Koirat (ja ongelmakoiranomistajat)

Nerwen sanoi:

En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt ajatusta, että koiran päästämisellä sänkyyn on jotain tekemistä laumansisäisen arvojärjestyksen kanssa.

Click to expand...

Minä en oikeastaan ole syitä sen suuremmin tälle ajatellut. Se on jotenkin jäänyt automaattisena mieleen että ihminen on johtaja ja johtajan paikalle ei mennä. Eli sänky ja sohva ovat näitä johtajan paikkoja. En minäkään mene koiran sänkyyn (tiedä sitten miten kasvatuksellisesti perusteltua tuo loppujenlopuksi on, mutta näin olen asian tottunut ajattelemaan).
Mutta toki tuo karvaaminen ja rapaaminen lienee se suurin syy joka tapauksessa.

Hmm. Ihminen kyllä ajattelee, että johtajalla on tietty fyysinen paikka (esim. pöydän päässä) mutta en ole varma hahmottaako koira maailmaa samalla tavalla. Se toki hahmottaa paikkoja etäisyyksinä - siis kuinka lähelle jotain tiettyä yksilöä voi mennä. Ja toki koiralle voi opettaa "oman paikan" (häkki, koppi, makuualusta, auton peräkontti jne) ja samalla tavalla paikat joihin ei saa mennä (meillä esim. vaatekomero). Mutta että osaako koira sitten ajatella, että "tuonne sängylle ei saa mennä koska se on johtajan paikka eikä minun"?

Sitä en tosiaan tiedä. Tuo on niitä asioita jotka vaan on napannut jostain, eikä edes muista mistä.
Olisi ihan mielenkiintoista tietää miten asia oikeasti on. Koska se voi hyvin olla että olen vain joskus aikoja sitten perustellut asian itselleni näin tai sitten kuullut sen ohimennen jostain.

Hmm.. Miullaki on sattumoisin koira, aika pien. Ollaa sitä koulutettu, sattuu vaan olemaan hieman itsepäinen, mut onhan sen kalloon saatu taottua jotain oppia (ei kuitenkaan kirjaimellisesti ).
Ihmisiä ei kyllä hauku yhtään eikä muutenkaan tee mitään pahojaan (onneks pieni niin ainaki helppo hallita).
Mut sillä on vaan semmonen huono tapa, et auto kun tulee vastaan niin yrittää hyökätä kauhean hirviöauton kimppuun, välillä haukkuukin. Että sitä tapaa en ole (vielä) saanut koulutettua pois.
Ja toinen, että meille kun tulee vieraita niin kauhee räksytys päällä, vaikka kyllähän se sit tottelee kun tarpeeksi tiukasti komentaa.
Mut mein äiti on vaan vähän liian lepsu mein pikku karvapallon kanssa välillä.

Käsittääkseni tuolla paikka asialla ei niinkään ole väliä. Olen ymmärtänyt että koira hahmottaa johtajan enemmänkin energiana - rauhallinen ja itsestään varma yksilö on varmemmin johtaja kuin epätasapainoinen tai pelokas. Se saako koira mennä sänkyyn tai sohvalle ei varmaankaan ole merkityksellistä, tärkeämpää on että koira väistää jos sinä niin tahdot ja tulee sohvalta/sängyltä/mistä vaan pois jos käsketään. Yleensäkin arvoasteikossa alempana olevat väistävät johtajaa, kävelevät tämän jäljessä, syövät kun saavat luvan jne.

Meidän suht isokokoinen koiramme haukkuu joskus vastaantulijoille mutta yleensä vaan toisille koirille. Jos tiedätte joitain hyviä keinoja saada koiramme hiljaiseksi, niin hyvä, siitä vaan! Helppoa se nimittäin ei ole.. karvaturrimme on nääs aika itsepäinen.

