Koirat (ja ongelmakoiranomistajat)

Valië Nienna sanoi:
Mielestäni eläimiä ei saisi noin vain hankkia, vaan pitäisi täyttää jokin vaatimustaso, ja koirien kanssa myös "ajokortti".

Ajokortti tarvittaisiin kyllä myös lasten kasvatukseen. Tekotapa on naurettavan yksinkertainen, mutta siihen se helppous sitten loppuukin.
 
Lathron sanoi:
Ajokortti tarvittaisiin kyllä myös lasten kasvatukseen.

offia/ Ajokortti tekisi hyvää, jos se olisi jokin kurssi johon kaikkien tulevien vanhempien täytyisi osallistua. Kuitenkaan siinä ei saisi olla mitään päättökoetta, tai helposti luistaisimme kamalaan maailmaan, jossa yhteisö päättäisi, ketkä saisivat lisääntyä. /offia
 
Koira- ja lapsiajokorttien tarpeellisuudesta: Ihmislapset ja aikuiset ovat kuitenkin samaa lajia. Ihminen ymmärtää luonnostaan toisten ihmisten, myös lasten, viestintää, ilmeitä, eleitä jne. Koirien eleitä ja viestintää on enemmän tarvetta opetella. Ihmisillä on myös yleensä melko voimakas vietti huolehtia ainakin omista lapsistaan, koirienhoivaamiskiinnostus saattaa lopahtaa paljon helpommin. Ja kouluissahan opetetaan kuitenkin käyttäytymissääntöjä, terveystietoa yms. mikä on aika hyvin sovellettavissa myös lasten käsittelyyn. Osa kuviteltua koira-ajokorttia vastaavasta oppimäärästä ihmisten suhteen tulee siis jo tällä tavoin.
 
^^^ ja ^^ Offtopik: Mutta vaikka hankkisikin ja suorittaisi sen ajokortin, niin ei se tarkoita että osaa käyttää oppimiaan taitoja myöhemmin. (esim. vaikka sinulla olisi traktori- tai mopokortti takataskussa, niin et sinä välttämättä osaa niitä ajaa ilman ajotunteja tai opettelua) Käytäntö ja tekeminen opettaa, eli kompsia Valië Niennalle ;)
 
Helmikuussa Masi-labbis täyttää hurjat kaksi vuotta.
Edistystä on tapahtunut kohtuullisen hyvin: Masi ei enää pure tai näyki, eikä vedäkään hihnassa mahdottomasti.

Ongelmana on yleinen tottelemattomuus. Koira tahtoisi juosta kovasti autojen perässä, ja auton mennessä ohi usein vetää hihnassa hyvin paljon. Jos koira on irti pihalla ja auto ajaa ohi lähistöllä, se lähtee usein perään eikä kuuntele komentoja.
Masilla on myös ikävä tapa haukkua jos se kuulee
vähänkin kovia ääniä. Saatan esimerkiksi yläkerrassa kolauttaa jalkani seinään, niin koira alkaa haukkua alakerrassa.

Miten sille saisi päähän taottua, että sisätiloissa haukkuminen on tuhmaa ja että autoja ei mielellään
saisi jahdata?

Ilmeisesti pitäisi paneutua koulutukseen enemmän,
kun tuo tottelevaisuuspuoli ei toisaankaan ole vielä kohdillaan. Luin muuten eräästä koiraoppaasta että labbikset (varsinkin urokset) kypsyvät todella hitaasti, joskus vasta 3-4 vuoden ikäsinä. :p
 
Vampirelady sanoi:
Ongelmana on yleinen tottelemattomuus. Koira tahtoisi juosta kovasti autojen perässä, ja auton mennessä ohi usein vetää hihnassa hyvin paljon.

Minulle sanottiin, että koiralle täytyy näyttää kuka käskee. Niinpä juoksin koirani kiinni sen lähtiessä pihalta auton perään (kiellosta huolimatta) ja kaadoin sen selälleen ja murisin raivoisasti korvaan.

Ohikulkijoissa herätti suurta hämminkiä, mutten muista tehosiko se autojen jahtaamisviettiin...
 
