää sitten kysymysmerkiksi.
Kun kukaan paljon koirista tietävä asiantuntija ei tähän uskomukseen usko, eivätkä usko suurin osa koiraharrastajistakaan, luulot vakaasta terveydestä jäävät lähinnä yksityisten seropien omistajien kannatettaviksi. Toivoisinkin sinulta muuhun kuin mututietoon pohjautuvaa perustetta sille, miksi sairaan rotukoira A:n ja sairaan rotukoira B:n pentu olisikin ihmeellisen terve yksilö? Sekarotuisella on toki vähemmän kapea perimä, mutta sairaudet ja heikon vastustuskyvyn se perii siinä missä puhtain rotukoira.

Yleisesti ottaen FCI:n roturyhmistä terverakenteisimpia ja ainakin mutu-tuntumalla muutenkin terveimpiä ovat 5 ja 10, eli pystykorvat ja vinttikoirat.
 
Ja kuten olen jo "Lemmikit" -topikissa sanonut niin meiltä löytyy sekarotuinen hurtta nimeltä Metusalem. En oikein edes tiedä mitä rotuja siinä on, mutta näyttääpi collielta. :) Paitsi, että se on hieman pienempikokoisempi, kuono näyttää leveämmältä ja vain sen toinen korva lerpattaa. Toinen on pysty. :D

Henane sanoi:
Onko kenenkään koiralla sellaista ongelmaa, että talvella, kun on pihalla, niin jää tassujen alle sellaiset lumiklöntit? Meiän hauvelille jää, koska sillä on kauhian pitkät tassukarvat :(
Sama meidän hauvalla. Pitkät karvat tassuissa silläkin.
Ja sekin ongelma vielä näiden pitkien karvojen takia, että jos meidän Metu on käynyt oikein tiheissä puskissa useimmiten ruusupuskissa :roll: niin jää ihan maha- ja takapuolikarvoihinkin oksia sun muuta roskaa. Ja vielä sekin huono puoli pitkissä karvoissa, että kakat jäävät karvoihin kiinni. :wtf:

Kakkoja en kerää. Ketä ne ojanpohjassa tai puskassa häritsevät? En minä nyt sentään koiran anna kadulle kakkoja tehdä! Enkä tietenkään pihoille enkä puistoihin, mutta metsässä koira saa mielestäni tehdä tarpeet ilman, että niitä tarvitsee kerätä.
 
Noista lumikokkareista tassuissa. Lenkin jalkeen vaan liotatte tassuja hetken lampimassa vedessa niin johan irtoaa. Meidan Darralla oli myos lapinkoiralle ominainen pitka ja paksu turkki, joten myos tuo oksia takapuolessa -ongelma on tuttu. Siihen en itse keksinyt muuta ratkaisua kuin jatkuva harjaaminen. Mita paremmassa kunnossa hauvan turkki on, sita helpompi siita on saada oksia ja muuta roskaa irti. Ja jos teilla (pitkakarvaisten koirien omistajat) ei jo ole niin hommatkaa nyt ihmeessa semmoinen karstamainen harja, silla tulee siistia jalkea ja se on hyvin tehokas. Mulla on paljon vinkkeja pitkakarvaisten trimmaukseen, olen sita harrastanut aika paljon. Voisin vaikka kehitella ammatinkin siita. ;)

Tuota noin. Taalla oli sitten keskustelua tuosta sekarotuiset ovat terveempia-aiheesta. Salmakia sanoi, etta mutu-pohjalta on vahan huono lahtea esittamaan faktoja, JA etta sekarotuisten sairauksista ei pideta tilastoja. Hellooo... Olenko ma ainoa, kenen mielesta tassa on snadi ristiriita? Millas muulla kuin mutu-pohjalla (eika edes ihan taysin mutu, jos pilkkua viilataan) sitten pitaisi niita faktoja esittaa? Jos on olemassa yleinen kasitys siita, etta sekarotuiset ovat terveempia, niin on kai se kasitys jostain faktasta lahtoisin? Oma koirani oli sekarotuinen, ja terve kuin mika. Se oli puoliksi lapinkoira, mika on itsessaan jo aika terve (eika liikaa jalostettu!) rotu. Ainoa ongelma koskaan oli kohtutulehdus jonka seurauksena kohtu poistettiin. Kasittaakseni tama ei kuitenkaan ole rotukohtainen sairaus? Sekarotuinen tai ei, kylla niita sairauksia silti tulee jos on tullakseen.
Mutta sitten on kuitenkin tuo jalostuspuoli, kaikki varmasti tietavat etta on olemassa rotuja joiden jalostus on todella mennyt liian pitkalle (vrt. mopsit ja isot rodut). Suurinpiirtein jokaisella tuntemallani bernhardilaisella on lonkkavika (myos bernhardilaisen + jonkun mastiffin sekoituksella, joka meilla oli), ja kuinka monta vuotta mopsit keskimaarin elavat kaikkien niiden hengitysvaikeuksien takia? Okei, tassa on nyt rajusti sita mutu-pohjaa enka nyt ole ihan varma, etta mita yritan sanoa, mutta toivottavasti joku sai kalastettua edes pienen pointin. :p
 
