Konkarimiitti #11 Nallikalliossa. 1.-3.3.2024.

Samooja

Varapuheenjohtaja
Suomen Tolkien-seura
Aika: 1.-3.3.2024
Paikka: Nallikallio, Mikkeli. Mökin sivut täällä.


Kumpikaan (aika tai paikka) ei ole neuvoteltavissa, mökki on jo varattu. Ne tulee keille sopii ja loput sitten toisella kertaa.

Selvennyksenä niille, jotka eivät tiedä mikä Konkarimiitti on:
"Konkari" ei ole yhdistyksen järjestämä miitti vaan sen järjestää yksityishenkilö. Miitti on yleensä pe-su pituinen. Konkarimiitti on tarkoitettu vain 18-vuotta täyttäneille, koska alkoholin hallussapitoa tai nauttimista ei ole kielletty. Muutoin miittissä noudatetaan lähtökohtaisesti samoja sääntöjä kuin yhdistyksen tapahtumissa.

Huom.
Alkoholin nauttiminen on siis sallittua, örveltäminen ja örkkeily ei. Paikkojen sotkeminen, hajottaminen tai muille miittiläisille ylimääräisen huolen/vaivan aiheuttaminen omalla käytöksellä ei ole ok.
Alkoholia siis järkevyyden rajoissa; omilla jaloilla pitää päästä sänkyyn asti, kiukaaseen ei saa kaatua eikä sotkea paikkoja esim. oksentamalla. Paikan loppusiivoukseen osallistuvat kaikki, oli olo mikä hyvänsä.
En epäröi poistaa miittipaikalta sellaisia henkilöitä jotka eivät tähän kykene. Jos miittiin on saapumassa sellasia henkilöitä, joilla tiedän aiemmin olleen haasteita em. raameissa pysymisen kanssa, niin otan heihin erikseen yhteyttä ja teroitan kohtuukäytön perään.

Erilliset loppusiivousohjeet.
Loppusiivoukseen kuuluu, että astiat tiskataan ja laitetaan paikalleen, roskat viedään jätepisteeseen, tyhjät juomapullot ja – tölkit viedään pois, huonekalut laitetaan paikoilleen. Ruokatarvikkeet viedään pois tai ne viedään jätepisteeseen. Matot ja lattiat imuroidaan. Lattiat pyyhitään kostealla mopilla, pöydät ja tasot pyyhitään kostealla liinalla, vuodevaatteet tuuletetaan ulkona, sauna sekä WC pestään. Piha-alue ja grillipaikka jätetään siistiin kuntoon.


Mitä mukaan

Liinavaatteet
Omat tavarat mitä nyt miitin ajalle tarvitsee
Ruokaa, juomaa
HUOM. WC- ja talouspaperit eivät sisälly vuokrahintaan (pitää muistaa ostaa kaupasta matkalla).
HUOM2. Kyseessä ei ole yhdistyksen miitti, joten yhdistyksen tavarat eivät ole paikalla. Esim. laudeliinat, mausteet, kahvi, tee.


ILMOITTAUTUMINEN JA MAKSAMINEN:

Mukaan mahtuu 12 miittiläistä.
Mökin hinta on 404,27e eli tämä jaettuna osallistujilla on osallistumismaksu (12:lla siis 33,7e). Lähetän maksuohjeet erikseen niille, jotka pääsevät mukaan.
Jos osallistuja peruuttaa, niin hän "myy" itse osuutensa varasijalla olevalle ja hoidatte maksupolitiikan keskenänne. Minä en palauttele rahoja kellekään.

Ilmoittautuminen alkaa 1.11.2023 klo 18.
Ilmoittaudu kirjoittamalla tähän topikkiin jokin sopiva viesti, josta käy ilmi että kyse on ilmoittautumisesta. Yhdellä viestillä saa ilmoittaa maks. 2 osallistujaa. Huomioi, että vasta klo 18 jälkeen. Klo 17.59 lähetetty viesti ei ole ilmoittautuminen.