Hum, hum, pihalla haukkuu tällä hetkellä seropi. Koirasta taitaa löytyä muun muuassa norjanharmaata hirvikoiraa, lapinkoiraa ja suomenpystykorvaa. Muitakin rotuja on, mutta en muista. Kaikkia mahdollisia rotuja, joilla on laumanvartijavietti ja kova halu haukkua :grin: Täydellinen vahtikoira siis. Ei ihan pienenä pentuna meille tullut, vuoden ikäinen taisi olla ja kaupungista tuli maalle. Ensimmäisenä haukuttiin kaikki maatalouskoneet ja pelättiin niitä, mutta nyt haukutaan autot ja muut koneet jätetään rauhaan :grin: Ruohonleikkurista ei vaan edelleenkään pidetä, vaan rähistään.

Hiukan omapäinen koira on ollut, mutta koulutuksella siitä on saatu ihan totteleva. Fiksu koira se on, pakko myöntää, vaikka hiukan sählä. Myös reviiritietoinenkin on, vieraiden tosiaan pitää uskoa käsky ettei koiran luokse saa mennä, koska se ei luota vieraisiin. Ja pelkurikoirahan on juuri se koira, jota pitää varoa…

Koiria meillä on aina pidetty ulkona. Kaksi ensimmäistäkin koiraa saivat olla ulkona ja nykyinenkin viihtyy ulkona. Kovien pakkasten varalle on tehty kunnon koppi eristyksineen ja lämpöpattereineen, vaikkei tuo karvaturri tunnu sellaista kaipaavan…

Rotukoira vai seropi (=sekarotuinen)?
- Meillä on aina suosittu seropia, ihan vain hinnan takia ja käyttötarkoituksen takia. Muutenkin meillä ei rotueläimet eivät ole iskeneet, joten seropin sen olla pitää. En kuitenkaan kieltäytyisi rotukoirastaan, jos sellainen sulattaisi sydämeni.

Mistä hankkia koira?
- Nykyinen löytyi Apulasta ja entiset koirat oli hankittu äidin tuttavalta. Apulasta on meille myös muita eläimiä hankittu, eikä minulla ole siitä moittimisen sanaa.

Iso vai pieni koira?
- Keskikokoinen. Pidän kaverini jättisuuresta koirasta, mutta itse en haluaisi sellaista. Jotenkin… Liian suuri. Parempaa selitystä en keksi. Kissan kokoiset koirat ovat myös suloisia, mutta aina kun sellaisia näen, pelkään tallaavani ne.
 
Vetehinen sanoi:
Hum, hum, pihalla haukkuu tällä hetkellä seropi. Koirasta taitaa löytyä muun muuassa norjanharmaata hirvikoiraa, lapinkoiraa ja suomenpystykorvaa. Muitakin rotuja on, mutta en muista. Kaikkia mahdollisia rotuja, joilla on laumanvartijavietti
Rohkenen epäillä että noissa roduissa ei ole laumanvartijan viettiä. Kuulostavat enemmänkin herkkähaukkuisilta. Onneksi haukkua maalle mahtuu :)
 
Hmm… Eipäs taida ollakaan. Taas menin uskomaan äidin puheita… Mutta jos vielä oikein muistan, yksi niistä roduista, jota tuosta karvaturrista löytyy olisi laumanvartijarotua (koirassa olevia rotuja on ainakin viisi…)
 
Vampirelady, saako Masi normaalisti liikuntaa sekä aivotyöskentelyä tarpeeksi? Jos nämä tarpeet on tyydytetty, niin silloin koiran pitäisi olla suhteellisen tasapainoinen kaveri. Mutta jos stressitaso on korkealla tai koira ei saa muuten tyydytettyä omia tarpeitaan, niin silloin nämä turhautuminen ja tekemisen puute ilmenevät juuri autojen jahtaamisena, ylenpaattisena haukkumisena, tavaroiden tuhoamisena jne.

Jos vain suinkin on aikaa ja haluaa alentaa koiran stressitasoa, niin kaikki namien piilotus/etsintä leikit on hyviä. Lisäksi verijäljestys(ei kylläkään voi tehdä näin talviaikaan) ja noutamisleikit on sellaisia, joista suurin osa koirista nauttii. Veto ja riehumisleikit sitten kiihdyttää koiraa entisestään, mutta niitäkin voi leikkiä aina silloin tällöin.

Tuohon sisätiloissa haukkumiseen voi ottaa avuksi vaikka suhkepullon, jossa on veteen laimennettua etikkaa ja suihkauttaa sitä koiran haukkuessa sen kuonoon. Joissain tapauksissa koiran opettaminen haukkumaan(ja sitä kautta sen opettaa koira lopettamaan hakkuminen) auttaa tuohon ongelmaan myös. Kolinapurkin kanssa kannattaa kokeilla jos koira ei ole arka tai pelokas.