Rotukoirien terveystiedot eivät ole mutu-pohjalla, vaan esimerkiksi PEVISA:n pakollisten lonkkakuvausten ja silmäpeilausten jne. takia hyvinkin tarkoin tiedossa. Sekarotuisia ei tosiaankaan kukaan tutki näiden sairauksien varalta, tulevat ilmi jos tulevat, oireettomina eivät.
Huom: 'kansanihmisten' ja sekarotuisten omistajien keskuudessa elää tuo uskomus, sekaisia ja rotuisia koiria paljon harrastavien ei. Yleiset käsitykset nyt eivät läheskään aina pohjaa mihinkään faktaan. Vinttikoiria pidetään yleisesti nälkään näännytettyinä, mutta mihinkäs faktaan tämä sitten pohjautuu? ;) Aikaisemmassa viestissä jo luettelinkin ne faktat joiden perusteella harha sekarotuisten täydellisyydestä voi syntyä.
Sekarotuinen tai ei, kylla niita sairauksia silti tulee jos on tullakseen.
Tätä juuri haen. Sekarotuisuus ei ole mikään maaginen suojakilpi, taudit ja sairaudet eivät katso roturajoja tai roduttomuutta.
Jees, tuo on aivan totta mitä jalostuksesta puhuit. On olemassa lukuisia rotuja joissa jalostus on mennyt pahasti metsään, joko pelkkä ruumiinrakenne on jo kelvoton tai sitten lähes kaikki rodusta kantavat jotain perinnöllistä sairautta. Näiden rotujen sekoitus ei tietenkään ole yhtään sen terveempi.
Omalla rodullani salukilla on onneksi vähän ongelmia. Rakenne on niin terve kuin suunnilleen voi olla, perinnöllisistä sairauksista tunnetaan oikeastaan vain autoimmuunisairaudet, jotka ovat harvassa.
Toinen huolestuttava asia koiranjalostuksessa on käyttöominaisuuksien katoaminen. Kyllä pahaa tekee katsella vinttikoiraa, jonka massiivinen ruumiinrakenne jo sinällään estää tuloksekkaan metsästyksen, puhumattakaan siitä että koiralta saattaa puuttua riistavietti kokonaan. Kumpa vain Suomen lainsäädäntö mahdollistaisi open field coursingin, niin vaatimalla käyttötulos valioitumiseen voitaisiin ehkä auttaa asiaa.
 
Tässä tunteen joutuvansa padaksi kattiloiden joukkoon, koska irlanninsusikoirasta on jalostuksen (?) tuloksena tullut jotain aivan muuta kuin metsästyskoira, joka se alunperin oli. Ruumiinrakenne kai sopisi edelleen metsästykseen ja juoksemisesta otus pitää edelleen, mutta käsittääkseni vietit ovat kadonneet. Koirakirja kuvaa rodun luonnetta rauhalliseksi ja joskus jopa välinpitämättömäksi ja samaa sanoivat tapaamamme omistajat: että irlis voi olla jopa flegmaattinen. Eli aika kaukana metsästäjästä, luulen.
 
En sitten tarkoittanut irliksen ruumiinrakennetta puhuessani tuosta metsästykseen soveltumattomasta, yleisesti 10-ryhmän ylilyöntejä vain. Jos jäi sellainen kuva. ;)
 
Tykkään koirista ja aika usein koirat myös tykkää minusta. Olen ajatellut hankkia koiran sitten, kun olen muuttanut pois kotoa, koska meidän isä pelkää koiria. (neljä kertaa saanut koiran pureman jalkaansa) Mietin tässä tänään, että olisiko ihan itsemurha tai koiranmurhan hankkia sellainen opiskeluaikana? Siis lukion jälkeen. Asunto nyt ei olisi kovin tilava ja aikaakaan ei tuhlattavaksi olisi, ei niin paljon kuin vaikka nyt. Tämä ajatus vain tupsahti mieleeni, siis ajoituksen suhteen. Muuten olen varma, että joskus vielä sen oman koiran hankin.
 