Osallistujat:

1. Samooja
2. Hanna
3. Pulla
4. Raga
5. Krasus
6. Sidhiel
7. Husky
8. Titiuu
9. Meazza
10. Caele
11. Ilma
12. Miili

Varasijalla:
1. May
2. Rhosgobella


Yhteisiä tuomisia miittiin
Yhteiskokkailuksi on ehdotettu tortilloja. Myös muita yhteisiä tarvikkeita on tarvetta tuoda.8 Vessapaperia, talouspaperia, kahvia, teetä, yhteislevitettä. Tässä lista kuka tuo mitäkin (yhteiskokkailujutut mustalla ja muut sinisellä).


Samooja: Jauhelihaa+tacomauste jauhikselle. Vessapaperia.
Sidhiel: Valkosipulia, normisipulia ja paprikaa. Avattu tiikerin päiväuni -tee paketti. Yhdistyksen laudeliinat lainaan ja ea-laukku
Husky: riisiä ja jalapenoja
Raga: tacosipsit, tav.maitoa, teetä
Krasus: Pari pakettia broilersuikaleita
Caele: Tortillaletut
Ilma: papuja +mausteet, pari purkkia juustokastiketta ja Guacamolea
Miili: creme fraiche, salsaa. Talouspaperia.
Titiuu& Meazza: Vegetäyte, tomaatteja, gluteenittomia lettuja. Veg. Kaakaota, yhteislevite
Hanna& Pulla: Juustoraasteita ja salaattia. Kahvi ja kahvimaito (tav. ja kaura)
 
Last edited:
Huomioikaa se, että viimeksi Konkarimiitti tuli täyteen parissa tunnissa. Nyt se tulee täyttymään vieläkin nopeammin, todennäköisesti minuuteissa.
Jos et ole 1.11. klo 18 sormi napilla, niin voit syyttää vain itseäsi. Ilmoittautumisen ajankohta on tässä kaikkien nähtävillä hyvissä ajoin, joten kisa on niin tasapuolinen kuin vain olla voi.
 
Last edited:
Alkaa muistuttaa Traconin tai Desuconin lipunmyyntiä 😅. Toki voisi miettiä, että pitäisikö viime kerralla varasijoille jääneillä olla joku etuajo-oikeus, mutta mökin varaajahan voi sanella ehdot 😆
 
Alkaa muistuttaa Traconin tai Desuconin lipunmyyntiä 😅. Toki voisi miettiä, että pitäisikö viime kerralla varasijoille jääneillä olla joku etuajo-oikeus, mutta mökin varaajahan voi sanella ehdot 😆

Viimeksi oli vähän sama: nopeimmat sai paikat. Nopeus vain yllätti osan kun aiemmin ei ole täyttynyt noin nopeasti. Sinänsä siis kisa oli nähdäkseni reilu myös viimeksi eikä ole mitään tarvetta säälipisteille.
Osan suosimisesta syntyisi sitäpaitsi hankala tilanne, kun moni muukin voisi sitten väittää, että olisi halunnut tulla, mutta ei mahtunut mukaan eikä ilmoittautunut varasijalle kun sielläkin oli jo väkeä.
 
Olen itse 1.11 työpaikan tiimi-illassa, joten en välttämättä pääse heti klo 18 toteamaan ilmoittautumistilannetta. Näette sen tosin helposti myös itse, kun laskette viesteistä 12 ensimmäistä ilmoittautumista.
 
Ilmoitan 2 osallistujaa:
Titiuu
Meazza
(jos vain toinen mahtuu: Titiuu)
 
Ihan unohtui tämä, mutta pitkällä matikalla lasken, että vielä ehtisi mukaan. Eli ilmoittaudun toivorikkaasti.
 
Nyt taitaa olla täynnä:
1. Samo
2. Hanna
3. Pulla
4. Raga
5. Krasus
6. Sidhiel
7. Husky
8. Titiuu
9. Meazza
10. Caele
11. Ilma
12. Pagba
Unohtuiko joku 😃?
 
Kuten huomaatte olin valmis heivaamaan puolison matkasta, jos olis ollut enää yksi paikka jäljellä. Sori, jos luet tämän, rakas puolisoni, mutta SWOT-analyysini perusteella näin oli loogista ilmoittautua. Onneksi mahduttiin kumpikin. 😊
 
Ja varasijoille toki sopii vielä ilmoittautua!
 
Ylös