Muuta en oikein keksi, muuta kuin sitten ongelmakoirankouluttajat. En tiedä miten niitä on siellä päin, mutta voisihan sitä kysellä?

Mutta ei se omakaan koira mikään täydellinen ole. Kuura on ottanut tavaksi haukkua ja äristä joillekin vastaantuleville koirille ja jäädä kytikselle. Ihmisiä se ei onneksi mulkoile, mutta joskus miehiä. Lisäksi sisällä haukkuminen on meillä aika ehdoton nou nou, mutta joskus leikin lomassa, kun toinen on niin innostunut, saattaa päästä muutama iso sana eikä sitä katsota pahalla. Mutta muuten se saattaa oikein kyylätä ikkunasta kulkijoita ja haukkua niitä. Mutta nuo nenätreenit, perustottelevaisuuden harjoittelu jne. ovat rauhoittaneet ainakin tuota teinimukulaa.
Ja siinäkin tunnen myötätuntoa Vampireladya kohtaan, kun lapinkoiratkin kasvavat aikuiseksi vasta tuossa 3 vuoden ikäisenä... Tosin minusta tuntuu, ettei tuo kyllä aikuiseksi kasva ollenkaan kun omistajakin on tälläinen kun on :D

Meillä koirateorian tunnilla puhuttiin tuosta koiran hallitsemisesta suhteessa sen omaan lajinmukaiseen käyttäytymiseen. Nykyisten opetusmetodien mukaan koiraa ei saisi esim. selättää, eristää, karkoittaa laumasta, nykäistä lenkillä kovaa hihnasta(eikä pennun nokkaa työntää sen pissaan jos se tekee tarpeensa vahingossa sisälle). Mutta jotkut asiat ovat kuitenkin ristiriidassa keskenään, ja siinäpä onkin sitä miettimistä että miten tilanteessa voisi toimia jos koira ei tottele. Minusta tuo eowynofmayn tilanne on ok, jos siinä ei koira vahingoitu tai revitä maahan.
Kuura on sen verran herkkis, että useimmiten minun tarvitsee ottaa vain poskinahasta kiinni ja murista hampaita näyttäen.
 
Sisätiloissa haukkumisen kieltämiseksi isosisko hankki koiralleen sitruunapannan. Panta suihkauttaa sitruunaista vettä koiran kuonolle, kun koira haukahtaa. Tämä kyllä hankittiin sen takia, koska koira alkoi haukkua kerrostalon ääniä, kun sisko oli poissa. Toimi niin kauan, kunnes koira tajusi työntää kaulansa kiinni pyyhkeeseen ja panta ruiskutti sitten siihen pyyhkeeseen… Huonoja puoli tuosta pannasta löytyy, kun netistä katsoin. Panta saattaa reagoida muihin ääniin, jolloin koiralle tulee turha rangaistus.
 
kielo sanoi:
Vampirelady, saako Masi normaalisti liikuntaa sekä aivotyöskentelyä tarpeeksi?
Myönnän, että toisinaan Masi ei saa tarpeeksi aktiviteetteja, mutta itse pyrin aina parantamaan asiaa. Äitihän ei aina töistä tultua jaksa heti lähteä koiran kanssa pihalle, joten pyrin itse ulkoiluttamaan koiraa ja heittelemään pihalla lumipalloja hankeen. Masi on ihan hullu noutamaan ja hyppiikin lumipallon perästä vaikka umpihankeen. :D
Koiralla on myös aktiviteettipalloja.


Tuohon sisätiloissa haukkumiseen voi ottaa avuksi vaikka suhkepullon, jossa on veteen laimennettua etikkaa ja suihkauttaa sitä koiran haukkuessa sen kuonoon.

Jännä ettei mikään vastaava tullut mieleen! Tosiaan tuollainen pieni epämiellyttävä tunne kuonoon kuten
vaikka ihan pelkän veden suihkaisu saattaisi auttaa. Tätä täytyy kokeilla, kiitos kielo! :)
 
No jaa en nyt tiedä kuuluuko tämä tänne oikeastaan mutta mitenkä paljon voi koira rajoittaa minun elämääni?

Hyvin absurdi kysymys tiedän.
Siis tyttöystäväni (saksalainen) hankkii koiran ja me matkustamme paljon ja teemme työtä missä voimme.

