Koirat (ja ongelmakoiranomistajat)

FreakyMike

Seppä Ilmarinen
RE: Koirat

Ne sekarotuiset koirat joissa on esim. suomenpystykorvaa geeneissä elävät luultavasti aika terveinä ja pitkään jos on uskomista esim. omaan edesmenneeseen Mustiimme. http://www.elisanet.fi/wfan/kuvia/elukka09.jpg (Emo oli pystykorva ja isä labradorinnoutaja)

Labbiksilla on kuulemma esimerkiksi jotain lonkkavikaa geeneissä, mutta ainakin tuo "sekoitus" eli huikeaan 18 vuoden ja 3 kuukauden ikään, kunnes jouduttiin lopettamaan vanhuudenvaivojen takia 2008 kesällä. (Kuulo oli mennyt jo joitakin vuosia aikaisemmin ja uskoisin, että Musti olisi vielä sinnitellyt vaikka 19 vuotiaaksikin, mutta olisihan se mennyt jo eläinrääkkäyksen puolelle jos olisi pitänyt elossa semmoista hoipertelevasti kävelevää koiravanhusta mikä ei pystynyt loppuaikoina edes nukkumaan yöllä ilman kipulääkettä.)
 

douv

Kontulainen
Vastuuhenkilö
RE: Koirat

Meillä on lattialla pyörinyt 6.5. alkaen sekarotuinen narttupentu, Nessa. Sekoituksessa on saksan-, belgian- ja valkoista paimenkoiraa, collieta, huskya, Norjan hirvikoiraa, jämtlanninpystykorvaa. Onhan rotukoirissakin toki terveitä tapauksia, mutta meidän molempien ensimmäiseksi omaksi koiraksi rotukoira tuntui suoraan sanottuna kalliilta.

Oltiin pitkään haaveiltu berninpaimenkoirasta, mutta keskimääräisiä elinikiä ja kuolinsyitä tarkastellessa söpön nallemaisen koiran vetovoima heikkeni; syöpä oli muistaakseni yleisin kuolinsyy, yleisempi kuin luonnollinen kuolema. Tämän koiran kohdalla ajankohta ja koiran olemus osuivat kohdalleen ja päätös ottaa pentu meille tehtiin aika äkkiä. Avomussu bongasi ilmoituksen Apulasta. Kasvattaja vaikutti asialliselta yksityishenkilöksi, nähtiin molemmat vanhemmat, kun molemmat asuivat saman ihmisen luona, saatiin käydä etukäteen katsomassa pentua yms.

Vähän on päässyt yllättämään pennun hoidon työläys, vaikka joka päivä tuntuukin helpommalta kuin aiempi. Suuri osa työläydestä taitaa olla mun pään sisällä, kun hermoilen koiran oppimisesta ja kasvusta ja ettei vaan nyt ala säikkyä hissejä, kun kerran ovi vähän tönäisi. Itseni kohdalla olen vähitellen lakannut miettimästä, olenko normaali tai pitäisikö minun olla, mutta koirasta pohdin sitä päivittäin; onko normaalia, pitäisikö huolestua. Onneksi netistä löytyy paljon vertaistukea, vaikka vähän ristiriitaista välillä kyllä. Enkä enää makaa valveilla öisin ja koita kuuntelemalla päätellä mitä koira pureskelee, sallittuja tavaroita vai kiellettyjä :p

Ekat rokotukset pentu sai viime perjantaina. Eilen käytiin koirapuistossa, oli ainakin meillä kivaa ja näköjään koirallakin. Nukkui koko paluumatkan autossa väsyneenä ja illalla piti vähän houkutella syömään (mitä ei normaalisti tehdä), kun oli niin väsy.

Hienosti Nessa osaa istua ennen ruuan saamista, "istu" ja "tänne" ovat tutuimmat komennot, joita totellaan sisätiloissa lähes aina, ulkonakin jos ei ole mitään liian jännää näkyvissä/haistettavissa (muita koiria, lintuja, ohikulkevien ihmisten kohdalla kiinnostavuus vaihtelee). Vähän ollaan koitettu opettaa seuraavia: "mennään", "viereen" ja "jätä". Mutta ei kai pennulta vielä paljoa voi odottaa vähän päälle 3 kuukautta vanhana. Hissiin on tottunut ja autoiluun, eikä enää yritä sänkyyn.

