Kontu:karttaprojektin jatkoa/paikannimien keksimistä?

Tässä muutamat ovat kyselleet kopioita tuosta Konnun kartasta, jonka tein ja järjestin printattavaksi. Ajatus oli saattaa se niiden hankittavaksi, jotka jotenkin olivat sen muotoutumiseen vaikuttaneet. Jouduin toki siihenkin lisäämään muutamia Taruston ulkopuolisia nimiä, mutta ainakaan niitä ei ole montaa.

Nyt tuumin kysyä, olisiko joillekin hupia 'enemmän feik'istä -kartasta? Tähän pitäisi kai jotenkin sopia mitä nimiä siihen halutaan, pitäisikö esimerkiksi polkuja/teitä nimetä erikseen, lukuisa määrä puroja tms. voitaisiin lisätä, kenties jopa kokonainen kylä (1 tai 2 kpl), pikku taloja/tiloja kylien ulkopuolelle, puolimatkan krouveja, erityisiä kukkuloita, joitakin metsiä, muutamia oikeita Tolkienilta peräisin olevia paikannimiä etc. Tämä olisi siis enemmän pelikäyttöön sopiva kuin pelkkä huoneentaulu. Suuri joukko merkintöjä pitäisi muuttaa ja taustaväri vaihtaa ymym. En ole kovin innoissani lähtemässä tähän, ainakaan kesän aikana. Mutta parempi kai kysyä aiemmin kuin myöhemmin, tai sitten tuo on vain keski-iän mukanaan tuomaa jargonia. Mielipiteitä, nimiehdotuksia mainituille, mitä nyt vain mieleen tulee.
 
Last edited:
Taidanpa joskus kasata tähän alle luettelon nimistä jotka ovat Tolkienilta peräisin ja jotka puuttuvat tuosta kartasta. Kaikki joet, teiden nimet, ainakin yksi saari, ja kai myös muita jos löytyy. Tom Bombadilin seikkailuista löytyy esim Mesipuro jonka voinee hahmottaa jonnekin kukkaiselle seudulle.
 
Sinänsä kiva projekti tuo "feikki"karttakin, mutta se todenmukaisempi (ymmärrän toki, että siinäkin jouduttiin jnkv täyttämään aukkoja) oli erityisen hieno.
 
Sinänsä kiva projekti tuo "feikki"karttakin, mutta se todenmukaisempi (ymmärrän toki, että siinäkin jouduttiin jnkv täyttämään aukkoja) oli erityisen hieno.
Ookkei, elikkä siihen voisi siis tuupata enemmän paikannimiä ehkä. Tässä on vaan semmoinen ropleema, että tuo on melkoisen monessa kerroksessa, ja ohjelma jota käytin sen tekemiseen ei suhtaudu positiivisesti niin isoon kerrostettuun kuvaan, ei esim. suostu tallettamaan kerroksia erikseen. Uutta tietokonetta tai maksullista ohjelmaa en ala hommaamaan. Pitäisi varmaan ensiksi katsoa mitä versioita tuosta on tallessa.
 
Tässä kun seinälle kehystettyä karttaa katselen, niin olen sitä kantaa, että siihen ei ole oikeastaan tarvetta lisätä mitään. Se on kauniin selkeä tuollaisenaan. Less is more, kuten maailmalla sanotaan.

...No, ylä- ja alamarginaaleihin piti printata jatkoksi Smaugin ja Hobitin kääpiöporukan siluetit, kun kartta oli hieman liian lyhyt Ikean kehyksiin. [22]
 
Kiitos kommentista Ares B, joo, oli tiedossa että se on liian lyhyt 70 cm kehykseen, kun Kontu vain on melko tarkkaan tuon muotoinen. Tuo on hyvä ratkaisu asiaan. En myöskään tiedä miten ohjelma pystyisi käsittelemään ~6000*4000 px kerroskuvaa. Voisi marginaaliin ehkä lisätä jotain jos painoon kelpaa vaikka 80%:iin pienennetty versio. Vähän siinä resoluutio huononee kyllä. Tekstiä pitäisi kai myös muuttaa että 'ensipainos' erottuu jälkeen tehdyistä.
 
Last edited:
Viimeinen ylimääräinen kartta läksi sitten vihdoin sukulaiselle Tampereelle. Jätin tuon muiden järjestettäväksi eikä sitten tullutkaan sopivaa paikkaa käydä siellä niin että vastaanottaja olisi ollut paikalla myös. Luotetaan postiin siis. Vaan on tuon kokoisen postitus ehyenä melkoisen kallista puuhaa.

Tässä voisi siis kenties säädellä joitakin nimiä lisää kartalle, ainakin Kontuwikistä löytyy vielä harvoin kuultuja paikannimiä Konnusta. Edelleenkään ei ole kyllä ohjelmaa jolla muutoksia saa helposti tehtyä, olen unohtanut käytetyn fontin ja sen tekniikan jolla sain siitä enemmän käsintehdyn näköisen. Ömm-humm. Vaan tässä on IRL paljon tärkeämpiä asioita hoidettavana, ehkä tähän palaa syyskuulla mikäli muuta hoidettavaa ei siihen mennessä ilmaannu.
 
Ylös