Mutta itsestäni tuntuu, että koira rajoittaa elämistäni jollain tavalla,työtä ei saa helposti ynm..
Vai olenko vain itsekäs persoona?

Pahoillani jos tuli väärään paikkaan.
Olen myös huolissani että jos joku kuu ei ole rahaa
koira kuolee nälkään.
 
Tottakai koira rajoittaa elämää. Siitä pitää kuitenkin jatkuvasti huolehtia, eikä voi lähteä oletuksesta, että se kyllä sopeutuu omistajiensa muuttuviin työaikoihin ja on vaikka vailla ulkoilutusta ja ruokaa silloin kun molemmilla sattuu olemaan pitkä työvuoro tms. Myös matkustamista se rajoittaa, siitä kun täytyy jonkun huolehtia silloinkin kun olette poissa tai vaihtoehtoisesti se on otettava matkaan mukaan.
 
Tiettyjä rajoituksia koira asettaa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Työpaikkoja se ei musta rajaa, mutta jos työajat tai päivän pituudet ovat kovasti vaihtelevia niin koiran päivärytmi voi olla vähän ongelma. Yksin asuessani jos oli töissä palaveri niin pyysin voida tehdä niin että lopetan työt puoli tuntia aikaisemmin ja käyn ruokkimassa ja pissittämässä koiran ja palaan sitten palaveriin. Yleensä tämä onnistui aika hyvin, mutta se riippuu niin paljon työnantajasta.
Jos koiran pennusta asti opettaa matkustamaan niin miksipä karvaturri ei kulkisi mukana? Tietysti se tarvitsee aina oman lipun ja majoituspaikkoja ja joitain museoita yms. joutuu miettimään kun koiria ei voi ihan joka paikkaan viedä. Kyllä se rajoittaa, mutta myös palkitsee.
 
Mulle tuossa joku vuosi sitten lääkäri sanoi, että ihotestit ovat epäselvät, mutta hänen mielestään jos on nuhaa ja oireita, on typeryyttä olla luopumatta koirasta. Siinähän se syy nuhaan kuitenkin on, näyttivät ihotestit mitä vain.

Koska oireet olivat selvät, ja lääkärikin käski, luovuin koirastani, ison ikävän kanssa. Hei hei Minni, ikävöin sinua aina.

Muutin asunnosta, oireet helpottivat. Koira-allergia siis. No. Uusi työ, uudet oireet, uudet testit. Ihotesteissä ei allergiaa eläimille. Veritesteissä ei allergiaa eläimille. Entinen asunto, selvisi, oli täysin homeessa ja koko se kerrostalon alakerta purettiin, uudelleen ojitettiin alakerta ym. Naapurin saunasta löytyi kolmea eri homelajia.

Olin ollut allerginen sille asunnolle, ja olin allerginen työpaikalle, jossa sitten tehty remonttia kosteusvaurioiden takia.

Oli aika musertavaa ajatella, että luovuin Minnistä ns. turhaan. Ihan kamalaa! Ja silloin tutustuin Jaakkoon, ja hän luopui koirastaan vuokseni - turhaan. Olen ollut aika vihainen sitä läääkäriä kohtaan, voitte uskoa. Mutta mitään ei voi enää muuttaa, kaikki meni näin, minkäs teet.

Viime vuonna otimme kissan, ja nyt lopulta Apulaa tutktittuamme löysimme myös koiran. Aivan ihanaa!

Meillä on nyt siis Minni - aika huimaa, nimi sama kuin koiralla, josta luovuin... Minni on puoliksi cockerspaniel, puoliksi amerikancockerspaniel. Pieni, sievä ja lapsia suunnattomasti rakastava pieni koira, jolla iso sydän. Hän on 1v3kk ikäinen, etsi kotia kun alkuperäinen omistajaperhe muutti ulkomaille. Jaakko ja 5-vuotias, koiria pelkäävä poikamme Eelis kävivät ensin tutustumassa, ja kun Eeliskin ihastui Minniin, kävimme hakemassa hänet kotiin.

Minni on ollut meillä nyt kaksi viikkoa, ja kotiutunut aivan ihmeellisesti. Viihtyy sylissä, innostuu leikkiin, kulkee lenkillä loistavasti, kaikin puolin kaikki on sujunut hienosti, ihan ihmettelen. Nyt neiti nätti nukkuu sylissäni, ja olen valtavan onnellinen.