Olin noin 2 ensimmäistä viikkoa koiran kanssa väsyneempi kuin muistan koskaan aiemmin olleeni ja itkuraivareita tuli jonkin verran. Onneksi ei pitänyt yrittää kovin paljoa opiskeluja suorittaa siinä vaiheessa. Nyt saa nukuttua jo hyvinkin 7-8 tuntia, vaikka aiemmin minulle normaali unimäärä oli 9-10 tuntia. Jännästi tulee lisää tunteja vuorokauteen, kun herää seitsemältä viemään koiraa ulos! Ehtii keittää puurot ja lukea lehdet vaikka useampaan kertaan. :p Paljon päiväuniahan otus vielä nukkuu. Eikä ole sisäsiisti, ei. Vähitellen on alkanut öiset pissat osua sentään paperille, kun tajuttiin sulkea olohuoneen ovi ja laittaa sen eteen papereita. Koira nukkuu makkarissa lattialla tai omituisissa raoissa, joissa oleilu näyttää hyvin epämukavalta. Yksin ollessaan ei kuitenkaan ole koskaan vielä pissinyt tai kakkinut sisälle.

Vaikka vastaantulijat ihastelee pentua luultavasti ihan eri tavalla kuin aikuista koiraa, en todellakaan toivo, että tuo pysyisi pentuna ikuisesti.

Kuvia! https://picasaweb.google.com/jaakkohakamaa/28295#
 
K

kielo

Vieras
RE: Koirat

Kiitoa Bramblerose Goldworthy linkistä!

Minua kiinnostaa Freaky Mike, että ajattelitko teidän Mustia yleisenä esimerkkinä suomenpystykorvista, että se olisi yksi terveimmistä roduista? Suomenpystykorvissa on vitsauksena, että se on yksi suurimmista riskiryhmäroduista joka sairastuu epilepsiaan. Myös polvilumpion sijoiltaan menoa esiintyy sekä silmäsairauksia. Tiedän itse monta pystäriä, jotka ovat saaneet epilepsiaan lääkityksen tai jouduttu lopettamaan sen takia.
Teille oli siis siunaantunut todella terve ja hyväkuntoinen lemmikki, 18 vuotta on huikea ikä koiralle :)
 

FreakyMike

Seppä Ilmarinen
RE: Koirat

En tiennytkään, että myös niin "alkukantaisella" rodullakin voi olla jotain yleisiä sairauksia. Minulla ei ole niin kovin paljon kokemuksiakaan puhdasrotuisista pystykorvista, koska tässä talossa on ollut semmoinen viimeksi joskus 80-luvulla jolloin olin vielä niin pieni etten muista asiasta paljon mitään. (Ei mitään tietoa minkä ikäisenä sekin lopulta kuoli.. Jos en väärin muista, niin joku sukulainen oli jättänyt sen tavallaan vain lainaan pariksi vuodeksi ja kävi sitten vaan hakemassa koiran takaisin jossakin vaiheessa, kun oli muuttanut kerrostalokämpästä omakotitaloon tms.)
 

Nerwende

Kontulainen
RE: Koirat

Ettei tarvitse ihan mutulla puhua niistä eri roduista ja niiden terveyksistä : http://jalostus.kennelliitto.fi/
Sieltä roturyhmästä se oma/kiinnostava rotu esille ja oikealta tilastoja selaamaan. (Jos oma koira/suunnitellun pennun vanhemmat on rekisteröity niin sieltä pääsee suoraan sukutaulun kautta myös katsomaan sen sukusiitosprosentteja ja muuta valaisevaa). Rodun kohdalla kannattaa vilkaista ainakin alasvetovalikkoja kohdassa "terveystilastot" ja "jalostustilastot". Sieltä pääsee näkemään lonkkavikaprosentteja, kuolinsyitä, montako kertaa samaa urosta on käytetty vuoden aikana jne jne. Rotujen välillä on huimia eroja.
 

Ihmissusi

Hobitti
RE: Koirat

Koirista riittää turisemista maailman tappiin asti. Ja ihmekö tuo, koirahan on ihmisen paras ystävä. Kaikissa koiria koskevissa dokumenteissa tiedemiehet mainostavat että ihminen ei olisi päässyt näin vahvaan asemaan maailmassa ilman koiraa. Itse ainakin uskon tähän sillä ilman sutta - josta kesytettiin koira - ihmisen elämä olisi ollut ensitaipaleilla kovin vaikea. Sudet vartioivat asutuksia varkailta ja auttoivat metsästyksessä. Sudesta - nykyään ei niin mieluisasta pedosta - kehittyi ihmisen paras ystävä.