Meille on hommattu tuossa huhtikuun alussa musta labradorinnoutaja uros, elikkäs Masi. Masi on nyt melkein viisi kuukautta vanha, ja allekirjoittanut on syvästi kiintynyt koiraan.
Masi on oppinut hienosti sisäsiistiksi, ja luoksetuloa ynnä muuta tärkeää on harjoiteltu.
Hihnassa koira on oppinut kulkemaan suhteellisen hyvin, mutta edelleen Masia joutuu huomauttamaan liiallisesta vetämisestä.
Tämän hetken ongelmia ovat, että Masi tuppaa vetämään jos tulee ihmisiä vastaan, vaikka tätä tapaa on yritetty ahkerasti kitkeä pois. Myös luoksetuloa tulisi harjoitella vielä enemmän, vaikka poika osaa jo melko hienosti totella.
Pureminen on ongelma, joten kiinnostaisi kysyä muilta koiranomistajilta, että kuinka pitkään pentu jatkaa leikkimielistä näykkimistä? Ja miten pennulle saa neuvottua, että se ei saa purra?

Jo emokoirat saattavat komentaa liian rajusti leikkivää pentua pienellä näykkäisyllä tai terävällä murahduksella.
Minusta pentua voi alkaa kouluttaa jo ihan pienenä. Ei tietenkään kaikkea pureskelua voi kieltää, mutta aina jos leikki menee liian rajuksi ja alkaa oikeasti sattua niin pieni napautus kuononpäälle, ehkä murahdus pennulle ja leikin lopettaminen siihen. Minusta paras tapa toimia koiran kanssa on nimenomaan miettiä mahdollisimman pitkälle sitä miten koirat viestivät keskenään. Eli opettelee koirien kieltä ja aina kun mahdollista käyttää sitä. Ja en tarkoita että pitäisi alkaa haukkua koiralle ohjeita vaan nimenomaan murahdukset/matalat äänet ja vinkuminen/korkeat äänet.

Voisit kokeilla vetämiseen sitä että jos koira alkaa vetää niin käännyt ja kävelet vähän matkaa ihan päinvastaiseen suuntaan. Koira ei siis vetämällä pääse sinne minne tahtoo vaan kauemmas siitä. En ole kouluttanut pentua ja tuon yhden karvamörriäisen kanssa tämä ei oikein toiminut, niin kuin ei mikään mitä vetämiseen on kokeiltu, mutta pennun kanssa tilanne on varmasti ihan toinen.
Ja kuulostan ihan koirankoulutusoppaan nielaisseelta, mutta ehkä se ei ole vaarallista. Kunhan en tukehdu kansipaperiin.

Kiitoksia Jaamar, neuvot kuulostavat varsin järkeviltä.
Niin ja itsekin olen lukenut monia koirankoulutusoppaita, joten ei oikein tiedä että mitä uskoa.
Tuohon vetämiseen olen aiemmin kokeillut sitä, että pysähdyn, ja odotan että koirakin pysähtyy ja lopettaa vetämisen.
Joskus vain tuntuu, että koiran puremisvaihe ei tahdo loppua koskaan...
Niin ja sen takia minä tällaisia kyselen, sillä viimeksi kun meillä oli koiranpentu olin vasta 5-vuotias, joten ei ole kokemusta pentujenkoulutuksesta, ja haluaisin että tästäkin pennusta kasvaa fiksu ja tottelevainen aikuinen, aivan kuin edellisestä kultaisestanoutajasta.

Itse olen pentujen kanssa käyttänyt vinkaisua kun leikki menee liian rajuksi, ja tuo korkea ääni tulee aika luonnostaan kun alkaa aijai-sattua pienet naskalihampaat. Ehkä murina on parempi, jos ajattellaan sen viestivän emo-pentu -suhteesta, kun taas vinkaisuja koiranpennut käyttävät keskenään leikkiessään kun toinen puree tai painii liian kovaa. Kumpikin toivottavasti toimii.

Vampirelady sanoi:

Myös luoksetuloa tulisi harjoitella vielä enemmän, vaikka poika osaa jo melko hienosti totella.

Click to expand...

Paras tapa harjoitella tätä on mennä jonnekkin aitaukselle missä koira saa olla vapaana ja kutsua silloin kun koira on menossa pois jonnekkin. Varsinkin kun olisi muuallakin jotain mielenkiintoista. Jos sinulla on hyviä herkkuja tai leluja niin niitä kannattaa käyttää. Oman koiran kanssa oli työn ja tuskan takana, mutta miltein aina tulee jopa mielenkiinnon kohteen luota luokseni vapaana ollessaan. Jänikset, ja muu riista, tietty poislukien.

