Konnun kehittämisen backlog

Ai niin. Tuosta kommentista muistuikin mieleen, että Murtunut pitäisi alustaa ja kaikkea semmoista. Ja olen tällä hetkellä ihan MyBB:n ylläpitopuolen suomentamisen pauloissa (ja trollaan asiallisesti siinä toivossa, että korjaisivat erheensä). Mutta joo, olen aika satavarma tuon fantasia- ja scifihuoneen kannattavuudesta. Ehkä pitäisi nopeuttaa näitä huonemuutoksien tekemisiä, että päästään edes tuosta isoimmasta hukkahuoneiden määrästä eroon. (Hehe, hukkahuoneet... melkein hymyilen itselleni).

Käärmeen kasvaminen on vain haluista kiinni. Ja vähän ajastakin. Pitäisi ihan näin lähes ainoana ylläpitäjänä jaksaa pitää tätä jatkuvaa uusiutumisprosessia käynnissä, kun asiat niin helposti näivettyy jos ei vaan tee mitään muutoksia pitkään aikaan.

Kaikenlainen ihan tarkoitushakuinen aktivointi on sekin ihan hyvästä. Ja linjauksia pitäisi uusia, uskoisin että Majataloa pitäisi vähän höllentää että sinne saa tulla vähän keskusteluvajaatakin mutta hauskaa asiaa. Ei minua mikään kissavideo- tai eläinhöpsähdystopikki ainakaan haittaisi. Haittaako teitä? Pitäisikö ne perustaa heti?
 
Sikäli kuin lähes täysin yhteensopimattomista tilasto-osioista voi päätellä, Risingshadow oli ennen viimeisintä uudistustakin Vihreää Lohikäärmettä aktiivisempi keskustelupalsta, joten siinä ehkä Vehka olet hivenen harhassa :D Mutta kannatan lämpimästi yleistä scifi- ja fantasia-aluetta keskusteluille ^^
 
Kissavideot ja eläinhöpsähdykset, joo!

Iivari, voi olla, että minulla kokemus on vähän väärä, koska olen lähinnä vanhoilta riisiläisiltä kuullut harmitteluja foorumin kuihtumisesta, ja Käärmeessä en ole ehtinyt itse aikoihin käydä (kaikki nettielämä on supistunut blogeihin, sähköpostiin ja Facebookiin), niin sikäli tarkoituksena ei ollut edes vertailla näitä kahta, vaan tuoda esille sitä, että molemmat ovat hiljentyneet - Rising vaan ehkä vähän radikaalimmin aiempaan vilkkauteen nähden. Mutta sekin käsittääkseni uudistui, joten ehkä aktivoituu myöskin. :) Kunhan saan kontuilun taas käyntiin, pitänee sinnekin harkita paluuta.
 
Täällä tuli keskustelun kuihtuminen aikalailla täsmälleen samoihin aikoihin kun tapahtui vaihdos MyBB:hen. Konnavahdeille MyBB oli loistojuttu uusien valvojan tehtäviä valtavasti helpottavien toimintojen myötä, mutta käytettävyyspuolella otettiin takapakkia viitisen vuotta, enkä ole sitten tässä vajaan kolmen vuoden aikana hirveästi panostanut tilanteen parantamiseen (eikä siihen ole aiemmin ollut energiaakaan). Samalla meillä oli MyBB:n kanssa aloittaessa liikaa huoneita ja liian vähän uutta aktivoivaa tukitoimintaa, mutta näitä ongelmia ollaan nyt jo onneksi aika aktiivisesti lähdössä korjaamaan.

Toinen seikka on se, että Hobitti-elokuvan myötä ei tullut samanlaista käyttäjävyöryä kuin Sormusten herrojen aikaan. Internet on muuttunut, mutta myö pyöritään vanhanaikaisella järjestelmällä ilman kattavaa näkyvyyttä muissa sosiaalisissa medioissa ja ollaan uusien käyttäjien osalta usein Googlen varassa aivan kuten 10 vuotta sitten. Ja MyBB on surkeampi Google-magneetti kuin vanha Käärme...

Mutta joo. Pitää vain pinnistellä uutta nousua kehiin ja tehdä se työläällä tavalla kehittäen kaikkia pieniä asioita.
 