Nyt kun Minni on meillä, tajuan, miksi koti on ollut vajaa. Täältä on puuttunut se ääni... tiedättekö mitä tarkoitan? Se kun kuuntelet, mikä ääni... ja kuuluu raps raps raps kun koiran kynnet rapsahtelevat lattiaan kun koira kävelee. Sitä ääntä olen kaivannut. Nyt on kyllä hyvä olla. :)
 
Meillä on taas koira, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ihanaa.

Koti on ihan erilainen, koko ilmapiiri kotona. Kuukausi sitten Minni meille muutti, ja vieläkin jaksan ihmetellä miten joku viitsii noin kovin ihastua kun tulen töistä kotiin, ja on muutenkin niin vilpitön ja suloinen. Minni tuli meille perheeltä, joka ei voinut häntä pitää enää, 1v3kk iässä. Hurmaava neitonen, ystävällinen, rauhallinen (no leikkiessä intoutuu kyllä!) ja osaa käyttäytyä niin nätisti, että olen ihan ylpeä koiran emäntä. Lapset ovat innoissaan, ja Minni lapsista. Kotimme on selvästi kaivannut koiraa.

Kissamme Kiki taas on selvästi sitä mieltä, että oliko toi nyt niin tarpeellinen tulokas... Eivät riitele ja tappele, mutta kohtelias etäisyys pidetään kohdatessakin. Kissa tekee hassuja juttuja, kuten kesken kävelyn kohteesta A kohteeseen B tekeekin yhtäkkiä mutkan kohti koiran petiä, napauttaa nukkuvaa koiraa tassulla (kynnet tassun sisällä, ei esillä) päähän ja kipittää sitten matkaansa eteenpäin. Minnille kissat ovat tuttuja, joten ei hämmenny sekopää-kissasta, on kuin ei huomaisikaan.

Nyt vasta huomaan miten iso aukko ja tyhjyys meillä on elämässä ollut ennen lemmikkejä, nyt kun Minni ja Kiki ovat meillä.
 
RE: Koirat

Vähän aikaa sitten julkaistu Turun Sanomien artikkeli koirarotujen sietämättömäksi lävähtäneestä, sisäsiittoisuudesta ja sairaista ulkonäköihanteista johtuvasta sairaustilanteesta sai taas miettimään, uskaltaako rotukoiraa ottaa lainkaan. Ei oikein houkuttelisi käydä sen kanssa jatkuvasti lääkärillä.

Ehkä jutussakin mainittu border collie vielä kävisi.

Mutta muutenkin sekarotuinen "piski" alkaa maistua yhä vain lupsakammalta vaihtoehdolta. Tällainen kontrollifriikkikin voisi oppia elämään sen ajatuksen kanssa että ehkä olisi vain hauskaa jos se eläin ei olisikaan mittatyönä tilattu.
 
RE: Koirat

^ Hum, voisiko mistään löytyä linkkiä nettiartikkeliin(jos sellaista on)? Olisi ihan mielenkiintoista lukea tuo juttu :)

Rotukoiran mielestäni voi kyllä ottaa, jos rotu on vielä alkukantainen ja perusterve. Minulle ainakin kyseiset kriteerit koiraa hankkiessa olivat ne tärkeimmät vaihtoehdot. Tietenkin, jos tietää ja tuntee mahdollisen kennelin ja koirayhdistelmän, joista pennut tulevat voi käydä kyyläämässä KoiraNetissä rekisteröityjen koirien sukutauluja, terveystilanteita, näyttelytuloksia, sukusiittoisuusprosentteja, pentuemääriä jne jne. Itse tykkään tehdä perusteellista työtä sen varmistamikseksi, että koira olisi perimältään mahdollisimman terve. Tietenkin on sitten niitä allergia- ja sairaustapauksia, joista ei etukäteen voi tietää. Esimerkiksi omalla koirallani on ruoka-aine allergiaa, mitä ei sen vanhemmilla ollut tai muilla saman pentueen sisaruksilla. Mutta tuonkin kanssa voi elää, ruokinta vaatii vain vähän enemmän suunnittelua ja perehtymistä asiaan. Mutta kannattaa rotukoirankin kohdalla ottaa selvää sairauksista. Epsilepsiat, ruoka-aine allergiat ja iho- ja silmäsairaudet ym. kyllä periytyvät yhtä helposti eläimillä kuin ihmisilläkin.