Vampirelady sanoi:

Pureminen on ongelma, joten kiinnostaisi kysyä muilta koiranomistajilta, että kuinka pitkään pentu jatkaa leikkimielistä näykkimistä? Ja miten pennulle saa neuvottua, että se ei saa purra?

Click to expand...

Tuota puremista yleensä jatkuu kunnes hampaat vaihtuu. Järsii kaikkea mikä vastaan tulee kunnes ei enää kutise.

Opetukseen taas voi käyttää kovaa ääntä, parkaisua, vesisuihkutusta tai kuonosta kiinni ottamista samalla kun sanoo EI. Toiminut ainakin meillä.

Vaarini koulutti aikanaan kovapäistä kansainvälistä muotovaliotaan, Bella-nimistä rottweileria veneen kanssa pienellä luodolla, kun se ei tahtonut millään uskoa, että se seuraa vaaria, eikä vaari sitä. Menivät kaksin luodolle ja olivat siellä jonkin aikaa ja sitten kun vaari teki lähtöä ja Bella luimuili jossain, vaikka vaari kutsui, lähti vaari ilman Bellaa viereiselle saarelle piiloon. Vaari piti koko ajan näköyhteyden Bellaan, mutta se ei nähnyt vaaria. Jonkin aikaa Bella kai oli ihan tyytyväinen, mutta sitten tuli hätä kun isäntää ei kuulunut. Vaari kai tunnin tai enemmänkin kykki piilossa, ennen kuin sitten meni saarelle Bellan luo. Kuulemma sitten tulikin aina ensimmäisellä käskyllä.
Tarinan opetus oli kai pitkälti se, että koiran pitää ajatella, että isäntä/emäntä on se, joka on epäluotettava ja kiero, sitä pitää koko ajan pitää silmällä tai muuten se livahtaa piiloon. Näin raskas koulutus sopii varmaan ennemmin jääräpäisille palveluskoirille, mutta kyllä meilläkin sienimetsässä aina välillä piiloudutaan puskiin, jos koira unohtuu ihan vallan kuljeskelemaan omia reittejään.

Tuota puskiin piiloutumista olen minäkin käyttänyt lievästi kurittoman terrierini kanssa. Yleensä ei mene kovin pitkään kun liian pitkälle ehtinyt koira palaa takaisin tutkimaan että minnekäs se emäntä katosi.
Minä tosin en käske ensin vaan haluan opettaa että koira ei yleensäkään poistu liian pitkälle luotani jos käytän sitä vapaana. Minusta koiran pitäisi pitää huoli että ihminen on näköyhteyden päässä. Toki myös ihmisen on pidettävä huoli että koira on näkyvillä, mutta sitä ei tarvitse kertoa koiralle :wink:

Minulla on massava noin 40-kiloinen uroskoira, jota talutan aina nahkahihnassa. Kävimme pentuaikana peruskoulutuksen, jota voin suositella kaikille uusille koiranomistajille. Peruskoulutuksessahan koulutetaan nimenomaan omistajaa puhumaan koiransa kanssa samaa kieltä.

Kun muutimme koirani kanssa kaupunkiin, oli pieniä ongelmia vastaantulevien ihmisten ohittamisessa, sillä koirani pyrkii suojelemaan minua haukkumalla. Teimme kuitenkin kovasti töitä ja nykyään menee hienosti. Yksinkertaisesti minun piti vain oppia osoittamaan johtajuuteni koiralleni: koiran ei tarvitse huolehtia vastaantulijoista, sen sijaan se on minun tehtäväni. Sanon koiralle iloisella päättäväisellä äänellä "täällä", koira katsoo silmiin, sanon "vierellä", koira tulee sivulle vähän minun taakseni, sanon "ohi" ja häntä alkaa heilua namin toivossa. Nykyään riippuu vastaantulijasta sanonko koiralleni mitään. Jos vastaan tulee erikoisella tavalla liikkuva ihminen, kiinnitän koirani huomion itseeni. Aina lasten kohdalla pidän koirani vierellä. Vaikeimmissa tilanteissa, kuten silloin kun energiaa on ylenmäärin ja vastaan tulee toinen iso koira, menemme ihan sivuun tieltä ja käsken koiran istumaan ja siinä istutaan niin pitkään kunnes toinen on mennyt ohi.