Meillä on kaksi sekarotuista karvakuonoa. Lapin koiran, suomen pystykorvan ja labradorin noutajan sekoituksia molemmat. Veikko taitaa olla 14-vuotias vanha herra ja Kultu 11-vuotias. Eli jo aika vanhoja. Ne ovat olleet aika hyväkäytöksisiä pennusta asti. He eivät kenkiä ole syöneet tai huonekaluja järsineet vaan kiltistä ovat olleet. Harmittaa vain kun kummallekaan ei ikinä ole laitettu kaulapantaa (asumme maalla, joten lenkkeilyttäminen tai kiinnipito ei ole tarpeen kun liikkumatilaa on niin reilusti) niin en oikein voi nauttia koiran omistamisesta samalla tavalla kuin muut. Eivätkä nuo enää leiki leiluilla eivätkä osaa noutaa tai mitään. Ainoa käsky minkä osaavat on luokse tuleminen ja istuminen. Varsin rauhallisia ovat, haukkuvat silloin tällöin (jos haluavat sisälle) ja merkkailevat kilpaa pihapuita :'D Kissojen kavereita ovat myös :) Kissanpennut leikkivät Kultun hännällä eikä tämä tee elettäkään. Veikko kyllä ärähtää jos kissa tulee lähellekin. Hän on talossa pomo.

Olen aina halunnut Huskyn. Niin kauniita koiria. Naapurissa on kaksi aika vanhaa huskya ja niiden ulvomista on niin ihana kuunnella. Varsinkin iltaisin kun taivas verhoutuu tähtiin ja kuu loistaa taivaalla. Myös on mielessä käynnyt koirasusi. Rakastan susia ja kuollakseni tahtoisin koirasuden. Onhan siinä kouluttamisessa työtä sillä tämän koiran kouluttaminen ei ole ihan samanlaista kuin vaikka lapin koiran (niin se täti siinä DVD:llä sanoi). Toisaalta haaste on paikallaan. Olisi ihanaa saada lenkkikaveri metsään, nuo meidän koirat ei oikein uskaltaudu tulemaan sinne metsän syvyyksiin. Siellä asustaa ilveksiä, hirviä, peuroja, villisikoja, kettuja ja supikoiria joten meidän koirat lähtee häntä koipien välissä sisälle. Metäsästyskausi on tuskaa sillä molemmat pelkäävät kuollakseen pyssyn ääntä. Ne vain vapisevat ja läähättävät olohuoneen nurkassa eivätkä tiedä miten päin olisivat. Onneksi meillä päin ei ole ollut pariin vuoteen lupaa metsästää mutta aina niitä laukauksien ääniä kuuluu jostakin. (veli harrastaa ilmakiväärejä joten siitäkin koirat ovat peloissaan)

Nyt kun menen opiskelemaan lukioon minne asuntoloihin voi ottaa halutessaan lemmikin, niin olen miettinyt jos saisin viimein äidiltä luvan hankkia Huskyn. Tosin pitää miettiä tarkkaan olisiko minusta ensinnäkin hoitamaan sitä yksin, ja olisiko minulla aikaa sen kouluttamiseen. Täytyy miettiä koiran hyvinvointiakin. Koirat ovat söpöjä mutta jos koiran hankkii niin siitä pitää myös huolehtia. Se peli ei vetele että hankitaan ystävä ja sitten annetaan se pois koska siitä ei osata huolehtia. Niin kävi ystäväni tutulle. He ostivat koiranpennut mutta syssäsivät sen sitten ystävälleni koska eivät osanneet sitä kouluttaa tai kasvattaa. Koulutuksen (ja kodin) puutteessa pentu jouduttiin lopettaa koska kukaan ei voinit pitää sitä enää. Ihmiset osaavat olla julmia. Arvokas koira lopetettiin vain siksi etteivät se omistajat olleet tippaakaan vastuullisia. Kaveria ei jätetä!

