Konnun joulukalenteri

Vehka

Unenkutoja
Vastuuhenkilö
Kummi
Kuten näette, minä en osaa ilmeisesti olla tuuppimatta teitä tyhmillä ideoilla. Mutta mennään nyt sitten asiaan, otsikko ainakin on hauska näin syyskuussa.

Elieli, näin jollain foorumilla joulukalenterin. Sen ideana oli, että joka päivä ilmestyi uusi "luukku", joka sisälsi jonkin kivan yllätyksen, jonka oli valmistellut joku foorumilta. Esimerkiksi runon, valokuvan, piirrustuksen tai tarinan. Sarjakuvaakin taisi olla.

Ideana olisi siis herätellä uneen vaipuneita taiteilijoitamme ja tavallisia tallaajia piristämään Konnun joulunodotusta. Olisiko kukaan kiinnostunut?

Itse ajattelin väsätä jotain, mutta yhdellä työllä ei pitkälle päästä. Eli kokeillaan, saammeko me porukkaa mukaan.

Mukana jo alustavasti:
  • Ceinwen
  • Vehka
  • Hathaldir
  • Miccoh
  • Isilmirë
  • Haltiamieli
  • Ereine
  • Papa Legba
  • Aada
  • femme_noir
  • Tik
  • Maltahwesta
  • amtjoska
  • Risa Tune
  • naarmu
  • Alx
  • Ruby
  • Lilith Evoly
  • FreakyMike
  • Merri
  • Pikku Myy
  • Ksu
  • Aiwendil
  • Lehtokuusama
  • Nerwen

Varattuja päivämääriä:
  • 1.12 Ceinwen
  • 2.12 Vehka
  • 3.12 Nerwen
  • 4.12 Lehtokuusama
  • 5.12 Papa Legba
  • 6.12 Haltiamieli
  • 7.12 Tik
  • 8.12 Jaamar
  • 9.12 Alx
  • 10.12 Ereine
  • 11.12 Hathaldir
  • 12.12 FreakyMike
  • 13.12 Isilmirë
  • 14.12 Lilith Evoly
  • 15.12 Risa Tune
  • 16.12 Maltahwesta
  • 17.12 Ruby
  • 18.12 naarmu & Ksu
  • 19.12 Miccoh
  • 20.12 Aada
  • 21.12 amtjoska
  • 22.12 Aiwendil
  • 23.12 Pikku Myy
  • 24.12 Merri
 
Mukana. Näin mukavan väljällä aikataululla saattaisin ehtiä jopa saada jotain aikaiseksi ennen aattoa.

Olisiko aihepiiri jotenkin rajattu jouluisaksi vai kelpaisiko mikä vain?
 
No, ehkä ei sitä kaikkein tumminta angstia, mutta kunhan työn eteen on vähän nähnyt vaivaa niin eiköhän vähemmänkin jouluinen kelpaa. Oletusarvollisesti kummiskin pitäisi työstä tulla hyvä mieli. :)
 
Jaa, jos ei tarvitse yrittää piirtää mitään, niin kyllä rustaaminen minultakin sujuu. Kerran silloisen avokkaani kanssa tein joulukalenterin, jonka pohjana oli kopio siitä julisteesta, jossa Gandalf seisoo hobitti kainalossa örkinruumiiden keskellä. Velho sai joulupukin hiipan päähänsä ja hobitit tonttulakit. Maassa piippua tupruttava hobitti näytti polttavan jotain ihan muuta, sillä savussa oli tähtiä... Luukut teimme tulitikkuaskeista. Koko komeus meni postitse silloiselle smialvastaavalle Lotta-palikalle smial Morelin nimessä.

Nyt tyytyisin lyheen fantsuaiheiseen joulusatuun.
 
Jos haluatte jonkun erityisen päivän niin lähettäkää minulle yksää, koitan tuohon ensimmäiseen viestiin päivitellä jo varattuja päiviä.

Entäs miten tämä kalenteri sitten toteutettaisiin? Kenelläkään ideoita?
 
Yksinkertaisinta lienee järjestää oma topiccinsa sitä varten. Joka päivä (vuorokauden vaihtuessa) sinne ilmestyisi sen päivän jutska. Käytännössä pari yökyöpeliä huolehtisi päivittämisestä. Jutskat pitäisi grafiikalla tai jollain selvästi erottaa muista topicciin ilmestyvistä viesteistä.
 
Miekin voisin herätellä hetken unessa ollutta taiteilijaa itsessäni ja osallistua tämän tekoon jollain kivalla pikku piirustuksella, tai parilla.
Ainakin alustavasti olen siis mukana.
 
Ihan osanottamattomana tuli mieleen, että taiteilijakaartin olisi ehkä syytä kommunikoida keskenään varmistaakseen ettei useampi henkilö ole saanut samaa ideaa esim. tonttulakkisista kääpiöistä.
 
Douv on oikeassa, eli eli sovitaan vaikka niin että kun joku on saanut ideansa pohdiskeltua, hän voi lähettää yksää vaikka minulle niin tiedän sanoa onko se toistoa vaiko ei. Ellei joku muu halua olla pääorganisaattori.
 
Ehkäpä minäkin kykenisin saattamaan alulle jotakin, tosin en vielä tiedä yhtään että mitä. Vehka sai ylipuhuttua :) (Päätellen puheen/tekstin määrästä, olen helppo)
 
Ylös