Energisen nuoren kaverin kanssa on vähän vetämisongelmaa, mutta töitä teemme koko ajan senkin kanssa. Käytän aina kuonopantaa yllätyskiskaisujen varalta ja vetämisen poiskoulutuksen apuna.

Koira on siinä mielessä kuin lapsi, että se ei aina tottele, se tekee typeryyksiä ja välillä rettelöi aiheuttaen harmaita hiuksia. Totta kai koira silti on koira. Lapsen oikut sallittakoon, koira on eläin. Oma kamuni on palveluskoira henkeen ja vereen ja siksi mielellään alistuu asemaansa laumassa ja mielellään ottaa käskyjä vastaan.

Sääli, että on väärin palkita liiallisen tuttavalliset koirat huomiolla. Jos koira selkeästi omistajansa tahdon vastaisesti tulee tekemään tuttavuutta, niin olisi parasta jättää koira kokonaan huomiotta. Muuten se rohkaistuu tekemään niin toistekin. Allergiani vuoksi en voi ottaa omaa koiraa ja paijaan niitä aina kun voin. Valjaalliset koirat osaan jättää rauhaan – nehän ovat töissä – mutta olen vasta hiljattain tajunnut, että on väärin silittää omilla teillään olevaa koiraa.

On kyllä usein aika inhottava tilanne, jos ventovieras käy koiraani kylmiltään käsiksi kesken lenkin. Kyllä minulle saa puhua ja kysyä lupaa. Esimerkiksi kerran sanottiin jotakin, että "Sinulla on tosi ihana koira ja minun edesmennyt Mustini oli ihan samanlainen. Saanko tervehtiä sitä?" Tietysti se yleensä käy. Ja annan minä lastenkin tervehtiä, jos he ensin kysyvät, että saako silittää. Joskus olen kyllä sanonut myös, että mielellään ei tällä kertaa. Koirakaan ei tykkää, jos ei minua ensin puhutella. Siitä se koira ymmärtää, onko vieras ystävä vai vihollinen ja onko koiralla lupa mennä.

Minä olen pitkään ajatellut, että tämän keskustelun otsikossa on puhe koirista, ja ongelmaisista koiranomistajista, ei ongelmaisten koirien omistajista. Ehkä kyse on niistä hurtista, joista tulee ongelmia. Vaikka pohjimmiltaan ongelma lienee molemminpuolinen.

Tuo koirien silittäminen lenkillä on aika ongelmallista. Minä haluaisin kovasti mennä lellittelemään kaikki vastaan tulevia, mutta tiedän, että se on melkein yhtä epäkohteliasta, kuin jos menee vastaantulevan vaatteita näplimään. Toisaalta voi olla imartelevaakin, että joku pitää koiraani yhtä söpönä kuin minäkin, hän siis osoittaa ymmärrystä ja hyvää makua. Hieno ihminen, haluaa silittää minun koiraani. Ensin jutellaan kuitenkin omistajalle, ja sitten tervehditään koiraa. Lupa pitää aina kysyä, sillä koiran käytöstä ei aina voi ennustaa. Meillä on aina ollut kamalan kilttejä koiria, joita kuka tahansa voi tulla silittämään (ja usein vitsailen, että meidän Netta ei välittäisi, vaikka pihaan tulisi Bin Laden, Netta vain ryntäisi iloisena tämän luokse ja kiehnäisi jaloissa), mutta nyt meidän uudempi koira on aivan erilainen. Tellu on kyllä hyvin perherakas koira ja vaikka nukkuu vieressä, se on hyvin laumakeskeinen ja hellyydenkipeä meidän kanssa, mutta vieraista se ei pidä. Minusta on jopa pelottavaa, että sitä pitää oikeasti pitää kiinni, ettei se pure jotakuta hyväuskoista, joka kumartuu sen luokse ja työntää kättä nenän eteen. Pitää ihmisiä aina varottaa, että ei, se ei pidä vieraista, parempi antaa sen olla. Silti joku saattaa yrittää tulla silittämään sitä, ja sitten se yrittää näykkäistä tai vähintäänkin haukkuu ja murisee. Jos kotiin tulee vieraita, se haukkuu ja murisee pitkään. Se on kiltti koira, mutta vieraita se ei siedä yhtään, etenkään kotona. Aikansa muristuaan ja riittävästi sille vakuuteltua, että tämä tässä on toivottu vieras, ei hätää, se käyttäytyy hyvin välinpitämättömästi tai ainoastaan mulkoilee kulmiensa alta halveksuen. Kerran yksi ystävä oli kotona käymässä, ja tarjosi koiralle keksiä. Koira otti keksin, mutta mulkoili antajaa syvästi halveksuen ja näytti siltä, että otti keksin vain, ettei se menisi hukkaan. Mokomakin meni noin arvokasta lahjaa tarjoamaan.