~Ihmissusi~
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
RE: Koirat

Jos koirasutta harkitset niin hankipa ensin kokemusta alkukantaisista roduista ja niiden kasvattamisesta. Sitten kun kokemusta tavallisista kovista koirista karttuu niin ehkä, mutta koirasusi on aina puoliksi villieläin eikä sopeudu samalla tavalla lemmikkieläimeksi kuin kesykoira. Se vaatii enemmän pitkiä vaelluslenkkejä, vapaana juoksemista, kuria ja jatkuvaa koulutusta. Ja silti se on aina enemmän peto kuin kesyt koirat. Kannattaa myös jutella useiden eri kasvattajien kanssa kokemuksista ja kysyä mielipidettä siitä onko sinulle hyvä idea ottaa koirasutta. Useiden siksi että saat varmasti perspektiiviä. Jos juttelee vain yhden kanssa jolla sattuukin olemaan intressinä lähinnä raha ja pentujen myyminen niin huonosti käy.
Nuorempana minäkin haaveilin saavani koirasuden, mutta nykyään tiedostan että oma kärsivällisyyteni, johdonmukaisuuteni, tietoni ja kokemukseni (vaikka perheessä aina on koiria ollutkin niin yhtään en ole itse kasvattanut pennusta pitäen) eivät todellakaan riittäisi koirasuden kanssa. Tietysti toivon että sinä voisit toteuttaa haaveesi, mutta kehotan odottamaan ja kasaamaan tietoa ja kokemusta :) Jos lopulta päädyt ottamaan koirasuden niin sekä sinun että eläimen kannalta toivon että se olisi hyvin tarkkaan ja ehkä useamman vuoden ajan harkittu päätös.
 
K

kielo

Vieras
RE: Koirat

Ihmissusi, mukava että olet pohtinut tosissaan näitä koiranpitoasioita ja eri rotuja. Sen verran voin kertoa omasta kokemustesta siperian- ja alaskanhuskyistä, että kyseinen koira tarvitsee luonnollisesti (hyvin)paljon liikuntaa ja aktiviteettia. Kannattaa miettiä, että haluaako vetämiseen jalostetun koiran jos ei voi harrastaa sen kanssa sitä? Mutta toisaalta, siinähän olisi hyvä uusi harrastus! Canicross sekä vetohiihto. Reen tai vetokärryn eteen tarvitaan sitten vähän useampi koira ;) Olin viime kesänä työharjoittelussa vetokoira-yrityksessä, jossa oli 75 koiraa. Muutamaa huskyä olen myös vapaa-aikanani hoitanut, mutta ne ovat jo edesmenneitä.
Huskyt ovat kyllä pääasiassa ulkokoiria, mutta viihtyvät sisälläkin(jos ne oppivat siihen elämään). Kuitenkin kannattaa muistaa se, että ne saattavat tuhota hyvinkin ahkerasti paikkoja ja tosiaan laulaa laumanjohtajan poissaollessa. Olisiko sellaisesta koirasta elämään pienessä asunnossa tai solussa? On toki yksilöllisiäkin eroja, mutta mitä itse olen näihin husky-yksilöihin tutustunut, niin vaativia tapauksia ovat. Alaskanhuskyt ovat sitten monien rotujen sekoituksia, jotka nauttivat kyllä vetämisestä ja ovatkin melkoisia koiramaailman sprinttereitä. Niissä onkin sitten paljon enemmän ulkonäkö- ja luonnevaihtelua, kuin mitä puhdasrotuisessa siperianhuskyssä.
Mutta eipä siinä, en moiti rotupohdintaasi(vaikka kirjoitukseni onkin täynnä sormenheristelyä ja varoituksia). Itsekin olen ihastunut kyseiseen rotuun ja muihin alkukantaisiin rotuihin. Nähtäväksi jää, tuleeko itselle sitten hamaassa tulevaisuudessa juuri samanlainen.
Tutustu kasvattajiin, kysele, kiertele mahdollisimman paljon erilaisia koiratapahtumia ja lue paljon. Netissä olevat rotujärjestöjen foorumitkin ovat aika hyviä paikkoja rotuun tutustuessa. Ja jos koirien koulutuspuoli kiinnostaa, niin tutustu asiaan enemmän. Netti ja kirjasto ovat luonnollisesti pullollaan tietoa :)

Koirien kouluttamisesta sen verran yleisesti että omasta mielestäni vanhaakin koiraa voi kouluttaa. Se ehkä vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa, mutta se ei ole mahdotonta. Mille tahansa täyspäiselle koiralle tulisi antaa vielä se yksi mahdollisuus, vaikkei koulutus olekaan ollut nykyisillä tai aiemmila omistajilla onnistunutta. Koirat ovat kuitenkin sen verran fiksuja olentoja sekä mieltyvät helposti rutiineihin.
 

Aleks-i

Hobitti
RE: Koirat

En pitänyt itseäni millään muotoa koiraihmisenä ennen kuin äitini jokusia kuukausia sitten tuli hankkineeksi koiran. Kyseinen hauveli on sekarotuinen, mutta (koska en tiedä koirista juurikaan mitään enkä ole koskaan kysynyt asiaa äidiltäni) minulla ei ole aavistustakaan, minkä rotujen sekoitus tämä Helmi-koira mahtaa olla. Suurikokoinen, vaalea, lyhytkarvainen yksilö se kuitenkin on. Joka tapauksessa olen ihastunut tuohon karvakasaan suunnattomasti, sillä se on hyvin hellyydenkipeä ja pentumaisen riehakas, vaikkei se oikeastaan pentu enää olekaan. Sääli vain, että näen Helmiä aika harvoin, koska en niin kovin usein vieraile äitini luona.