Joo siis totta kai entiseen menoon verrattuna hyytynyt, mutta sinne tuli pahimmillaankin 10-30 viestiä päivässä, täällä on huoneiden viestimääristä päätellen tullut joinakin kuukausina sellaiset 30-50 viestiä. Mutta nyt näyttäisi olevan täällä taas vähän vilkkaampaa, ja Risingilla on uudistuksen jälkeen aktivoitunut niin uusia kuin vanhojakin sen verran, että viestimäärä on palannut 90-150 viestiin päivässä, jossa oltiin viimeksi 2009 eli ennen Facebookin lopullista läpimurtoa Suomeen. Mutta ei se viestien määrä tosiaan oo kaikkein olennaisinta (kunhan taviskäyttäjälle joka kerran on ainakin joitakin uusia viestejä), eikä minunkaan ollut tarkoitus suoranaisesti verrata näitä kahta, kun sivustojen profiili erilainen ja kummankaan olennaisin osa ei ole keskustelupalsta, vaikka se synnyttääkin suurimman osan yhteisöllisyyden tunteesta.

Ja Merri: jos te ootte vaihtaneet MyBB:hen 2010, niin sitä hiljentymistä on sit avustanut paljon Facebookin läpimurto. 2006 ekat suomalaiset meni Facebookiin, minä oin 2007 joulukuussa vielä pioneeriryhmää, joka sinne meni ennen vuotta 2009. 2009 ja 2010 oli sit massaryntäys, ja se laski kaikkien alojen keskustelufoorumien käyttäjämääriä valtavasti. Sama ilmiö oli niin Vuotiksessa, Risingilla, Jatkoaika.comilla kuin potku.netissäkin. Eli ei olla yksin.
 
Pitkän ajan tilastoja on täällä vähän konstikasta lukea, koska MyBB hyppäsi kehiin maaliskuussa 2011 ja homma ei lähtenyt pyörimään täysin tyhjältä pöydältä. Kaikkia keskusteluja ei kuitenkaan palautettu, koska prosessointiin olisi mennyt aivan järkyttävän kauan ja MyBB:n työkalu ei ollut täysin luotettavimmasta päästä itsetoimivuuden osalta, joten viestimäärää oli pakko rajoittaa. Prosessia siis piti itse lapsenvahtia.

Kunnon käyttäjätilastojen osalta seurantaa haittaa se, että Googlen tilastointiskripti oli kesän alkuun asti rikki/vanhentunut ja toimi vain Käärmeen etusivulla, eikä tainnut toimia edes kaikille kävijöille. Todella pitkällä aikavälillä toki näkee selvästi, että pudotusta on tullut. Isoin muutos lähiaikoina on se, että sivunlatausten määrä on selvästi kasvanut. Ehkä tämä oma aktivoitumiseni pitkien hiatuskausien jälkeen alkaa näkyä siinä, että ihmisiä kiinnostaa asiat enemmän kun tulevaisuutta pohditaan taas pitkästä aikaa näkyvämmin. Tiedä häntä.

Facebook on saavuttanut omalta osalta kyllästymisvaihetta. Siellä kyllä pysyy asioista kärryillä, mutta juttujen luonne on niin kauhean lyhytaikaista, millään ei ole kunnollista pysyvyyttä ja mainonta on kokoajan aggressiivisempaa. Kokoajan joku ajamassa jotain poliittista, yhteiskunnallista tai muutoin omaa agendaa. Ja samaa sitä tekee tietysti itsekin ja vielä siellä tämän tästä käy. Vierailut tosin ovat nopeutuneet.

Mutta niin. Vanhan Käärmeen viestikeskiarvo päivää kohden on aika luotettavasti 80 viestiä per päivä. Seitsemän vuoden tilasto, josta on myös kadonnut osa aktiivisten alkuaikojen viestisaldosta, koska meillä tuli säännöllisesti typerä tietokannan kokorajoitus vastaan, eikä ollut varaa maksaa enempää. Ja ihan ensimmäisenähän meillä oli RapidForum. Sielläkin oli rajoituksia.
 
Pitkästä aikaa kävin täällä kurkistelemassa. Tätä saattaa olla jossain jo kysyttykin, mutta onko a) Käärmeen ulkoasua mahdollista muokata paremmin skaalautuvaksi kännyköiden kapeille ruuduille tai b) saada tälle joku Tapatalk-tuki tai vastaava? Kevytversio kyllä näköjään löytyy, mut ei sekään oikein skaalaudu. Ei tätä oikein pysty selaamaan kännykällä. :)
 
Mukautuva ulkoasu on suunnitelmissa, mutta sen toteuttamiseen asti pääseminen vie aikaa. MyBB on tosi kämäinen sen suhteen, kuinka paljon sen oletus-HTML:ää voi säätää. Eli kaikki HTML pitää kirjoittaa uusiksi, jotta voi rauhassa sörkkiä just sitä mitä tarvii sörkkiä, ja HTML on vielä valitettavasti jaettu tosi moneen palaseen. Ja siellä on hirveä määrä saman toistoa, mutta se toisto ei ole keskenään identtistä.