Tuntuu oikeasti pahalle, että koiran käytöstä pitää vähän pelätä, vaikkakin se olisikin vain tuollaista vieraisiin kohdistuvaa. Sekin on toisaalta ikävää, etteivät ihmiset osaa ottaa huomioon, että koira ei ehkä pidä hänestä yhtä paljon, kuin ihminen pitää siitä. Vielä pahempi olisi tietenkin, jos kotonakin pitäisi olla koiran kanssa varautunut.

Samooja sanoi:

vihaan ns. flex-hihnoja joissa hihna kelaa itseään sisään ja ulos niin että koiralla on mahdollisuus liikkua n.10metrin säteellä omistajastaan. Tällaisella hihnalla koiran hallitseminen on täysin mahdotonta ja koira voi äkkiarvaamatta lähteä vaikka kadun yli. Kiinteä, korkeintaan pari metriä pitkä hihna sen olla pitää.

Click to expand...

Flexi on omalla tavallaan aika kätevä kapine, mutta sellainen pitäisi oikeastaan antaa sellaisille ihmisille, jotka osaavat käyttää sitä. Itse käytän aina parimetrisiä remmejä, hihnoja, riimuja, miksi niitä ikinä kutsutaankaan. Ihan sen takia, että se ei vedä koiran pantaa tai valjaita kireälle koko ajan. Ja myöskin sen takia, että se sopii paremmin omaankin käteen ja se hallittavuuden tunne on varmempi koiran kanssa liikkuessa. Nykyään tosin remmeihin saa sellaisia jatkettavia hihnoja, jolloin koirakin pääseen pidemmälle. Näistäkin varmasti tulee jossain vaiheessa samanlainen ongelma kuin flexienkin kanssa.
Äitini ei osaa käyttää hihnoja(pitää koko ajan käsiään ylhäällä tai sitten kerää hihnaa käsiin, jolloin se sotkeutuu), vaan hän käyttää flexiä. Hänestä se on kätevämpi, eli toisaalta makuasia tämäkin.

Aika moni ei tykkää siitä, että koira hyppii päälle tervehtiessä tai vetää hihnassa haistelemaan. Minua se ei ole jostain syystä koskaan haitannut, liekkö olen niin tottunut siihen hyppimiseen ja käsien pureksimiseen. Tosin silloin kun olen ollut hoitokoirieni tai nykyisen oman koirani kanssa lenkillä, niin vastaantulevat ihmiset päästävät koiransa lupaa kysymättä haistelemaan. Se ärsyttää siinä mielessä, ettei koskaan voi tietää kuinka ne eläimet sitten käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Kuura on tosin aina ollut onneksi sellainen, joka tykkää kaikista vastaantulevista ihmisistä ja koirista, vaikka saattaakin pelätä niitä aluksi.

Mutta ongelmakoirista puhuttaessa se syy on minustakin aina siinä omistajassa(ellei koira ole oikeasti mielenvikainen). Myönnän etten ole täydellinen omistaja: oma koirani varastelee, tervehtiessä hyppii tuttua ihmistä vasten ja hökeltää muutenkin(saattaa myös ottaa etuhampaiden väliin pienesti ihoa ja nipistää muttei pure), mutta en silti luokittele sitä ongelmakoiraksi, sillä se tottelee käskyjä eikä ole aggressiivinen. Mutta välillä se aiheuttaa harmaita hiuksia minullekin. Jotain on mennyt koulutuksessa vikaan tai sitten en ole vain tarttunut kunnolla ongelmakohtiin.