Tapaus Helmin myötä olen alkanut elätellä pienoista haavetta siitä, että hankkisin itsekin koiran. Elämäntilanteeni vuoksi koirahaave ei juuri nyt kuitenkaan ole ajankohtainen, mutta ehkä sitten joskus...
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Jani Kaaro kolumnoi syöpää tunnistavista koirista ja teknokratismista. Tekeekö elktronisen nenän kehitystyö ja robotiikka joskus ihmisen parhaasta ystävästä tarpeettoman?
 

Simra

Hobitti
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Meillä kakaran kanssa jonkinverran ollut ongelmia autojen paimennuksessa, kun maalla asutaan, niin totutus on hankalampaa. Nyt hieman rauhoittunut.
Toiset koirat ja ihmiset ovat edelleen se kiinnostavin juttu lenkillä, niitä kun näkee niin harvoin. Kaupungissa taas se käyttäytyy tosi upeasti :D
Mätsärissä käytiin hiljattain, ja siellä pentusen käytös oli erittäin mallikelpoista, saatiinkin punainen nauha, ja hyvä mieli upeasta käytöksestä. Aggressiivinen tyttö ei olekaan koskaan ollut, yli-innokkuutta vaan, kuten varmaan monet (ongelma-)koiranomistajat ovat kokeneet omalla kohdallaan...:DD
 

sirhannah

Hobitti
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Allekirjoitan myös asian "huonot koiranomistajat" jotka eivät viitsi vaivautua kouluttamaan otuksiaan.. Itse opiskelen koiran koulutus ohjaajaksi ja olen kämppikselleni puoli vuotta nalkuttanut samoista koulutuksellisista syistä mutta puolet tai enempi tuntuu vain valuvan ohi korvien.. Huoh, no oma koira tottelee toinen ei oikeastaan.
 

douv

Kontulainen
Vastuuhenkilö
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Meillä asuu seropi-paimenkoira, Nessa, joka täyttää maaliskuun alussa kaksi vuotta. Noin 1-vuotiaana alkoi remmirähjääminen, jota on yritetty lukuisin eri konstein ja yhden kurssinkin avulla kitkeä. Luulisin, että ongelma on vähän helpottanut. Veikkaan taustalla olevan pelon, koska itseä pienemmille haukutaan hyvin harvoin, ennastaan tutuille ei milloinkaan. Olisi kiva tietää, missä suhteessa onnistumisia pitäisi tulla verrattuna niihin tilanteisiin, kun välimatkaa ohitettavaan koiraan ei fyysisesti pysty saamaan sopivaksi (tien toisella puolella kävelevä koirakko on melkein aina ohitettavissa, joskus jopa pururadan toista reunaa kävelevä) tai sitten namit on loppu taskusta tai jotain muuta, jotta edistys olisi selkeämpää.

Muuten koira on ainakin kahden ihmisen mielestä aivan tarpeeksi täydellinen, vaikkakin ei aina kovin välkky. Perustottelevaisuus sujuu hyvin, paitsi toisten koirien läsnä ollessa. Kun mikään lelu tai nami tai ihminen ei ole koskaan niin jännä kuin toiset koirat. No, metsässä tovin toisen koiran kanssa painittuaan saattaa tulla luo pyydettäessä. Oon kuitenkin aika ylpeä siitä, että meillä ei ole koskaan ollut vakituisessa käytössä fleksiä. Nykyään välillä vielä kiskoo hajujen perään, mutta yhä harvemmin. "Tylsässä" ympäristössä, kuten kaupunkimaisemmassa maastossa ja jalkakäytävillä kulkee yleensä melkein täydellisesti. :D Ihmiset kun ei ole kovin jänniä, niitä lähinnä vilkaistaan vähän.