Tapatalk on foorumin pitäjälle himskatin kallis ratkaisu:
Tapatalk sanoi:
Our monthly subscription license is $29/month per forum and per mobile platform. Or $39/month for both iOS and Android (A one-time $99 setup fee is required).

$99 aloitus + $368 vuodessa iOS- ja Android-tuesta.
 
No jopas on hintaa Tapatalkilla. Ja lisenssi pitänee lisäksi maksaa vielä Windows Phonestakin. Mutta hyvä jos on edes ajatuksen asteella tuo mukautuvuus. Jos haluaa foorumien pysyvän entisaikojen loistossaan, niin mobiliteetti on kyl ehdoton. :)
 
Toivon korjausta seuraavaan:

Tapahtumasivujen ilmoittautumislomake antaa ilmeisesti kirjoittaa vaikka puolikkaan romaanin lisätiedoille tarkoitettuun tekstikenttään. Niistä ei kuitenkaan admin-paneeleissa näy kuin 175 merkkiä. Saan vaikka itsekin muokattua osallistujalle pitkän tekstin, mutta siitä ei tallennu kuin ensimmäiset 175 merkkiä.
 
Jokin pädeille optimoitu vaihtoehto olisi kiva, vaikkei Taptalk-tukea heruisikaan. Esmes Suomi24.fi:n mobiiliversio on käyttöliittymältään karu, mutta toimiva. Jossain Fesessä tulee harmistuksekseen täpättyä nimeä kun yrittää osua juttuun ja joutuu turhaan sivuraiteille.
 
Sellainen on häirinnyt minua todella pitkään että linkit aukeavat samaan ikkunaan. Tämä tietysti voi häiritä jotakuta muuta taas jos aukeaisivat uuteen ikkunaan(?) mutta itse kun olen käyttäjä jolla on aina useita ikkunoita auki niin suljen Käärmeen vahingossa vähänväliä jos käyn linkkejä katsomassa. Toki opettelukysymys, mutta monilla muilla sivuilla avaa erikseen niin jos ei ole erityistä syytä miksi aukeaa samaan niin ainakin minun käyttömukavuuttani lisäisi jos linkki aukeaisi uuteen ikkunaan.
 
Windoze-koneissa voi linkin kohdalla painaa hiiren oikeaa näppäintä, jolloin aukeaa pieni valikko, jolla linkin saa avattua uuteen välilehteen tai ikkunaan.
 
Useimpien hiirien nappuloiden välissä oleva rulla kliksuu myös kuten nappula. Sillä kun napsauttaa linkkiä, niin ei tarvitse kuin liikuttaa sormea vähän oikealle.

Vielä yksi vaihtoehto on painaa näppäimistöltä Ctrl-nappulaa samalla kun kliksauttaa linkkiä.
 
CTRL avaa uudessa välilehdessä, ei ikkunassa. ;)

Minua häiritsisi ihan Melkoristi, jos linkit aukeaisivat uuteen ikkunaan. Olen itse ehdottomasti välilehti-ihmisiä ja vihaan joka ainutta kertaa kun joku asia avaa uuden ikkunan haluamattani :D Käytän juurikin hiiren rullaa, ja sen nykyisin ollessa hiukan viallinen, tuota CTRL (eli mäkillä CMD) -nappulaa.
 
Koska ne on eri asia? (Mua ei häiritse että ne aukeaa samaan, koska käytännössä avaan aina kaikki linkit sen pikkuvalikon kautta, ei oo ollut suuri opetteluvaiva. Automaattinen uuteen ikkunaan avautuminen taas ärsyttäisi paljon enemmän kun joskus kuitenkin klikkaa vahingossa vain yhdellä sormella, siitä kun ei pääse edes näppärästi edelliselle sivulle.)
 
Merri sanoi:
Tapatalk on foorumin pitäjälle himskatin kallis ratkaisu:
Tapatalk sanoi:
Our monthly subscription license is $29/month per forum and per mobile platform. Or $39/month for both iOS and Android (A one-time $99 setup fee is required).

$99 aloitus + $368 vuodessa iOS- ja Android-tuesta.

Nuo hinnat pätevät, mikäli haluaa tehdä ihan oman tapatalkimaisen ohjelman, jota saa myydä ja levittää eteenpäin. Mikäli taas haluaa vain fooruminsa näkyvän Tapatalkissa, niin FAQ kertoo: "There is no cost for forum owner to activate Tapatalk in your forum, and you are free to remove/deactivate it anytime you want to."
 
Ylös