Mutta sekarotuisenkin voisin myös ottaa, jos saisin nähdä kummatkin vanhemmat, elinolot ja tarpeeksi taustatietoa. Pentutehtailua en halua missään nimessä tukea, joten aivan tuntemattomilta huuhaa-ihmisiltä en niitä haluaisi ottaa. Välillä Apulaa lukiessa tuntuu aivan naurettavalta, kuinka ihmiset tietoisesti teettävät muotiroduilla keskenään pentuja tai joitain erikoisia yhdistelmiä ja myyvät niitä samalla hinnalla kuin rotukoiria.

Joskus olen haaveillut kovasti novascotiannoutajasta sekä sheltistä. No sheltti olisi vielä suht. terve rotu, kun tuontikoiria ja spermaa tuodaa ulkomailta asti, mutta tolleri taitaa jäädä itselleni vain haaveiksi. Rodussa on kuitenkin niin paljon esiintynyt erilaisia sairauksia että lemmikki tulisi turhankin kalliiksi. Pysyttelen siis lappalaiskoirissa, mutta mistä sitä tietää. Monirotuisen ja sheltin jätän vielä avoimiksi vaihtoehdoiksi :)

Ja näin hyvänä kukkahattutädin alkuna voisin vielä kauhistella sitäkin, että kuinka selvästi rakenteellisesti sairailla koirilla teetetään pentuja ja jos ne eivät voi luonnollisesti itse synnyttää, niin pennut tuodaan maailmaan keisarileikkauksella. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat kyhytkuonoiset koirat(mopsi ja englanninbulldoggi). Naurettavaa on myöskin koirarotujen jalostaminen rakenteellisesti huonompaan suuntaan. Saksanpaimenkoirien takajalat ja -kulmaukset vilistävät selvästi maata, näyttelylinjaiset labradorinnoutajat ovat hillittömiä tankkeja ja basset houndin roikkuva nahka sekä korvat ovat kyllä vertaansa vaikka. Tästä esimerkkinä voisi käyttää Cruftsin koiranäyttelyä, jonne kutsutaan ne kaikista parhaimmat. Ja yleensä rakenteellisesti sairaimmat. Cruftsin sivuilla näkyykin näyttelyistä viedoita, joita itsellä tekee välillä pahaa katsoa.

Minusta koira ei kovinkaan paljoa ole rajoittanut ainakaan minun elämääni. Se kulkee töihin ja koululle minun mukanani majoituspaikkoihin ja vapaa-ajalla olen sen kanssa melkein koko ajan. Voin kuitenkin nähdä kavereitani, eikä koiran läsnäolo haittaa sitäkään. Ulkoilen ja liikun luonnossa paljon ja koirani kulkee mukana. En matkustele paljoa, mutta jos minun täytyy olla yön yli jossain, niin olen saanut kotoa tai siskolta sille hoitopaikan siksi aikaa. Vaikka onhan se rajoittanut oman asunnon saamista ja hakemista, mutta enemmän koirani on minulle antanut kuin ottanut :) Olen tutustunut koirani ansiosta uusiin ihmisiin ja saanut uusia harrastuksia. Ja no, onhan se vaikuttanut myös opiskelupaikan valintaanikin.. Se on minulle rakas ystävä, josta en luopuisi. En sitten millään. Päinvastoin, haaveissa olisi ehkä ottaa toinen koira ensivuonna.
 
RE: Koirat

Viittaisikohan Valië tähän artikkeliin, jossa puhutaan cavalier kingcharlesinspanielin mahdollisesta kieltämisestä kokonaan perinnöllisten sairauksien takia. Mielestäni ei ollenkaan huono idea. Siinä vaiheessa kun eläimen aivot eivät enää mahdu kalloon, on korkea aika painaa hätäjarrua.

Onneksi terveitäkin rotukoiria vielä löytyy, mutta kieltämättä tuntuu välillä siltä että niitä joutuu jo hakemalla hakemaan. Nyt kun toivottavasti olen ottamassa koiraa parin vuoden sisään, ensisijaisessa harkinnassa ovat howawart ja paimensukuinen lapinkoira, suurelta osin juuri siitä syystä, että kumpaakaan rotua ei ole näyttelykoirajalostus päässyt tuhoamaan. Ja näyttelytoiminta itsessään ei minua voisi vähempää kiinnostaa.

Onneksi useammasta rodusta on olemassa myös käyttölinja, jossa koiria jalostetaan elinkelpoiseen suuntaan eikä siitä pois. Käyttölinjainen on tosin vähän huono sohvanlämmitin, tuppaavat tarvitsemaan paljon aktivointia.
 
Ylös