Keskittymiskykyä saattaa tulla iän myötä lisää, mutta jos joku tietää näppäriä harjoituksia siihen, niin voi ehdottaakin. Mitään varsinaisia koiraharrastuksia meillä ei ole. Nyt kevään tullessa tekisi kyllä mieli kokeilla jotain, ehkä jäljestystä, nuuhkimisleikit kun on ollut suosittuja. Perustottelevaisuuden lisäksi koira osaa sulkea auki jääneen keittiön laatikon tai kaapin oven, tuoda pallon tai retuutuspyyhkeen (tai näitä ei aina erota, vaan tuo sen minkä ensin löytää ja millä haluaa leikkiä. Ja muutenkin tavaraa tuodessa pysähdellään vähän väliä leikkimään itsekseen. Ei ole noutajaa tässä koirassa, ei sitten yhtään.), kiertää käskyttäjän ympäri, hypätä käsivartta vasten tai ilman tukea takajaloilleen (käskystä, ei muuten hypi ihmisiä päin juurikaan), mennä "omalle matolle" odottamaan ja joskus vähän pujotellakin, mutta se on kai jo unohtunut. On se jännää, että ruokaa maltetaan odottaa paikoillaan vaikka kuinka kauan, mutta "paikka"-komento ei toimi lainkaan, jos näkyy orava. [22]
 

Simra

Hobitti
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Meillä jokseenkin sama ongelma ohituksissa. Nyt hieman rauhoittunut, yritin etsiä jonkin vilkkaan tien ja menin istumaan sen reunaan, mutta eihän täällä 40km säteellä sellaisia olekaan... Yleensä kun kävelen maantien laitaa, pidän koiran sivulla vasemman jalan vieressä, ja kun toinen koira/ihminen ym. kiinnostava juttu tulee vastaan, pyydän koiralta katsekontaktia. Sitä ei aina tule noin jännissä tilanteissa, kun harvoin ketään täällä näemme, joten astun koiran eteen ja pyydän uudestaan, jos vieläkään se kontakti ei onnistu (Koira osaa sen hyvin, tässä poikkeus) kävelen varovasti mutta määrätietoisesti koiraa päin, ja "jyrään" sen tien laitaan.
Siinä vaiheessa pentu sitten viimeistään herää, ja päästään jatkamaan matkaa rauhallisesti. Kätevä vinkki tuolta: http://www.koirat.com/keskustelu/koulutus/vastaantulijoiden_ohittaminen_6582

Jos koira on namiperso, voi kokeilla ripotella makupaloja maahan toisen tullessa vastaan, ja siirtää koiran huomio nenätyöskentelyyn,
eli tehdä ohituksesta mukava ja rento juttu.
Meillä pahassa auto-ongelmassa myös kokeiltu tuloksetta kauko-ohjattavaa suihkepantaa.
[hr]
Meillä myös paljon temppuja harjoitellaan mielenvirkistykseksi. Inka (koira) osaa kattavan sarjan erilaisia temppuja, mutta siitä ei kovin kummoiseksi noutajaksi ole...
Heti mieleen tulevat temput ovat laatikon sulkeminen, oven avaaminen ja sulkeminen, valojen sammuttaminen (varmaan unohtunut jo), porrastasanteelle käskystä kiipeäminen, takaperin peruutus portaat ylös, pään työntäminen kenkään, pallon työntäminen käskystä, vesikuppiin kuonon laittaminen - sukeltelu ja kuplien puhaltelu, käskystä haukkuminen, peruuttaminen, kurreasento, sohvalle tai kohteelle hyppääminen käskystä ja alas tuleminen, rappusilta asti tarhan oven avaaminen ja koppiin sukeltaminen, perusjutut, irti, maahan, istu, paikka, oma paikka, sivulletulo, luoksetulo, seuraaminen...
tempuista ympäri pyörähtäminen, kieriminen, kuoleminen (heittäytyy äänekkäästi kyljelleen, makaa hiljaa kauhistuneen näköisenä.. xD), massu esiin, takajaloilla pomppiminen, autoon meneminen (jo portailta syöksyy odottamaan takakontin luukun eteen jos se on kiinni, muuten sukeltaa omaan häkkiinsä), omistajan kiertäminen, sohvan kiertäminen, kohteen kiertäminen, ihmisen etsiminen (bravuuri), lelun etsiminen, makupalojen etsiminen, katsekontakti, vasten hyppääminen, pujottelu sekä kävellessä että kahdeksikkona, jalkojen väliin peruuttaminen, jalkojen väliin takakautta tuleminen, jalkojen välissä kulkeminen, jalkojen välissä peruuttaminen, jalan ali sukeltaminen, tassu, toinen tassu, molemmat, ylävitonen, yläkymppi, pusu, kuiskaa, kumartaminen, putken meno, agilityesteitä ei olla Inkan kanssa vielä harjoiteltu sen ollessa liian nuori, kuka on pomo? (tökkää omistajaa tassulla), vilkuta, mattorullan avaaminen, namin pitäminen kuonolla, tennispallon pitäminen kuonolla... muita en muista.
Inka oppii temput tosi nopeasti, ja tykkää harjoitella niitä :)
 