Sekarotuisissa harvemmin on niitä perinnöllisiä vikoja, minkä aiheuttaja peritään molemmilta vanhemmilta. Joitain perinnöllisiä sairauksia saattaa olla vähemmän. Muuten se kyllä on herran kädessä onko seropi (tai ropi) terve vaiko sairas. Itsellä on kokemuksia megasairaasta sekarotuisesta, jolla oli kaikki rotujensa tyypilliset vaivat ja sitten on kokemusta niistä huippu terveistä seropeista. Yksilöstähän se aina on kiinni, oli koira mikä tahansa. Ja minä en muuten usko, että rotukoiran omistajat ovat sen vastuuntuntoisempia koiranomistajia kuin seropinkaan omistajat. Ihan yhtälailla lähtee rotukoiria piikille tai saunan taakse, jos omistajaa ei satu koiranomistaminen huvittamaan.

Ja siihen alkuperäiseen. Koira löytyy, seropi. Ikä arvoitus ja samoin menneisyys. Näyttelyitä en harrasta, mutta syksyllä aloitetaan tottis ja agilitykin kiinnostaisi, mutta ensin olisi syytä varmaan saada koiralle ja emännälle lisää keskittymiskykyä :)

Ja The Suuri Kakkakysymys. En kerää kakkoja, mutta en myöskään kakata koiraani hoidetulle alueelle, enkä kenenkään portinpieleen tms. Poikkeuksena ne aniharvat koirapuistovierailut, silloin kakat on kerätty. Eikös muuten ne koirapuistojen kakat mene sekajätteeseen?

muoks: biojätteeseen ei saa toistaiseksi laittaa ulosteperäisiä jätteitä.
Eli ei kannnata tuhlata rahojaan maatuviin kakkapusseihin
 
En minä tarkoittanut etteikö ropien( :p ) omistajissa olisi yhtälailla noita kammotuksia. Ilmaiseksi saadut sekarotuiset tai paperittomat rotukoirat joutuvat vaan helpommin koirastaan piittaamattomille ihmisille kuin kalliit rotukoirat tai ne seropit joista peritään kohtuullinen maksu.
Näkeehän näitä ilmoituksia "otetaan ilmainen koira, pihaa vahtiva räksy. rodulla tai papereilla ei väliä." :/
 
Aina olen pitänyt koirista ja tuskin mielipiteeni siitä koskaan mihinkään muuttuu.
Kotona meillä on 4v. tollo herra (tollo=tolleri=novascotiannoutaja), nimeltään Niki. Nikin kanssa harrastetaan tokoa (3 möllikisaa takana), agia, hakua ja mejää. Lisäksi käydään mätsäreissä ja ollaan sitä virallisessakin kehässä pyörähdetty. Toisesta koirasta haaveilen jatkuvasti ja sellainen meille tuleekin heti kun saan puhuttua äidin ympäri...


Ja minä olen samoilla linjoilla Garmin kanssa tässä kakka-asiassa. Koiran kanssa lenkkeillään yleensä metsässä, josta en todellakaan ala mitää keräilemään.
 
Tuollanen hassu Seropi löytyy meikäläiseltäkin. Siinä on viittä eri rotua, mutta hauskinta siinä on, että lähtöperheen lapset nimesivät sen Aragorniksi :D :shock: . Ei sitä kukaan Aragorniksi sano, mutta hassu juttu sinänsä. Ihan pöljäähän se olisi jostain metästä kakkelssonit kuskata johonki roskikseen haisemaan.
 
Tuollanen hassu Seropi löytyy meikäläiseltäkin. Siinä on viittä eri rotua, mutta hauskinta siinä on, että lähtöperheen lapset nimesivät sen Aragorniksi :D :shock: . Ei sitä kukaan Aragorniksi sano, mutta hassu juttu sinänsä. Ihan pöljäähän se olisi jostain metästä kakkelssonit kuskata johonki roskikseen haisemaan.
 
Ylös