Onko kukaan muuten katsellut niitä tv:stä tulleita ongelmakoirankoulutus-ohjelmia? Useimmiten niissä se ongelma tai vika onkin perheen käytöstavoissa sekä heidän keskeisessä kommunikaatiossaan, jolloin koirastakin tuntuu ettei lauma tai sen arvojärjestys ole oikeanlainen.

Kun olin viime kesänä päiväkodilla töissä, niin erään lapsen perheellä oli kaksi dobermannia. Minusta oli jotenkin ihana katsoa, kun pieni lapsi sai aivan rauhassa hellitellä sekä leikkiä perheen koirien kanssa. Aika moni rinnastaa ne niihin "verikoiriin" tai ongelmakoiriin, joita ihmiset pelkäävät ja ajattelevat että ne ovat kaikille vihaisia. Mutta sen perheen koirista näki selvästi, kuinka hyvin ne olivat koulutettuja ja varoivat selvästi lapsen kanssa.

Minä pidän koiraani ikäänkuin ystävänä, mutta se on silti koira. En rinnasta sitä ihmisen tasolle, vaikka se onkin fiksu ja hyvä kaveri. Kyllä minä sitä hellittelen paijaamalla ja antamalla herkkuja, mutta en anna sen nukkua esimerkiksi sängyssäni enkä pue sitä mihinkään epämääräisiin vaateriekaleihin. Ainoana poikkeuksena on sademantteli, joka on hyvin käytännöllinen räntä- ja sadekelillä. Jos jollakin on koira, jolla on runsaasti pohjavillaa niin tietää miten helposti se huopaantuu sekä kestää pienen ikuisuuden kun se kuivaa.
Ymmärrän kyllä ne -27 asteen pakkasella pienten ja lyhytkarvaisten koirien lämpöasut. Ilman niitä ei koiriakaan voisi pitää sellaisella pakkasella ulkona. Mutta ne ylimääräiset blingblingit sekä koiran kantaminen laukussa on aivan jonninjoutavaa, eikä ole hyväksi eläimellekään, vaikka se olisi ihmisestä kuinka söpöä. Jotenkin minulle tulee myös näistä tekemällä tehdyistä (useimmiten)joulukorteista ja valokuvista säälinsekainen ahdistava olo. Eläin puetaan johonkin hattuun ja vaatekertaan ja sen ilmekin on nolo sekä epämukava. Ei ole mukava katsoa sellaisia kuvia.

Eihän koira flexissäkään vapaasti pääse juoksentelemaan. En ole nähnyt vielä yhtään flexiä, jossa ei olisi jarrunappulaa - jonka saa tarvittaessa myös lukittua sopivalle hihnapituudelle. Kun koira on kovin eläväinen, flexi pitää huolen siitä, ettei hihna sotkeudu koiran ja sen taluttajan jalkoihin vaan on jatkuvasti sopivan pituinen.

Hyvä ystäväni on moniongelmainen henkilö, joka meni naimisiin toisen moniongelmaisen henkilön kanssa. Ensin hän otti yhden kissanpennun ja myöhemmin toisen, mutta joutui laittamaan ne molemmat eläintensuojeluun, kun ei pystynyt pitämään niistä huolta. Sitten he ottivat sakemannin, huolimatta siitä ettei heillä ollut varaa edes itsensä elättämiseen. Koira joutui lähtemään. Nyt he ovat ottaneet uuden koiran ja uuden kissan. Vaikka ovat jatkuvasti rahapulassa. Gaaaah! Rakastan heitä ihmisinä ja ymmärrän ettei heillä ole helppoa, mutta toivoisin etteivät he enää ottaisi uusia kierrätyseläimiä huostaanotettaviksi. Mielestäni eläimiä ei saisi noin vain hankkia, vaan pitäisi täyttää jokin vaatimustaso, ja koirien kanssa myös "ajokortti".