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Miten koira opetetaan menemään portaita takaperin ylös tai puhaltamaan kuplia vesikupista? :D
 

Simra

Hobitti
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Portaiden peruuttaminen opetetaan osittain sheippaamalla.
Eli siis ensin koira opetetaan peruuttamaan. Kun tämä onnistuu, lisää koiran taakse vaikkapa ohut tyyny tai kirja, ja (tarvitset naksuttimen) naksauta kun koira peruuttaessaan astuu takajaloilla tyynylle/kirjalle. Kun koira älyää idean, lisää vähitellen esteen korkeutta, ja palkkaa aina kun koiran edes toinen jalka on kohteen päällä.
Kun kohde on riittävän korkea, jatka harjoittelua portailla. Anna koiralle peruutuskäsky, ja kun se peruuttaa ja nousee tottuneesti kohteen päälle, heti NAX ja palkka ja superkehut.
Kun koira älyää homman, vaadi vähitellen portaiden peruuttamisen jatkamista toiselle portaalle.
Siitä se lähtee.

Voin linkata tänne meidän harjoitteluaikaisen videon, kunhan löydän sen :D


Vesikuppiin kuplien puhaltaminen oli meille jo alussa helppo homma, sillä Inka (bordercollienarttu, 11kk) tykkäsi paljon vedestä.
Löysin jostain kirjasta joskus kauan sitten leikin/harjoituksen, jossa vatiin jossa on vettä pudotellaan makkaranpaloja. Inkan pentuaikoina sitä sitten treenailimme, ja kun lisäsin ohjeiden mukaan vesimäärää, niin että koira joutuu työntämään kuononsa veteen saadakseen makkarat, tämä alkoi puhallella kuplia, vaikkei saavissa herkkuja ollutkaan. Työnsi vaan nokkansa pinnan alle, tuijotti vettä ja puhalteli kuplia. Vähän höppänä se on, myönnän, ja tykkää vedestä. Tempun voi opettaa siis -jos koira ei työnnä kuonoa veteen ilman makkaranpaloja-, naksauttamalla aina kun koira laittaa kuonon veteen onkiessaan makupaloja pohjasta. Lopulta sitten makkarat jätetään pois.
Vesipelkoisilla koirilla tämä ei onnistuisikaan, mutta Inka tekee aitä joskus ihan itsekseen :)

Voin laittaa molemmista videon, mutta vesikuppijuttua en ole vielä kuvannut.
[hr]
Miten viestiin saa liitettyä videon suoraan koneelta?
kun en jaksaisi alkaa siirtämään niitä ensin jonnekin sivulle.
 

Simra

Hobitti
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Noin, nyt sain linkattua Inkan tempputreeniä portaista ja vesikupista:

Porrastreeniä

Kuplien puhalteluharjoituksia (jotain ihme kohinaa taustalla, ja huono laatu, pahoittelen..)

Kuplien puhalteluharjoituksia 2

Lisäksi: Laatikon sulkeminen ja Oven avaaminen ja sulkeminen-harjoitus

Huono laatu, pahoittelen, jouduin kuvaamaan digikameralla, järkkäri on siskolla. Toivottavasti linkit toimii, ja tosta saa jotain selvää :)

Inkalla on myös huvittava tapa pitää omituista örinää liikkeiden välillä, se on aina niin tohkeissaan, tehtiin sitten mitä temppua tahansa :grin:

Kommenttia näihin? :)
 

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Nuo porrastreenit oli huimia :)
Eikös juuri bordercolliet ole varsin oppivaisia koiria? Kai niille on jalostunut halu oppia, kun paimennettaessa on ollut pakko harjaantua erilaisiin käskyihin.
 

Simra

Hobitti
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Juu, bortsuille on kehittynyt tapa työskennellä ympäri vuorokauden paimenen ohjeistaessa kokoajan, siinä sivussa yhteistyökyky kasvanut. Inka on kyllä kanssa aika miellyttämishaluinen :)
 

Dracaena

Raseena
RE: Koirat ja (ongelma)koiranomistajat

Ihana hurtta sinulla, Simra. :D Tuo omituinen örinä ja ulina on meidänkin koirilta tuttua. Alkaa kovasti harmittaa se, ettei minulla ole omaa koiraa, jonka kanssa puuhastella kaikkea kivaa...

Minä olen kohdannut ehkä ensimmäistä kertaa koiran, joka ei ole juurikaan motivoidu pelkästään makupaloista, vaan jolle oikea palkinto hyvästä teosta on aina hellyydenosoitus ihmiseltä. Tämä koira on vanhempieni jämtlanninpystykorva Sisu, joka tuli meille loppukesästä. Sisu on myös hellyydenkipein eläin, jonka olen koskaan kohdannut, ja tosiaan sitä kiinnostaa ihmisten kanssa kiehnääminen paljon enemmän kuin herkkujen syöminen. Yleensä meillä koirat ovat heti sinkoamassa lattialle pudonneen ruoanpalan perään, mutta tämä Sisu ei välttämättä vaivaudu, vaikka sille heittäisi herkun lattialle. Se vain katsoo, että joo, sinne meni jotain, mutta voisitko vaikka rapsuttaa minua lisää? Ja lisää? Ja vielä lisää?

Tätä olen yrittänyt käyttää hyväkseni koulutuksessa (koska vanhempani ovat varsin laiskoja, jäi Sisun kouluttaminen aika pitkälti minun hommikseni [silloin, kun kotona satuin käymään]). Istumaanmenoissa sun muissa tietysti oli kätevää käyttää herkkuja, istuminen ja maahanmeno ovat kuitenkin meillä niitä rituaaleja, joita suoritetaan aina ruokaa antaessa. Sen sijaan esimerkiksi luoksetulo ja ihmisiä vasten hyppimättä oleminen on kannattanut opettaa nimenomaan niin, että palkintona on paljon rapsutuksia ja leikkimistä, mutta huonosta käytöksestä koiraa ei huomata ollenkaan. Nuori koira on vielä tosi innokas ja hyppii välillä ihan liikaa (ja voi ison kokonsa vuoksi satuttaakin), mutta on se vähäsen jo tajunnut, että sen hyppiessä minä käännän aina selkäni, mutta kun se istuu nätisti eteeni, se saakin osakseen rakkautta. Toisaalta on myös hankalaa, että Sisu ei esimerkiksi todellakaan rauhoitu siitä, että sitä vaikka ottaa niskasta kiinni napakasti. Sekin on sen mielestä kivaa, koska ihminen huomasi sen ja ihminen koskettaa sitä. Parempi siis jättää se täysin huomiotta kuin yrittää esittää dominoivaa ja panna se ruotuun omalla itsevarmuudella ja johtajuudella – se on vähän liian hyväntahtoinen hömelö. Tai sitten kukaan meidän perheestä ei oikeasti osaa olla riittävän johtaja sille? Varmaankin syytä vähän molemmissa.

Jämttejä sanotaan erityisen itsepäisiksi ja vaikeasti koulutettaviksi, mutta minusta tämä meidän Sisumme on ollut oppivaisin kaikista meidän koiristamme. Meidän vanhempaan koiraamme verrattuna tämä on paljon tottelevaisempi, se esimerkiksi pysyy pihassa irti ja odottaa kiltisti ruokakupin edessä lupaa, vaikka toinen koiramme Netta syöksyy kupille heti, ellei sitä jotenkin pidättele. Saattaa olla tosin, että koulutuskin on ollut parempaa Sisun kohdalla (omakehu köhköh). Joskus syksyllä vanhempani kertoivat puhelimessa, että he ovat yrittäneet opettaa Sisua ojentamaan tassua, mutta se ei millään tajua sitä. Ei vain opi. Kun kävin sitten kotona käymässä, minulta meni ehkä puoli tuntia opettaa se. Sisu tekee kyllä mitä vain, jos ihmiset tempun jälkeen tykkäävät siitä enemmän. Vanhempani olivat kai tehneet sen virheen, että he olivat hokeneet käskyä koko ajan ja pitäneet namupalaa aivan sen kuonon edessä, jolloin se luonnollisesti katsoi sitä namupalaa eikä edes huomannut, että sille samalla ojennettiin kättä, johon sen pitäisi omaa tassuaan tarjota. Sitten, kun tassua ei annettu, he luovuttivat ja antoivat namun joka tapauksessa. Minä tein sitten vain niin, että sanoin kerran "päivää" (joidenkin mielestä on ilmeisesti hassua, että se on meillä se tassunantokäsky :D) ja otin koiran tassun käteeni. Tein sitä pari kertaa, ja sitten sanoin pelkästään "päivää" ja tarjosin kättäni ja odotin niin pitkään, että Sisu tajusi, että sen pitääkin itse antaa tassua eikä antaa vain minun tarttua siihen. Nyt Sisu sitten antaakin tassua joka käänteessä ja sohii käpälillään aina, kun se tahtoo jotain. :p Antaa myös tassua jalalle.
 
Ylös